16.-18.09.2010

16.09.2010 Fuengirola

Saunaaaaaa!

Jaska:

Aamulla nukuttiin pitkään. Ohjelmassa veneen siivousta. Käytiin aikaisilla iltapäiväkahveilla suomalaisravintola Reflassa, samassa, jossa oli eilen tavattu Väisäsen Kari. Kahvien kanssa oli tarjolla ”Linnanmäkivohveleita” kermavaahdon kera.

Iltapäivällä Kari tuli noutamaan koko sakin talolleen vuoren rinteillä. Olipas hieno talo ja laajennussuunnitelmat vielä, joita Kari auliisti esitteli. Katseltiin arkkitehtikuvia manzanillaa nauttien terassilla ja ihailtiin näköalaa. Ja sitten se saunaan pääsy! Loistava suomalainen sauna ja vielä uima-allas! Nautittiin sydämen kyllyydestä.

Miesten saunavuoron aikana Karin vaimo, kutsumanimeltään Tarmo olikin saapunut töistä ja voitiin valmistautua ravintolakierrokseen asiantuntijoiden opastuksella. Ajettiin kahdella taksilla keskustan pienen kalaravintolan tykö.  Puitteet juuri oikeanlaiset: neonvalaistus, koruton sisustus, keittiö itse asiassa osa ravintolasalia, pöydät täynnä pääasiassa paikallista väkeä ja baaritiski täynnä pöytää odottavia.

Pääsimme heti pöytään ja heti myös alkoi tarjoilu, Tarmon sujuvalla espanjakielellä tekemän tilauksen jälkeen. Pöytään kannettiin kiihtyvällä tahdilla erilaisia pieniä annoksia: pieniä simpukoita, paprikasalaattia, mustekaloja kevytmajoneesi-aiolin kanssa, pariloituja, paneerattuja turskanpaloja, ravunlihakroketteja, muikun näköisiä boqueron-kaloja friteerattuina, niin ja paljon hyvää valkoviiniä. Nyt kyllä loppuvat sanat, kun yrittää kuvailla näitä makuelämyksiä. Systeemiin kuului, että koko nautinto kesti kolme varttia, sitten oli aika vapauttaa pöytä seuraaville. Hinta-laatusuhdekin oli aivan mieletön, 35 euroa koko hoito per kahden hengen perhe.

Ruokaillessamme oli rankkasadekuuro pyyhkäissyt kaupungin yli, mutta poistuessamme oli taas poutaa. Kävelimme keskustassa ja näimme vähän muunkinlaista Fuengirolaa kuin rannan hotellirivistöjä – vanhaa ja uutta rakennustapaa sekaisin. Vielä piti pysähtyä yöbaariin – toisin sanoen sen eteen jalkakäytävälle sijoitettuihin pöytiin nauttimaan viipaleet paikallista ohueksi leikattua ilmakuivattua kinkkua punaviinilasillisen kanssa. Joillakin alkoi kyllä jo tässä vaiheessa silmä hieman lupsahtaa. Takaisin veneelle käveltiin rannan yöbaarien ohi lähestyvän ukonilman salamoita ihastellen.  Reflan karaokeiltaan piti kuitenkin pistää vielä nenä sisään ja sen jälkeen unten maille veneeseen.

17.09.2010 Fuengirola-Malaga (junalla)

Taivaallista läskiä

Jaska:

Yöllä ukonilma tuli sitten päälle. Toiset nukkuivat, toiset eivät. Aamulla Tarmo soitti ja kysyi, vieläkö kiinnostaisi eilen keskusteltu Malaga-päivä. Pikagalluppi unenpöpperöisen kohderyhmän joukossa tuotti myönteisen vastauksen ja sovittiin treffit yhdentoista jälkeen kaupungille. Löydettiin Tarmo ja rautatieasema, edestakainen lippu Malagaan maksoi 4,40 euroa.

