Vesterviking arvioitiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi veneeksi!

10.2.2014

Veneemme ”Vesterviking” sai Helsingin venemessuilla todistuksen siitä, että asiantuntijaraati on arvioinut veneen kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi veneeksi.

Suomeen perustettiin v. 2012 alussa Klassisten Veneiden Rekisteri, johon on tätä nykyä hyväksytty satakunta yli 45-vuotiasta venettä. Rekisteriin hyväksymisestä päättävä raati voi myöntää vaativat kriteerit täyttävälle veneelle lisäksi ns. K-merkinnän, mikä tarkoittaa että vene katsotaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi veneeksi. Kuluvan vuoden venenäyttelyn yhteydessä saivat K-merkinnän ensimmäiset kuusi purjevenettä, joista yksi on ”Vesterviking”. Valintaraadin perusteet K-merkinnän myöntämiselle ”Vestervikingille” kuuluivat:  ”Suomessa veistetty, hyvin alkuperäisenä säilynyt ja hienossa kunnossa oleva vene, jossa poikkeuksellinen malli ja rakenne. Historia tunnettu kattavasti.”

Tarkemmin Klassisten Veneiden Rekisteristä ja K-merkinnästä :  http://www.mys.fi/index.php?filename=krekisteri&lang=fin

Vestervikingin rakennutti merkittävän metallien maahantuontiyrityksen omistaja Joachim Heldt Sipoon edustalla Pirttisaaressa Erik Jonassonin telakalla. Veneen köli laskettiin vuonna 1953 ja venettä rakennettiin niin huolella ja hartaasti, että vesillelasku tapahtui vasta vuonna 1957. Pirttisaaressa ei tuohon aikaan ollut vielä sähköä, joten vene on rakennettu ilman ensimmäistäkään sähkötyökalua.

Vesterviking oli alun perin kolmen sukupolven vene: Sen suunnitteli Joachim Heldtin isä Karl Heldt, laivanrakennusinsinööri ja purjehtija. Hän oli veneen suunnitellessaan saavuttanut jo päälle 80 vuoden iän ja perusti suunnittelunsa elämänpituiseen kokemukseensa avomeripurjehtijana. Joskus 1980-luvun alussa vene siirtyi Joachim Heldtin pojalle Richard Heldtille, joka lähti v.1989 kaukopurjehdukselle. Veneen ollessa Ranskan Brestissä Richard Heldt kuoli ja perikunta laittoi veneen myyntiin, mitä varten se tuotiin klassisiin purjeveneisiin erikoistuneen välittäjän Baum& Königin myytäväksi Saksan Gluckstadtiin. Sieltä Jaakko ja Inkeri Toiviainen ostivat veneen ja toivat sen takaisin Suomeen.

Kyseessä on monessa suhteessa ainutlaatuinen puuvene. Se on tiettävästi ensimmäinen Lloydsin valvonnassa vaativimpaan avomeriluokkaan + 100 A 1 Suomessa rakennettu huvikäyttöön tarkoitettu vene. Vene suunniteltiin ketsiksi, jolloin pienelläkin miehistöllä purjeet ovat helposti hallittavissa. Sen lisäksi, että veneessä on ns. kanoottiperä, sen kansi ja ylärakenteet on tehty niittaamalla alumiinista.

Veneen suunnitelmat perustuivat ”kevytuppouma-konseptiin” . Tämän päivän samankokoisiin veneisiin verrattuna matkapurjehdus-varustuksessa liki 9 tonnia painava Vesterviking on tosin kaikkea muuta kuin kevytupppouma-vene, mutta verrattuna saman kokoluokan liki 20 tonnia painaviin Colin Archer-veneisiin se on hyvinkin sellainen. Luokitus +100A1 alukseksi olisi vaatinut erittäin tukevia ja painavia kansirakenteita, mikäli ne olisi tehty puusta. Tätä taas ei ollut mahdollista toteuttaa valitun suunnittelukonseptin puitteissa. Tekemällä kansi, ylärakenteet ja istumalaatikko alumiinista voitiin kannen painossa säästää yli puoli tonnia, mikä merkitsi samansuuruista säästöä myös kölipainossa sen vaikuttamatta veneen vakavuuteen. Tuohon aikaan alumiinin hitsausta ei vielä hallittu kunnolla, joten kaikki alumiinirakenteet on tehty niittaamalla.

Olemme tosin kuulleet veneen rakentamisvaiheista tietäviltä, että alumiinikannella haluttiin edistää alumiinin käyttöä veneenrakentamisessa yleensäkin. Heldtin maahantuontioyritys kun oli tuohon aikaan Suomen suurimpia alumiinin maahantuojia Norjasta.

Veneen rakentamisessa käytettiin parhaita mahdollisia materiaaleja: köli, steevit, peräsin, törmäyslista ja pollarit tehtiin brasilialaisesta puulajista nimeltä peroba. Sitä pidetään vielä tiikkiäkin parempana veneenrakennus-materiaalina. Valitettavasti vain peroba-metsät hakattiin loppuun jo 1960-luvulle tultaessa. (Mm. Göran Schildt´in Daphne-veneen laudoitus oli alun perin tehty perobasta.)  Selityksen sille, kuinka perobaa  saatiin käyttöön, kuulin kaupanteon yhteydessä. Kun Suomi teki Neuvostoliitolle sotakorvauskuunareita, ”tilaaja” edellytti, että kuunareihin  tehdään ulkopuoliset jäävahvistukset peroba-lankuista. Totesi liikemies Heldt: ” Sitten minulla oli vähän suhteita, ja pääsin valitsemaan parhaat tukit lastista päältä Vestervikingin rakennusmateriaaliksi.”

Kölirakenne on myös poikkeuksellinen. Kun yleensä tämänkokoisessa veneessä kölipuu on paksuudeltaan 10-15 cm luokkaa, Vestervikingissä kölipuu muodostuu kolmesta päällekäisestä 10 cm paksusta perobalankusta, joiden alapuolelle 2,5 tonnin lyijyköli on kiinnitetty. Köli on myös alaosastaan normaalia leveämpi. Näin kölin oikaiseva momentti on saatu tavanomaista alemmaksi ilman että kölipainoa on jouduttu kasvattamaan.

Runkolaudoitus on runsaan tuuman paksuista Grand Bassam-mahonkia, skarntäkki ja ylin lauta sekä lattiat sisällä Burman tiikkiä, pohjatukit, polviot ja jäykät kaaret jugoslavian tammea sekä taivutetut kaaret samoin jugoslavialaista saarnea. Kaaret on vahvistettu pronssilevyin. Kölipultit ovat alumiinipronssia ja kaikki käytetyt ruuvit silikonipronssia, lukuun ottamatta alumiiniosien kiinnityksessä käytettyjä, jotka sähkögalvaanisen korroosion välttämiseksi ovat galvanoituja. Mastot on liimattu sitkakuusesta.

Jonassonin telakalla veneen rakensi pääasiassa yksin ensimmäisenä suurena veneprojektinaan Suomen kuuluisimpiin kuuluva veneenrakentaja Henry Orrman, Emäsalon Stradivariukseksi kutsuttu. Meillä oli ilo tavata ja kutsua veistäjä veneeseemme kesällä 1995 Nauvossa, jolloin hän kertoili liki kolmen tunnin ajan mielenkiintoista tarinaa veneen rakentamisesta.

Vesterviking talvehti aina vuoteen 1989 saakka talvisin Jonassonin telakalla ja kevätkunnostuksista huolehtivat ammattimiehet.  Tullessaan omistukseemme veneessä jo näkyi kolmen vuoden ajalta väliin jätettyjen kunnostusten jäljet, jotka onneksi olivat vain kosmeettisia, rakenteellisesti vene oli- ja on edelleen täysin terve, kiitos parhaiden materiaalien ja 100% tiiviin alumiinikannen. Kun Vesterviking on perheemme kolmas puuvene sitten vuoden 1975, jolloin aloitimme veneilyn, olemme pystyneet hoitamaan sitä edelleen lähes ammattimaisesti, eikä siitä ole tarvinnut uusia ainuttakaan puuosaa.

Emme aikanaan hankkineet venettä museoveneeksi vaan tiiviiseen käyttöön, mikä on edellyttänyt alun perin lähes spartaanisen asuttavuuden parantamista. Toisaalta periaatteenamme on ollut, että mitään alkuperäistä ei pureta ja tarvittava uusi tekniikka piilotetaan näkymättömiin aina kun se on mahdollista. Sisustus on siis edelleen lähes alkuperäisessä kuosissa.

Vestervikingillä on koko sen olemassaolon ajan tehty pidempiä- tai oikeita kaukopurjehduksia, mihin käyttöön vene on aikanaan suunniteltukin. Heldtin perheen aikana vene osallistui v. 1958 ja 1969 Kielin regattaan ja sillä purjehdittiin myös Skotlantiin ja Ranskan Brestiin. Vuoden 1993 jälkeen olemme taas kolunneet kohtalaisen tiiviisti Itämeren eri kolkat ja purjehtineet vv. 2009-2010 Helsingistä Barcelonaan. Tätä matkaa varten veneen perään asennettiin Hydrovane-tuuliperäsin.  Vuonna 2012 kävimme tutustumassa Norjan itärannikkoon. Viaporin Tuoppiin Vesterviking on osallistunut 15 kertaa, parhaimpana sijoituksena 4. sija LYS 2-luokassa sekä kilpailun kauneimman veneen palkinto. Tulevana kesänä on suunnitelmissamme tutstuminen Tanskan rannikkoon.

Vestervikingin mitat ovat: runkopituus 11,95 m, kokonaispituus 13,0 m, leveys 3,0 m, paino matkapurjehdus-varustuksessa 8,8 tn, syväys 1,80. Vesilinja 8,60 cm.  Isopurje 26 m2, mesaani 11,4 m2, puomifokka 14,5 m2, genoa (alkuperäinen osatakilassa) 25 m2, rullagenoa ( toppiriki- lisäys v. 1989) 36 m2. Lisäksi käytössä on alkuperäinen Karhu-urheiluvälinetehtaan valmistama mesaanigenoa, 21,8 m2.

Veneestä on ollut laaja esittely Saksalaisessa Die Yacht –lehdessä v.1958 ja siitä on ollut myös artikkeli englantilaisen Classic Yacht-lehden sivuilla vuonna 2013: http://www.classicboat.co.uk/articles/vesterviking-wooden-hull-aluminium-deck-and-cabin/

Vestervikingin kotisatama oli sen valmistuttua NJK Valkosaaressa, mutta kiivasluonteinen Joachim Heldt suuttui pahasti, kun ei voittanutkaan seuran parhaan matkapurjehduksen palkintoa osallistumisestaan Kielin regattaan 1958 ja siirsi veneen saman tien HSS:lle, jossa se oli aina Richard Heldtin kaukopurjehdukseen saakka. Vuodesta 1993 Vestervikingin kotisatamana on ollut Suomen Moottoriveneklubin Pohjoisranta.

Advertisement