Sjötorp-Vänersborg
Försti herätettiin aamulla mieskuorolaululla synttärin kunniaksi. Yöllä oli satanut, mutta nyt aamulla sade oli tilapäisesti poissa. Aika pikaisesti sitten suoriuduttiin matkaan, eli heti yhdeksältä oltiin odottamassa niiden viimeisten Götan kanavan sulkujen avautumista. Kurvattiin alimman vierassataman ohi kohti Vänernin ulappaa. Jos Vetternillä oli rannatonta horisonttia näkyvissä pariin ilmansuuntaan, oli sitä Vänernillä ajoin kolmeenkin suuntaan. Iso ja mahtava järvi. Voi vaan kuvitella, millaisen aallon myrskyinen pohjoistuuli voi nostaa järvellä, kun sillä on vapaata tilaa yli 100 mpk kehittää aaltoa. Tämän todisteeksi näimme matkan varrella erään luodon päällä ison sisävesialuksen hylyn, jonka aallot olivat sinne heittäneet.
Ei aikaakaan kun alkoi sataa ja sitä sadetta kesti sitten myöhäiseen iltaan asti vaihtelevalla tiheydellä. Synkän mustat pilvet hipoivat järven pintaa. Kun on pikkuisen oppinut sääasioita ymmärtämään, nuo pilvimuodostelmat olivat kyllä merkki erinomaisen epävakaasta kelistä ja syvästä matalapaineesta. Onneksi tuulimittarin lukemat pysyivät muutamaa hetkeä lukuun ottamatta alle 10 m/s lukemissa.
Matka edistyi suunnitellussa aikataulussa jokseenkin tasaisella 6 solmun nopeudella automaatti-pilotin ohjaamana. Miehistö lähinnä hoiteli tähystystä, ravitsi itseään ja yritti pitää itsensä sateessa kuivana. Reilun 68 mpk:n mittainen ylitys kesti 11 tuntia ja Väneborgin rautatiesillalle, josta Trollhättanin kanava alkaa, saavuimme kymmenen maissa illalla. Kapu kyseli VHF:llä siltavahdilta rautatiesillan avautumisesta, saamatta vastausta. Sen sijaan vastaus tuli sillan toiselta puolelta olevalta rahtilaivalta, jonka kapteeni kertoi sillan avautuvan kymmenen minuutin päästä, jolloin he tulevat läpi ja me voisimme sitten nopeasti puikahtaa heidän perässään. Sinänsä OK, mutta outoa, ettemme saaneet ohjetta siltaa hoitelevalta viranomaiselta. Kuulimme sitten VHF:ltä, miten tämä laivan ystävällinen kapteeni ilmoitti saman asian siltaviranomaiselle ja tällä kertaa kuulimme myös sieltä käsittämättömän skoonenkielisen kuittauksen.
Meidätkin oli siis ainakin huomioitu. Iso, ruma silta avautui, rahtilaiva tuli läpi, mutta meidän suuntaamme punainen valo pysyi päällä. Samassa taaksemme tullut toinen huvi-purjevene, joka ilmeisesti tunsi paikalliset käytännöt paremmin, kiihdytti kohti silta-aukkoa. Me siis perässä. Hiukan hirvitti ajella punaista valoa vastaan, mutta saatoimme kyllä nähdä, ettei lähimailla ollut toista vastaantulevaa isoa alusta. Erikoinen käytäntö joka tapauksessa!
Huvivenesatama oli heti sillan jälkeen ja melkoisen väsyneinä rantauduimme sinne. Tässä satamassa olikin siirrytty kiinnittymisessä keskieurooppalaiseen käytäntöön: poijujen sijasta kiinnityttiin pohjassa kiinni oleviin peräköysiin, jotka roikkuivat vapaana alas laiturista. Sieltä ne piti nostaa vedestä ja kuljettaa veneen takapollariin. Toimii se niinkin. Ystävällinen saksalaisherra viereisestä veneestä tuli auttamaan rantautumisessa. Myöhäisen ilta-aterian jälkeen uni maittoi Eberspächer-lämmityslaitteen lämpimänä pitämässä veneessä. Sitä laitetta on toistaiseksi tarvittu tänä kesänä joka ikisenä yönä!
Vestervikingin nettiloki 
Vastaa