21.06.2012 Korkeusennätys

Karlsborg- Töreboda

Aamulla käytiin paikallisessa ICA:ssa täydentämässä provianttia. Tarkoitus oli myös tankata dieseliä rannan itsepalveluasemalta, mikä toimenpide ei sitten niin helposti onnistunutkaan. Juuri kun tulimme kaupasta, parkkeerasi iso norjalainen kaljaasi diesel-aseman eteen, ilmeisesti tajuamatta estävän säsamalla muiden veneiden pääsyn asemalle. Miehistö oli jo hyvän matkaa poistumassa kaupan suuntaan, kun kävin vihjaisemassa, että dieselasemalla ei valitettavasti ollut viidenkymmenen metrin letkuja, joten olisikohan veneen siirtäminen hieman taaksepäin mahdollista. Kapteeni ei oikein onnistunut kätkemään harmistumistaan, ei  meikäläisen huomautukseen, vaan enempi omaan typeryyteensä. Miehistö palasi veneelle ja miesvoimin sitä siirrettiin sitten tarvittavat metrit, jotta Vesterviking pääsi puikahtamaan tankkausasemalle. Vaan eipä tankkausaseman automaatti suostunutkaan hyväksymään Nordean Visa- korttia, vaikka automaatissa patsasteli Visan logo. Kahdella kortilla kokeiltiin, yhtäläisellä tuloksella. Se siitä tankkauksesta. Onneksi polttoainetta oli vielä veneen tankeissa ja varatankeissa riittämiin, eiköhän reitin varrelta ennen pitkää löytyisi toimivakin automaatti.

Päivästä oli tulossa ensimmäinen todellinen kesäpäivä – lähes hellepäivä – kanavamatkamme aikana.

Karlsborgista reitti jatkui  kivikkoisen, mutta hyvin merkityn Bottensjö-järven yli kohti viimeistä noususulkua, Forsvikin sulkua, jonka jälkeen oltaisiin matkamme korkeimmalla kohdalla 91,8 metriä merenpinnan yläpuolella Viken-järvellä. Reitti Forsvikista eteenpäin on monelta osin räjäytetty kallioon, ei siis kaivettu maahan lapiotyönä kuten suurin osa kanavasta. Tämä alkoikin sitten heti näkyä kanavan muodostuessa yhä kapeammaksi. Kapeimmissa kohdissa tuskin kanootinkaan ohittaminen olisi onnistunut. Myös maisema muuttui, nyt ei näkynyt enää ensimmäistäkään peltoa, synkkää korpimaisemaa vain. Räjäytysten jäljiltä teräviksi jääneet reunakivet näyttivät vaanivan kylkiä veden alla vain parin metrin päässä veneen sivuilla. Nyt ei ollut varaa keskittymisen herpautumiseen. Välillä reitti putkahti kapeasta kanavasta erämaajärvelle , johon oli rakennettu kivisiä kanavaseinämiä keskelle järveä. Seinämiä oli aikoinaan tarvittu, jotta aluksia voitiin hinata köysin eteenpäin silloin kun eteneminen purjein ei ollut mahdollista.

Kyllä taas ihmetytti, kuinka menneinä aikoina, pari vuosisataa sitten, pystyttiin tavaraliikennettä hoitamaan täällä moottorittomilla aluksilla!  Syväystäkään ei kanavassa ollut yhtään liikaa. Kaikuluotaimessamme on hälytysraja 1,4 metrissä, tarkoittaa siis, että kun vettä on alle 1,4 metriä kölin alla, alkaa luotain hälyttää. Tuossa kohdassa siis veden syvyys on syväyksemme 1,8 m + 1,4 m eli 3,2 m. Monessa kohtaa kaiku näytti vettä kölin alla vain 0,7 m, eli vettä oli juuri se 2,5 metriä, jonka kanava takaa, mutta ei yhtään enempää. Ja tuo 2,5 metriä oli tietenkin vain kanavan keskikohdassa….

Lopulta päästiin kapeikoista vähän väljemmille vesille Viken-järvelle, myöskin todelliselle erämaajärvelle. Rannoilla ei pahemmin asutusta näkynyt, päinvastoin kuin alempana kanavan alkuosuuksilla. Vikenin 12,3 mpk ylityksen jälkeen kanava muuttui nopeasti leveämmäksi ja maisemat samalla yllättäen taas aika pian heti vehmaammiksi. Karjaa laidunsi kanavan laitamilla ja toi mieleen taannoiset ajelumme Hollannin kanavilla. Ajoimme nopeusrajoituksia rumasti rikkoen (kanavalla sallitun 5 solmun sijasta peräti 6 solmun vauhtia) ehtiäksemme taas viimeiseen sillanavaukseen ennen tavoitettamme Törebodaa. Tälläkin kertaa silta avattiin tältä päivältä viimeisen kerran täsmällisesti kello 18 ja puikahdimme läpi Törebodan vierassatamaan.

Töreboda oli tavallaan mielenkiintoinen esimerkki yhdenlaisesta ruotsalaisten lomailukulttuurista. Ilmeisesti joku isäntä oli aikanaan todennut ettei maanviljely kannata ja pannut peltonsa asuntovaunujen ja -autojencamping-alueeksi. Viereiselle pellolle oli sitten rakennettu tosi tiukkaan muutama sata yksi yhteen –  lomamajaa. Päälle päätteeksi toimistorakennus, ravintola ja uima-allas lapsille. Hyvin näytti kysyntää tämänkaltaiselle ympäristölle olevan, asuntoautoalue oli tupaten täynnä vieri vieressä grillailevia karavaanareita. Ei tuota ympäristöä nyt kovin pittoreskiksi käy nimittäminen, mutta kukin ilmeisesti tulee onnelliseksi omalla tavallaan, myös karavaanarit.