19.-20.09.2010

19.09.2010    Caleta de Velez

Kaasua, kapteeni Toiviainen

Jaska:

Aamulla päätettiin jäädä vielä päiväksi. Marinero ilmoitti, että nyt olisi paikka vapaana vierasvenelaiturissa, voitte tietysti jäädä odotuslaituriinkin, mutta kun kalastajaveneet lähtevät merelle myöhään sunnuntai-iltana, voi odotuslaiturissa olla aikamoista keikutusta. Kiitimme, ja siirryimme.

Päivän ohjelmassa oli pyykinpesua ja kaasun metsästystä. Vaikka käytössä oleva kaasupullo oli vielä yli puolillaan, halusin täyden varapullon veneeseen. Illalla marinero oli ilmoittanut, että ehkäpä kulman takana olevassa venevarusteliikkeessä olisi Camping Gaz -pulloja. Ehdin tuolloin vielä ennen kaupan sulkemista tarkistamaan asian. Ei ollut, mutta kuulemma huoltoasemalla, jonne on vartin kävelymatka, niitä olisi.

Nytpä siis kaivoin polkupyörän esiin, tyhjä kaasupullo tavarakoriin ja matkaan. Vartin kävelymatka sujuisi pyörällä viidessä minuutissa. Poljettuani vartin neuvottuun suuntaan ei huoltoasemaa vieläkään näkynyt. Vielä kymmenen minuuttia lisää, niin jopa paistoi Repsol-aseman kyltti tien vieressä. Myyjä ilmoitti, että ei ole Camping Gazia, mutta Gamping-alueen myymälässä varmasti on. Matkaa olisi tuohon suuntaan pari kilometriä.

Tie vei kaupungin keskustan läpi, tyypillinen rantakaupunki, jossa on yksi ainoa pääkatu ja sen lisäksi jonkinlainen rantabulevardi. Kyltit osoittivat suunnan camping-alueelle. Jossakin vaiheessa en ollut enää varma olenko oikeassa suunnassa, joten pysäytin rouvan jalkakäytävältä ja kysyin ”Camping?” ”Si,si gaz!” vastasi rouva ja osoitti hymyillen ensin tavarakorissa olevaa tyhjää kaasupulloa ja viittilöi sitten kadun yli pienelle poikkikadulle. Kiitin ja lähdin tarkistamaan, Niinpä. Sieltähän löytyi pikkukadulta butaanikaasun täyttöasema, joka tietenkin oli kiinni sunnuntaina.

Matka jatkui kaupungin halki kaupungin rajalle, asutus loppui ja poljin eteenpäin tiellä peltojen keskellä. Takana oli huoltoasemasta varmaankin viisi kilometriä. Kuumakin alkoi tulla. Juuri kun olin päättämässä, että nyt kaasun etsintä riittää, tuli eteen camping-alueen kyltti. Sinne. Perillä oli alueen toimisto, siellä toimistoneitonen eikä mitään myytävää, ainakaan kaasupulloa.

Totesin, että oikeastaanhan tässä purjehduspäivien jälkeen tarvittiinkin kunnon liikunnallista harjoitusta ja käänsin pyörän kohti huvivenesatamaa kaupungin toisella laidalla. Kaasua varmaan löytyisi jostakin seuraavasta satamasta.

Perähenkilö oli sillä välin tutustunut pesukoneen saloihin. Ensimmäisen koneellisen se pesi niin kuin pitikin, toisen koneellisen puolivälissä ohjelma juuttui paikalleen. Ei auttanut säätimien kääntely tai nappien painelu, ei lievä koneen kylkeen potkiminenkaan. Haettiin marinero apuun. Pyöritteli päätään, mutta avasi sitten koneen kannen koneen pyöriessä, temppu, mitä me emme olleet uskaltaneet yrittää, Kone pysähtyi ja kun marinero sulki kannen se jatkoi ohjelmaa eteenpäin kuten pitikin. Ilmeisesti näilläkin leveysasteilla tunnetaan temppuileviin koneisiin suhtautumisen perussääntö: ”Esineiden kanssa ei neuvotella.”

Illansuussa lähdimme vielä pasteerailemaan rantakadulle. Kuljettiin ensin valtavan kalasatama-alueen ohi, jonka reunalla vanhat ukot olivat päivällä kutoneet verkkojaan. Alueella oli myös kumollaan puoliksi palanut kalastajavene, tai pitäisikö sanoa -laiva muistuttamassa ammatin vaaroista.

Rantakadulla kävely näyttää näillä seuduilla olevan sunnuntai-iltojen pääasiallinen tekeminen.  Katu kulki hiekkarannan reunaa, toisella puolella oli toistaan upeampia ranta-asuntoja uima-altaineen ja hienosti hoidettuine puutarhoineen. Ja sitten yhtäkkiä puolivalmiiksi saatu, hylätty pienoislinna ja metsittynyt puutarha, jota oli jo alettu käyttää naapuruston kaatopaikkana. Ilmeisesti jonkin äkkirikastuvan rikastumisen lähde oli yhtäkkiä kuivunut.

Veneelle palattua juteltiin vielä samassa laiturissa olevan ruotsalais-tanskalaisen pariskunnan kanssa. Olivat valinneet Velez-Malagan vakituiseksi ”asuinpaikakseen” kolmetoistametrisessä itse rakennetussa teräsveneessä. Satama oli heidän mielestään halvimpia näillä seuduilla ja kaupungissa oli kaikki tarvittavat palvelut. Käyvät nykyään enää harvenevaan tahtiin kotimaissaan.

No, kukin valitsee elämänmuotonsa.

20.09.2010 Velez-Malaga – Punta del Este

Yö keinutuksessa

Jaska:

Puoli yhden maissa lähdettiin kohti seuraavaa kohdettamme, Motrilia noin 30 mpk päässä. Tuuli oli vastainen, suhteellista tuulta 8 ja 11 m/s välillä ja epämiellyttävää lyhyttä ja jyrkkää aaltoa. Välillä etenemisnopeutemme putosi kuudesta kolmeen solmuun, sitten taas hiipi ylöspäin kuteen, kunnes seuraava iso aalto pudotti nopeuden taas kolmeen solmuun.

Jossakin vaiheessa todettiin, että elämä voisi olla helpompaakin ja muutettiin suunnitelmia, päätettiin mennä Punta del Esten sataamaan, jonne Velez-Malagasta olisi 19 mpk.

Satamaan sisäänajo oli mielenkiintoinen, koska näytti hetken siltä, että ajetaan suoraan päin vuorenseinämää, kunnes yhtäkkiä aallonmurtajan kärki erottui ja päästiin puikahtamaan sen suojaan.

Punta del Este on saman kaupallisen yrityksen ylläpitämä satama kuin Esteponakin. Samat oli proseduurit toimistossa ja samanlainen tervetuliais-viinipullo saatiin kuin sielläkin (josta olimme tietenkin itse maksaneet korkeassa 37 euron satamamaksussa, vedet ja sähköt vielä päälle).

Satama oli suhteellisen täynnä voittopuolisesti englantilaisten veneitä, suuria ja suurempia moottoriveneitä, joukossa joku purjevene. Marina oli kyllä rakennettu hienolle paikalle korkean kalliosaaren taakse, mutta aallonmurtaja oli liian lyhyt eikä antanut kunnon suojaa itämainingin keikutukselta, kuten seuraavana yönä saimme todeta.

Kiinnityimme rantalaituriin heti ravintolarivistön eteen. Keulastamme oli matkaa lähimpää ravintolapöytään alle kolme metriä. Vaikka alkoi olla paras illallisaika, ravintolat huusivat tyhjyyttään asiakkaista. Jossakin pöydässä väsähtänyt brittipariskunta maisteli varmaankin herkullista kala-ateriaansa. Tarjoilijat seisoskelivat toimettomina tai jalkapalloa baarin televisiosta seuraten. Millä ihmeellä tällaiset keinotekoiset luomukset saadaan kannattaviksi? Uudesta rantahotellista muurattiin parhaillaan huoneiden ikkunoita umpeen. Kun uteliaisuuttani kyselin syytä capitaniasta, kerrottiin, että viime kesänä satoi niin paljon, että vesi tuli sisään huoneisiin. Siis kukahan sitten haluaa loma-asunnokseen huoneen josta merinäköala on korvattu näkymällä takapihalle?

Rinteellä sataman yläpuolella oli valtava keskeneräöinen betoninen rakennusrunko, joka näkyi merimerkkinä kauas merelle. Jälleen yksi esimerkki loistavasta talouspolitiikasta: Espanjassa pidettiin 6-7 % talouskasvua yllä vuosikausia ennen maailmantalouden notkahdusta  keinotekoisesti, valtavasti ylimitoitetulla rakennustuotannolla. Kun maailmantalous sitten notkahti, pysähtyi rakentaminen kuin seinään ja jäljelle jäivät tyhjät rakennusrungot ja valtavat työttömyysongelmat.

Palvelu satamassa oli kyllä erittäin ystävällistä, kaikki yrittivät selvästi parhaansa. Marinero lupasi hoitaa kaasuasiamme, mutta soitti tunnin kuluttua pettyneenä, tai hyvin pettynyttä näytellen, että eihän sitä kaasua herra pullojentäyttäjällä ollutkaan. Kaasun metsästys siis jatkuisi.

Yöllä ei sitten nukuttu paljoakaan itämainingin velloessa sisälle marinaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: