20.06.2012 Nyt jo aplodeja

Borenshult – Karlsborg

 

Illalla olimme varmistaneet sulkuvartijalta, että pääsisimme heti aamulla kello 9 sisään sulkuun. Aamutoimet hoidettiin siis tämän edellyttämässä aikataulussa. Jokseenkin sovitussa aikataulussa pääsimme aloittamaan sulutuksen. Operaatiota oli katselemassa kohtalainen joukko paikallisia ja paikalle osuneita turisteja. Ainahan on mielenkiintoista seurata millaisella huudolla ja hässäkällä ja millaisilla mahdollisilla vaurioilla mikäkin vene sulutuksesta selviäisi. Asetelma oli muuten sama jokaisella sululla, yleisöä riitti. Vestervikingin miehistön sulkutekniikka oli jo ehtinyt hioutua sille tasolle, että pääsyämme viidennestä, eli ylimmäisestä sulusta paikallinen yleisö tervehti aplodein!

 

Samaan sulutukseen tuli myös 70-luvulla rakennettu nätti saksalainen puuvene – taisi olla vanerista tehty, ”La Paloma” nimeltään  Suluissa veden nousun alkamista odotellessa kehuimme toistemme veneitä. Saksalaisveneen kapteeni tahtoi esittää jotakin: hän hääräsi jotain kajuutan luukun vieressä ja hetken päästä ilmoille kajahtivat ”La Paloma”-laulun sävelet soittorasialla soitettuina. Vestevikingin kapteenin oli tietenkin ihan pakko vastata laulamalla pätkä mainittua laulua, suomenkielisillä sanoilla: ”Kun meren aavalle läksin mä purrellain…” tai sinnepäin”. Ihastui tietenkin saksmanni tästä ja sanoi kuulleensa laulun aika monella kielellä tähän asti, mutta ei koskaan ennen suomeksi laulettuna.

 

Sulunvartija tuli kertomaan, että hän päästää meidät eteenpäin, mutta vastaan on tulossa matkustaja-alus, jonka kohtaaminen on mahdollista vain merkityissä ohituspaikoissa. Meille jäi hieman epäselväksi kuinka saisimme ilmoituksen, missä kohtaa – siis minkä tämän osuuden monista ohituspaikoista kohdalla – kanavaa vastaantulija tulisi, joten varustauduimme jäämään ensimmäiseen vastaantulevaan ohituspaikkaan laivaa odottamaan. Ohituspaikalle tullessamme laiva jo siellä odottelikin ja antoi merkkejä, että haluaisi ohittaa meidät styyrpuurin puolelta. Varovasti siis kanavan reunaan, laivan ajaessa toista reunaa, pari metriä taisi jäädä väliä, mutta hyvin riitti.

 

Motalaan oli matkaa vain parin merimailin verran. Tämä kaupunkihan on tuttu meille kaikille suurten ikäluokkien edustajille vanhoista radioista, joiden lähetysasemataulujen nimien välillä asemahakunappulaa väänneltiin kun yritettiin etsiä piraattiasema ”Radio Monte Carlon” uusimpia rytmimusiikkituotoksia. Motala, Hilversum, Luleå, Umeå ja muut… Korkea lähetinmasto näytti ainakin olevan edelleen paikoillaan. Motalastakin on raskas teollisuus muuttanut kaukomaille ja jäljelle on jäänyt tehdasrakennuksia, joita sitten yritetään hyötykäyttää. Yksi tällainen, mielenkiintoiselta vaikuttava kohde olisi ollut teollisuusmuseo kanavan varrella, mutta aikataulumme ei oikein sallinut siihen tutustumista. ( Kun Förstin ja gastimme Ilen pitää ehtiä 27.kesäkuuta Göteborgista Helsinkiin lähtevälle lennolle. Försti palaa sitten seuraavana päivänä jatkamaan purjehdustamme kohti Norjaa.)

 

La Paloma tuli samaan sulkuun Motalassa ja tällä kertaa vaihdettiin mielipiteitä venelakoista. Saksalaiskapteeni valitti, että hänen parhaana pitämäänsä ”Sikkens”-tehtaan lakkaa (joka muuten voitti Classic Boat -lehden kolme vuotta kestäneen venelakkatestin) ei enää valmisteta. Kansainvälinen suuryritys International Paints kuulemma osti Sikkens-yrityksen ja kuinka ollakaan tämän lakan valmistus loppui siihen.

 

Motala näytti somalta kaupungilta ja satama oli ihan kiinnostava, mutta olimme päättäneet jatkaa Vadstenaan, Vätternin rannalla, jossa sijaitsee kiinnostava kohde, Vadstenan linna. Motalan kohdalla rakennetaan Vänernin salmen yli E4 tien valtavaa terässiltaa, joka ulottuu jo puoliväliin salmea varmaankin 30 metrin korkeudessa. Kuinka ollakaan, puolivalmiin sillan kärjessä liehui pieni Suomen lippu ja kun ajoimme sillan ohi, saimme lukea kyljestä, että Ruukki Oy:n teräksestähän siltaa rakennetaan.

 

Ohittaessamme Motalan näimme satamassa suippoperäisen ja muutenkin paljon Vestervikingiä muistuttavan puu – purjevene Najad’in, jonka kanssa olimme itse asiassa matkanneet Memistä asti samaa tahtia. Olin tietenkin satamissa pysähtyessämme kysellyt veneen taustoja kipparilta. Oli rakennettu 1948 Orustissa mahongista puu-ja teräskaarille. Vene on jokseenkin alkuperäisessä kunnossaan, kuulemma yhtään puuosaa ei ole tarvinnut uusia – tässäkin yhtäläisyys Vestervikingiin. Venettämme vajaat puolisen metriä lyhyempi, viisi senttiä kapeampi, mutta vastaavasti tonnin painavampi ja kahden metrin syväyksellä varustettuna kulkee 20 cm syvemmällä kuin oma veneemme. Purjepintaa on yhdessä mastossa peruspurjeilla kuusi neliötä enemmän kuin Vestervikingillä kahdessa mastossa. Niin se vaan on, että kun puuvenemiehet (ja –naiset) kohtaavat, juttua veneistä ja niiden yksityiskohdista syntyy helposti ja paljon.

 

Vadstenan kapeassa satamarännissä meidät otti vastaan innokas satamanhoitaja, joka oli selvästi pettynyt, kun kuuli ettemme jää satamaan lounasta ja linnaan tutustumista pidemmäksi ajaksi,  ”Kyllä teidän nyt pitäisi jäädä ainakin yhdeksi yöksi, täällä on niin paljon katsottavaa”. Pikaisen lounaan jälkeen lähdimme linnakierrokselle. Vadstenan linnan rakennutti Kustaa Vaasa ja se on parhaityen säilynyt  renessanssikauden linna pohjoismaissa. Linnassa oli parhaillaan myös pitsinnypläysnäyttely, joka nyt ei ehkä ihan päällimmäisiä seilorin kiinnostuksen kohteita ole, vaikka tietenkin hieno taito sinänsä. Vadstena on siis tässä suhteessa paikallinen Rauma.

 

Linnakierroksen ja kahvilakäynnin jälkeen jatkettiin matkaa. Toivoimme pääsevämme nyt purjehtimaan Vätternin yli auringonpaisteessa, mutta mitä vielä. Auringonpaistetta oli, mutta ei tuulta. Koneella siis koko 17,5 mpk:n matka Vätternin yli.  On nämä ruotsin järvet vaan aika isoja –olisi hyvin voinut kuvitella purjehtivansa merellä, kun pariin ilmansuuntaan ei rantaa horisontissa näkynyt. Karlsborgissa ehdittiin viimeiset mailit pikavauhtia ajaen viittä vaille kuudeksi vierassataman edessä olevan sillan äärelle. Eräs aikaisempi siltakokemus mielessä jännitimme, vieläkö suostuisivat sillan avaamaan. Niin vaan tasan kello kuusi puomit laskivat kilkattaen, silta avautui ja päivän viimeinen vene pääsi läpi. Saimme hyvän kylkikiinnityspaikan aivan ravintolan edestä. Tällä kertaa Vestervikingin oma keittiö vei kuitenkin voiton ravintolan houkutuksista. Eilinen ravioli couscousin kanssa teki hyvin kauppansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: