23.7.2012 Varberg

Myöhäisen aamiaisen jälkeen lähdin tutustumaan satamaan. Satamakonttori oli suljettu jo kello 10, joten enemmät tiedustelut jäivät siltä erää tekemättä. Satama-alueen reunassa sijaitsi upea 1800-luvun lopulta peräisin oleva kylpylärakennus, Kurhus, jossa saattoi erilaisten kylvetysten ja saunomisen ohella myös uiskennella merivedessä. Varbergilla on takanaan hieno historia Ruotsin länsirannikon kylpyläkaupunkina, jossa kuninkaallisetkin ovat viettäneet kesäaikaansa. Nykyaikana paikka houkuttelee edelleenkin viettämään rantaelämää, mutta mukaan ovat tulleet uudet lajit, kuten lainelautailu. Paikka onkin Ruotsin merkittävin lainelautailukeskus.

 

Kävin tutustumassa Kurhusiin mielessä mahdollinen saunassakäynti, pitkästä aikaa. Vastaanoton neitoset kertoivat, että sauna on oikein hyvä ja saunakäynti maksaa 60 kruunua. Lämpötilakin olisi ihan kohtuullinen, 85 astetta. Harkitsin tarjousta ja lupasin palata asiaan keskusteltuani perheen pään kanssa. Tytöt hymyilivät vinosti.

 

Miehistöneuvottelussa päätettiin jättää saunassakäynnit toiseen kertaan ja lähteä sen sijaan tutustumaan paikalliseen nähtävyyteen, Varbergin linnaan.

 

Linna on peräisin 1300-luvulta ja sen ensimmäisiä asukkaita oli isänsä murhan jälkeen kolmivuotiaana Ruotsin ja Norjan kuninkaaksi nimetty Magnus, Erik Magnussonin ja Ingeborg Håkonsdotterin poika. Hänen aikanaan puolustuslinnoituksesta rakennettiin varsinainen kuninkaanlinna. 1500-luvulla Hallandin alue, jossa Varberg sijaitsee, kuului vuoroin Ruotsille ja vuoroin Tanskalle. Tanskalaisten jatkettua linnan varustamista, oli se 1600-luvun alkupuolella Euroopan nykyaikaisin puolustuslinnoitus. Koskaan ei linnoitusta kuitenkaan käytetty siihen tarkoitukseen, johon se viimeksi oli rakennettu. Bremsebon rauhassa 1645 Halland ja Varberg siirtyivät Tanskalta Ruotsille, johon alueet ovat kuuluneet siitä pitäen.

 

Ruotsalaiset käyttivät linnoitusta vuosisatojen ajan vankilana ja viimeinen vanki jätti linnoituksen vasta v.1931. Sen jälkeen linnoituksesta on tullut kulttuuri-, museo- ja turistikohde, ja hieno sellainen onkin.

 

Linnassa oli myös aikamoinen näyttely, tai miksi sitä nyt pitäisi sanoa, aiheesta ”Bockstenmannen”.

Bocksten-nimisellä paikkakunnalla Varbergin lähistöllä oli 1930-luvun alussa 11-vuotias poika äestämässä kuivatettua suota, kun äkeen piikkeihin tarttui ihmisluun kappaleita. Poika kertomaan löydöstä isälleen, joka otti yhteyttä poliisiviranomaisiin mahdollisen rikoksen tutkimiseksi. Siitäpä alkoikin varsinainen tutkimustyö, jonka ensimmäisessä vaiheessa heti havaittiin, että rikos kyllä oli tapahtunut, mutta oli taitanut ehtiä vanheta, sillä hiilimittausten tuloksena pääteltiin olosuhteisiin nähden hyvin säilyneen miehen tulleen seivästetyksi suohon 1340 ja 1370-lukujen välillä.

 

Nyt kyseinen kalmo, samoin kuin aiheen ympärille kehitetty laaja näyttely oli esillä Varbergin linnassa. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka eri alojen tutkijat olivat yhteistyössä pystyneet rekonstruoimaan tapahtumat niin, että voitiin esittää, millaisesta henkilöstä todennäköisesti oli kysymys, miltä hän oli eläessään näyttänyt – esillä oli rekonstruoitu vahahahmo madame Tussaudin tapaan – ja minkä takia hänet oli todennäköisesti murhattu ja sitten seivästetty maalaistalon olkikaton harjaparrulla suohon, jotta ei pääsisi kuoltuaan kummittelemaan surmaajilleen. Uskomatonta, mitä kaikkea voidaan kehittää yhden suosta nostetun luuläjän ympärille!

 

Näyttelyä kierrellessä oli ruokahalukin jo kehittynyt (uskokaa tai älkää) ja siirryimme linnan ulkoilmaravintolaan nauttimaan makoisat skagenleivät ja ihailemaan 15 m/s tuulen nostattamia aaltoja merellä. Tuonne ei nyt ihan huvikseen viitsisi lähteä!

 

Illansuussa käytiin vielä isossa ICA:n myymälässä täydentämässä varastoja ja ihailtiin paluumatkalla satama-altaan reunaan kiinnitettyä 15-metristä viikinkialusta, jonka paikkakunnan veneenveistäjät olivat rakentaneet talkootyönä replikaksi suosta löydetylle viikinkiaikaiselle veneelle.

 

Ennen iltatoimia meikäläinen heittäytyi vielä venemoottorimme vaihteistossa tunnistettua ongelmaa tutkimaan. Ja kun tarkemmin seurasin vaihteensiirtäjävaijerin toimintaa, niin näkyihän siinä selvää klappia siten, että kun vaihdekahva oli työnnetty eteen siihen kohtaan, jossa vaihteen pitäisi kytkeytyä päälle, ei vaihdevaijeri ollutkaan liikkunut koko liikerataansa pohjaan asti. Jospa tuo olisikin perimmäinen syy siihen, ettei vaihde tyhjäkäynnillä mene päälle, niin kuin pitäisi, eikä mikään kytkinkartion kuluneisuus, kuten ammattireiskat olivat aiemmin väittäneet.

 

Eihän tuo ota jos ei annakaan, jos vähän säätelen, tuumin, ja kiristin vaijeria niin että väljyys poistui. Veneen paikalla ollessa pystyin kokeilemaan vaihtamista sen verran, että totesin vaihdeongelmien mitä suurimmalla todennäköisyydellä kokonaan poistuneen. Lopullinen varmistus asiaan saataisiin, kunhan kiinnitysköydet on irrotettu. Mutta nyt näyttää todellakin siltä, että tällä toimenpiteellä tuli säästettyä liki nelinumeroinen määrä euroja, minkä merikytkimen kartion vaihtaminen uuteen olisi tullut maksamaan.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: