13.- 17.07.12 Tuulee…

Grimstad

 

Olimme valmistautuneet aikaiseen lähtöön, koska säätiedotuksessa oli kovaa tuulta tiedossa ja arvelimme parin mailin päässä sijaitsevan Grimstadin sataman täyttyvän suojaa hakevista veneistä.

Sopiva vapaa poiju löytyikin, mutta kun yritimme kiinnittää peräköyden siihen, ei poijun paksu lenkki mahtunutkaan muuten hyvin toimivaan Handy Duck -koukkuumme. Nopeasti pakki päälle ettei saada poijukettinkiä potkuriin! Uusi yritys vanhemmalla poijuhaalla, samalla tuloksella.

Nyt alkoivat naapuriveneidenkin miehistöt kiinnostua yrityksistämme – positiivisessa mielessä. Styyrpuurinpuoleisen veneen kapteeni hyppäsi jollaan ja ilmoitti, että hän voi käydä pujottamassa köytemme poijulenkistä. Näin kiinnittyminen lopulta onnistui. Ehdotamme standardisointikeskusteluja poijujen ja poijukoukkuvalmistajien välille!

 

Grimstadista tulikin sitten meille useamman päivän etappi, sydvästin puolelta tuuli neljättä päivää siihen malliin, ettei merelle ollut asiaa. Olisi tuulta voinut huonommassakin paikassa pitää. Kaupunki oli kaunis ja mielenkiintoinen ja satama parhaiten hoidettu koko matkamme ajalta. Tässä satamassa henkilökuntaa oli tarpeeksi ja palvelualttius huipussaan, koko ajan oli joku ”marinero” laiturilla radiopuhelimen kanssa päivystämässä tulevia veneitä, antamassa kiinnittymisohjeita ja avustamassa kiinnittymisessä. Purjeveneet ohjattiin T-laiturin päähän poijukiinnitykseen ja valtava määrä todella isoja moottoriveneitä aisapaikkoihin T:n varteen ja sisemmälle satamaan. Täällä oli ylivoimaisesti suurin matkalla näkemämme ökyveneiden kokoelma ja joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kaikkien kotisatama oli joku Norjan länsirannikon kaupunki, useimmiten Bergen. Liekö Norjan länsirantojen öljykentilt kanavoituu rahaa venekauppoihinkin… Muunmaalaisia veneitä näkyi Grimstadissa viettämämme neljän päivän aikana kolme ruotsalaista purjevenettä, yksi hollantilainen ja yksi suomalainen purjevene, nimeltään Vesterviking.

 

Satamassa pyörähteli välillä hauskoja vanhan mallisia, jostakin vuosisadan alusta peräisin olevia pieniä moottoriveneitä pystyine tuulilaseineen ja kapeine runkoineen. Monessa ohjaajan istuimella oli havaittavissa hopeaa hiuksissa. Ehdimme myös ihastella paria klassista todella suurta purjevenettä poijuissaan lahdella. Tyypiltään kuin kahdeksikkoja, mutta kooltaan liki puolitoistakertaisia. Varmaankin joitakin menneiden aikojen luokkaveneitä.

 

Neljän päivän aikana tehtiin tietysti kaikenlaista. Käytiin tutustumassa Grimstadin kirkkoon 1880-luvun lopulta, joka rakenteiltaan muistutti sisältä enemmänkin vanhempaa puurakenteista tehdashallia kuin kirkkoa. Oli muuten Norjan suurimpia puukirkkoja ja arkkitehtikin kuuluisa. Hieno laiva siellä oli, esitteen mukaan suurin, mitä missään norjalaisessa kirkossa löytyy.

 

Grimstadilla on vahva laivanrakennusperinne, 1800-luvun alussa kaupungissa toimi 40 telakkaa. Löytyipä merenkulkumuseokin, jossa tietysti kävimme. Kaiken kiinnostavan ohella saimme opasneitoselta pienen historialuennon Grimstadin kuuluisimmasta laivanrakentajasta Smith Petersenistä, joka poikkesi muista rakentajista mm. siksi, että hän nimesi laivansa omien kulloinkin vallinneiden tunnetilojensa mukaan, eikä antanut niille naisten nimiä, kuten perinteisesti tehdään. Ensimmäisen laivansa hän nimesi ”1848” valmistumisvuoden mukaan. Kun hän koki maan poliittisen tilanteen tulleen tienhaaraan, jossa tarvittaisiin uusi alku, hän nimesi valmistuvan laivan ”Korsvejen” (tienristeys). Kun laivanrakennusbisnekset menivät oikein hyvin ja miehen itsetunto kohosi huippuunsa, hän nimesi aluksen ”Lovetand” (leijonanhammas) koska koki itse olevansa sellainen.

 

Oppaamme valotti myös Grimstadin historiaa menneiden sotatapahtumien valossa. Napoleonin sotien aikana 1800-luvun alkuvuosina Ranska julisti Englannin kauppasaartoon. Englantilaiset vastasivat katkaisemalla Norjan ja Tanskan kauppareitit Skagerrakissa, mikä aiheutti nälänhädän Tanskan viljasta täysin riippuvaiseen Etelä-Norjaan. Kun tilanne oli kriittisin v. 1809, norjalaiset yrittivät livahtaa Grimstadista aluksella viljahankinnoille Tanskaan, mutta paluumatkalla laiva havaittiin ja englantilainen sotalaiva otti sen saaliiksi aivan kaupungin tienoilla. Grimstadista koottiin kaikki kynnelle kykenevät voimat suorittamaan hyökkäys sotalaivaa vastaan, huonolla menestyksellä. Kun kaikki tuntui jo menetetyltä, väki havaitsi englantilaisaluksen saaliineen tehneen navigointivirheen ja suunnistaneen Grimstadin ”Viken”’iin, eli umpiperäiseen kapeaan vuonomaiseen lahteen ja olevan pakotettuja tekemään käännöksen kapeassa tilassa. Nyt ryhdyttiin viimeiseen ponnistukseen. Miesvoimin raahattiin korkeimmalle mäelle tykki, joka suunnattiin englantilaisalusta kohti. Uudelleen syntyneen taistelun aikana norjalaisten tarkka-ampujat ohjattiin ampumaan niitä, joiden havaittiin antavan käskyjä laivalla, eli päällystöä. Tässä onnistuttiin ja taistelu päättyi norjalaisten voittoon ja saaliiksi menetetyn viljalastin palauttamiseen.

 

Teimmepä myös 12 km pyöräretken, jonka varrelle sattui jylhä sisäjärvi Rore, josta sekä Grimstad että Arendal ottavat juomavetensä, sekä vuodelta 1150 peräisin oleva kaunis (ainakin ulkoapäin, sisälle emme päässeet) kivikirkko Frärekerk.

 

Kulinaarisella puolella uudistimme tuttavuutemme Brestissä v. 2008 nauttimiemme taskurapujen (krabbe) kanssa. Niitä myytiin keitettynä suoraan satamassa olevasta kalastustroolarista. Ranskan kokemusten perusteella (otus avattiin pöydällä paukuttelemalla puunuijalla niin, että palasia sinkoili ympäriinsä) vuorasimme veneemme välikön sanomalehtipaperilla, jotta vahvaa lattiaa vasten tapahtuvan moukaroinnin takia ei tarvitsisi koko venettä sisältä pestä. Jotain erilaista täkäläisessä rapusysteemissä oli, ainakin olivat pienempiä, mutta nämä avautuivat kevyesti ilman sen kummempaa roiskimista. Ehkä työvälineenä käytetyillä, hyvin puhdistetuilla ja kaasuliekillä desinfioiduilla työkalulaukun papukaijapihdeillä oli osuutensa asiaan.

 

Neljän päivän oleskelumme aikana saimme myös kaksi mielenkiintoista puuvenettä naapureiksemme. Paapuurin puolelle ilmestyi kaunis, ehkä vajaa kymmenmetrinen lakkapintainen troolarityyppinen huvialus tukipurjein. Puumateriaali näytti oregon pinelta ja laidan laudat oli kiinnitetty kaariin perinteiseen tapaan kataja-puunauloilla, tai -tapeilla. Omistaja kertoi puulajin olevan kuitenkin norjalaista punahonkaa, joka kasvaa yli 500 metrin korkeudessa ja on erittäin tiheäsyistä. Erikoisinta tässä troolarissa oli, että sen vedenalainen osa oli rakennettu tasasaumaiseksi, mutta pari lautaa vesirajasta ylöspäin laidat olivatkin limisaumaisia. Alus oli rakennettu muutama vuosi sitten Oslossa ja kyseinen veistämö oli Norjassa ainoa, joka rakentaa veneitä tällä tekniikalla. Käytin tässä imperfektiä, koska kyseinen vene oli myös viimeinen ko. veistämön rakentama, joutuivat lopettamaan sukupolvia jatkuneen veistämön tilausten puutteen takia – minkä olisi vaikea uskoa johtuneen ainakaan työn laadusta, niin hienosti rakennettu tämä troolari oli.

 

Lakkakeskustelumme tulos taas oli tieto, että veneen pinnat oli käsitelty saksalaisella Coelan-lakalla, johon kippari oli erittäin tyytyväinen. Ko. lakkaa on kehuttu myös mm. Classic Boatin lakkatesteissä. Sen sanotaan kestävän useita vuosia ilman uusintalakkausta ja olevan niin joustavaa, että sillä päällystämällä voi saada vuotavat veneenkannet vesitiiviiksi. Kippari vahvisti myös tämän ominaisuuden toimivan. Ainoa ongelma on lakan hinta, se on ylivoimaisesti kalleinta lakkaa mitä markkinoilta löytyy ja vielä selvällä marginaalilla.

 

Styyrpuurin puolelle taas kiinnittyi suunnilleen ikäisemme hollantilaispariskunta v. 1959 valmistuneella, noin kymmenmetrisellä, hollannissa rakennetulla Sparkman&Stephens suunnittelutoimiston piirtämällä meriristeilijällä.  Siniseksi maalattu hondurasmahonkinen vene oli alkuperäisessä kunnossaan, ainoastaan masto oli vaihdettu alumiiniseen ja pariskunta oli osallistunut muutama vuosi takaperin NJK:n 100-vuotisjuhlien (vai oliko vielä isompi tasavuosiluku? ) yhteydessä pidettyyn S&S tapaamiseen, jossa itse Olin Stephens, tuolloin 99-vuotaana, ellei sitten ollut jo peräti satavuotias, osallistui.

 

Pariskunta pitää venettään Risörissä ja suuntaa sieltä kesäpurjehduksensa Norjan itä- ja etelärannikolle. Länsirannikolla he eivät nykyään enää käy, koska ” kun sinne sattuu huono keli, se on sitten todella huono”. Kapteeni kertoi joutuneensa takavuosina taistelemaan kolme vuorokautta peräkkäin länsirannikolla 8 beaufortin myrskyssä. Meno oli hänen mukaansa ollut puhdasta selviytymistaistelua.

 

Sikäli mainio yhteensattuma, että kapteeni kertoi myös tämän veneen olevan sen valmistaneen veistämön viimeinen vene. Hänen isänsä oli aikanaan tilannut veneen ko. veistämöltä ja oli joutunut lupaamaan rahavaikeuksissa painiskelevalle veistämölle bonusta jokaiselta päivältä mitä vene valmistuisi ennen sovittua valmistumisaikaa. Se oli ollut ainoa keino saada vene valmiiksi ajoissa, mutta ei sitten riittänyt pelastamaan veistämöä konkurssilta.

 

Grimstadissa tutkimme tiiviisti myös pitempiaikaisia sääennustuksia, ja matkamme jatkaminen länsirannikon puolelle alkoi tuntua yhä epätodennäköisemmältä. Seuraavaksi viikoksi oli luvassa jatkuvia kovia tuulia, ja jos jatkaisimme pidemmälle länteen, voisimme jäädä taas tuulien vangiksi useammaksi päiväksi. Olimme lähteneet matkallemme ilman ennalta päätettyä päämäärää käydä kääntymässä jossakin tietyssä paikassa, annoimme kaiken riippua mielenkiintomme kohteista ja säistä. Nyt päädyimme työhypoteesiin, että jatkaisimme tiistaina 17.7. Kristiansandiin ja jos sieltä aukeasi päivän sääikkuna purjehdukselle Tanskan Skageniin torstaina 19.7., kuten ennusteiden mukaan näytti mahdolliselta, käyttäisimme tilaisuuden hyväksi ja aloittaisimme silloin paluumatkamme Suomeen Skagerrakin ylityksellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: