22.06.2012 Juhla ja juhannusilta

Töreboda –Sjötorp

 

Se on sitten juhannusaatto! Ennen juhannuksen viettoon pääsemistä Sjötorpissa Vänernin rannalla, missä Götan kanava päättyy tai alkaa, riippuen kulkusuunnasta, oli edessä kuitenkin vielä 16 sulkua Nyt kun suunta oli alaspäin olivat sulut huomattavasti helpompia, sillä venettä kääntämään pyrkivät pyörteet olivat kokonaan poissa. Myös itse sulutus tapahtui paljon nopeammin, yksi sulku vei keskimäärin 7 minuuttia sisäänajosta ulosajoon. Alaspäin kuljettaessa operaatio meni suunnilleen näin: Kapu ajaa aluksen hiljaisella vauhdilla sulkuun sisään ja Försti hyppää sekä keula- että peräköysivyyhti kädessään sulun reunalle. Hän heittää keulaköysivyyhdin eteenpäin sulun reunalle, sujauttaa peräköyden muutama metri sulun takaseinästä sijaitsevan renkaan läpi ja ojentaa köyden pään veneen pysäyttäneelle kapulle. Seuraavaksi Försti vie pikapikaa keulaköyden suunnilleen keulan kohdalla olevasta kanavan reunan lenkistä läpi ja tulee köyden kanssa takaisin alukseen. Sitten ei muuta kuin että molemmat päästävät pikkuhiljaa omasta köydestään lisää aluksen vajotessa hiljalleen sulun alaveden tasolle. Sulku avautuu, molemmat kiskovat lenkillä olleet köydet veneeseen ja alus ajetaan ulos sulusta.

 

Kanavan varrella juhannustunnelma näkyi, jotkut sulkuvahti-neitosista olivat sonnustautuneet kukkaseppeleeseen ja joka sululla toivotettiin hyvää juhannusta. Vastaantulevissa matkustaja-aluksissa oli tietysti juhannuskoivut koristeina. Tunnelmaa nosti myös kohtalainen keli, pilvipouta, välillä auringonpaistettakin, vaikka ei tämä kylläkään varmaan  vastannut iltapäivälehtien lupaamaa ”kanonväder”iä.  Viimeisessä sulussa ennen Sjötoirpia onnistui kapu ensimmäisen kerran koko matkan aikana telomaan Vestervikingin kylkeä kanavan kivireunukseen. Venettä pysäytettäessä kyljen ja sulkureunuksen välissä olevat lepuuttajat nousivat sulun reunan päälle ja ahnas reunakivi pääsi lipaisemaan Vestervikingin kylkeä. Ensi katsomalta pahalta näyttänyt naarmu osoittautui lähemmässä tarkastelussa vain päällimmäisen lakkakerroksen nirhaumaksi, joka helposti korjattaisiin seuraavassa satamassa muutamalla siklin- ja lakkasiveltimen vedolla.

 

Sjötorpissa on itse asiassa kolme vierassatamaa ehkäpä parin sadan metrin matkalla, joista viimeinen on sitten jo Vänern – järvessä. Päätimme jäädä kolmen sulun päässä järvestä olevaan vierasvene- ja telakkasatamaan, jossa puuveneharrastajan silmä heti otti useita tutustumisen arvoisia käynnissä olevia venerestaurointi-projekteja. Ennen lopulliselle paikalle siirtymistä yritimme taas tankata laiturin itsepalveluasemalta dieseliä, samoin tuloksin kuin aiemmin. Johan nyt on sanonko ma mikä, kun ei suomalainen korttiraha kelpaa vaikka oikeansorttista Visa-korttia ollaan tarjoamassa. Samaan ongelmaan törmäsivät sitten myös samaan satamaan juhannuksen viettoon perässä tulleet kaksi suomalaisvenettä.

 

Ensin työ, sitten huvi. Försti ja gastimme Ile häipyivät kapun ehdotuksesta hoitelemaan orastavaa nälkää rannan pizzeriaan ja kapu ryhtyi moottorin öljynvaihtoon. Olivat moottorin käyttötuntimittarin lukemat heilahtaneet tältä kesältä jo yli 100 tunnin, joka on suositeltu öljynvaihtoväli. Vaihdoin samalla kertaa sekä moottorin että vaihteiston öljyt arvellen vaihteiston uuden kankeamman öljyn helpottavan alkavaa kytkimen luistamisongelmaa vapaalta eteenpäin kytkettäessä. Vaihde ei nimittäin ota normaaleilla tyhjäkäyntikierroksilla, 800 kierrosta, heti päälle vaan miettii aikansa tai sitten tarvitsee pienen moottorin kierrosten rykäisyn ennen kuin ottaa kilahtaen päälle. Ei vaiva varsinaisesti manööverejä haittaa, mutta lienee merkki kytkimen kulumisesta. Pakilla ilmiötä ei ole, pakki ottaa heti päälle. Ennen öljyjen lämpenemistä kylmä moottori vaihtaa eteenpäinkin OK, tästä siis merikytkimen sielunelämää tarkemmin tuntemattoman Kapun ajatus jäykemmän öljyn vaikutuksesta.

 

(Tässä hässäkässä unohdimme kokonaan laittaa SPOTIN näyttämään sijaintimme Sjötorpissa. Eli niille, jotka seuraavat kulkuamme SPOT’in  reittipisteistä, näyttää siltä, että matkasimme suoraan Törebodasta Vänernin yli Vänersborgiin, mikä ei siis pidä paikkaansa. Sorry.)

 

Työt oli tehty ja suihkussa siistiydytty, joten voitiin ryhtyä juhannusaterian valmisteluun. Ensin kuitenkin nostettiin juhlan kunniaksi juhlaliputus mastoihin, kuten rannan muutkin suomalaisveneet. Ruotsalaisilla veneilijöillä ei tätä tapaa juuri näytä olevan, ainakaan juhannuksena.

Oli aika juhlistaa Götan kanavan suorittamista (vaikka jäljellä olikin vielä kolme sulkua nenän edessä, mutta päätimme olla suurpiirteisiä). Pilssin kylmästä löytyi pullo Godroniou Classico-kuohuviiniä, joka poksautettiin juhlallisin menoin avotilassa. Onnittelimme toisiamme saavutuksesta. Matka oli ollut monella tapaa erittäin mielenkiintoinen, mutta kylläkin fyysisesti ( ja osin henkisestikin, kapeissa ränneissä teräviä kiviä väistellessä) raskaampi kuin olimme etukäteen odottaneet. Eteneminen olisi tietenkin voinut olla leppoisampaakin, jos meillä ei olisi ollut takarajaa eli niitä Förstille ja gastille etukäteen ostettuja lentolippuja Helsinkiin. Emme olleet varanneet matkaan montakaan varapäivää esim. myrskyn varalle, joten aina kun oli mahdollista, oli edettävä siltä varalta, että eteen tulisi päiviä, jollin eteneminen ei olisi mahdollista.

 

Juhannusateria oli perinteisistä perinteisin: lohta ja silliä alkupalaksi, pääruoaksi COOP’in entrecotet grillistä ( ICA:n marmoroidut olivat mureampia), uusia perunoita, salaattia, juustoja ja jälkiruoaksi tuoreita mansikoita kinuskikastikkeessa. Palanpainikkeena ”normaalit ruokajuomat” kuten eräs kykypuolueen puoluesihteeri takavuosina luonnehti.

 

Myöhemmin illalla käytiin vielä seuraamassa ruotsalaista juhannuksenviettoa ravintolan terassin tienoilla. Paikalle oli hankittu oikein elävää musiikkiakin. Toistakymmentä soitinta edustettuina, joista ainoastaan sen ainoan esiintyjän kaulassa roikkuvasta kitarasta tuli paikalla tuotettua ääntä, kaikki muu tuli taustanauhalta. Tämäkö nyt sitten on edistystä – juhannusjuhlien järjestäjien varat eivät näköjään riitä tätä isomman kokoonpanon palkkaamiseen. Onhan sitä toki ennenkin mies, palli ja haitari- trioja kuultu, mutta kunpa joskus vielä pääsisi juhannusjuhlissa nauttimaan esimerkiksi Dallape-tyyppisen elävän kokoonpanon musisoinnista.

 

Huomiseksi oli luvattu heikkoa tuulta joten olimme päättäneet lähteä aamulla aikaisin Vänernin ylitykseen. Ennusteessa oli myös jo yöllä alkavaa jatkuvaa sadetta. Näissä merkeissä laskettiin vielä

illalla juhlaliputus, ettei tarvitsisi kuivatella märkiä lippuja veneessä sisällä. Päättipä kapu vielä suorittaa tankkaustäydennyksenkin. Nyt otettiin ensimmäisen kerran käyttöön keväällä 2009 veneeseen salongin laitaseiniin remmeillä kiinnitetyt 2×20 litran varatankit. Näitä veneen tankkiin tyhjentäessään Kapun mieleen tuli, että olikos se vielä vuonna 2009, jolloin veneessä sai käyttää dieseliä halvempaa polttoöljyä? Jos näin oli, tuli tankkiin nyt lykättyä eriväristä tavaraa kuin nykyisin sallittu diesel ja tästä värierosta voisi  – ainakin teoriassa – tulla vaikeuksia syksyllä Suomeen palattaessa. ”Den dagen, den sorgen” sano ruotsalainen. Tyhjentyneet kanisterit käytiin sitten vielä täyttämässä parinsadan metrin päässä olevalta auto – polttoaineasemalta. Taisi siinä käsiin tulla muutama sentti lisää  pituutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: