28.10.2010

28.10.2010    Barcelona

 

Epilogi

 

Syyskuun jälkipuoliskolla, Espanjan itärannikon loputtoman tuntuisia vuorijonoja lähes tyyneltä mereltä moottoriajossa paita hiestä nihkeänä katsellen lausuttiin ensimmäisen kerran ilmoille kysymys: haluammeko todella vielä jatkaa Välimeren-matkaamme kolmannelle kaudelle. Vai olisikohan ruokahalumme kaukopurjehduksen suhteen tullut jo tyydytetyksi? En muista, kumpi meistä asian esille otti, mutta hyvin samankaltaisia ajatuksia oli molempien mielissä. Päällimmäinen tavoitteemme, purjehtia Suomesta Välimerelle oli saavutettu. Olimme kokeneet fantastisen purjehdusmatkan ja nauttineet joka hetkestä. Silti kysyimme itseltämme, olisiko varmaa, että vielä kolmannella kaudella jaksaisimme innostua yhtälailla. Vähän niin kuin jäätelönsyönnin kanssa: kun on ahminut sen kuudennen tuutin ei se seitsemäs enää tuota samanlaista herkkuhetkeä kuin ne ensimmäiset.

 

Ei, mielissämme ei todellakaan ollut minkäänasteista pettymystä eikä yhtään yksittäistä syytä tai tapahtumaa, joka olisi kääntänyt mielemme matkan jatkamisen suhteen. Mitä purjehtimiseen sinänsä tulee täytyy sanoa, että näin pitkälle piti tulla tajutakseen oikein konkreettisesti, miten ainutlaatuiset purjehdusmahdollisuudet meillä on kotirannoillamme – tai vähän laajennettuna, Itämeren ja Pohjanlahden puitteissa.  Välimeren-purjehduksen koko ajan kohoavat kustannuksetkaan eivät sinänsä olisi estäneet matkamme jatkamista, mutta jouduimme silti kysymään itseltämme, haluaisimmeko jatkaa maksamista jostakin, jonka olemme jo kokeneet. Ok, Kroatiassa purjehtiminen voi olla erilaista kuin Espanjan rannoilla purjehtiminen, mutta sinne on aina mahdollisuus mennä sitten purjehtimaan vuokraveneellä.

 

Niille, jotka tuntevat kansantaloustieteessä käytetyn rajahyödyn ja rajakustannusten käsitteen, voisi tilannettamme kuvata, että olimme saavuttaneet tilanteen, jossa rajakustannus jatkossa todennäköisesti alkaisi ylittää kokemamme rajahyödyn (tai ”rajanautinnon”). Tai kuten nuorempi sukupolvi asian ilmaisisi: ”Been there, done that”.

 

Näinpä aloimme sitten pikkuhiljaa selvittää talvisataman etsimisen ohella myös mahdollisuuksia kuljettaa Vesterviking rekkakyydillä Suomeen jostakin Koillis-Espanjan satamasta.  Asetelma selkiytyi Suomen-vierailuumme mennessä lokakuun alussa sellaiseksi, että jos kuljetus järjestyy sopivassa aikataulussa ja siedettävin kustannuksin, päättyy purjehduksemme Välimerellä tähän toiseen kauteen. Rinnalla tutkimme kuitenkin edelleen myös talvehtimissatamaa Espanjasta Vestervikingille.

 

Hankimme kuljetustarjouksia muutamalta taholta, joista porvoolaisen Mergus Yacht Transportin tarjous sopi sekä aikatauluumme että budjettiimme.  Niinpä tilanne on nyt se, että vietämme tänään viimeistä iltaa ja yötä Vestervikingissä tällä kaudella. Vene on nostettuna Barcelonan Port Olimpicon telakointialueelle, mastot pakattuna kannelle ja Merguksen kuljetusauto on jo vieressä odottamassa huomisaamuna tapahtuvaa lastaamista. Helsingin Verkkosaareen Vesterviking saapuu talvehtimaan 4. marraskuuta. Tätä satamaa voi muuten mielihyvin suositella.  Palvelut pelaavat sekä marinassa että telakalla erinomaisesti, ammattimaisella otteella ja englanniksi.  Kaiken kukkuraksi, veneenomistaja saa itse tehdä veneensä kunnostus- tai korjaustyöt, mikä useimmissa Espanjan marinoissa ei ole mahdollista. Saamme myös asua veneessä telakointialueella nämä viimeiset päivät. Eikä hintatasokaan ole paha: Vestervikingin nosto telakalle Traveliftillä maksoi alle 100 euroa.

 

Itse lennämme Suomeen lauantaina ollaksemme hyvissä ajoin vastaanottamassa venettä. Toissailtana saimme vielä yllätysvieraan. Ystävämme Arto Honkaniemi tekstiviesteili olevansa työmatkalla Barcelonassa ja kyseli kuinka kaukana purjehdimme. Taisi olla hiukkasen hämmästynyt kun ilmoitimme myös olevamme Barcelonassa. Näin saimme tilaisuuden istuskella iltahetken Vestervikingin avotilassa Arton seurasta ja hänen tuomastaan huippu-Codorniousta nauttien.

 

Eilen illalla kävimme vielä nauttimassa kaksi purjehduskautta kestäneen matkamme päättäjäisillallisen erinomaisessa La Barca del Salamanca-ravintolassa satama-altaan reunalla. Muistelimme erilaisia matkamme tapahtumia nauttiessamme eteen kannetuista herkuista: alkuun tädin reseptin mukaan tehtyä kalakeittoa, vähän bouillabaissen tapaista, pääruoaksi oli nyt pakko kokeilla suolakuoren sisällä uunissa paistettua meribassia, joka sijoittui aivan koko matkamme aikana nauttimiemme kalaherkkujen kärkipäähän. Ruokajuomana pullollinen Raimatin Chardonneyta. Ja jälkiruoaksi tilasimme makuhermoja hivelevät cavasorbetit.

 

Laitamme pikimmiten Suomeen nopeiden nettiyhteyksien ääreen palattuamme kuvagalleriaan ne lupaamamme kuvat viimeisen kuukauden ajalta. Muuten kiitämme teitä kaikkia matkaamme blogistamme seuranneita (blogillamme on ollut keskimäärin puolensataa vierailua päivittäin, huippuna 120 käyntiä yhtenä päivänä). Kiitos kun olette jaksaneet kiinnostua matkakertomuksestamme. ”Seikkailemme puolestanne” yhdistys,  Försti ja Kapu päättävät blogin pitämisen tähän.

2 vastausta to “28.10.2010”

  1. Paula Erla Says:

    Kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksestanne! Haikeata, että lopetatte matkanne, mukavasti kirjoitettuja tarinoitanne olisi ollut kiva lukea jatkossakin. Tervetuloa Suomeen! Syksyisin terveisin,
    Paula Smk:lta.

  2. Hilkka Eviluoto Says:

    Lämpimästi tervetuloa kotiin! Purjehduksen aikaisia edesottamuksianne oli todella mielenkiintoista seurata. Kuva-anti oli myös paljon puhuva.
    Ehkäpä jossain vaiheessa koko seikkailu on luettavissa yksissä kansissa!?
    Leppoisaa loppusyksyä Förstille ja Kapulle!
    T. Hili ja Arto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: