09.08.2012 Tapahtumaköyhää

Maarianhamina-Bänö-Ö 33,5 mpk

Kiireettä matkaan. Kevyttä tuulta pohjoisesta, joten pääosalle matkaa saataisiin tuuli vastaan. Lähdettiin siis suosiolla koneella liikkeelle. Degerön ja Rödhamnin välisellä selällä joku yritti kryssiä, yhdeksän kymmenestä veneestä eteni koneella. Spinnulla vastaantulevalta ruotsalaisveneltä oli keulapurjeen liesma  tippunut huomaamattaan veteen, mistä ohittaessamme huomautin. Kiittivät ilmoituksesta ja riensivät korjaamaan tilanteen ennen kuin purje tempautuisi kokonaan veteen.

Bänö-Ön lahdessa oli meitä yhteensä neljä venettä, kun viikkoa aikaisemmin oli varmaankin ollut vielä neljäkymmentä.  Kaksi suomalaista, yksi ruotsalainen, yksi venäläinen purjevene. Lahden pohjukasta löytyi hyvä suojainen paikka, vettä kolme metriä ja sellainen savipohja, ettei ankkuria meinannut aamulla saada vinssilläkään siitä irti. Ehkä vähempikin k0neella vedättäminen olisi riittänyt pidon varmistamiseksi…  Rauhallinen, hyvin nukuttu yö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: