12.07.12 Ankkurointioppia

 

 

 

 

 

Arendal-Hesnesoya 10,2 mpk

 

Aamupäivällä täydennettiin taas provianttia. Valintamyymälän merkillisten opasteiden takia kierrettiin koko kortteli ennen kuin löydettiin sisäänkäynti 10 metriä sivussa lähtöpaikastamme.

Kun kuivamuonat oli hankittu, suuntasimme eilen löytämäämme kalakauppaan. Oikein aito sellainen olikin, ties mitä kalalajeja oli tarjolla, valaanlihaakin, minkä Försti inholla totesi. Hienoja turskafileitä myös, ja pian myös meidän kassissamme.

 

Kun proviantit oli pakattu irrotettiin köydet. Jokseenkin välittömästi alkoi rankkasade ja tuulikin yltyi puhaltamaan kovanlaisesti. Oikein arvattu, vastaista tietysti. Tarkoitus oli mennä Grimstadiin, mutta pari mailia ennen Grimdtadin kaupunkisatamaa havaitsimme kerrassaan oivallisen ankkurilahden, suojassa ennustetuilta tuulilta Hesnesoya ja Kvaloya -saarten välissä. Kyseessä oli kyläsatama ja vielä toimiva sellainen kalastusaluksineen. Ankkuroimme kapeaan salmeen hyvälle paikalle ja kytkimme plotterin ankkurihälytyksen päälle.

 

Arvelimme, että tällä kelillä salmi varmaankin iltaa kohti täyttyy veneistä, eikä aikaakaan kun liki 50-jalkainen moderni purjevene ilmestyi paikalle. Seurasimme ankkurointitouhuja, jotka eivät varmaankaan sujuneet aivan suunnitelmien mukaan. Vene joutui nimittäin jäämään lähemmäksi salmen suuta, johon tuuli osui jo jonkin verran. Jostakin syystä kapteeni ei halunnut ankkuroida venettä siihen yhteen mahdolliseen ja paljon parempaan paikkaan Vestervikingistä vielä sisemmälle salmeen, ennen vajaan kymmenen metrin korkeudessa salmen yli roikkuvaa voimajohtoa. Tuli tätä ankkurointiprosessia seuratessa havaittua, että ankkurin laskussa sähköinen ankkurivinssi ei välttämättä ole paras mahdollinen apuväline.

 

Ainakin tämän veneen kanssa kävi niin, että kun ankkuri päätettiin laskea, keulassa oleva gasti käynnisti ankkurivinssin päästämään ankkuriketjua. Ruoria hoiteleva puolestaan heitti peruutusvaihteen päälle. Kun ankkuriketju pääsee purkautumaan sähköisestä vinssistä näköjään suhteellisen hitaasti, ei ketjua saatukaan tarpeeksi nopeassa tahdissa pohjaan, jolloin vetokulma ankkuriin olisi ollut jotakuinkin pohjan suuntainen, vaan veneen peruuttaessa kulma pysyi jyrkkänä, eikä ankkuri tarttunut kunnolla. Kolmannen turhan yrityksen jälkeen, kun veneen perä oli jo ikävän lähellä tuulen alapuolella olevan saaren rantakallioita, miehet muuttivat strategiaa. Olivat ilmeisesti saaressa asuvien tuttuja, sillä puhelinta käytettiin ahkerasti ja hetken päästä rannasta pyyhälsi kumijolla, jonka avustuksella veneen perästä saatiin köysi tuulenpuoleisen saaren kallion rautatolppaan. Ankkurointiyrityksessä luistanut ankkuri jätettiin sitten keula-ankkuriksi, johon ei näin kiinnittyen juuri kohdistu juurikaan isompaa vetoa – ainakaan niin kauan kuin tuuli pysyisi suunnilleen tämänhetkisellä suunnalla.

 

Hetken päästä paikalle ilmestyi toinen vene, joka hallitsi operaation paremmin ja sai ankkurin heti tarttumaan lähempänä Vestervikingiä.

 

Vestervikingissä tehtiin erilaisia veneen kunnostustouhuja, Försti ompeli lepuuttajasuojiin uudet kuminauhat ja parsi pahimpia Götan kanavaseinämien repimiä reikiä, Kapu harjoitteli rihmosten tekemistä köysiin. Saaren takaa kurvasi hienoin näkemämme suuri Colin Archer. Miehistönä näytti olevan kaksi meikäläisten ikäistä pariskuntaa – ja tietysti laivakoirana airedalen terrieri. Harmaatukkainen kapteeni ohjasi aluksen merenkulkijan varmuudella suoraan siihen parhaaseen ankkuripaikkaan Vestervikingin ja voimajohdon väliin. Tässä aluksessa ankkurit olivatkin laivatyyppiset, siis sellaiset, joissa ketju tulee kannelta laidan läpi aukosta, jonka ympärillä on iso metallilevy suojelemassa puupintaa ankkurin kolhuilta. Sähköisesti tämäkin ankkuri laskettiin, mutta ilman peruutusvaihteella kaahailua, joten näytti tarttuvan kiinni heti.

 

Myöhemmin illalla, kun tuuli kääntyi ja osui hieman enemmän salmeen, oppi Vestervikingin miehistö taas vähän lisää ankkuroinnin salaisuuksista. Ihmettelimme, miten Colin Archer pysyi jatkuvasti kiemurtelematta paikallaan, kun Vesterviking, jossa ankkuriketju kulkee keulapulpetin kärjessä olevan pylpyrän kautta, vajaan metrin keulasteevin edessä, vaeltaa samassa tuulessa puolelta toiselle. Se kolmas salmeen ankkuroitu vene ei myöskään näyttänyt pahemmin kiertelevän.

 

Sitten sytytti. Havaitsin, että äskeisen veneen ankkuriketjusta oli vedetty köysi veneen skuuttivinssiin, jolla ankkurin veto oli saatu siirrettyä neljänneksen veneen pituudesta keulasta taaksepäin. Sama vektorikuvio päti myös Colin Archeriin. Kun ketju tuli aluksen kyljestä eikä keulasta, veto oli koko ajan toisella sivulla ja veneen kulma tuuleen pysyi vakiona. Täytyypä kokeilla sopivassa seuraavassa ankkuripaikassa tuota köysitemppua meikäläistenkin!

 

Ilta kääntyi aurinkoiseksi ja tuuli tyyntymään päin. Sijaintimme oli onnistuneesti mantereen päällä lepäävän pilvipeiton reunan ulkopuolella, mantereella näytti satavankin.

Illemmalla auringon viime säteiden valaistessa salmen kallioita nautittiin sitten matkamme tähän asti parhaat paistetut turskafileet avotilassa, kyytipoikana erinomainen saksalainen Anselman-valkoviini.

 

Siinä illastaessamme Colin Archerin herrasmiehet palasivat kumijollallaan verkkoja laskemasta ja ajoivat aivan Vestervikingin keulan edestä. Kapu ajatteli tilaisuuden tulleen saada hieman tarkempia tietoja aluksesta ja näytti jollassa istuville, että olisi asiaa. Mieluustihan miehet kertoivat. Alus olikin varsin uusi, rakennettu Oslossa v. 2003, mutta 1800 luvun loppuvuosilta peräisin olevien Colin Archerin piirustusten mukaan. Se alkuperäisen ko. piirustusten mukaan rakennetun aluksen oli aikanaan tilannut englantilainen pankkiiri. Siitä ilmeisesti johtui, että aluksen ylärakenne oli hieman perinteisestä Colin Archerin ylärakenteesta poikkeava. Perinteinen ylärakenne on matala, pitkähkö ja kapea kajuutta, jonka sivuseinissä on pienikokoiset neliskulmaiset ikkunat. Tässä eksemplaarissa oli korkeahko ja lyhyt, doghouse-tyyppinen kajuutta, suhteellisen suurine  ja pystyine ikkunoineen. Taisivat olla ikkunat kaiken lisäksi fasettihiottua lasiakin, siis sellaiset reunoistaan viistot. Alus oli rakennettu kokonaan tiikistä, rungon pituus jotakin viidentoista metrin luokkaa. Jotain veroa orjallisesta perinteiden mukaisesti rakentamisesta kai sitten joutuu maksamaan, miehet valittivat, että muuten lähes täydellisessä aluksessa he taistelevat koko ajan vuotavan tiikkikannen kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: