Archive for tammikuu 2012

Vestervikingin blogi herää henkiin!

20 tammikuun, 2012

20.01.2012

Kevät lähestyy kovaa vauhtia ja ajatukset siirtyvät uusien retkien suunnitteluun. Kapu ja Försti suunnittelevat ensi kesäksi purjehdusta Norjaan. Valmistelut ovat vielä aivan alkuvaiheessa ja kerromme suunnitelman etenemisestä täällä blogissa pitkin kevättä. Tarkoitus on lähteä Helsingistä heti kesäkuun alussa, purjehtia Ruotsiin ja siirtyä Skagerrakiin Götan kanavaa pitkin. Aiomme koluta Norjan etelä- ja lounaisrantoja  ja palata takaisin Itämeren kautta siten että ehdimme elokuun puolivälin tienoilla purjehdittavaan Viaporin Tuoppiin, joka on meiltä jäänyt väliin eri syistä jo kolmena vuonna peräkkäin.

Jaska (Kapu) ja Inkku (Försti)