30.7.-01.08.2010

30.07.2010    Ares-La Coruna 7 mpk

A perfect day

Jaska:

Kun aamulla herättiin, oli aivan tyyntä. Veneen keulan puolella hiekkaranta kimalteli auringossa, toisella puolella vuoret nousivat rannalta korkeuksiin. Ei paljon hienompaa ankkuripaikkaa olisi voinut valita. Nyt eivät satamien epäilyttävät vedet enää olleet esteenä aamu-uinnille, joten uimaportaat veneen kylkeen ja uimaan! Vesi oli juuri sopivan virkistävää, kuin Suomenlahden vesi normaalikesinä. Aamu-uinti päätettiin lämpimällä makeavesisuihkulla kannella ”Hot Water from the Sun”- suihkusäkistä. Kyseinen laite on musta muovisäkki, johon mahtuu vajaat kymmenkunta litraa vettä. Alalaidasta lähtee puolimetrinen suihkujohto. Säkki täytetään kylmällä vedellä ja asetetaan kannelle auringonpaisteeseen. Parin tunnin kuluttua aurinko on lämmittänyt veden, kassi voidaan nostaa purjeen nostimella pään yläpuolelle ja voilà! suihku on valmis.

Aamiainen nautiskeltiin rauhassa auringonpaisteessa veneen avotilassa ja sitten ryhdyttiin pikkuhiljaa valmistautumaan lyhyelle purjehdukselle La Corunan satamaan. Tuuli oli taas herännyt ja antoi odottaa hyvää purjehdusta. Matkalle osuisi todennäköisesti yksi jiippi.

Näimme pari satamaa taaksepäin Ribadeossa ranskalaisnaapureiden veneessä samanlaisen vahinkojiipin-estolaitteen, joka aikanaan tuli Vestervikingin mukana, kun vene hankittiin, mutta jota emme koskaan aiemmin ole käyttäneet. Kyselin ranskalaisten kokemuksia laitteesta ja pitivät sitä aivan erinomaisena. Paitsi että sillä estetään vahinkojiippi, sen avulla voidaan myös tarkoituksella tehtävät jiipit viedä läpi turvallisesti tarvitsematta pelätä puomivaurioita. Siltä kuulemalta asensin laitteen myös Vestervikingiin. Pääsimme kokeilemaan kitkalla toimivaa laitetta ensi kerran eilispäivän purjehduksella Aresiin ja kovassa tuulessa tehty jiippi sujui varsin mallikkaasti. Ei siis tarvitsisi kantaa huolta etukäteen edessä olevalle legille mahdollisessa kovassa tuulessa tulevasta jiipistä.

Matkaan päästiin hiukan ennen puoltapäivää. Juuri kun olin lopettelemassa ankkurin nostoa, näin kauempana lahdella vedenpinnassa isompaa liikettä. Sitten näkyi ikään kuin käsien huitomista aivan kuin pari uimaria olisi lähtenyt uimaan kolme-neljä mailia leveän lahden poikki. Ja sitten yhtäkkiä…isokokoinen delfiini ponnisti korkealle ilmaan ja läiskähti takaisin veteen. Ja heti perään toinen ja kolmas. Monta yksilöä käsittävä delfiiniparvi oli siis tullut lahteen. Nostimme purjeet ja toivoimme tietysti, että delfiinit kiinnostuisivat veneestämme. Pian yksi jo hyppäsikin ilmaan paljon lähempänä venettämme ja hetken päästä koko parvi, varmaankin toistakymmentä delfiiniä ui ja hyppi aivan veneemme vieressä. Nämä delfiinit olivat todella isokokoisia, samaa luokkaa kuin delfiinialtaissa temppuilevat. Paljon isompia kuin purjehduksella Duarnenezistä  Ste Marineen näkemämme. Henkeä pidätellen katselimme delfiinien touhuja. Varmaankin varttitunnin verran ne uivat matkaseuranamme, sitten yhtäkkiä ne olivat poissa. Olipa unohtumaton näytelmä!

Tuuli antoi meille liki 7 solmun vauhdit, riemupurjehdusta taas. Jonkin aikaa purjehdittuamme vastaan tuli ranskalaisvene, jonka kanssa olimme purjehtineet yhtä matkaa Viverosta. Olivat lähteneet aamuvarhaisella Cedeirasta. Vaihdettiin hyvänmatkan-toivotuksia.

Pian jo näkyi niemen takaa Herculeksen majakka, maailman vanhin yhä toiminnassa oleva majakka La Corunan niemellä. Sen rakensivat roomalaiset aikanaan, joten se on johdattanut merenkulkijoita aina 100-luvulta asti. Päästyämme La Corunan lahdelle tuuli kääntyikin niemen takaa niin, että jiippiä ei tarvinnut tehdä. Laskettelimme purjeet virsikirjalla sataman edustalle, laskimme purjeet ja siirryimme Real Club Nauticon satamaan aivan kaupungin keskustan viereen. Capitaniasta tuli marinero veneellä vastaan ja opasti hyvään paikkaan, johon kiinnittymisessä tuli ponttoonin päässä olevasta teräksisestä belgialaisveneestä nuori pariskunta heti avustamaan.

La Coruna on liki 300.000 tuhannen asukkaan suurkaupunki ja purjehtijoille keskeinen paikka Atlantin rannikolla. Real Club Nauticossa on paikallisveneiden lisäksi nimenomaan vierasveneitä ajatellen rakennettu satama-allas. Capitania – eli satamatoimisto – on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Useimmat Brestistä tai Camaret’ista suoraan Biscajan lahden yli purjehtivat rantautuvat ylityksen jälkeen täällä, ja monet heistä jatkavat matkaa edelleen kohti Kanarian saaria ja sieltä edelleen Caribialle. Myös Välimerelle matkaavia venekuntia, meidän lisäksemme, oli paikalla. Bongasimme espanjalaisveneiden lisäksi Ranskan, Ruotsin, Englannin, Australian, Saksan, Belgian, Puolan, Yhdysvaltojen ja Venäjän liput. Näimme useammankin veneen joissa oli samanlainen Hydrovane-tuuliperäsin kuin meillä ja yhden, jossa myös samanlainen Duogen-generaattori. Muita suomalaisveneitä emme valitettavasti tavanneet.

Useimmat veneistä jatkavat matkaa muutaman päivän levähdyksen jälkeen, mutta jotkut viipyvät satamassa pitempäänkin. Muutaman venepaikan päässä makasi 40-jalkainen vene kansi hieman jo vihertävänä ja lähes metriset valtavat levät pohjasta roikkuen. Joku näytti kyllästyneen purjehdukseen totaalisesti.

Kävimme ilmoittautumassa Capitaniassa ja ryhdyimme katselemaan paikkaa myöhäiselle lounaallemme. Capitanian kanssa samassa uudessa rakennuksessa sijaitseva ravintola näytti varsin hyvätasoiselta, joten mitäpä kauempaa etsimään. Taso vastasi odotuksia, söimme ravintolan terassilla kerrassaan herkullisen lounaan, joka täydensi mukavasti hienoa purjehduspäivää. Alkupaloiksi friteerattua mustekalaa ja kinkkukroketteja, pääruoaksi jälleen grillattua monkfish’iä ja hakea. Juomana erinomainen sillilaakson valkoviini = Val de Sil.

Iltapäivä meni sitten moottorihommissa, tavoitteena tiivistää pieni jäähdytysjärjestelmän raakavesipuolen vuoto. Putken ja lämmönvaihtimen liitoksessa oleva o-renkaan tapainen tiiviste oli hiukan kulahtanut ja tiputteli vettä alapuolella olevan käynnistysmoottorin päälle. Uusia tiivistysrenkaita ei tietenkään ollut mukana, mutta moottoritiiviste-silikonilla vuoto saatiin tilapäisesti tukittua. Vaihdetaan tiiviste uuteen sitten kun sellainen on käsillä.

Illansuussa satamassa alkoi kova vellominen, hyvä kun veneiden mastot eivät kolisseet toisiinsa. Joidenkin mielestä aiheuttajana olivat sataman ohi täyttä vauhtia ajelevat kalastajaveneet, mutta marinero selvitti syynä olevan nousuveden, jolloin satamassa aina velloo parin tunnin ajan. Vahinkoja ei sentään aiheutunut ja hieman myöhemmin meno satamassa oli jo täysin rauhoittunut.

31.07.2010 La Coruna

Hääpäivävieras

Jaska:

Herättiin lauantai-aamuun ja 39.een hääpäivään ja nautittiin aamiainen. Tuuli puhalsi tosi kovaa, tänään ei olisi ollut asiaa merelle.  Lähdettiin etsimään supermarkettia. Kuljimme kaupungin keskustorin, Plaza de Maria Pita’n läpi. Reunalla sijaitsevaan upeaan kaupungintaloon jonotti useita hääpareja vihittäväksi pääsyä, ja viereisessä kirkossa toimitettiin sitten perään kirkkovihkimisiä.

Jonkin aikaa etsittyämme löysimme suuren supermarketin, joka sijaitsi katutasossa olevan tuoretavaratorin kellarissa. Kassalta löytyi taas tavattoman tehokkaasti toimiva neitonen, joka kaiken lisäksi puhui varsin hyvää englantia. Espanjassa ei muovikasseissa säästellä, meidänkin vaatimattomat ostoksemme tungettiin yhteensä kuuteen muovikassiin. Ei ihme, jos paikat vaikuttavat roskaisilta.

Veneelle palatessamme jäimme vielä katselemaan kirkon eteen häätouhua. Ilmeisesti merkittävä paikallinen julkkis oli menossa naimisiin, koska paikka vilisi silmäätekeviä ja mekin ulkopuolisina tarkkailijoina jouduimme turvamiesten tiukan arvioinnin kohteeksi.  Pari televisiokameraakin oli paikalla. Pulina ja kuhina kirkon edessä kesti kymmenisen minuuttia. Sitten hääpari ilmeisesti astui ulos kirkosta, koska alkoi hitonmoinen rätinä ja värillistä paperia lensi taivaisiin. Jotain valkoiselta hunnulta näyttävää vilahti ihmismassan takana odottavaan Rolls-Royceen ja tilanne oli ohi.

Tarvitsin uuden öljysuodattimen ja capitaniassa kerrottiin muutaman kilometrin päässä, Marina Seca’ssa niitä löytyvän. Kysyin olisiko vielä tähän aikaan auki (kello kävi siis lauantai-iltapäivänä jo kolmea) ja vakuutettiin myymälän olevan aina puoli kahdeksaan asti. Hyvä, hyppäsimme taksiin ja ajoimme kymmenisen minuuttia paikalle todetaksemme ovessa lukevan: Sabbato 9-14.  Niinpä. Suodattimen saaminen menisi siis maanataihin.

Katselimme kartasta, missä olisi kaupungin rantoja kiertelevän vanhanaikaisen raitiovaunulinjan lähin pysäkki ja näytimme seuraavan kohteemme taksikuljettajalle. Tämä nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja lähti kaahaamaan tasan päinvastaiseen suuntaan. Pian ohitimme satamamme. Kartasta matkaamme seuratessamme arvasimme, että kuski oli ymmärtänyt tarkoituksestamme tasan puolet, eli oli viemässä meitä nyt raitiovaunulinjan päätepysäkille aika lähellä satamaa. No sehän sopi meille oikeastaan aika hyvin. Maksoimme 13 euroa kyydistä ja siirryimme juuri lähdössä olevaan raitiovaunuun, samanlaiseen joita Helsingissä joskus 50-luvulla ajeli.

Hyppäsimme pois Herculeksen majakan pysäkillä ja lähdimme tutustumaan tarkemmin kohteeseen. Majakalla on korkeutta lähes stadionin tornin verran ja sitä on sen elinkaaren eri vaiheissa rakennettu ja osin purettu useammankin kerran. Kiipesimme rappuset ylätasanteelle, jossa tuuli niin kovaa, että jalat tuntuivat irtoavan tasanteen pinnasta. Kiersimme tasanteen (jossa toki oli vyötärön korkuinen kaide) majakan seinään liimautuneina, otimme pakolliset valokuvat ja livahdimme takaisin majakan sisään.

Majakalta palatessa jäimme hetkeksi seuraamaan viereisellä niityllä pidettävää esteratsastuskilpailua. Kaksi ensimmäistä hevosta kieltäytyi kumpikin jollakin esteellä, eli eivät saaneet kelvollista suoritusta. Sitten vuoroon tuli nuori tyttö pienikokoisella hevosella, jonka hyppyhalut näyttivät olevan kohdallaan. Tyttö-hevonen-pari kiisi hienosti esteiden yli, kunnes toiseksi viimeisellä esteellä loikan lopussa ratsastaja putosi satulasta ja lensi isossa kaaressa selkä edellä maahan ja jäi makaamaan paikalleen. Virkailijoita ryntäsi paikalle, samoin katsomosta ratsastajatytön vanhemmat pahinta peläten. Henkeä taidettiin pidätellä myös meidän katsomo-osastossamme. Hetken päästä tyttö kuitenkin kömpi jaloilleen ja lähti kävelemään luokseen ryntääviä vastaan, ilmeisen vahingoittumattomana. Onni oli tällä kertaa matkassa, mutta ei näytä ihan riskitön laji olevan tämä. Siksi kai ne niitä ratsastuskypäriä käyttävätkin.

Lähellä raitiovaunupysäkkiä olisi ollut kaksipyöräisiä ajopelejä vuokrattavana, niitä sellaisia ihmeellisiä sähköllä toimivia tietokoneohjattuja vekottimia, joissa seistään pyörien akselin päällä ja  ruumiin painoa kallistamalla ohjataan laitteen kulkusuuntaa. Näitä näkee mm. lentokentillä poliisien käytössä. Meikäläistä kiinnosti kokeilla tällaistakin, mutta vuokrajonon pituus ja perähenkilön happamahko ilme saivat luopumaan yrityksestä. Ehkä joskus toiste sitten…

Hypättiin raitiovaunuun ja ajettiin pari pysäkinväliä takaisin sataman suuntaan ja siirryttiin jälleen patikkaosastolle. Kävelimme muurin ympäröimän vanhan kaupungin halki. Talot olivat kyllä tosi pittoreskeja, mutta elämä kaduilta puuttui. Kolkkoa, mutta ehkäpä olimme liian aikaisin liikkeellä Asukkaat varmaankin vasta keräsivät voimia lähteäkseen myöhemmin viettämään lauantai-iltaa kaduille.

Veneelle palattaessa odotti yllätys. Konekopan päälle oli jäänyt palanen piirakkaa ja nyt joku oli käynyt popsimassa siihen peukalonpään koloisen kuopan pienillä hampailla – tai nokalla, emme vielä osannet tarkemmin sanoa. Meillä on siis kotieläin ja ei-toivottu sellainen!

Lähemmällä tarkastelulla osoittautui, että myös korissa roikkuvia persikoita oli käyty nakertamassa – tai nokkimassa – niihin oli ilmestynyt pieniä kuoppia. Julistimme metsästyskauden välittömästi avatuksi.

Hääpäivän juhlaillallinen valmistettiin itse veneessä ja syötiin tietenkin kynttilän ja öljylampun loisteessa.  Menussa melonia ja parman kinkkua, possun- ja vasikanfilettä grillistä sekä porkkana-sipuli-kesäkurpitsapaistosta. Freixnetin cavaa poksautettiin ja Bergeracin punaviiniä (ei erikoisempaa) nautittiin. Vielä juustot ja mansikat päälle ja niinpä oltiin valmiit käydä ”maata ja maha viereen”.

01.08. 2010  La Coruna

Loukkusuunnittelua

Jaska:

Sunnuntai-aamuna nukuttiin sitten pitkään. Herättyämme tarkastettiin illalla jätetty syötti. Halusimme nimittäin varmistua, ettei kyseessä ollut eilen poissa ollessamme tuuletusta varten raolleen jätetystä doghousen luukusta sisään pujahtanut lintu, joka olisi sitten herkut popsittuaan pyrähtänyt saman tien ulos. Siksi olimme jättäneet palasen samaa piirakkaa, josta aiemmat jyrsinnät oli leikattu pois, lattialle syötiksi. Ja toden totta, taas oli piirakkaan ilmestynyt peukalonpään kokoinen kuoppa. Kyseessä ei ollut siis tilapäinen vierailu, vaan joku oli asettunut taloksi veneeseen. Todennäköisin arvauksemme asukkaan henkilöllisyydestä on tässä vaiheessa pieni hiiri. Miten se on veneeseen päässyt ja kuinka kauan täällä asustanut, siitä ei ole tietoa. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin tuore tapaus, koska mitään ylimääräisiä popsimisia emme aiemmin ole havainneet.

Alkoi syvällinen hiirenloukun suunnittelu.

Alkuiltapäivä meni blogin kirjoittelussa ja valokuvien siirtämisessä kamerasta tietokoneelle, toiveena että löytäisimme nettikahvilan tarpeeksi nopealla nettiyhteydellä, jotta pääsisimme siirtämään kuvia blogiimme.

Satamassa on kylläkin teoriassa, vaan ei käytännössä toimiva Wi-Fi, joten lähdimme etsiskelemään toimivampaa yhteyttä. Aika läheltä satamaa löytyikin nettikahvila, mutta kun olimme kaikki muut välttämättömät nettiasioinnit hoitaneet, oli kello jo niin paljon, että päätimme jättää kuvien latauksen, johon kuluisi ainakin pari tuntia, toiseen kertaan ja nopeampaan nettiyhteyteen.

Lähdimme etsimään pizzeriaa, jonka olin mielestäni keskustorin kulmilla paikallistanut, sitä kuitenkaan löytämättä. Keskustorilla oli jonkinlainen juhla menossa, syytä emme saaneet selville. Räiskettä ja pauketta, edestakaisin kulkevia orkestereita ja valtavilla naamiopäillä varustettuja ihmisiä. Hauskaa tuntui olevan kaikilla.

Päädyimme kävelykadun varteen ravintolan ulkopöytään. Isokokoinen tarjoilija, jykevät maoripiirteet omaava nelikymppinen herrasmies tuli tiedustelemaan tilausta ja kysyi mitä pohjoista kieltä puhutaan. Kun kerroimme olevamme Suomesta, kertoi tarjoilija asuneensa jonkin aikaa Espoon Nihtisillassa. Oli siinne päätynyt Kanarian saarilta, josta myös oli kotoisin, suomalaisen naisystävän (tietenkin!) perässä. Tuttavia oli kuulemma myös Turussa telakalla joka rakensi sukellusveneitä… Sen jälkeen meitä palveltiinkin hyvin osin myös suomenkielellä, kuten ilmauksin ”Mina rakasta sinua” jne. Hauska heppu, ehdottomasti. Erityisesti häntä ja Jesus-nimistä ravintolan isäntää huvitti, että suomeksi esitetty pyyntö ”Saanko teetä”, merkitsee espanjaksi erästä lievemmänasteista hävyttömyyttä. Isäntä kävikin sitten aterian aikana aina välillä taputtamassa olalle ja kysymässä aito Benny Hill-virnistys naamallaan ”Saanko teetä?”. Ruoka oli erinomaista, söimme kahdelle hengelle valmistetun kolmea grillattua kalaa käsittävän annoksen hintaan 41 euroa.

Illalla veneessä aloitimme sitten hiirenmetsästyksen. Olin suunnitellut seuraavan loukun: ämpärin pohjalle 10 cm vettä. Kanneksi pingotetaan narun avulla voipaperi, johon terävällä veitsellä tehdään 10 cm ristiviilto. Paperin liepeitä taivutellaan ylöspäin niin, että ne juuri kestävät päälle asetettavien piirakanpalojen painon. Ämpäri asetetaan portaiden juurelle siten, että hiiren on helppo päästä portailta ämpärin reunalle. Hiiri ei tietenkään voisi vastustaa piirakanpalojen tuoksua, varsinkaan, kun on makuun jo päässyt, lähtisi niitä hakemaan ja humpsahtaisi paperin alta pettäessä ämpäriin ja sinne hukkuisi. Ei kun ansa valmiiksi ja odottelemaan aamua ja raatojen poistamista aluksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: