Vesillelasku oli sovittu lauantaiksi 12.5. Tänä vuonna Vesterviking oli vesillelaskuvaiheessa töiden puolesta valmiimpi kuin ehkä koskaan aikaisemmin, olihan meitä nyt kaksi eläkeläistä tekemässä kevätkunnostuksia kokopäivätyönä. Förstistä on kehittynyt taitava lakkaaja. Hän hoiteli yksinään mastot loistokuntoon. Itse kokeilin kylkien lakkaamisessa uutta metodia: ensin levitetään lyhytkarvaisella mohair-rullalla lakkaa kylkiin ja lopuksi tasoittava veto leveällä vaahtomuovisiveltimellä, aina jo lakattuun pintaan päin. Näin syntyi paras lakkapinta, minkä meikäläinen minkään nveneen kylkeen koskaan on saanut aikaan. Osansa hyvässä lopputuloksessa lienee myös hollantilaisella Epifanes-lakalla. Aiempi maahantuoja Suomessa meni keväällä selvitystilaan, mutta SVB.de venealan nettikauppa toimitti Saksasta parissa päivässä ihan kohtuuhinnalla tuota mainiota lakkaa. ( Mihin maahantuojia yleensä näinä päivinä tarvitaan?)
Vesillelaskussa kokeiltiin sitten siinäkin uutta metodia, ja tällä kokeilulla oli vähällä olla tosi tuhoisat seuraukset. Olemme perinteisesti käyttäneet tavallista paperista maalarinteippiä rungon saumojen päällä estämässä vuotamista kunnes vene on turvonnut tiiviiksi. Maalarinteipin ongelmana on ollut, että se jämähtää tiukasti kiinni pohjamaaliin niiden 3-5 päivän aikana, minkä turpoaminen kestää. Kun teippejä yrittää sitten jollasta roikkuen irrottaa kyljistä, ne katkeilevat ja monessa kohtaa teipinjämiä löytyy vielä vesiltänostossa veneen pohjasta roikkumasta.
Tänä keväänä kokeilin paperisen maalarinteipin sijasta muovista rakennusteippiä, jota käytetään samaan tarkoitukseen. Laitoin kolme rullaa 5 cm leveää teippiä pakastimeen yöksi ja sitten aamulla kipin kapin sahaamaan rullat halki, jolloin saatiin 6 rullaa 2,5 cm leveää teippiä. So far so good. Försti hoiteli pohjateippauksen kuten yleensäkin ja kaikki vaikutti hyvältä. Vesterviking laskettiin veteen Vanhankaupunginlahden rantaan. Todettiin että vettä tulee väin vähän sisään, veneen kiinteä 75 litraa tunnissa työntävä automaattipumppu pitäisi kyllä tilanteen hallinnassa. Varalla oli vielä 100 litraa tunnissa työntävä (kiinalaisvalmisteinen) 12 v irtopumppu, jos vuoto jostakin syystä yltyisi. Lähdin kiertämään Kalasataman – entisen Sompasaaren – aluetta Hanasaaren voimalaitoksen takana sijaitsevaa hiililaituria kohti. Tällä paikalla olemme viime vuosina nostaneet veneemme mastot autonosturilla pystyyn. Sompasaaren kärjen kohdalla tarkistin pilssitilanteen. Vettä tuli sisään, mutta automaattipumpun kapasiteetti vaikutti riittävän. Lisäsin koneeseen hieman kierroksia, vauhtia oli jokseenkin neljä solmua. Sompasaaren kärjen kierrettyäni tarkistin tilanteen uudelleen ja olin saada slaagin. Vesi pilssissä oli noussut lähes lattioiden tasolle ja nousi kovaa vauhtia. Uudet muoviteipit olivat siis irtoamassa kyljistä! Pudotin vauhdin pois, kävin kytkemässä varapumpun päälle ja seurasin hetken tilannetta. Varapumppu alkoi hetyi sylkeä vettä korkeassa kaareessa ulos, mutta vedenpinta pilssissä jatkoi nousuaan. Nyt olivat hyvät neuvot kalliit! Lähdin ajamaan hiljaisella vauhdilla – ettei enempiä teippejä irtoaisi – kohti Hanasaaren laituria ja aloitin samanaikaisesti pumppaamisen avotilassa olevalla tehokkaalla käsipumpulla. Laiturin lähelle päästyäni huusin siellä meikäläistä ja mastojenkuljetusautoa odottelevalle Förstille, että soittaisi palokunnan pumppuauton paikalle, nyt on tosi kysymyksessä ja vene vaarassa upota. Tuossa vaiheessa vesi oli jo tavoittanut lattiatason ja jatkoi nousuaan. Kokemuksesta tiesin, että jos vesi nousisi vielä tuosta, tuhoutuisi ensin lattian alapinnassa oleva kaasuhälytin ja seuraavaksi koneen starttimoottori. Tuota pitemmälle meneviä seuraamuksia en viitsinyt edes ajatella.
Försti soitti 112:een ja sai asian toimitettua ( joskin kesti hetken huomata, ettei Keravan hälytyskeskuksessa tunneta kovin hyvin Helsingin karttaa, kuten esimerkiksi missä Hanasaaren voimalaitos sijaitsee ja erityisesti missä sen takana oleva hiililaituri) samalla meikäläistä laituriin kiinnittymisessä avustaen. Laiturilla oli myös veneilijä naapurikerhosta, mastonnostoa odottelemassa hänkin. Tarjoutui pumppaamisavuksi, mikä apu otettiin kiitollisena vastaan. Aloin itse olla jo aika puhki raskaasta käsin pumppaamisesta. Mies tarttui avotilan pumppuun ja siirryin itse sisälle veneeseen toisen kiinteän käsipumpun varteen. (Asensin takavuosina varoiksi septitankin tyhjennyspumppuun T-venttiilin ja haaroitusputken pilssiin veneen etuosassa. Näin samaa pumppua voi käyttää myös veneen tyhjentämiseen vedestä – ei kuitenkaan septitankin tyhjentämiseen veneen pilssiin.) Kahden sähköpumpun ja kahden käsipumpun avulla saimme vedenpinnan nousun pilsissä pysähtymään, mutta emme laskemaan. Sitten alkoi kuulua palokunnan hälytysajoneuvon ääni ja hetken päästä doghousen luukusta jo palomies tarjosikin tehokasta uppopumppua. Nyt vedenpinta alkoi hitaasti laskea. Hengähdimme helpotuksesta ja mietimme seuraavaa siirtoa. Palomieskin kysyi: ”Kapteeni, mikä on suunnitelmanne?” Teki mieli vastata että ”estää venettä uppoamasta”, mutta mutisin vain, että pitää hiukan miettiä.
Veneen turpoaminen kotisatamaan siirrettävään kuntoon kestäisi useita tunteja, eikä paloauto, jonka aggregaatista pumpun tarvitsema 220 volttia saatiin, voisi jäädä paikalle kovin pitkäksi aikaa. Hetken mietittyäni mahdollinen ratkaisu löytyi. Käyn ostamassa aivan lähistöllä olevasta Marinean venetarvike myymälästä tehokkaimman 12 voltin pumpun mitä löytyy, ehkäpä sellaisella tilanne saataisiin sen verran hallintaan että palokunta voisi poistua. Hyppäsin autoon, ajoin myymälään, kiilasin kassajonon ohi ilmoittaen että anteeksi vaan rannassa on vene uppoamassa, tarvittaisiin tehokas pumppu. Tilaa annettiin, myyjä näytti pumppuhyllyn ja sieltähän löytyi 250 litraa minuutissa työntävä Amerikan-vehje. Pikakauppa tehtiin 230 e hinnalla ja hetken päästä olin takaisin veneellä virittelemässä tilapäisasennuksilla uutta pumppua toimintakuntoon. Pumppu pilssiin, johdot akkuihin (moottori kävi koko ajan, joten venesähkön riittävyys ei ollut ongelma) ja jo alkoi vesi lentää. Viiden minuutin tarkkailun jälkeen todettiin vedenpinnan hitaasti laskevan nyt siis pelkästään veneen kolmen oman sähköpumpun voimalla. Palokunta päästettiin kiitoksin pois. Laskua ei kuulemma ole odotettavissa, on verovaroista maksettavaa hommaa tuo pelastustyö.
Puoli päivää menikin sitten Hanasaaren kaijassa veneen tiivistymistä odoteltaessa. Mastojen nosto siirtyisi ensi keskiviikkoon. Illansuussa siirsin Vestervikingin varovasti lahden poikki Pohjoisrantaan SMK:n satamaan, jossa saimme sitten jo rannasta 220 v veneen akkuja lataamaan ja yhtä mittaa tasaisen varmasti puksuttanut Volvo-diesel päästettiin lepäämään. Myöhemmin illalla vedentulo yhtäkkiä loppui yhdestä kolmen pilssipumpun letkusta. Kiinalainen varapumppu oli saanut tarpeekseen päivän työstä ja sanoi sopimuksen irti. Onneksi vene oli jo siinä vaiheessa turvonnut niin paljon, että jäljelle jääneet kaksi pumppua riittivät tyhjentämään pilssiä.
Seuraava yö meni sitten veneessä viiden minuutin vä’lein pumppuja päälle ja pois päältä kytkiessä. Kun varapumpussa ei ole automaattikytkintä, toimitti väsynyt veneenvarustaja automaattikytkimen virkaa läpi yön.
Seuraavana aamuna – vietimme äitienpäivän aamua siis hieman tavanomaisista rutiineista poikkeavalla tavalla – jaksoi veneen oma kiinteä pumppukin, jossa on siis hyvin toimiva automaattikatkaisin, yksin pitää pilssin tyhjänä vedestä. Joimme Förstin tuomat aamukahvit wienereineen veneessä ja lähdimme kotipuoleen univelkaa hoitelemaan. Loppujen lopuksi ainoaksi menetykseksi tästä seikkailusta tuli kaasuhälytin, joka ei pitänyt sisäänsä saamastaan merivedestä. Sattui olemaan ennestään varahälyttin veneessä, joten varustamomme kassavirtakaan ei tässä yhteydessä heilahtanut. Positiivisena puolena mainittakoon lopuksi, että koskaan ei teippien irrottaminen veneen pohjasta sen turvottua tarpeeksi (jos ne nyt yleensäkään olivat enää yhtään kiinni) ole ollut näin helppoa ja täydellistä.
Vestervikingin nettiloki 