10.08.2012 Kohteliaisuuslippu laskeutuu

13 elokuun, 2012

Bänö-Ö – Stora Hästskär  66,1 mpk

Toiveissa oli purjehdustuuli, mutta pystyvastaista annettiin. Tosin matkakin oli sen verran pitkä, että kolmen-neljän solmun lilluttelu kevyessä myötätuulessa ei tähän saumaan olisi sopinutkaan.  Halusimme ehtiä perille kimppasaareemme hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, pitihän vielä ehtiä laskea verkot ja lämmittää kerran omakin sauna!

Kökarin jälkeen kapu kävi tekemässä matkamme viimeisen kohteliaisuuslippu – manööverin, eli Ahvenanmaan lippu laskettiin styyrpuurin saalingista alas ja pari kuukautta paapuurin saalingissa liehuneet SMK:n ja Helsingin Urheilusukeltajien viirit siirrettiin vakiopaikalleen styyrpuurin saalingin alle. Sekin merkki kotivesille saapumisesta.

Jurmon suoralla nähtiin sentään jokunen suomalainenkin vene, ilmeisesti perjantai-ilta oli jo tuonut viikonlopunviettäjiä maisemaan.

Ai että maistuivat hyviltä oman saunan löylyt. Eikä Hästskärin lahdessa näkynyt ensimmäistäkään sinilevälauttaa, tuskin edes hippusia. Loistava ilta!

09.08.2012 Tapahtumaköyhää

13 elokuun, 2012

Maarianhamina-Bänö-Ö 33,5 mpk

Kiireettä matkaan. Kevyttä tuulta pohjoisesta, joten pääosalle matkaa saataisiin tuuli vastaan. Lähdettiin siis suosiolla koneella liikkeelle. Degerön ja Rödhamnin välisellä selällä joku yritti kryssiä, yhdeksän kymmenestä veneestä eteni koneella. Spinnulla vastaantulevalta ruotsalaisveneltä oli keulapurjeen liesma  tippunut huomaamattaan veteen, mistä ohittaessamme huomautin. Kiittivät ilmoituksesta ja riensivät korjaamaan tilanteen ennen kuin purje tempautuisi kokonaan veteen.

Bänö-Ön lahdessa oli meitä yhteensä neljä venettä, kun viikkoa aikaisemmin oli varmaankin ollut vielä neljäkymmentä.  Kaksi suomalaista, yksi ruotsalainen, yksi venäläinen purjevene. Lahden pohjukasta löytyi hyvä suojainen paikka, vettä kolme metriä ja sellainen savipohja, ettei ankkuria meinannut aamulla saada vinssilläkään siitä irti. Ehkä vähempikin k0neella vedättäminen olisi riittänyt pidon varmistamiseksi…  Rauhallinen, hyvin nukuttu yö.

08.08.2012 Maarianhamina

13 elokuun, 2012

Pyykinpesu- ja proviantin täydennyspäivä. Satamassa oli vielä ihan kohtalaisesti veneitä, ruotsalaisveneet enemmistönä. Aamiainen ilman odotettua Helsingin Sanomien lukuhetkeä, koska satamatoimiston mukaan ”kausi loppui tänään, eikä  lehteä enää tule”. Se on syksyä sitten vai? Ei vielä meidän mielestämme, vaan kaunista loppukesää.

 

07.08.2010 Kotisuomeen!

13 elokuun, 2012

Arholma-Maarianhamina 35 mpk

Lyhyiden aamuyön unien jälkeen kuunneltiin uusin säätiedotus. Se lupasi 8-12m/s tuulta Ahvenenmerelle, mutta ylityksen kannalta ihanteellisesta suunnasta, luoteesta. Siispä matkaan! Kohtalaisen navakkaan tuuleen varustauduttiin laittamalla isopurjeeseen reivi jo satamassa. Tuo isonpurjeen reivaaminen on meillä Vestervikingissä harvemmin käytetty järjestely, venehän on alunperin suunniteltu toimivaksi eri sääolosuhteissa kokonaan ilman reivejä vain purjeita vaihtamalla. Aikanaan teetimme uuteen isopurjeeseen yhden reivin, vaikka edellisessä purjeessa sellaista ei ollutkaan. Joissakin tuuliolosuhteissa, yleensä navakassa myötätuulessa, kun pelkkä mesaani- genoa – yhdistelmä tuntuu antavan liian vähän vauhtia ja reivaamaton iso voi olla jo liikaa, sitä käytämme.

Saaren suojasta päästyä huomasimme, että purjevalinta oli ollut juuri oikea. Tuuli oli navakkaa ja aallot kasvoivat ulapalle päästyä kohtalaisen isoksi, mutta Vesterviking kiisi turvallisesti vauhdin vaihdellessa kuuden ja seitsemän solmun välillä. Tuuliperäsin hoiteli taas ohjausta tarkasti, kunhan olimme ensin sovittaneet sen säädöt keliin sopiviksi.

Pikkuhiljaa tummat pilvet väistyivät taivaalta ja aurinko alkoi pilkahdella. Kyllä tällaisessa kelissä kelpaa kotisuomeen takaisin lasketella! Maarianhaminaa lähestyttäessä tuuli sitten alkoi laantua ja kääntyi enemmän takatuuleksi pysyen kuitenkin sen verran sivulla, ettei enää tarvinnut ryhtyä puominlaittosulkeisiin. Nostettiin mesaanikin ja hetken päästä kapu kävi purkamassa myös isonpurjeen reivin. Sellainenkin huomio ehdittiin tehdä, että koko Ahvenanmeren ylityksen aikana emme nähneet merkkiäkään sinilevästä. Hyvä merkki!  Loppusuora aina Maarianhaminan länsisataman altaaseen asti kiidettiin sitten käsiohjauksella kaikki purjeet ylhäällä.

Laituriin kiinnityttyä oli ohjelma selvä: ensin saunaan, sitten ÅSS:n rantaravintolaan Suomeentulo – illalliselle.  No nyt alkoi saunan lämpötila olla siinä, missä sen pitääkin. Kaksi ruotsalaispurjehtijaa istui lauteilla halliten löylyämpäriä, samalla keskustellen vilkkaasti. Kun löylynheiton suhteen ei ensimmäiseen viiteen minuuttiin tapahtunut mitään, kysäisin saisinko heittää vähän löylyä. Lupa annettiin ja löylyä paiskottiin. Ei näyttänyt ruotsalaisillakaan olevan mitään reipasta löylynheittoa vastaan.

Saunakeskustelu suuntautui suomalaisten ja ruotsalaisten kulttuurieroihin silloin kun on kysymys jokamiehen oikeudesta. Ruotsalaisten mielestä Suomessa on laajempi jokamiehenoikeus kuin Ruotsissa, esimerkiksi saarten rantoihin kiinnittymisen suhteen. Tiedä häntä. Kysyttynä vastasin näistä kulttuurieroista, että ruotsalaiset näyttävät aina hakeutuvan toistensa seuraan, yleensä veneet ovat rannalla ryhmissä eikä siroteltuna eri poukamiin. Ruotsalaisilla pitää olla ”mysigt”. Lisäksi ruotsalaiset näyttävät harrastavan ryhmäpurjehdusta suomalaisia enemmän. Suomalaiset viihtyvät purjehtiessa kyllä yksinkin. Nyökyteltiin vastaukseksi.

Loistava purjehduspäivä ja loistava tunnelma kruunattiin sitten loistoillallisella, ihaillen elokuun auringonlaskua ÅSS:n hienon ravintolasalin ikkunoista.

06.-07.08.2012 Ankkuri pettää…

12 elokuun, 2012

Kärleken-Arholma 63,8 mpk

 

Yöllä ja aamulla oli täysin tyyntä. Koneella ajeltiin Dalarön ohi merimetsojen tuhoamia pikkusaaria päivitellen. Sääennusteessa oli sadetta, mutta toistaiseksi sää oli ihan hyvä, aurinkokin pilkisteli. Tavoitteena oli Tjockön saari Arholman eteläpuolella, siitä olisi hyvä puikahtaa huomenna kohti Maarianhaminaa, jos sää sallisi. Se ei tosin näyttänyt kovin todennäköiseltä, huomiseksi tiistaiksi ja keskiviikoksi oli kulingvarning, eli kovan tuulen varotus Ahvenanmerelle.

 

Matkanteko sujui koneajona pitkin kapeita väyliä aina Möjan saaren ohi. Sitten tuuli nousi juuri sopivasta suunnasta ja purjeet nostettiin. Loppumatka tultiinkin sitten hyvää kyytiä lievässä sivuvastaisessa kaikki purjeet ylhäällä tuulen puhaltaessa 6-8 m/s. Jossakin vaiheessa paapuurin puolella näkyi hylje tarkastelevan menoamme uteliaana. Vasta ruotsinlaivojen reitille tultaessa purjeet laskettiin.

 

Tarkoituksemme oli mennä yöksi poijukiinnitykseen Svenska Kryssarklubenin poijuun Tjockön saaren pohjoispuolen lahdessa. Olemme pitäneet tämän seuran jäsenyyttä yllä voidaksemme joskus käyttää hyväksi näitä poijuja, joita on itse asiassa aika paljon suojaisissa lahdissa pitkin Ruotsin rannikkoa. Toistaiseksi se ei ole onnistunut, aina tullessamme johonkin poijulahteen on poiju ollut jo varattu. Niin oli nytkin.

 

Harkitsimme vaihtoehtoja ja parhaalta tuntui jatkaminen muutama maili pohjoiseen Arholman saaren vierasvenesatamaan. Käänsimme keulan sitä kohti. Reilun mailin ajettuamme havaitsimme kartasta suojaisan lahdenpoukaman Idön saaressa. Ainoa tuulen suunta, joka pääsi puhaltamaan tähän lahteen oli lounaistuuli, ja sellaista ei ollut ennusteessa. Niinpä ajoimme lahteen, jossa jo ennestään oli pari venettä ankkurissa ja laskimme ankkurin.

 

Kun jäämme keula-ankkuriin yöksi, tarkistan yleensä ankkurin pidon peruuttamalla veneellä hieman tyhjäkäyntiä kovemmilla kierroksilla ja katsomalla liikummeko taaksepäin. Jokin ankkuriketjun liikkeestä jäi nyt alitajuntaan kummittelemaan, vaikka ankkuri näytti pitävän.

Laitoimme plotteriin ankkurihälytyksen ja ryhdyimme ilta-aterialle.

 

Illan jo hämärtyessä tuuli tyyntyi, taivas tummeni ja tuuli alkoi nousta – ja juuri siitä suunnasta josta sen ei pitänyt puhaltaa, eli lounaasta suoraan lahteen, kohtalaisen pitkän selän yli. Tarkkailimme huolestuneina tilannetta, sillä ei kovinkaan pitkän matkan päässä takanamme alkoi matalan veden alue. Jos ankkuri ei pidä kunnolla, voi olla vaikeuksia edessä – siis takana. Vähän matkan päässä ankkuroituneessa, varmaankin 45-jalkaisessa ruotsalaisveneessä sen sijaan juhlat jatkuivat ja nauru raikasi.

 

Tuulimittarimme näytti välillä puuskissa jo yli 9/ms lukemia.  Yhtäkkiä tuli ensimmäinen ukkospuuska ja plotterin ankkurihälytin pärähti soimaan. Ankkuri ei pidä. Samassa taivaalta alkoi tulla vettä niin kuin sitä ukkossateessa tulee.

 

Kapu heitti pitkän sadetakin päälle, suunnistajan otsalampun otsalle ja sydvestin päähän. Veneen takaboksista otettiin salamavauhtia esille vara-ankkuri, 12 kilon Bruce-tyyppiä ketjuineen ja köysineen ja se heitettiin keulasta veteen apuankkuriksi. Toivottavasti se auttaisi sen verran, että ankkurit yhdessä jaksaisivat pitää veneen paikallaan. Aallot kasvoivat kiusallisen isoiksi. Näytti kuitenkin siltä, että veneemme pysyi nyt paikoillaan. Ilta alkoi jo kääntyä yöksi, oli lähes sysipimeää.

 

Ruotsalaisveneessä nauru raikui, suomalaisveneessä seurattiin hermostuneena oman veneen liikkeitä.

 

Seuraavan kovemman puuskan tullessa plotterin piirtämä veneen jälkiviiva alkoi pidentyä yhteen suuntaan. Ankkurit eivät sittenkään pidä! Försti oli tullut kannelle täysissä sadevarusteissaan ja käynnisti koneen. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää pimeässä ja kaatosateessa ankkuroitua uudelleen. Kapu nosti ensin vara-ankkurin, sitten pääankkurin Förstin ohjatessa venettä hitaasti kohti rannassa näkyvää talon valoa. Se olikin Förstille ainoa mahdollisuus plotterin lisäksi nähdä mihin suuntaan pitäisi liikkua. Ajoimme jonkin matkaa eteenpäin ja laskimme molemmat ankkurit. Nyt ne tarttuivat kunnolla ja vene pysähtyi nykäisyllä, kun niiden pitoa pakittamalla testattiin. Saatoimme huoahtaa ja siirryimme veneen sisälle seuraamaan tilannetta. Tuuli puhalsi nyt 10m/s ja salamat valaisivat maisemaa.

 

Veneemme ikkunasta näimme ruotsalaisveneen ja kun sitä katselimme, näytti vahvasti siltä, että nyt senkin ankkuri oli alkanut pettää. Naurunremakka olikin jo loppunut ja kannella hääri väkeä taskulamppuineen. Vene valui jo aika vauhtia kohti matalikkoa lahden perällä. Seurasimme mitä tapahtuman pitää, sen mitä pimeydessä näimme. Jossakin vaiheessa kone käynnistettiin ja vene alkoi siirtyä eteenpäin kohti lahden sitä rantaa, joka ehkä antaisi edes hiukan suojaa tästä suunnasta puhaltavalle tuulelle. Ankkuri laskettiin kovalla metelillä ja huudolla ja saivat sen ilmeisesti pitämään. Omasta veneestämme saatoimme havaita, että juhlat siellä olivat nyt ohi.