Ohjelma Malagassa aloitettiin tutustumalla pienen viinituvan ehtoollisviiniltä maistuvaan tuotteeseen. Mainio paikka, täynnänsä etupäässä vanhoja ukkoja. Juomat ostettiin pitkältä tiskiltä ja tarjoilija kirjoitti kunkin ostoskerran summan liidulla suoraan tammipuiseen baaritiskiin siihen kohtaan, josta tilaus oli tehty. Siihen sitten lisättiin seuraavien kierrosten laskut (ei meidän kun ei otettu), ja lopuksi kun asiakas oli maksanut laskun, liitunumerot pyyhkäistiin käsillä pois tarjoilutiskiltä. Arvatkaa, hyväksyttiinkö tässä paikassa luottokortteja…

Siirryttiin kauppahallikierrokseen. Tarjonta tietenkin runsasta kuin mikä, ja eri puolilta tarjottiin milloin mitäkin tuotteita, suolamanteleita, oliiveja eri mausteissa, ilmakuivattua kinkkua jne. maisteltavaksi. Kalaosastolla olisi viihtynyt pitempäänkin, niin eriskummallisen näköisiä otuksia siellä myytiin. Nyt opin mm. että aikaisemmin syömäni rape-kala on elävänä niin yököttävän näköinen limanuljaska, ettei millään uskoisi sen maistuvan niin herkulliselta.

Ostoksiakin tehtiin: ostettiin Tarmon kanssa neljänneskilo kumpikin taivaallista ilmakuivattua Patanegre (”mustajalka”) kinkkua, paksuläskistä ja yhtä aikaa suolaiselle ja makealle maistuvaa. Pirkko puolestaan taisi sortua mainioon Chorizo-makkaraan.

Kauppahallista siirryttiin pitämään sadekuuroa viereisen talon kahvilaan ja saatiin päivän ensimmäiset espressot. Sade se vaan ei lakannutkaan, vaan aikamme odoteltuamme jouduttiin lähtemään sateeseen etsimään turistibussia. Oli nimittäin suunnitelmissa kierros kaksikerroksisella bussilla Lissabonin tapaan. Pienen etsinnän jälkeen bussipysäkki löytyi ja kierrokselle päästiin  -ainoina asiakkaina sateen kastelemassa toisessa kerroksessa.

Malaga on ollut asutettu jo 700-luvulta ja ollut aina vilkas kauppapaikka. Historian merkkipaaluja on Kaarle Martellin voitto arabeista  Poitiersin taistelussa v. 1323, minkä jälkeen arabit heivattiin  lahden toiselle puolelle, ts. Afrikkaan. Malaga on ollut 1700-luvulta lähtien itsenäinen kaupunki. Kaupungin kuuluisa poika on tietenkin Pablo Picasso, jolle kaupungista löytyy useampikin muistomerkki, alkaen hänen syntymäkodistaan.

Historiaa tihkuvan bussikierroksen jälkeen heitettiin hyvästit Malagalle ja palattiin junalla Fuengirolaan. Iltaohjelmaan kuului vielä hapertuneen mesaanin dirkkiköyden vaihto uuteen, sataman venetarvikeliikkeestä metrihintaan 1,80€ ostettuun. Loppuiltaa istuttiin vieraidemme Antin ja Pirkon kanssa avotilassa yhdessä vietetyn purjehdusviikon tapahtumia kerraten – heidän paluulentonsa lähtisi varhain huomenaamulla Malagasta.

18.09 2010 Fuengirola – Caleta de Veldez 31 mpk

On satamia ja satamia

Jaska:

Aamulla viiden aikaan heitettiin hyvästit Saarnioille, jotka lähtivät pyydystämään taksia aamuöisestä kaupungista (hyvin löysivät). Me jatkoimme vielä hetken unia, vaikka itsellämmekin oli suunnitelmissa aika varhainen lähtö.

Kari ja Tarmo tulivat vielä hyvästelemään satamaan, mikä olikin hieno juttu, sillä ilman Tarmon espanjankielentaitoa ilmeisesti luku- ja laskutaidoton marinero olisi laskuttanut väkisin kaksinkertaisen hinnan Fuengirolan-oleskelumme ajalta. Eikä edes anteeksi pyydellyt kun joutui myöntämään laskuvirheensä.

Alkumatkasta päästiin vaihteeksi purjehtimaan, ja itse asiassa suurin osa matkasta ajettiin ”virsikirjalla”. Ohjailun lomassa oli mahdollisuus ihastella Costa del Solin vuoristorantaa. Sitä vuoriston ylempää osaa nimittäin alemmathan osat on rakennettu täyteen joko jo asutetuilla tai keskeneräiseksi jääneillä loma-apartementoksilla ja muilla sen sellaisilla. Kuten jo aiemmin on tainnut tulla todettua, talouden lama on kyllä iskenyt aurinkorannikon rakennustoimintaan niin että näkyy ja kai vähän kuuluukin. Luurankomaisia rakennusrunkoja siellä täällä. Mutta vuoret ovat hienoja – alkaa pikkuhiljaa tulla käsitys, että onkos Espanjassa tasankoa ollenkaan? Tässä kohdassa hämärä muisto maantiedontunnilta tuo mieleen sellaisen asian kuin Espanjan ylätasanko – ehkäpä sentään.

Caleta de Veleziin saavuttiin klo 18 jälkeen ja capitaniasta luvattiin paikka seuraavaksi yöksi odotuslaiturista, jos haluaisimme viipyä pitempään, paikka ehkä löytyisi varsinaisesta huvivenelaituristakin. Muuten hyvä laituri, mutta toiminut ilmeisesti aiemmin kalastuslaiturina, oli nimittäin sen verran hyvin lokinjätöksillä peitelty.

Caleta de Velez on viehättävä, pienehkö kaupunki, jossa on aktiivinen ei-niin-pieni kalastussatama.

Tässäkin satamassa oli taas helppo havaita aidon ja keinotekoisen ero. Kun huvivenesatama on rakennettu toimivan peruselinkeinon, eli usein kalastuksen oheen, se yleensä menestyy ja palvelut toimivat. Eli tarjontaa on kehitetty samassa tahdissa kysynnän kasvun kanssa. Tällöin ei ole näkyvissä ylimitoitettuja satamakomplekseja, joiden liiketiloista valtaosa ammottaa tyhjyyttään.

Tällaisten satamien vastakohtiin olemme jo useamman kerran törmänneet matkallemme. Jossakin on ollut liikaa rahaa, joka on pitänyt sijoittaa ja sitten on keksitty että tehdäänpäs tähän huvivenesatama. Rahalla saa kyllä luotua infrastruktuurin vaikka kuuhun, mutta tyhjästä onkin sitten vaikeampi luoda asiakkaita ja palveluja satamalle, eli kannattavaa toimintaa.  Lopputuloksena sitten jo uutuuttaan rapistuva satama, jossa vene- tai matkailualan yrittäjä toisensa jälkeen käy epäonnistumassa. Oikein arkkiesimerkkiin tällaisesta tulisimme parin päivän päästä tutustumaan Punta del Este-nimisessä satamassa.

Ei tätä toimivaa satamaa täälläkään sentään ihan pelkillä kalastuksen tuotoilla luotu. Heti laiturilta rantakadulle päästyä loistaa silmiin kyltti, jossa kerrotaan satamaa rakennetun EU-tuen avulla. Siis täälläkin! (Ruotsalaisten purjehdustuttaviemme Bjerkerien matkakirjeestä luimme, että esimerkiksi Torreviejan huvivenesataman rakentamiseen on käytetty 200 miljoonaa euroa EU-avustusta.)

Nälkäisiä kun oltiin, suostuimme rantaravintolan houkutuksiin. Luvattiin hyvää kalaa – ja lupaus piti. Nuori, asiansa osaava ja suhteellisen hyvää englantia puhuva (ihme!) tarjoilija ehdotti joko isoa kalaa kahdelle, jonka valmistaminen kestäisi 40 minuuttia tai kahta erillistä kalaa, yhtä kummallekin. Nimet olivat muistaaksemme Breca ja Magre (tai sitten ei). Hyviähän nämä taas olivat, kuten myös tarjoilijan ehdottama alkuruoka, pekonisalaatti, joka oli oikein onnistunut teos.

Jälkiruoaksi eteen kannettiin lautasellinen herkullisia pieniä profiteroleja, jotka sitten enemmän tai vähemmän kristillisesti jaettiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: