25.-29.07.2010

25.07.2010 Gijon – Ribadeo 63 mpk

Yökyöpeleitä

Jaska:

Aamulla herättiin puoli viiden aikaan, tarkoituksena lähteä heti kuuden jälkeen kun alkaa sarastaa. Nukkumista oli häirinnyt rannalta kaikuvat iloisen juhlinnan äänet ja vieläkin kaduilla vilisi väkeä lähes saman verran kuin illalla nukkumaan mennessämme. Aikamoisia yökyöpeleitä nämä espanjalaiset! Kävin viemässä sataman avaimen satamatoimistoon. Rantabulevardilla iloisella tuulella olevat ihmiset, nuoret ja vähän vanhemmatkin vaeltelivat edestakaisin kapakasta toiseen. Ja kello oli tässä vaiheessa puoli kuusi aamulla.

Aamu valkeni, juhlijat alkoivat siirtyä koloihinsa, me käynnistimme koneen ja liu’uimme pois satamasta. Heikko tuuli oli sivuvastaisesta suunnasta, vaikka säätiedotuksen mukaan piti olla sivumyötäistä. Vähän puolimatkan jälkeen tuuli lopulta kääntyi ennustettuun suuntaan, mutta laantui sitten kokonaan. Loppumatka meni siis jälleen koneajoksi.

Ribadeon satamaan ajettiin 30 metriä korkean sillan ali. Satama on rakennettu joen suistoon, kuten yleensäkin Pohjois-Espanjan satamat. Vuoroveden vaihtelu on kolmen-neljän metrin luokkaa, mutta satamiin yleensä pääsee 24 tuntia vuorokaudessa. Kiinnityimme vieraslaituriin ja kävimme satamatoimistossa ilmoittautumassa. Satamamaksu sisältäen sähköt ja suihkut oli 21 euroa, ei kovin paha. Itse satama on rakennettu aivan vuoren kylkeen, satamatoimistorakennuksen takaseinä oli itse asiassa paljas kallion kylki! Kaupunki nousee vuoren rinteitä jyrkästi, ei puhettakaan että näitä mäkiä lähdettäisiin tutkimaan polkupyörillä. Useimmat vierasveneet satamassa olivat Ranskasta.

Syötiin veneellä pasta-ateria ja mentiin nukkumaan ajatuksella, että aamulla jatkettaisiin matkaa Viveron kaupunkiin.

26.07.2010 Ribadeo

Hätäviestejäkin

Jaska:

Aamulla oli Navtexiin tullut kovan tuulen varoitus. Viereisen veneen ranskalaispariskunta oli jo edellisenä iltana neuvonut meitä, että jos säätiedotuksessa on ilmaisu ”fuerte marejada”, se merkitsee kovaa aallokkoa, vastaava englanninkielen ilmaus olisi ”rough sea”.  Silloin ei pidä lähteä merelle. Päätimme siis odotella Ribadeossa tämän päivän ja katsella paikkoja.

Oma purjehduksemme on sujunut tähän asti ilman varsinaisia vaaratilanteita, mutta muutaman kerran meitä on muistutettu muiden viesteillä, ettei merta pidä uhmata. Pari päivää takaperin kuulimme VHF:ltä hätäilmoituksen välityksen ”mayday relay”. Aiheena ”man overboard”. Biskajalla oli jostakin aluksesta meri huuhtonut purjehtijan yli laidan. Ja pari päivää tämän jälkeen välitti Navteximme SAR – viestin: Ile d’ Yeun seudulla Ranskan rannikolla oli kuultu hätäviesti tarkemmin määrittelemättömästä paikasta ja kaikkia alueella liikkuvia veneitä kehotettiin tähystämään tarkoin.

Tutustuimme paremmin vieressämme olevan Feeling 35:n ranskalaismiehistöön, eli jo varttuneeseen ikään ehtineeseen ranskalaispariskuntaan (kirjoittavat päälle kuuskymppiset suomalaispurjehtijat toim. huom.), jotka tietysti innostuivat kovasti perähenkilön ranskankielentaidosta. He olivat kotoisin Hendayesta, aivan Biskajan kaakkoiskulmasta ja olivat vuosikausia purjehtineet pitkin Cantabricon, Asturiaksen ja Galician rantoja Pohjois-Espanjassa. Käytimme tilaisuutta hyväksi ja kyselimme satamista. Naapuriveneen kätköistä kaivettiin esiin vanhat ranskalaiset kartat, varmaankin viime vuosituhannen puolelta, ja saimme hyvän selostuksen monista sellaisistakin ankkurilahdista, joita ei oltu käytössämme oleviin karttoihin ja pilottikirjoihin merkitty. Pariskunta myös neuvoi meille rannan parhaan kalaravintolan ja tietenkin otimme lounasaikaan neuvosta vaarin.

Ennen lounasaikaa kiipesimme huohottaen kaupungin jyrkkiä katuja keskusaukiolle mäen päälle  ihastelemaan aukiota reunustavien vanhojen  talojen väriskaalaa. Palatessamme kohti neuvottua lounasravintolaa kuljimme kalastusvarusteita ja venetarvikkeita myyvän kaupan ohi ja kiinnitin ohimennen huomiota aika edulliselta vaikuttavaan hintatasoon. Etenimme kuitenkin lounaan suuntaan.

Perähenkilö söi hake-nimistä kalaa lähes keiton muotoon galicialaiseen tapaan valmistettuna, minä grillattua lotte-nimistä kalaa, joka käsittääksemme on englanniksi monkfish. Kyytipoikana karahvi ravintolan valkoviiniä, jonka maku aluksi vivahti jopa etikkaan, mutta joka pelasi kuitenkin yllättävän hyvin yhteen kala-annosten kanssa.

Iltapäivä meni pyykinpesussa ja viereisen veneen väen kanssa seurustellessa. Perähenkilö käänsi pesutuvassa yhtä aikaa pesukoneen ja kuivausrummun päälle onnistuen polttamaan tuvan sulakkeen. Satamatoimistossa ei vikaa tarvinnut edes selitellä, marinero sanoi suoralta kädeltä ”yes, I know!” ja kävi vaihtamassa sulakkeen. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta.

Naapuriveneen kapteeni kiinnitteli jollataavetteihin hienoja happoteräksestä valmistettuja pylpyröitä ja päivitteli kuinka halvalla olikaan ne onnistunut ostamaan rannan kalastus- ja venetarvikeliikkeestä, 18 euroa kappale. Vastaavat maksavat Ranskassa ainakin viisinkertaisesti. Nyt sytytti meikäläiselläkin, että tämä varusteliike pitää tarkastaa tarkemmin. Lopputuloksena Vestervikingissäkin kiiltelee nyt peräkannella kaksi edullisesti hankittua happoteräksistä spinaakkerigaijan pylpyrää.

27.07.2010 Ribadeo – Vivero 38 mpk

Mucho dinero

Jaska:

Säätiedotus lupasi kelvollisempaa keliä ja tarkoitus oli lähteä jatkamaan matkaa kahdeksan maissa aamulla. Lähtövalmisteluissa havaittiin, että emme taaskaan olleet huomanneet palauttaa sataman avainta eilen toimistoon, ja 20 euron depositio olisi menetetty, jos lähtisimme palauttamatta. Kun tälle päivälle suunniteltu purjehdus olisi alle 40mpk, totesimme voivamme lykätä lähtöä kunnes satamatoimisto avautuisi kello kymmeneltä.

Puoli kymmenen maissa viereemme saapui 50-jalkainen Englannin lipun alla purjehtiva Swan 1980-luvulta. Perhe, isä, äiti, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä oli ajanut koneella yön yli vastatuuleen La Corunasta. Lomapurjehdukselle oli lähdetty Monacosta, joten hyvin oli maileja jo takana. Ko. Swan oli muuten tuhannes valmistettu Swan, German Freresin suunnittelema ja Swaniksi erikoisella nostokölillä varustettu. Kapteeni oli hyvin tietoinen, mistä maasta Swanit ovat kotoisin ja ihasteli viereistä suomalaisvenettä, todeten Vestervikingistä: ”Looks like a perfectly balanced yacht!”

Kello kymmeneltä pääsimme matkaan. Swanista kannettiin patjoja kuivumaan kannelle ja toivotettiin hyvää matkaa: ”Lucky You!” Tuulta oli juuri sopivasti ja sopivasta suunnasta, yleensä 6-9m/s, välillä puuskissa yli 10 m/s. Seurauksena jälleen riemupurjehdusta 6-7 solmun nopeudella. Perästä lähestyi purjevene, joka ilmeisesti tarkoituksella ajoi varsin lähelle meitä tervehtimään. Oli 45-jalkainen X-vene, jonka kanssa Vestervikingillä ei todellakaan ollut rahkeita kilpailla nopeudessa. Huiskuttelimme tervehdyksen ja purjeet katosivat pikkuhiljaa horisonttiin. Me nautimme meille hyvästä vauhdista, tuulesta ja auringonpaisteesta.

Viveron satama sijaitsee jälleen yhden rian perukoilla, ja sinne ajetaan puolen mailin matka rakennettua kanavamaista väylää pitkin. Satama on siis varsin turvallinen kaikilla tuulilla.

Satamakapteeni oli lomakkeineen vastassa laiturilla. Hän antoi lomakkeet kapteenille täytettäväksi ja keskittyi tutkimaan venettä. Kysyi perähenkilöltä onko vene teakia ja saatuaan sanakirjasta haetun vastauksen ”caoba” eli mahonki, kommentoi ”mucho dinero” ja ”muy bonito”. Sovimme että tulemme myöhemmin maksamaan satamamaksun toimistoon, koska kapteenilla ei ollut laiturilla mukana Visa-laitetta.

Sähkönsaannissa veneeseen oli pieni ongelma, koska espanjalaiset näyttävät käyttävän satamissa pääosin isokokoisia voimavirtapistokkeita. Kolme jatkojohtoamme riittivät juuri ja juuri laiturin rannanpuoleiseen sähköpisteeseen, josta löytyi pohjoisemmilla leveysasteilla käytettävä pienempi pistoke.

Jonkin ajan päästä koputimme satamatoimiston ovelle. Kapteenin marinero -kollega oli paikalla. Satamatoimisto ja viereinen suihkurakennus olivat rakennetut satamakontteihin. Halusimme vilkaista suihkujen tasoa ja kokeilimme suihkukontin ovea. Marinero kysyi ”shower?” ja antoi kummallekin suihkukontin avaimen. Tarkistimme suihkutilat, jotka näyttivät mukiinmeneviltä ja lähdimme etsimään supermarkettia. Sellainen löytyi parin sadan metrin päästä –  valtava Haley-niminen kauppa – ja saimme toimitettua proviantin täydennyksen. Veneelle palattuamme olimme toimitelleet jonkin aikaa niitä näitä, kun samainen marinero, naama punaisena, mutta itsensä hilliten koputti veneen kanteen ja sanoi ”key shower, please”. Viereisen ranskalaisveneen mukava pariskunta naureskeli, että olimme vieneet mukanamme sataman ainoat suihkuavaimet ja useampi venekunta odotteli suihkuun pääsyä. Eipä ollut marinero mitenkään pyytänyt meitä palauttamaan avaimet välittömästi suihkut tarkastettumme.

28.07.2010    Vivero

Öljyä pilssissä

Jaska:

Tutustuimme viereisen veneen ranskalaispariskuntaan. He purjehtivat 80-luvun lopulla rakennetulla Ovni 345 – alumiiniveneellä, jossa ikä alkoi jo näkyä. Maalaus on alumiiniveneissä aina ongelmallista ja tästä Ovnista maalit olivat suurimmaksi osaksi jo hilseillee pois. Ei kuitenkaan näyttänyt purjehdusta haittaavan. Kerroin, että sen jälkeen kun tunnettu purjehduskirjailija Jimmy Cornell on alkanut kiertää palloa Ovni-veneellään, on näistä veneistä tullut mielikuvaltaan ”creme de la creme” Suomessakin. Hymyilivät leveästi ja totesivat, että tuopa pitää painaa mieleen.

Pariskunnan kotisatama oli Crouestyssä Ranskassa ja olivat nyt lähes lomapurjehduksensa kääntöpisteessä. Vaihdoimme kokemuksia tuuliperäsinten toiminnasta ja saimme heiltä myös neuvoja, kuinka purjeveneestä kannattaa kalastaa. Olivat saaneet perässä vedettävästä syötistä useamman kerran tonnikalan. Kyllä kelpaisi meillekin, täytynee harkita kalastuksen aloittamista.

Kysyimme myös huviksemme sataman kalojen syötävyydestä. Viveron satamavesi, aivan kuin Ribadeonkin, suorastaan vilisi näitä kirjolohen kokoisia rantakaloja. Pelkästään laiturilta haavilla kahmaisemalla olisi kerralla saanut useammankin kiinni. Vastauksen kyllä arvasimmekin, kalat kun pitävät satamavettä puhtaana kaikesta sinne mm. veneistä työnnettävästä.

Satamassa ei ollut internet-verkkoa, mutta saimme näiltä ranskalaisilta bussiaseman vieressä sijaitsevan internetkahvilan maksullisen Wi-Fi koodin ja ohjeen hankkiutua bussiaseman odotushalliin hyödyntämään ilmaiseksi internetiä. Näin tietysti teimmekin.

Kävimme ostamassa Movistar-puhelimeemme Movistar-liikkeestä lisää puheaikaa. Liike oli tupaten täynnä asiakkaita. Oli hauska seurailla myyjäneitosen touhuja. Tämä oli taas näitä ”multitasking” –kykyisiä nuoria, palveli yhtä aikaa neljää asiakasta ja samalla neuvoi nuorempaa kolleegaansa. Aikamoinen stressinsietokyky täytyi tytöllä olla, homma pysyi hyvin hansakassa, ainoastaan pienet punaiset ruusut poskipäissä kertoivat tilanteen haastavuudesta.

Suoritimme vielä pikatutustumisen Viveron pikkukaupunkiin. Keskustorilla rakennettiin suurta esiintymislavaa ja seinillä oli julisteita huomisesta puolesta päivästä iltaan kestävästä konserttitapahtumasta. Sitä emme kuitenkaan jäisi seuraamaan, sillä viereisen ranskalaisveneen pariskunta oli ehdottanut että lähtisimme heidän kanssaan yhtä aikaa huomisaamuna kuudelta kohti Cedeiran ankkurisatamaa tai mahdollisesti jopa La Corunan vieressä sijaitsevaan Areksen satamaan asti, ja olimme suostuneet ehdotukseen.

Illalla laitettiin isopurjeeseen reivi valmiiksi ja vilkaisin vielä moottoritilaan. Pilssivedessä oli öljyä! Asia vaatisi heti selvittämistä.  Ilmoitimme ranskalaisille tilanteen. Jos kyseessä olisi isompikin ongelma emme voisikaan lähteä mukaan aamulla. Lupasimme yrittää selvittää vielä iltayöstä mistä oli kysymys.

Tunnin aherruksen jälkeen varmistui, että kyse ei ollut varsinaisesta ongelmasta. Olin vain lisännyt koneeseen hiukan liian paljon öljyä, joka sitten keikutuksessa oli roiskunut ilmeisesti huohottajan kautta ulos. Öljykysymystä selvittäessäni löytyi toinen ongelmanpoikanen. Moottorin vasen sivu ja käynnistysmoottori olivat valkoisen suolakerroksen peitossa. Syynä oli jäähdytys-merivettä lämmönvaihtimeen vievän kupariputken kumitiiviste, joka vanhuuttaan oli alkanut tiputella vettä putkistojen päälle ja siitä roiskeina ylt’ympäriinsä. Ei suurempi ongelma, mutta arvatenkin käynnistysmoottorin sähkökytkennät eivät kovin hyvää suolavesikäsittelystä tykkäisi. Hiukan tiivistystöitä olisi siis edessä.

29.07.2010.    Vivero-Ares 62 mpk

Riemupurjehdusta jälleen

Jaska:

Aamulla lähdettiin liikkeelle sovitusti kello kuusi. Saattueeseen liittyi kolmantena veneenä sataman ulkopuolella ankkurissa ollut ranskalaisten tuttava. Lahden suulle päästyämme saimme mukavasti tuulta sivuvastaisesta ja Vesterviking ampaisi 6 solmun vauhtiin. Ensi alkuun ajoimme pelkästään avatulla rullagenoalla ja mesaanilla, mutta kun nousukulma oli aika jyrkkä, otimme myös reivatun isopurjeen avuksi. Tämä yhdistelmä olikin vallitsevaan keliin juuri sopiva.

Kello yhdeksältä kiersimme Capo Ortegan niemen, jota pidetään Espanjan luoteiskulman merialueen pahimpana paikkana. Tässä kohdassa Biskajan maininki ja toisesta suunnasta tuleva Atlantin maininki voivat kovemmilla tuulilla aiheuttaa vaarallisen ristiaallokon. Nyt meri oli kuitenkin suhteellisen rauhallinen ja sivuutimme paikan ongelmitta.

Suuntamme käännyttyä enemmän etelään saimme tuulen takaa, mikä merkitsi veneen rullauksen lisääntymistä. Vakasimme kulkua avaamalla rullagenoan kokonaan ulos, laskemalla isopurjeen ja jalustamalla mesaanin tiukasti keskelle. Vaikutus oli toivottu.

Cedeiran kohdalla keskustelimme ranskalaisten kanssa VHF:llä suunnitelmista. He olivat päättäneet mennä yöksi Cedeiraan, me jatkaa Arekseen asti, koska tuuli oli nyt voimistunut ja kuljimme taas hyvää päälle kuuden solmun nopeutta. Hieman myöhemmin nostimme isonpurjeen ja avasimme reivin, jalustimme purjeen preventterillä paapuurin puolelle ja genoan puomilla styyrpuuriin. Vauhti parani lähes solmun tällä ns. virsikirja-purjeasetelmalla. Pitkän aikaa nopeutemme pysyi 7 ja  8 solmun välillä ja tuulen voimistuessa 13 metriin sekunnissa kiisimme jo kahdeksaa solmua. Pitkäkölinen venehän ei varsinaisesti lähde surffiin, mutta hienoa laskettelua myötäaallokossa se oli.

Meillä oli Duogen –tuuli/vesigeneraattorimme nyt alhaalla vesimoodissa tuottamassa sähköä ja yli 6 amppeeria se työnsikin näillä nopeuksilla.

Neljän aikoihin iltapäivällä ohitimme Cabo Priorino Grande – niemen ja käänsimme kaakkoon kohti Areksen lahtea. Lahden perukkaan saapuessamme havaitsimme, että Areksen satama oli  suojaisia kaikilta tuulilta, paitsi koillistuulelta. Nyt vain sattui puhaltamaan koillisesta 12 m/s eivätkä tiukat satamamanööverit paljoa houkutelleet. Ei hätää, sataman vastaisella puolella on pitkä hiekkaranta, jota pilottikirjoissa suositellaan ankkuripaikaksi. Ankkurissa näyttikin olevan muutama isokokoinen pursi ja iso ranskalainen katamaraani. Ei kun joukkoon mukaan. Valitsimme ankkurin laskupaikan viiden metrin syvyydestä.  Laskimme ankkurin ja annoimme tuulen purkaa ankkuriketjua parikymmentä metriä. Kun lukitsin ankkuriketjun, ei sitten tapahtunutkaan toivottua pysähtymistä, vaan tuuli liikutti meitä edelleen kohti lahden suuta. Ankkuri ei siis ollut tarttunut.

Hiki hatussa vinssasin ankkurin ylös, ja kas, matkalle lähtiessämme asentamani ankkuri ”leikari” CQR-ankkurissamme oli taittunut kaksinkerroin ja oli ilmeisesti estänyt ankkurin tarttumisen. Ei hyvä.

Toinen yritys ja sama tulos. Hiukan alkoi hermostutttaa. Päätin että yritetään vielä kerran, lasken ankkurin oikein varovaisesti, ettei leikari vaan pääse kaksinkerroin. Ajoimme vielä lähemmäksi hiekkarantaa ja laskin ankkurin. Annoin ketjun juosta ulos nelisenkymmentä metriä ennen kuin lukitsin sen. Tällä kertaa ankkuri piti.

Söimme säilykecouscous-aterian tarkkaillen samalla tuulen voimakkuutta ja veneen paikallaan pysymistä. Hyvin näytti pysyvän, vaikka puuskissa tuuli aina välillä nousi edelleen aina 12 metriin sekunnissa. Lopulta illansuussa tuuli laantui ja saatoimme kääntyä rauhallisin mielin yöpuulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: