17.6. 2012 Sulutusopiskelua

Mem- Norsholm

 

Aamutoimet hoidettiin siihen malliin, että kapu oli valmiina satamakonttorin ovella tasan kello yhdeksän kun toimisto avautui. Yöllä oli satamaan kiinnittynyt toinenkin suomalaisvene, Antilla 33- purjevene ”Abidix” Paraisilta. Olivat tulleet yhtä soittoa ulkomeren kautta koko matkan, yhteensä 40 tuntia. Jokseenkin kaikenlaista keliä oli kuulemma ollut matkan varrella, ei kuitenkaan kovempia myrskytuulia.

 

Kapu pulitti satamakonttoriin reilut 800 euroa vastaavan määrän kruunuja matkasta Mem’istä Göteborgiin. Tähän sisältyivät kaikki satamamaksut ja peruspalvelut satamissa, samoin kuin oikeus viipyä 5 vuorokautta missä tahansa kanavan varren vierassatamista. (Matkan varrella sitten opimme mm. että Internet-yhteys tarkoittaa kiskurihintaista maksullista yhteyttä, jos sellainen nyt yleensä sattuu olemaan olemassa. Sähkö tarkoittaa riittävästi virtaa tietokoneen käyttämiseen, mutta yritäpäs keittää aamukahvit vedenkeittimellä, niin jopa alkavat sulakkeet paukkua ja sähköt mennä paitsi itseltä, myös parhaassa tapauksessa koko laiturilta. Tähän energiansäästötapaan emme muuten törmänneet kertaakaan Ruotsia etelämpänä Välimeren-purjehduksemme aikana!)

 

Valmistauduttiin ensimmäiseen sulutukseen tietynasteisella jännityksellä. Olimme lukeneet annetut ohjeet tarkasti. Ideana on, että veneen peräköysi kiinnitetään pystysuoraan ja tiukasti sulun reunan lenkkiin. Keulaköysi vedetään keulaan sijoitetun pylpyrän kautta vinssiltä vinottain ylös, mielellään ainakin puolet veneen mitasta edessäpäin kanavan reunalla sijaitsevaan renkaaseen ja kiristetään tiukalle. Kun vettä aletaan laskea sulkuun, se kiertää kovalla paineella sulun pohjaa pitkin sulun takaseinään ja kimpoaa sieltä eteenpäin työntäen venettä voimakkaasti. Jujuna on, että etuköyttä pidetään vinssillä koko ajan kireällä ja veden noustessa vajaan kahden ja puolen metrin matkan vene siirtyy eteenpäin hallitusti, niin että veden saavuttaessa ylätason perä- ja keulaköysi lähtevät veneestä suunnilleen samassa kulmassa rannan renkaisiin. Kuulostaa helpolta, mutta on käytännössä aika tarkkaa ja raskastakin työtä, varsinkin kun mennään useita sulkuportaita ylös peräjälkeen.

 

Ensimmäinen sulutus onnistui muuten hyvin, mutta olin jättänyt etuköyden tarkoituksella, mutta väärin arvioiden, tulemaan rantaan mantookivaijerin päältä. Kun vene nousi ylemmäksi, alkoi etuköysi painaa mantookivaijeria huolestuttavasti. Ei muuta neuvoksi, kuin mennä pitämään köyttä kireällä mantookin yläpuolelta käsivoimin. Onneksi nousua oli jäljellä enää vajaa metri, yhtään sen pidempään en olisi käsivoimin jaksanut pitää Vestervikingiä törmäämästä veden pyörteissä sulun seinämiin. Hyvä opetus sulutukseen liittyvistä voimista.

 

Siirryimme sulusta kanavalle, joka kulki ruotsalaisen maalaismaiseman ohi.  Välillä ohitimme kartanoita, jotka ilmeisesti kuuluivat Nallen köyhemmille ruotsalaisystäville (myöhemmin reitin varrella kohtasimme myös niiden rikkaampien ruotsalaisten ökykartanoita.)

 

Liikennettä kanavalla ei ollut paljon, muutama vene ja nekin pääasiassa ulkomaalaisia. Olipa kuitenkin yksi perässämme kulkeva ruotsalaisvene, joka sulussa ennen vierassatamaa, jota pidemmälle ei tänään päästäisi, yritti ohjeiden vastaisesti ampaista sulusta ulos ennen Vestervikingiä. Taisi aluksen kapteenilla olla mielessään hyvän satamapaikan varmistaminen toisten nenän edestä. Arvon ruotsalaisveneilijä palautettiin päiväjärjestykseen tiukalla ”First in, first out” komennolla Vestervikingistä.

 

Ensimmäisenä kanavapäivänä etenimme 15 mpk, joihin sisältyi 7 mpk:n pituinen Asplongen-järven ylitys. Selvitettyämme tällä osuudella 14 sulkua ja lukuisia pieniä maantiesiltoja rantauduimme yöksi Norsholmenin hyvin varustettuun (vrt. aiempi huomautus) satamaan. Saunakin satamasta olisi löytynyt, noin 2×2 metrinen koppi kanavan viereltä. Katsoimme ansainneemme päivällisen rannan ravintolassa, tai oikeammin baarissa. Asetuimme melkein kanavan päälle ulottuvalle terassille odottamaan tilattuja annoksia ja ihastelemaan aivan terassin eteen parkkeerattua, varmaankin liki 20-metristä loistavasti kunnostettua Pettersson-venettä. Annoksetkin saapuivat, hyvää baari-perusruokaa kaikki tyynni.

 

Illansuussa juteltiin vielä viereisen hollantilaisveneen kipparin kanssa. Olivat matkalla päinvastaiseen suuntaan. Tulipa taas todettua, että maailma on pieni. Heidän poikansa opiskelee Helsingissä, meidän Mikko on on taas opiskellut tämän purjehtijapariskunnan kotikaupungissa Utrechtissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: