Sääennusteita luettuamme olimme päättäneet jäädä Sjellands Oddeen torstaihin asti, jolloin kovimmat tuulet olisivat laantuneet. Olimme tutustuneet kylkeemme kiinnittyneeseen tanskalaismieheen, joka oli lomalla tyttäreesä ja poikansa kanssa. Miehestä näkyi tosin valtaosan ajasta ainoastaan peräpää hänen möyriessään avotilasta pilssissä korjaamassa veden pääsystä polttoaineeseen aiheutunutta ongelmaa. Sen ajan kun se toinenkin pää oli näkyvissä, se pulppusi puhetta. Tiedättehän tyypin joka aikaa kysyttäessä aloittaa esitelmän ajanlaskun keksimisestä…
Saimme häneltä joka tapauksessa muutamia hyviä vihjeitä jatkomatkaamme ajatellen. Muun muassa, että Sjellands Revissä on merkitty poikkiväylä, joka on ihan turvallinen (vaikka Brian Navin kirjassaan väittää sitä vaaralliseksi.) Sen kautta oikaisemalla säästää 10 mpk matkan kun ei tarvitse kiertää Revin kärjessä olevaa majakkaa.
Hiukan yli puolenpäivän tarkastimme tuulitilannetta ja huomasimme tuulen jo laantuneen 10m/s pintaan ja puhaltavan menosuuntaamme nähden hyvästä suunnasta. Pyörsimme aiemmat päätöksemme ja päätimme lähteä jo tänään eteenpäin. Saimmekin hyvän laitamyötäisen aina tuolle poikkiväylälle asti. Käänsimme kurssia ja huomasimme, ettei edes jiippaamiseen ollut tarvetta. Vettä oli alla viitisen metriä. Lähestyttiin poikkiväylän eteläpäätä, jossa vihreä poiju oli merkkinä särkän reunassa. Keula osoitti turvallisesti poijusta vasemmalle, mutta plotteri näytti, että poiju jäisi paapuuriin, kun se piti jäädä styyrpuuriin. Muistelimme vanhaa viisautta ” Jos maasto ja kartta eivät täsmää, usko maastoa”, ja pidimme kurssimme. Poijua lähestyttäessä huomasimme, että se oli itse asiassa tulossa kovaa vauhtia vastaan vaikka tarkoitus oli päästä ohi. Sitten välähti: tässähän on tietenkin voimakas virta, joka vie meitä kohti poijua. Purjehtijaylpeyden niellen käynnistimme moottorin ja sen avulla vältyimme ajautumasta poijun oikealla puolella vaanivalle hiekkasärkälle. Olisihan tuo pitänyt muistaa, että Kattegatissa voi olla koviakin virtauksia.
Poikkiväylästä päästyämme jatkoimme edelleen lounaaseen, kohti naapurimme neuvomaa Langörin pikkusatamaa Samsön saarella. Alun perin suunnitelma oli ollut mennä samaisen saaren Ballen- nimisen kylän satamaan, mutta naapuri kertoi sen olevan yleensä tupaten täynnä ja suositteli Langöriä, jossa olisi paitsi kiva kyläsatama, myös myös hieno luonnonsatama särkkien keskellä, mailin päässä kyläsatamasta. Tuuli oli tässä vaiheessa jo laantunut, ja kun Langöriin oli vielä parikymmentä mailia, päätettiin matkaa jatkaa koneajolla, jotta oltaisiin valoisana aikana perillä. Sisäänajo Langöriin oli nimittäin tarkkaavaisuutta vaativa.
Sisäänajo onnistui hyvin ja kiepsahdimme hiekkasärkän kärjen ohi yhteen parhaimmista luonnonsatamista, missä olemme olleet. Kyseessä oli ympyränmuotoisen hiekkasärkän muodostama laguuni, jossa olikin jo kuusi muuta venettä ankkurissa. Löysimme sopivan ankkuripaikan veneiden välistä ja saimme ankkurin pitämään 3-4 metrin syvyydessä ensi yrittämällä. Paikka on Tanskan satamaoppaan mukaan myös jonkinlainen lintuparatiisi. Varmaan niin, mutta tähän paratiisiin oli kyllä madellut joukko käärmeitä merimetsojen muodossa. Kun kiikarilla tarkemmin katselimme, näkyivät riuttojen korkeimmat kohdat olevan näiden inhojen lintujen valtaamat. Onneksi tuuli oli sen suuntainen ettei guanon löyhkä sentään osunut veneellemme.
Försti vaati välittömäsdti uimaportaat paikalleen ja heittipä kapukin talviturkin ensi kertaa Tanskan vesillä. Försti oli ehtinyt jo kokeilla meriveden lämpöä Sjellands Odden uimalaiturilta käsin, jopa jaloinkin.
Myöhemmin nautimme hyvän illallisen avotilassa auringonlaskua katsellen. Olipa kiva yöpyä välillä luonnonsatamassa kun kaiken lisäksi tiesi, että vaikka tuuli yöllä kääntyisi mihin suuntaan tahansa, tässä satamassa siitä ei tulisi ongelmaa. Laitoin joka tapauksessa sekä kaikuluotaimeen että plotteriiin ankkurihälytyksen yöksi.
Vestervikingin nettiloki 
Vastaa