 

Päätimme nukkua kaiken varalta vaatteet päällä niin, että voisimme tarvittaessa päästä nopeasti kannelle. Yritimme nukkua, mutta aika pätkittäistä se uni oli. Kello neljältä aamulla alkoi olla jonkin verran valoisaa. Tuuli puhalsi edelleen suoraan lahteen, nyt hiukan laantuneena, mutta 7-8 m/s kuitenkin. Teimme uuden tilannearvion. Arholmin suojainen satama, jossa voisimme nukkua rauhassa loppuyön, oli sittenkin varsin lähellä. Nyt oli jo niin valoisaa, että sinne saarten välissä johtavaa kapeaa ja mutkaista reittiä ei tarvitsisi ajaa pelkästään plotterin varassa. Sinne!

 

Käynnistettiin kone, nostettiin ankkurit – jotka tietenkin tuulen kieputuksessa olivat menneet ristiin, mutta saatiin kuitenkin ylös ilman suurempia ongelmia – ja ajettiin aamuyön hyhmässä Arholmin satamaan. Aika moni veneilijä oli näköjään kuunnellut säätiedotuksen varoitukset, kaikki perä-ankkuripaikat rantalaituriin olivat varatut ja toistakymmentä purjealusta oli lahdella ankkurissa. Bongasimme kolme suomalaisvenettäkin. Tilaa oli vielä yhdelle redillä, joten ankkuri alas 7 metrin syvyyteen, tarpeeksi ketjua perään ja pian hoitamaan univajetta pois lämpimien venevällyjen alle!

05.08. 2012 Melkein luonnonsatamassa taas

12 elokuun, 2012

Nynäshamn – Kärleken 19,2 mpk

Aamulla Kapu pääsi pitkästä pitkästä aikaa saunaan, tosin ruotsalaiseen sellaiseen, jossa lämpö ei juuri päälle 70 asteen noussut, mutta kuitenkin. Ruumis ja sielu puhdistuivat. Förstikin yritti, naisten puolelle tietenkin, mutta sielläpä oli joku korjaus käynnissä parhaaseen sauna-aikaan. Iltapäivän alussa tämä autuus sitten aukesi hänellekin.

ICAssa käytiin ja paluumatkalla ostettiin päivällisen alkupaloiksi savustettuja katkarapuja Firskrökeristä, joka oli siis sunnuntainakin auki. Förstin tultua saunasta nautittiin vielä pikaiset kuppikuumat ja sitten heitettiin Nynäshamnille hyvästit. Tuulta näytti nyt olevan sopivasti ja sopivasta suunnasta. Purjeet nostettiin heti sataman suulla ja niinpä päästiinkin koko pitkä Mysingenin selkä hienoa purjehdusta virsikirjalla, eli purjeet eri puolille venettä levitettyinä.

Mysingenin pohjoispäätä lähestyttäessä tuuli laantui ja matkanteko hidastui. Tarkoituksemme oli yrittää luonnonsatamaan Möjan saaren eteläpuolella, mutta tällä vauhdilla sinne oli yksinkertaisesti liian pitkä matka, olisimme olleet perillä aamuyöstä.

Niinpä teimme uuden tilannearvion ja löysimme hyvän luonnonsataman Gålön saaren suojasta ”Kärkleken” -nimisen luodon vierestä. Kelpasi siinä yö köllötellä. Aivan täydellinen luonnonsatama se ei ollut, sillä itse asiassa ankkuroimme paikallisen venekerhon sataman ulkopuolelle redille, mutta mitä siitä. Teimme juhlaillallisen: alkuun savuräkoja ja pääruoaksi kapu grillasi avotilassa pitkästä aikaa sisäfilepihvit. Jääkaappiin melkein unohtunut Grimstadista ostettu Parmesan-juusto kaivettiin esiin jälkiruoaksi. Löytyipä pilssivarastosta vielä pullollinen Shiraz-Cabernetia kyytipojaksikin.

04.08.2012 Lentokonevierailu

12 elokuun, 2012

Byxelkrok-Nynäshamn 109,4 mpk

Aamulla lähdettiin tosi aikaisin liikkeelle, eli kello viideltä, auringon juuri noustessa. Olimme nimittäin eilisillan säätiedotuksen perusteella päättäneet suunnata kohti Nynäshamnia yli 100 mpk päässä. Tuulen piti olla sopivaa purjehdustuulta, mutta kuinka sattuikaan, sitä oli tuskin ollenkaan. Satamasta lähdön kannalta se oli tietenkin hyvä, koska kovemmalla satamaan puhaltavalla tuulella lähtö olisi mennyt tosi vaikeaksi, samoin kuin tuuliperäsimen peräsinlavan asentaminen paikoilleen. Nyt molemmat onnistuivat ilman ongelmia.

Ulos satamasta päästyä nostettiin kuitenkin purjeet toivorikkaina siitä, että tuuli nousisi. Puolen tunnin matelun jälkeen oli sitten vaan pakko käynnistää kone, jätimme purjeet ylös siltä varalta, että tilanne muuttuisi.

Muuttuihan se, mutta vasta runsaan kuuden tunnin koneajon jälkeen saimme sen verran tuulta takaviistosta, että pääsimme päälle viiden solmun vauhteihin. Hitaampaa etenemistä ei voinut ajatella, mikäli aioimme päästä perille Nynäshamniin ennen pimeän tuloa. Purjeilla päästiin kymmenkunta mailia, sitten meni taas koneajoksi. Mantereen päältä alkoi liikkua mustia pilviä meidän suuntaamme. Yksi niistä ripautti vettä niskaamme ja vei sitten tuulen mennessään.

Aika tapahtumaköyhää matkantekoa kaiken kaikkiaan, rannat olivat kadonneet aikoja sitten näkyvistä ja plotteri piirsi suoraa viivaa kohti Öjan saaren kärkeä Nynäshamnin eteläpuolella. Jossakin vaiheessa alkoi kuulua lentokoneen pörinää. Pienkone lensi aika matalalla kohti, teki sitten kunniakierroksen Vestervikingin ympäri, suuntasi lounaaseen, mutta palasi tehdäkseen vielä toisen kierroksen veneemme ympäri kadoten lopulta Visbyn suuntaan. Minkähän lehden kansikuvaan mahdoimme päästä?

Öjan saaren kohdalla muistelimme, kuinka kesän 1998 purjehduksella Visbyyn söimme taivaallisen hyvät vohvelit kermavaahdolla saaren eteläpäässä olevan ison majakan juurella olevan vohvelikojun terassilla. Nyt majakka oli rakennustelineiden ja ressujen peitossa, ilmeisesti peruskunnostus on käynnissä.

Nynäsin satamassa oli luonnollisesti hyvin tilaa. Sitten käyntimme kesäkuun alkupuolella, olivat saaneet siellä kaikki satamarakenteet valmiiksi 20. heinäkuuta pidettyä klassisten veneiden tapahtumaa varten. Oikein hieno satama näin onkin saatu aikaan, vaan kuinkahan sinne saadaan mitat täyttävää toimintaa jatkossa. Toivottavasti ei käy kuten monien urheiluareenoiden olympialaisten jälkeen, jäävät rapistumaan.

Pisimmän tälle reissulle sattuneen legin jälkeen myöhäinen pasta maistui, ja sen jälkeen unet.

03.08.2012 Kiinnittymisneuvontaa

9 elokuun, 2012

Kalmar – Byxelkrok 49,8 mpk

Aamulla suunniteltiin seuraavia etappeja. Jostakin syystä nopeampi kotivesille pääsy alkoi houkutella enemmän kuin monien välisatamien kautta kiertely. Tutkimme mahdollisuutta purjehtia Gotlannin pohjoispuolella olevalle Fårön saarelle, jossa emme ole aiemmin käyneet. Laiturikeskustelujen perusteella siellä on hyvä satama, josta voisi sitten hilpaista suoraan meren yli Utöön. Vilkaisu netin sääennusteihin torpedoi välittömästi tämän vaihtoehdon. Oli nimittäin Skagerrakin tienoilta tulossa matalapaine, joka pysäyttäisi meidät Fåröön moneksi päiväksi.

Toinen vaihtoehto oli edetä seuraavaksi Öölannin pohjoiskärjen Byxelkrokiin, josta voisi sitten sääennusteiden mukaan valita reitin joko suoraan Öjan saaren itäpuolelta Nynäshamniin, tai sitten hiipiä suojaisampaa saaristoreittiä Ruotsin itärantaa pitkin pohjoiseen. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon tosin menisi ainakin pari päivää ylimääräistä aikaa. Mutta eihän meillä pitänyt olla aikatauluja…

Päätimme siis suunnistaa kohti Byxelkrokia ja tehdä jatkosta päätökset sitten siellä. Sieltähän voisi myös lähteä kohti Fåröä, jos sääennuste muuttuisi.

Alkumatkasta koetettiin sinnikkäästi purjehtia, mutta lopulta vähäinen etelätuuli tyyntyi lähes kokonaan. Jätettiin kuitenkin purjeet ylös, musta kolmio moottoriajon merkiksi näkymään (ei muuten yleisesti noudatettu käytäntö Ruotsinkaan huviveneissä) ja kone käyntiin. Jospa se tuuli vielä nousisi. Ei noussut, mutta hellettä piti. Ohitettiin merestä keskellä salmea nouseva hieno kupolimainen ”Blå Jungfru”-saari.  Byxelkrokin sataman edustalla sitten laskettiin purjeet ja ajettiin sisään satamaan. Parhaat poijupaikat olivat menneet aikoja sitten.

Kun pyörimme sataman kuvottavassa sinilevävellissä toiseksi parasta paikkaa etsien, satamakapteeni pyöräili laiturille ja kehotti kiinnittymään aivan saman perällä olevan troolarin kylkeen. Ilmoitin, että ei käy, jos tuuli alkaa tuulla satamaan sisään, emme millään pääse sieltä ulos, kun tilaa ei ole kääntyä tuulen puhaltaessa suoraan kylkeen. Ehdotin laiturin uloimmaista poijua ja satamakapteeni nyökkäsi hyväksyvästi. Ihan ok paikka, mutta kun tuuli sitten yöllä alkoi voimistua ja puhalsi suoraan satamaan, kuten olin arvellut, niin kyllähän siinä keikutti.

Muuten Byxelkrokin satama oli ihan positiivinen yllätys. Oli erilaista kauppakojua, jopa kalakauppa ihan rannassa. Ja sieltähän löytyi vielä viimeiset kaksi savukampelaa, jotka käytiin heti korjaamassa pois päivällisruoaksi. Löytyipä jopa jäteöljytynnyri, joten Kapu päätti suorittaa täällä nyt ajankohtaiseksi tulleen moottorin öljynvaihdon. On sitten kuluvana kautena moottoria käytetty  kahdensadan tunnin verran. Viiden solmun keskinopeudella se tekisi 1000 mpk ajoa. Ehkä keskinopeus ei nouse ihan tuolle tasolle kuitenkaan, Götan kanavassa oli aika paljon luppoajelua.

Löytyipä satamasta kirjakauppakin, jossa oli parhaillaan kirja-ale. Kun veneessä oli podettu jo  jonkin aikaa uudemman iltalukemisen puutetta, tarttui sieltä mukaan viisi sikahalpaa teosta. Ainakin ensimmäinen niistä, Herman Lindqvistin ”Historien om Sverige”-sarjan ”När Sverige blev stormakt”, joka kertoo Gustav II Adolfin ajasta, osoittautui hurjan mielenkiintoiseksi. Osaltaan asiaan tietysti vaikuttaa se, että tämän matkan aikana on käyty monissa niistä paikoista, joissa tuolloin tapahtui. Ja onhan se Ruotsin maantietämyskin aikalailla parantunut matkan aikana. Ihan erilailla kiinnostaa kuin aikanaan koulun historiantunnilla..

Myöhemmin illalla viereemme kiinnittyi, tai pitäisikö sanoa, yritti kiinnittyä samainen nuori venäläispariskunta, jonka olimme tavanneet Kalmarissa pikku veneellään. Aikamoisen sählingin ja ranta-avun jälkeen vene lopulta saatiin laiturin ja poijun väliin. Veneestä todettiin vain aseistariisuvasti hymyillen, että tämä oli heillä ensimmäinen kerta kun poijuun kiinnittyvät.

Myöhemmin illalla veneen kapteeni tuli tarjoamaan mahdollisuutta käyttää maksamaansa Telian nettiyhteyttä kiitokseksi kiinnittymisavusta. Tarjous otettiin kiittäen vastaan ja hyvinhän Telia Homerun pelitti, paljon paremmin kuin yleensä satamien ilmaiset nettiyhteydet (sikäli kun niitä nyt onkaan käytettävissä) toimivat. Vastapalveluksena tarjouduin antamaan muutaman neuvon seuraavaa poiju kiinnittymistä silmälläpitäen.

Ja ne savukampelat olivat kyllä vähän kuivaksi savustetut.

02.08.2012 Levässäkin

9 elokuun, 2012

Utklippan-Kalmar 51,7 mpk

Aamulla kaikki olivat päättäneet lähteä yhtä aikaa eli klo 7. Syynä lienee suosiolliseksi kääntynyt tuuliennuste, ainakin Kalmarin suuntaan saataisiin hyvät kyydit. Heti merelle tultua nostettiin purjeet ja sitten riemupurjehdusta jatkuikin aivan Kalmarin sataman suulle asti. Tuuli tuli hyvin takaviistosta idän ja kaakon väliltä vaihdellen 6-10 m/s välillä. Aurinko paistoi, kaikki purjeet ylhäällä, tuuliperäsin hoitelemassa ohjaamisen. Miehistön tehtävänä lähinnä tähystää ja säädellä purjeita tuulen voimakkuuden ja suunnan muuttuessa.

On se vaan ihme, kuinka samaan suuntaan menevän veneen purjeen näkeminen sähköistää miehistön. Lyheneekö vai kasvaako välimatka? Ainakin yhden isomman modernin ruotsalaisveneen saimme kiinni, muut pääsivät karkuun. Kun ohitimme ruotsalaisveneen vilkuttaen, päätettiin siellä keskittyä uimiseen. Laskivat perästä pidemmän solmuköyden, jonka päähän oli kiinnitetty lepuuttaja. Tähän luottaen urhea ruotsalaisnuorukainen laskeutui veneen perästä uimaan päälle 4 solmun vauhdissa. Eipä kannattanut päästää köydestä irti!

Paitsi vauhdin, niin myöskään sinilevän takia uiminen ei meikäläisiä houkuttanut. Valitettavasti on nimittäin todettava, että heti Itämeren puolelle Kattegatista saavuttuamme törmäsimme tähän ilmiöön. Paikoin ulapalla leijuili paksuja ja laajoja sinilevälauttoja. Tiedä sitten kumpi on pahempi veneilyhaitta, meduusat Tanskan salmien tuolla puolen vai sinilevä tällä puolen.

Kalmarin satamaa oli kovasti uudistettu venepaikkojen osalta sitten viime käyntimme kesällä 2009. Uusia laitureita, uusia ponttooneja satama-altaaseen. Venepaikkoja vaikka kuinka, ja tähän aikaan kaudesta tietenkin jo paljon vapaita paikkoja. Saatiin viereemme sympaattinen Suomessa asuva nuori venäläispariskunta (purjehtivat Suomen lipun alla). Ovat asuneet pari vuotta Kemijärvellä ja olivat käyneet ostamassa Puolasta parikymmenjalkaisen, trailerilla kulkevan perämoottorilla varustetun upouuden purjeveneen, jota olivat purjehtimassa Suomeen. Purjehdus oli molemmille aivan uusi harrastus ja se hiukan kyllä näkyi otteista.

Pitkän purjehduksen jälkeen oli ravintolasyönnin paikka. Löydettiin pääkadulta mukava italialaisravintola, jonka terassille istuttiin nauttimaan hyvästä ruoasta ja rauhallisesta illansuutunnelmasta. Mitä vielä. Kulman takaa torilta alkoi kuulua mieletön bassojumputus ja bändin laulusolistin äänihuulten revittely. Oma ateriointikeskustelumme tapahtuikin siitä eteenpäin enempi huutamalla. Vahinko, sillä ruoka, ricottajuusto-pinaatticannellonit ja vasikanlihapasta olivat kerrassaan herkullisia.

Illalla suoritettiin vielä laiturikävely ja ihasteltiin satamaa valaisevaa täysikuuta. Uskomatonta, miten ihmisten veneiden keskimääräinen koko näyttää vuosi vuodelta edelleen kasvavan. Noilla isommilla ei enää juuri ole luonnonsatamiin mitään asiaa. Mutta kun naapuri on hankkinut uuden ja isomman…

01.08.2012 ”Stella”

8 elokuun, 2012

Simrishamn-Utklippan 55 mpk

Sääennusteessa oli eilisen tuulivaroituspäivän jälkeen taas ihan purjehdittavalta vaikuttavaa keliä, joten valmistauduimme lähtöön kello seitsemältä huonomaineisen Hanö Buktin yli Utklippanin saarelle Ruotsin kaakkoiskulmassa. (Hanö Buktia kutsutaan myös nimellä ”Pohjolan Biskaja”!)

Puolet satamasta oli lähdössä liikkeelle samaan aikaan, hyvä ettei aallonmurtajan aukkoon syntynyt tukosta.

Mitään purjehduskelpoista keliähän siellä ei tietenkään ollut, pelkkä plägä ja eilisen puhurin nostattama maininki. Autopilotti siis päälle ja kokka kohti Utklippania. Kolme ensimmäistä neljännestä matkasta olivat tapahtumaköyhää ajelua, välillä juotiin kahveja ja katseltiin kuinka hetken näkynyt Bornholmin saari katosi horisonttiin. Päivä oli onneksi aurinkoinen. Siinä viisitoista mpk ennen Utklippania tuuli nousi ja sitten päästiinkin loppumatka mukavasti purjein.

Utklippanin satama-allas oli jo aika täynnä, mutta peremmältä löysimme kylkikiinnityspaikan kolmannesta rivistä. Sisimpänä rivissä oli mielenkiintoinen 13-metrinen saksalainen klassikkovene, jonka riki oli harvemmin nähtyä tyyppiä, jonka nimi on englanniksi ”wishbone ketch”. Suomalainen käännös nimestä ei ole tiedossa. Veneen isomaston purje on kuin purjelautailijan purje ylösalaisin käännettynä. Jossakin ehkäpä kolmen neljänneksen kohdalla maston korkeudesta on purjeen molemmilla puolilla kiertävä puomi, jonka takakulmaan purjeen kulma jalustetaan. Tätä purjetta täydentää mesaanifokka ja näillä kahdella purjeella saadaan mastojen välinen tila täysin hyödynnettyä purjepinta-alana.

Förstin valmistellessa illallista Kapu seurasi satama-altaan suojiin saapuvien veneiden jatkuvaa virtaa. Oli kiva arvailla mihinkähän koloon mikäkin alus aikoo yrittää ja tuleekohan joku vielä tarjoutumaan meidänkin viereemme. Samoin kuin kuinka hyvin tai huonosti kapteenit osasivat käännellä aluksiaan yhä ahtaammaksi käyvässä satamassa ja edelleen eloisan tuulen painaessa venettä kohti altaan perukoita. Lopulta saapui satama-altaaseen iso puolalainen purjehduskoulun vene miehistönään kymmenkunta nuorta. Tälle veneelle ei sitten enää löytynyt altaasta tilaa, yrittivät kiinnittyä erään veneen kylkeen, mutta olisivat siinä tukkineet väylän taaempana olevilta ja häädettiin ystävällisesti pois. (Pahinta mitä ruotsalainen osaa sanoa on ” Gå gjärna åt helvete!) Lopulta saaren isäntä tuli perämoottoriveneellä paikalle ja ohjasi puolalaisveneen ulompaan altaaseen kylkikiinnitykseen ilmeisesti ihan hyvälle paikalle. Onneksi tuon jälkeen ei enempiä veneitä enää saapunut.

Illallisen jälkeen tehtiin saarikävely, jolta palatessa oli pakko kysellä hiukan siitä wishbone ketsistä, kun omistaja, lystikäs purjehduspipo päässään, sattui olemaan kannella. Mielenkiintoinen keskustelu klassisten puuveneiden omistajien kesken siitä syntyikin. Mies antoi veneestä tehdyn kortin, jonka hän kertoi teettäneensä, koska ”ihmiset aina kyselevät millaiset purjeet wishbone ketchissä on, ja kun hän yrittää selittää, eivät ihmiset kuitenkaan ymmärrä”. Kortissa oli hieno profiilikuva veneestä ja tärkeimmät tiedot: ”Stella” oli rakennettu kuuluisalla Abekind & Rasmussenin telakalla v. 1937. Sen pituus oli 13,78m, leveys 2,85m, syväys 1,90 ja paino noin 11 tonnia.

Kotisatamana oli saksalainen Arnis’in kaupunki Itämeren puolella lähellä Tanskan rajaa, josta omistaja kertoi sen olevan Saksan pienin kaupunki 350 asukkaallaan, mutta silti kaupungissa on 10 venekerhoa!

Mies oli purjehduskumppaninsa kanssa paluumatkalla Nynäshamnin vuoden 1912 olympiapurjehdusten muistojuhlasta ja kertoi tapahtuman olleen kyllä mielenkiintoinen liki 400 klassisen veneen tapaaminen. Erityisen mielenkiintoiseksi se oli muuttunut, kun nämä pienimmät, alle viisimetriset veneet ja suurimmat parikymmenmetriset veneet ja kaikki siltä väliltä olivat yhtä aikaa merellä kilpailemassa. Oli saanut olla tarkkana…

Hän oli itse 72-vuotias ja purjehtinut ja puuhaillut puuveneiden kanssa kaiken ikänsä. Meille jäi hieman epäselväksi oliko hänellä itse asiassa itsellään veneveistämö, joistakin hänen maininnoistaan saattoi saada sellaisen käsityksen. ”Stella”, ex-”Mar-i-sol”, ex-”Saturn”, ex-”Wandelaar” on erinomaisessa ja täysin alkuperäisessä kunnossa ja purjehtii erikoisella rikillään muuten hyvin, mutta purjepinta-ala 11 tonnia painavassa veneessä on vain 68,m2, mikä tekee siitä hitaan heikoissa tuulissa. Vaan eihän klassikkovene-purjehduksessa tärkeintä olekaan nopeus, vaan tyyli. Pääasiassa vene purjehtii kesäisin Ruotsin itärannikolla Tukholman saaristossa.

Vaihdettiin vielä muutama tieto veneistämme, ja kun kerroin Vesterviking -artikkelista Die Yacht-lehdessä vuodelta 1958, hän sanoi, että hänellä on varmasti tuo lehti tallessa, koska hänellä on kaikki lehden numerot 1950-luvun alusta lukien! Antoi lopuksi vinkin klassikkoveneyhdistyksen, johon itsekin kuului, ”Freundeskreis Klassische Yachten” mielenkiintoisista nettisivuista osoitteessa: http://www.fky.org/index.html