Kerteminde 10.-14. 07. 2014

 

Edessä oli pitempi, liki 30 mailin purjehdus Kerteminde-nimiseen satamaan. Ajeltiin ensin varovasti tiukkaa väylää pitkin ulos Langörin laguunista ja sitten käännyttiin kohti itää, josta runsaat kolme mailia ajettuamme pääsisimme kääntymään etelään Ison Beltin väylälle Vejron saareen kohdalta. Saaren ohitusväylä oli aika kapea ja sen molemmilla puolilla oli matalat hiekkasärkät. Kun lähestyimme kääntöpaikkaa tuli etelän suunnasta suunnilleen meikäläisten veneen kokoinen purjevene käsittämättömän kovaa vauhtia, vaikka tuulta ei ollut kuin viitisen metriä sekunnissa. Nostimme purjeet, käänsimme kapeikkoon ja huomasimme mistä oli kysymys. Loki näytti kuutta solmua, plotteri kolmea ja puolta solmua. Se oli siis kahden ja puolen solmun vastavirta, joka antoi etelän suunnasta tuleville siivet.

Meidän kannaltamme taas, kun lisäksi tuuli ja virta olivat vastakkaisista suunnista, ne nostivat matalassa vedessä kiehuvan, epämääräisen aallokon, joskaan aallot ei sentään mitään jättiläisiä olleet. Yritimme edetä myötätuulessa purjein, mutta totesimme että alle neljän solmun vauhdilla olisimme vasta pimeän aikaan perillä, mikä ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Siispä ryhdyimme moottoripurjehtijoiksi.

Koneen 1700 kierrosta nostivatkin sitten vauhdin viiteen ja puoleen solmuun ja näin etenimme pikkuhiljaa kohti Kertemindeä pysytellen vilkkaasti liikennöidyn laivaväylän länsipuolella. Koko matkan aikana näimme vain muutaman hassun tanskalaispurjehtijan.

Kerteminden väylä kulki Korsön saaren ja Fyn rannan välistä ja tässäkin molemmilta puolilta ulottuivat särkät lähelle aukkoa, josta piti puikahtaa. Plotterissa oli merkitty kohtaan puna-vihreä portti, mutta vain vihreä poiju oli näkyvissä. Punaisen sijasta näkyviin ilmaantui keltainen poiju, jonka merkityksestä emme saaneet selvää, ennen kuin olimme aivan lähellä. Keltaisessa poijussa oli keltaiset ylä- ja alapäät. Se olikin siis länsiviitta, joka oli plotterin punaisen reunamerkin paikalla. Vähän myöhemmin kun olisimme huomanneet tuon muutoksen, niin olisimme ajaneet poijun väärältä puolelta turhan läheltä särkän reunaa. Mistä näitä vaaratilanteita oikein tulee??

No, perille päästiin kuitenkin turvallisesti ihan säälliseen satamaan. Käydessäni maksamassa maksut satamakonttorissa aloin ihmetellä vanhojen puuveneiden suurta määrää. Syykin sitten selvisi: satamassa oli torstaista (jolloin tulimme satamaan) sunnuntai-iltaan Tanskan vanhojen huviveneiden yhdistyksen kesätapaaminen regattoineen ja iltajuhlineen. Mukana oli varmaankin liki 50 toinen toistaan hienompaa venettä, vanhimmat 1800-luvun lopulta, monet 1930-1950 luvuilta. Olipas onnenpotku meikäläiselle puuveneilijälle. Myöhemmin illalla sovittiin, että jos Kertemindestä löytyisi hyvät kulkuyhteydet Kööpenhaminan lentokentälle Försti ja Gastimme Ile lähtisivätkin sunnuntaina täältä kohti Suomea eikä meidän sitä varten tarvitsisi jatkaa suunnittelemaamme seuraavaan satamaan Nyborgiin.

Perjantaiaamuna Försti kävi sitten kaupungin infopisteessä selvittämässä kulkuyhteyksiä ja palasi valmiiksi printattujen bussi- ja junalippujen kanssa. Sitten ryhdyttiin tutustumaan urakalla laitureilla esiintyviin puuveneisiin – tosin ulkopuolelta katsellen vain. Meikäläistä kiinnosti erityisesti Englannissa 1960-luvulla rakennettu 12,45 m ketsi, jossa oli paljon samoja piirteitä kuin meidän Vestervikingissämme. Tosin doghouse-järjestely oli varsin erikoinen. Kun meillä doghouse on kokonaan suljettu ja siinä hoidetaan navigointi- ja pentrypuuhat, tämän veneen doghouse oli veneen pituussuunnassa puoliväliin asti takaa avoin ja tuossa tilassa oli istuimet veneen kylkien suuntaisesti ja myös poikittain. Tarjoaahan tämä järjestely kovalla kelillä hyvän suojan kansihommia hoiteleville gasteille, jonkin verran suojaa myös pärskeiltä avotilan ruorimiehelle sprayhoodin tapaan. Keskellä doghousea on sitten väliseinä, tai laipio, jonka oikean reunan ovesta on pääsy sisään doghousen etuosaan. Mutta tässäkään osassa ei ole muita toimintoja kuin sisätila-ruori ja ruorimiehen tai -naisen istuin. Kovalla kelillä venettä voi siis ajaa myös suojaisista sisätiloista, sillä doghousen etuseinässä on 15 cm korkea koko doghousen levyinen pleksi-ikkuna. Aika erikoinen järjestely, sillä asumiseen kaikkine tarpeineen oli jätetty vain puolet veneen potentiaalisesta sisätilasta pituussuunnassa. Olisin mielelläni kurkannut venettä hieman tarkemmin, mutta veneen turpea saksalaiskapteeni suhtautui kyselyihini aika lyhytsanaisesti.

Puuvenelaiturilla kävellessämme sain sitten ajatuksen kertoa yhdistyksen jäsenille sopivassa tilaisuudessa Suomen klassikkoveneiden kuulumisia. Marssin järjestäjien pakeille, esitin asian ja hetken mietittyään he esittivät kutsun tulla puhumaan heidän iltajuhlaansa lauantaina.

Muuten päivään kuului kaikenlaisia normaaleja satamatoimintoja, joita en nyt ryhdy tässä erikseen erittelemään.

Iltaa kohti havaitsimme taas erään hauskan tanskalaiseen satamakulttuuriin kuuluvan piirteen. Satamissa on yleensä rakennettu grillauspaikkoja ja niiden ympäristöön paljon pöytiä. Kun kello lähestyy seitsemää illalla, ilmestyy näille paikoille perhekuntia veneistä ja varmaan kaupungiltakin, eväskoreineen, viinipulloineen ja grilleineen. Eli tullaan syömään yhdessä ja viettämään iltaa venesatamaan. Pöydille levitetään pöytäliinat, kattaukseen kuuluu tietenkin aidot lasit ja lautaset – ei mitään kertakäyttötavaraa. Grilliin pannaan hiillos valmistumaan, viinipullot avataan ja pian alkaa kuulua tuikitanskalaiseen tapaan iloinen puheenpulina ja naurunkäkätys. Tämä on nimenomaan perjantai-illan ilmiö, lauantaina grillauspaikat ja pöydät ovat yleensä tyhjät.

Kaiken kaikkiaan, venesatama näyttää olevan tanskalaisille paljon enemmän sosiaalisen yhdessäolon paikka kuin mikä on tilanne suomalaisissa venesatamissa. Hyvin tavallista näyttää myös olevan, että perheet – tai ainakin vanhemmat – tulevat viettämään viikonloppua veneisiin satamassa – ei siis lähdetä ollenkaan merelle liikenteeseen. Tuosta voi tietenkin olla monta mieltä…

Lauantaina sitten pääasiassa valmisteltiin Förstin ja Ilen Suomen-matkaa ja tietenkin käytiin rannan ravintolassa syömässä Ilen matkaosuuden päättymisen kunniaksi buffet-illallinen. Ravintolan terassilla oli suurehko grilli, jossa kokki valmisti erilaisia kala- ja liha grilliherkkuja ja josta sai 185 kruunun – eli hiukan yli parinkymmenen euron hintaan per nenä syödä itsensä kylläiseksi. Ja kyllä syötiinkin.

Illallisen jälkeen, varttia vaille yhdeksän sonnustauduin sitten Danske Forening for AEldere Lystfartöjer illallistilaisuuteen. Olimme sopineet järjestäjien kanssa, että he esittelisivät meikäläisen ja kertoisivat, että kyseessä on ylimääräinen ex-tempore numero. Olin valmistanut lyhyen, alle kymmenminuuttisen esityksen Suomen lähes uunituoreesta klassikkorekisteristä, uusista mahdollisuuksista saada museoviraston tukea klassisten veneiden restaurointiin ja
ja klassikkoveneyhteisön tilanteesta yleensä Suomessa. Esitys otettiin innostuneesti vastaan, sain tarkentavia kysymyksiä, aplodit ja kutsun hetkeksi lasilliselle viiniä ja jatkokeskusteluihin juhlan pääpöytään. Siellä kuulin kuinka Tanskan klassikkoveneharrastajat ovat organisoituneet alan maanlaajuiseksi yhdistykseksi, jonka alla sitten paikalliset yhdistykset toimivat. Toiminnan mittakaava on kylläkin vähän eri luokkaa kuin Suomessa. Kun meillä on klassikkorekisterissä tällä hetkellä kai vähän toistasataa venettä, niitä on Tanskassa rekisterissä liki 2000. Kriteerinä rekisteriin pääsemiselle täällä on, että veneen täytyy olla ennen vuotta 1966 valmistunut.

Muistoksi tapaamisesta sain yhdistyksen lakin, vuosikirjan, rekisteriluettelon sekä viirin, joka tätä nykyä siis koristaa Vestervikingin isonmaston paapuurin puolta venekerhomme viirin ja klassikkorekisterin K-viirin kanssa.

Sunnuntai-aamuna Försti ja Ile sitten lähtivät kohti Suomea ja meikäläinen jäi yksin erilaisiin veneen ja moottorin huoltohommiin öljynvaihdosta alkaen, puolentoista päivän ajaksi. Niin, ja olihan ohjelmassa myös jalkapallon MM-kirojen loppuottelun seuraaminen rannan tykönä olevassa ravintolassa. Tunnelma ei ollut hullumpi, vaikka vaikutti siltä, että Argentiinalla oli paikalla ainoastaan yksi kannattaja, sekin Suomesta.

Maanataina Försti sitten palasi veneelle ongelmitta sujuneen Suomen pikavisiitin jälkeen. Iltateellä sitten otettiin esille tuhannen taalan kysymys: miten suunnittelemme Tanskan-kierroksemme tästä eteenpäin? Alkuperäinen suunnitelmahan oli kiertää Tanska vastapäivään Limfjordin kanavan kautta Pohjanmerelle ja Saksan Helgolandiin ja palata sitten kotimatkalle Kielin kanavan kautta.
Jo jokin aika sitten oli alkanut vaikuttaa siltä, että aikataulu menisi liian kireäksi, jos tuon suunnitelman haluaisimme toteuttaa. Elokuun puolen välin tienoilla pitäisi olla takaisin Helsingissä ja kahden viikon pysähdys Kööpenhaminassa oli sittenkin vienyt turhan monta matkapäivää ja huonon kelin varapäivää. Lisäksi olimme kuulleet aiemmin tapaamiltamme englantilaispurjehtijoilta, jotka olivat tuon Limfjordin vuonon purjehtineet, että se oli ”boring”, mikä ei nyt ainakaan innostustamme lisännyt.

Toinen vaihtoehto, jota olin Förstin Suomen-matkan aikana alustavasti tutkinut, oli purjehtia sopivan lyhyitä päivämatkoja Fynin saaren eteläpuoleisilla vesillä, joita tapaamamme tanskalaiset olivat mainostaneet Tanskan parhaimpina purjehdusvesinä ja tutustua mielenkiintoisiin nähtävyyksiin satamissa, silloin kun niitä eteen sattuu. Tämän vaihtoehdon käännöspiste olisi ikivanha saksalainen Flensburgin kaupunki samannimisen vuonon pohjukassa Saksan ja Tanskan välisen rajan tuntumassa.

Kolmas vaihtoehto, jos ehdottomasti haluaisimme pitää kiinni Helgolandissa käymisestä, olisi suunnata täältä suoraan Kieliin, mennä kanava läpi Cuxhaveniin ja pistäytyä sieltä Helgolandissa. Tähän saattaisi aikataulumme nippa nappa riittää, tarvittavine varapäivineen.

Suoritimme demokraattisen suljetun lippuäänestyksen vaihtoehtojen välillä. Kuinka ollakaan, molemmilla oli ykkösvaihtoehtona Flensburgissa käynti ja Helgolandin-keikan jättäminen väliin. Asia oli sillä selvä. Lievitimme suunnitelman muuttumisesta aiheutuvaa haikeutta todeten, että Pohjanmerellä ja Kielin kanavassahan olemme jo purjehtineet ja että valtaosalle Helgolandiin purjehtijoista suurin motivaattori ovat saaren tax-free juomat ja muut tuotteet. Meillä proviantti kun ei ainakaan tällä hetkellä tunne tämänkaltaista täydennystarvetta.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: