Gedser 26.07.2014

Edessä oli reilun viidenkymmenen mpk:n matka ensin Ison-Beltin yli Lollandin eteläpuolelle ja sitten Tanskan eteläisimpään satamaan, joka sattuu myös olemaan Skandinavian eteläisin piste, eli Gedseriin, josta on vain parinkymmenen mpk:n matka Saksalle kuuluvaan Fehmarniin.

 

Olin käyttänyt luppohetkiä Bagenkopissa tutustumalla taas purjehduskirjallisuuteen ja Nigel Galderin kirjasta ”Cruising Handbook” olin saanut uusia ajatuksia moottoripurjehduksen suhteen. Kirjoittaja nimittäin suositteli omiin kokemuksiinsa perustuen, että jos tilanne on se, että joutuisi puskemaan koneella lähes pystyvastaiseen jyrkkään aaltoon, kannattaa vaihtoehtona kokeilla moottoripurjehdusta. Ainoana purjeena iso tai reivattu iso skuutataan mahdollisimman tiukalle ja sitten ohjataan vain sen verran tuulennsilmästä alas, ettei purje lepata. Menon pitäisi olla huomattavasti rauhallisempaa ja tehokkaampaa kuin pelkkä koneajo.

 

Päätimme nyt kokeilla tätä metodia, jota emme aiemmin ole juuri kokeilleet. Laitoin jo satamassa illalla isoonpurjeeseen valmiiksi reivin. Satamasta ulos ajettuamme totesimme, että tuuliennuste näytti juuri oikein. Tuulta oli idästä 6-8 m/s ja mehän olimme matkalla tosisuuntaan 100.

Langelandin kärjen kierrettyämme otimme oikean kurssin ja nostimme reivatun isopurjeen. Toden totta, matkanteko aallokossa oli paljon miellyttävämpää kuin pelkällä koneella ajaessa, eikä vene tökännyt isoihinkaan aaltoihin samalla lailla kuin koneajossa. Lisävauhtia koneelle saimme purjeesta solmun verran. Panimme Helmisen (siis autopilotti Helmsmanin) ohjaamaan ja nautimme matkanteosta. Pyöriäistarkkailija Försti sai peräti kaksi pyöriäishavaintoa.

 

Jossakin vaiheessa alkoi taivaalle kerääntyä veneen molemmille puolille uhkaavan näköisiä mustia pilviä. Eikä aikaakaan, kun ensimmäiset salamat jo välähtelivät, tosin aikalailla kaukana vielä. Kapu kaivautui etukajuutan lokeroihin ja etsi käsille akkukaapelit, joita tarpeen tullen voi käyttää myös ukkosenjohdattimena. Taisin kirjoitella tästä Kalmarin tienoilla jo menomatkallamme, mutta todettakoon vielä: akkukaapelin toinen pää kiinni maston huippuun menevään vanttiin tai staagiin ja toinen pää veteen roikkumaan. Nyt on sähkölle väylä johtua mereen veneelle suurempia vahinkoja aiheuttamatta.

 

Onneksi tämän kikan toimivuutta emme sentään joutuneet testaamaan. Ukkospilvet pysyttelivät kauempana, toinen Lollandin yläpuolella ja toinen Saksan rannikon yläpuolella.

 

Loppumatkasta ohitimme valtavat tuulimyllyrivistöt, joita riitti usean mpk:n matkalle Lollandin eteläpuolella. Perillä Gedserin satamassa törmäsimme ensimmäistä kertaa satamakapteeniin, joka otti kunnolla ohjat käsiinsä veneiden sijoittumisessa. Jostakin syystä valtaosa purjehtijoista -kansallisuudesta riippumatta – vähät välittää siitä, että pitkän laiturin kylkikiinnitykseen saadaan maksimimäärä veneitä. Kunhan omalle veneelle löytyy paikka, mitä siitä vaikka vene itse asiassa veisi kahden veneen paikan, kun etäisyydellä toiseen veneeseen ei ole niin väliä. (Tähän ilmiöön törmää silloin tällöin myös autojen parkkialueilla – myös Suomessa). Edellämme satamaan tullut saksalaispurjehtija jätti veneensä juuri niin kauas seuraavasta veneestä, ettei siihen rakoon olisi mahtunut yhtään isompi vene. Paikalle tullut satamakapteeni oli tiukkana: veneet pitää siirtää niin, että perän ja seuraavan veneen keulan välillä ei ole metriä enempää tilaa. Hän myös jäi valvomaan, että veneet siirrettiin näin. Ja kas kummaa – laiturin päästä löytyi tilaa vielä kolmelle veneelle, vaikka näytti ensin, ettei sinne enää mahdu ensimmäistäkään.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: