Seuraava etappisatama olikin sitten aika lähellä, vain kahdeksan mpk päässä Langelandin kärjessä sijaitseva Bagenkopin satama. Sataman olivat aikanaan perustaneet hollantilaiset ja vieläkin siellä saatetaan puhua kieltä, jota muualta tulleet tanskalaiset eivät hevin ymmärrä. Olimme katselleet pitemmän ajan sääennusteita ja todenneet, että ylitystä Ruotsin suuntaan ei olisi kovilla koillistuulilla asiaa yrittää muutamaan päivään. Bagenkop näytti mielenkiintoiselta mahdollisuudelta lyhentää päivämatkaa Falster-saaren kärjessä sijaitsevaan Gedserin satamaan. Gedserhän oli meille tuttu satama ennestään, yövyimme siellä vuonne 2009 Välimeren-matkallamme, etapilla Stralsundista Saksan Fehmarin saaren luona olevaan Heiligenhafenin satamaan.
Purjeet nostettiin jo Marstalin satama-alueella, sillä ulos syvempään veteen johtavassa kapeassa rännissä niitä ei olisi pystynyt nostamaan, kun monet muutkin veneet olivat päättäneet lähteä samaan aikaan samaan suuntaan. Tuuli oli suotuisa ja saimme hyvät kyydit seuraavaan satamaan asti. Saimme hyvän kylkikiinnityspaikan laituriin, kun olimme taas aikaisin liikkeellä. Pari tuntia myöhemmin saapuvat joutuivat sitten jo kiinnittymään kolmanteen riviin.
Bagenkop on paitsi suuri huvivenesatama, myös toimiva kalasatama ja niinpä rannassa on parikin tuoretta kalaa myyvää kalamyymälää. Kun vene oli saatu shipshape ja satamamaksut maksettu, lähti Kapu kalaostoksille. Saaliina kolme savustettua forellia, palanen savustettua valkosipulilohta ja kaksi kalapullaa. Nuo viimeksimainitut ovat paikallisia herkkuja ja nyt päätimme mekin maistaa niitä ensimmäisen kerran. Kyseessä on hiukan kyseenalaiselta näyttävä nyrkinkokoinen uppopaistettu möykky. Suutuntuma hälvensi kuitenkin epäilykset – möykkyhän oli suorastaan herkullista – kuten koko em. aineksista syntynyt venelounas.
Viivyimme siis Bagenkopissa kolme yötä odotellen kunnon purjehduskeliä. Paikkakunnalta löytyi kaikenlaista kivaa nähtävää ja tekemistä, joten aika ei ehtinyt tulla pitkäksi. Teimme pyöräretken saaren kärkipäähän, josta piti löytyä villihevoslauma. Euroopan viimeinen villihevonen, joita Tanskassakin oli aikoinaan ollut, päätti päivänsä 1870-luvulla. 1970 Bagenkopissa innostutiin villihevosajatuksesta, mikä johti siihen, että Englannista tuotiin lauma oletettuja villihevosten jälkeläisiä laiduntamaan saaren eteläkärjen niityille. Projekti ei kuitenkaan jostakin syystä toiminut suunnitellulla tavalla ja suurin osa laumasta myytiin pois. Pienempi osa kuitenkin jätettiin oman onnensa nojaan ja kuinka ollakaan, hevoset tottuivat saaren olosuhteisiin ja alkoivat elämänsä ”villihevosina”. Nykyään ne ovat turistinähtävyys – kunhan turistit pysyvät vähintään 50 metrin päässä – vähän kai niin kuin Afrikan villieläinpuistoissa. Kaiken kaikkiaan pyritään niiden lähemmät kohtaamiset ihmisten kanssa ajoittamaan minimiin. Ainoastaan talviaikana eläimille järjestetään keinoruokintaa.
Ensimmäinen retkemme ei tuottanut muuta kuin hajuhavaintoja hevosista, mutta maisemat olivat hienot. Kiipesimme pyörinemme eräälle rannan klinteistäkin, emme tosin sille kaikkein korkeimmalle. Hienot näkymät olivat sieltäkin. Viimeisenä Bagenkop-päivänä saimme sitten myös lauman näkyviin. Komeita eläimiä.
Aivan venesataman aallonmurtajan ulkopuolella on uimaranta ja tällä kertaa koko miehistö kävi nauttimassa Ison-Beltin sopivan uimalämpöisestä ja kirkkaasta vedestä.
Toisena iltana satamassa oli suurten purjelaivojen invaasio. Satamaan saapui kaikkiaan seitsemän useampimastoista, yli parikymmenmetristä purjelaivaa sekä Saksasta että Hollannista. Näyttivät useimmat olevan jonkinlaisia purjehduskoulualuksia. Aamulla yhden niistä isoimmista kapteeni pani purjehdusopiskelijat töihin. Kuului ilmoitus, että laivassa on yksi ongelma (seurasi monesta suusta hilpiöiden välihuuto: ”Vain yksi ongelmako muka!”). Kone oli kuulemma rikki ja nyt piti lähteä satamasta pelkin purjein. Kyseessä oli tietenkin Kapteenin lavastama harjoitus.
Isopurje ylös kymmenen hengen voimin skuutti löysällä. Sitten fokka ylös ja miesvoimin skuutaten tuulen puolelle. Keula irtosi nätisti laiturista ja kun se oli kääntynyt tarpeeksi, skuutattiin isopurje vetämään. Vähän lepuuttajia aluksen ahterin ja laiturin välille vielä ja niin purjehti 30-metrinen komeus pelkillä purjeilla ulos ahtaasta aallonmurtajan aukosta.
Viimeisenä iltana käytimme taas lähtöaika-ilmoituskikkaa. Kun tarkoitus oli lähteä jo kello 6 pitkälle 50 mpk:n legille Gedseriin, laitoimme tästä ilmoituksen veneen kylkeen. Kuinka ollakaan, olimme taas ainoa alus siinä laituririvissä, jonka kylkeen ei ollut toista alusta kiinnittynyt yöksi.
Vestervikingin nettiloki 
Vastaa