15-19.10.2010

15.10.2010 Alicante

 

Haikeana

 

Jaska:

 

Aamiaisen jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin ilman sen kummempaa päämäärää. Alicantehan on eräs Espanjan suurkaupungeista, ja siltä se vaikuttikin. Joskus suurkaupungeissa on selkeä asemakaava, niin että heti tietää missä on kaupungin keskusta ja missä reuna-alueet. Alicante ei ensitutustumalta kuulunut tällaisiin kaupunkeihin. Kävelimme aikamme näyteikkunoita katsellen. Pikkuhiljaa alkoi aamupäivä-espressohammasta pakottaa ja aloimme katsella kahviloiden suuntaan. Kun olimme kääntyneet kolmannenkin kahvilan ovelta paksun tupakansavun takia takaisin, totesimme pian olevan lounasajan – ehkäpä löytyisi tapasravintola, jossa tupakointi on kielletty. Kuinkahan kauan vielä kunnes Espanjassakin alkaa löytyä savuttomia kahviloita ja ravintoloita? Suurimmassa osassahan muuta Eurooppaa savuttomat ravintolat lienevät jo enemmistönä.

 

Käytiin paikallisessa Stockmannissa, El Corte Inglesissä ihmettelemässä  tavaran paljoutta. Sieltä rantaan päin kävellessämme osui eteen sopivalta näyttävä ruokapaikka, jossa söimme ihan maittavat lounaat hintaan 9 euroa per nenä, sisältäen kolme ruokalajia ja juoman.

 

Iltapäivän lopulla tilattiin sitten taksi satamaan ja lähdimme saattamaan Annista Alicanten lentokentälle, jonne matkaa kertyi vähemmän kuin kuvittelimme, ehkä kymmenisen kilometriä.

Annis lähti ja me palasimme haikeahkoina veneelle. Paluumatkalla käytiin sentään piristämässä itseämme sataman venevarusteliikkeessä, kassiin tarttui tällä kertaa spinaakkerin korjausteippiä, jolla saadaan koejattua tuuliperäsimen lavan hieman kärsinyt kangas, taakkaliina, jonka kiristysmekanismi on tehty haponkestävästä teräksestä (miksi näitä ei saa Suomesta) ja litra sikakallista moottoriöljyä.

 

Klubirakennuksen baari oli sen verran hieno, että oli pakko käydä nauttimassa lasilliset, ihan tunnelman vuoksi. Mietimme miesten miehittämällä baaritiskillä, tekikö Försti kardinaalirikoksen tunkeutumalla tähän maskuliinisuuden valtakuntaan. Eivät kuitenkaan hitaasti häntä katsoneet ja suolamantelitkin tulivat ilmaiseksi.

 

Illalla tehtiin vielä laiturikävely rikkaiden veneitä ihmetellen.

 

16.10. 2010 Alicante –Altea 27 mpk

 

Syksyn merkkejä

 

Jaska:

 

Yö oli jo viileämpi, alkaakohan syksy tulla tännekin. Aamiaisella aurinko kuitenkin lämmitti ja katselimme paikallisten soutuharjoituksia satama-alueella. Alicante näyttäisi olevan Espanjan soutu-urheilun keskus päätellen rannalla ja rannan varastorakennuksissa olevien kilpasoutuveneiden määrästä.

 

Liikkeelle päästiin yhdentoista aikoihin, käytiin ensin tankkaamassa 45 litraa dieseliä. Purjeveneitä oli paljon liikkeellä, olihan viikonloppu ja kaunis ilma, mutta tuuli vain puuttui. Moottorimarssia siis. Suhteellisen tapahtumaköyhän ”purjehduksen” jälkeen saavuttiin Alteaan puoli neljältä iltapäivällä. VHF:llä venepaikkaa tiedustellessamme marinero kysyi veneen nimeä. Halusi tarkistaa olimmeko varanneet paikan etukäteen. Tässä suhteessa käytäntö täällä pohjoisemmassa näyttää selvästi muuttuneen, venepaikan voi, ja on hyväkin varata edellisestä satamasta puhelimitse etukäteen. Kun yritimme samaa Costa del Solin alueella ja Espanjan Atlantin rannikolla, vastaus oli järjestään, että mitään etukäteisvarauksia ei oteta vastaan, katsotaan onko tilaa sitten kun tulette satamaan!

 

Paikka järjestyi, vaikka varausta ei ollut. Satamakirjassa oli varoitettu Altean sataman laitureiden ahtaista väleistä, ja aika paljon syötä saatiinkin tehdä, ennen kuin Vesterviking oli kiinnitetty paikalleen, onneksi ilman kolhuja. Altean satama ei ole suuren suuri, mutta hienot satamarakennukset täältäkin löytyi. Capitania toimi satamaravintolan yläkerrassa, valitettavasti ravintola oli juuri sulkemassa, eikä enää tänään, sunnuntai-iltana avautuisi espanjalaisten normaaliin illallisaikaan kahdeksan jälkeen. Ruokalistalla oli siis tonnikalaspagetti veneessä, maukasta sekin.

 

Illalla lähdettiin vielä kävelylle rantakadulle. Altea on säilynyt viehättävänä kaupunkina verrattuna viereisiin pilvenpiirtäjähotellien valloittamiin pikkukaupunkeihin. Täälläkin toimii aktiivinen kalastussatama, millä varmaankin osansa asiassa. Ehkäpä hotelli-investoijat pelkäävät hienohipiäisten turistien kavahtavan kalasataman ympäristössä leijuvaa tuoksahdusta.

Löydettiin vielä myöhään illalla avoinna oleva Supermercado ja täydennettiin provianttia.

 

17.10.2010 Altea-Denia 28 mpk

 

Espanjankielen kurssilla

 

Jaska:

 

Syksy on tullut, yöllä jouduttiin käyttämään ensimmäisen kerran lämmityslaitetta kuukausiin.

Aamulla kun yritin mennä palauttamaan capitaniaan suihkuavainta ja hakemaan 30 euron depositiota, toimiston ovi oli kiinni. Harmillista. Emme pääsisi lähtemään ennen kuin toimisto avattaisiin ja kun oli sunnuntai, mistä sen tietäisi, vaikka avattaisiin vasta iltapäivällä.

 

Päätin yrittää puhelimella. Försti paremmin espanjaa hallitsevana kertoi minulle sanat, joilla piti tehdä ymmärrettäväksi että Barco Vesterviking salida marina ja depositio pitäisi saada takaisin.

Puhelimeen vastattiin ja aloitin espanjankielenkurssin ensimmäisen osan. Kun olin sepustukseni ladellut toimistoneitonen vastasi hyvällä englannilla, että olin yrittänyt sisään väärästä ovesta, toimiston pääovi on rakennuksen toisella puolella, olemme olleet auki puoli yhdeksästä. Kiitin ja kiiruhdin capitaniaan. Neitosen palauttaessa deposition en malttanut olla kysymättä, mahdoinko tehdä itseni ymmärrettäväksi espanjankielellä. Vastauksena ystävällinen vinohko hymy.

 

Lähtö satamasta oli yhtä hankala ahtaissa väleissä kuin satamaan tulokin, mutta onnistui sekin.

Tuulta oli selvästi enemmän kuin ennusteessa, ja tietenkin pystyvastaista.  Aallokkokin oli aika isoa. Parhaimmillaan suhteellinen tuuli oli jo 14 m/s, mutta kun matkaan oli jo lähdetty, päätettiin jatkaa. Ilmeisesti jossakin pohjoisemmassa joltakin oli päässyt bamburuokolasti karkuun, meressä uiskenteli tuon tuostakin vastaan metrisiä bambukeppejä. Onneksi niin pieniä, ettei niitä tarvinnut väistellä. Kaiken kaikkiaan, merestä löytyy täällä kyllä ylen määrin roskaa, eniten styroksinkappaleita ja muovipulloja. Muovipulloistahan on tullut isojenkin valtamerten riesa. Joku purjehtija tiesi kertoa, että Atlantille on muodostunut jo lähes Sargassomeren kokoinen pullomeri.

 

Rannan kalliot muuttivat muotoaan edetessämme kohti pohjoista. Loivemmat tunturimaiset muodot muuttuivat särmikkäiksi, aivan kuin vuoret olisi juuri äskettäin reväisty irti toisistaan. Espanjan itäisintä niemeä, Capo de la Naoa ohittaessamme ihailimme pystysuoraan vedestä nousevaa varmaankin kolmatta sataa metriä korkeaa seinämää, jonka huipulla majakkarakennus loisteli. Kiersimme seinämän kuitenkin kunnioittavan matkan päästä, semminkin, koska maininki oli tässä kohdassa kasvanut jo aika isoksi ja jyrkäksi.

 

Viiden aikoihin iltapäivällä saavuttiin Denian satamaan. Suuressa ja modernissa satamassa oli hyvin tilaa. Toiselta puolen satama-allasta lähtivät katamaraani-superlautat Ibizalle. Satama on suojainen ja rannan kaduilla vieri vieressä ravintoloita ja baareja, kaikki kuitenkin ilmeisesti yhtä aikaa sataman rakentamisen kanssa rakennettuja, tuskin kymmentä vuotta vanhempia. Käydessäni ilmoittautumassa capitaniassa kysyin, mitä maksaisi venepaikka täältä Vestervikingin kokoiselle veneelle, Vuoden maksu olisi 8.000 euroa, josta saisi käteisellä etukäteen maksaessa 10 % alennuksen. Puoleen vuoden maksu puolet tästä, alennus viisi prosenttia. Mistä niitä senttejä näille espanjalaisille tulee, kun pystyvät maksamaan moisia hintoja?

 

Iltapalaa syötiin taas veneessä, olemme alkaneet pikkuhiljaa systemaattisesti tyhjentää Vestervikingin ruokavarastoja. Purkkiruokia tiedossa siis.

 

 

18.10.2010 Denia-Vfalencia 40 mpk

 

PAM sanoi moottori

 

Jaska:

 

Aamulla avotilassa lämpötila oli +8 astetta. Lämmityslaite käytössä taas yöllä siis. Tuuli vastaista 7-9m/s, moottoriajo jatkuu. Ulos satamasta päästyämme merellä oli melkoinen ristiaallokko, jota jatkui sitten pitkälle iltapäivään. Silloin tuuli kääntyi 180 astetta ja sitten tyyntyi ja samalla aallokkokin tasaantui.

 

Ajoimme rauhassa nyt jo lähes tyynellä merellä autopilotin hoidellessa ohjaamista kohti Valenciaa. Kun matkaa oli jäljellä vajaat 6 mailia, alkoi moottorista kuulua ensin tukahtumisen ääntä ja sitten kovaa kolinaa. Jaahah, tähänkö matkanteko sitten loppui. Hetken kolisteltuaan moottori pysähtyi. Avasin konekopan kannen odottaen näkeväni kampiakselin palasten tunkevan ulos moottorin kyljestä. Mitään päällisin puolin havaittavia vaurioita ei sitten kuitenkaan näkynyt. Yritin käynnistää moottorin uudelleen. Lähti käyntiin, mutta sen hetken kun uskalsin sitä käyttää, kävi kovin epätasaisesti ja kolisten. Sammutin moottorin. Mikä onni onnettomuudessa, että tämä sattui nyt tyynellä merellä, eikä muutamaa tuntia aiemmin keikutuksessa. Silloin ei moottorin tarkempaan tutkimiseen olisi ollut mahdollisuuksia, olisi ollut pakko nostaa purjeet saman tien ja joko yrittää kryssiä Valencian satamaan tai palata Deniaan myötätuulessa. Nyt saatiin aikalisä vian selvittämiseen. Ainoa, mitä osasin tehdä, oli ottaa venttiilikoppa auki ja katsoa, näkyykö siellä mitään ongelmaa. Epäilykseni kohdistuivat siihen aikaisemmin raportoimaani imuilman suodattimen hajonneeseen metalliverkkoon, jonka palasia epäilin joutuneen moottorin imukanavaan ja sitä kautta mahdollisesti venttiileihin.

 

Kaikki, mikä venttiilikoneistosta oli kopan alta nähtävissä oli aivan OK, joten koppa takaisin paikalleen ja viimeinen käynnistysyritys. Moottori lähti käyntiin laakista, kolahti ja tärähti pari kertaa ja sitten, aivan kuin olisi sylkäissyt jotain itsestään ulos, palasi yhtäkkiä normaaliin tasaiseen käyntiin ja käyntiääneen. Voisiko sittenkin olla, ettei täystuho ollut vielä iskenyt koneeseen? Nostimme hiljaa kierroksia tyhjäkäynniltä. Ei mitään normaalista poikkeavaa. Vaihde päälle ja kierrokset 1800:n, enempää en uskaltanut tarjota. Kone kävi nätisti ja käänsimme keulan taas kohti Valencian satamaa.

 

Ilmoitin tulostamme VHF:llä ja kerroin, että meillä oli koneongelmia, olisiko paikalle saatavissa asentajaa. Todettiin capitaniasta, että asentajissa löytyy. Satamaa lähestyessämme nähtiin sellainenkin ihme, että Imrayn uusi paperikartta ja plotterin uusi sähköinen kartta näyttivät erilaista sataman lay-outia. Hetken kiikareilla tähyiltyämme syy selvisi. Satamaan oli rakennettu uusi aallonmurtaja, joka oli huomioitu Imrayn kartassa, mutta ei vielä plotterissa.

 

Ollessamme noin mailin päässä satamasta näimme pitkästä aikaa ketsin, jonka mesaanimastossa liehui Suomen lippu. Alus oli purjehtimassa sataman ohi pohjoiseen päin. Yritimme kutsua suomeksi VHF:llä, mutta emme saaneet vastausta. Kaiken kaikkiaan, olemme ihmetelleet, kuinka harvoja suomalaisveneitä olemme matkallamme nähneet tai tavanneet. Olemmeko väärään aikaan liikkeellä, vai ovatko suomalaiset purjehtijat ryhtyneet välttämään Välimerta?

 

Satamassa oli hyvin tilaa. Lähdin capitaniaan ilmoittautumaan ja tiedustelemaan asentajaa. Erittäin ystävällinen, jokseenkin ymmärrettävää englantia puhuva satamakapteeni kirjasi Vestervikingin sisään ja neuvoi parinkymmenen metrin päässä capitaniasta olevaan moottorihuoltoliikkeeseen. Sinne siis. Paikalla oli viehättävä parikymppinen neitonen, joka onneksi puhui hyvää englantia. Selvitin lyhyesti ongelmamme ja sanoin tarvitsevani asentajan mahdollisimman pian paikalle. Kukaan ei kuulemma ehtisi enää tänään konetta katsomaan. Selitin, että meidän pitäisi päästä jatkamaan matkaa heti huomisaamuna, mutta emme uskalla lähteä liikkeelle, ennen kuin joku on käynyt katsomassa onko moottorissa vikaa – eihän se tuolla lailla kauheilla kolinoilla sentään ilman syytä pysähdy. Kysymys olisi viidestä minuutista, ammattimies pystyisi kyllä heti koneen käyntiäänestä päättelemään tarvittaisiinko korjausta vai voisimmeko jatkaa matkaa.

 

Neitonen heltyi ja lupasi yrittää, otti puhelun ja aloitti sanoilla ”Hola papa!”  Isäpappa saataisiin siis kehiin. Parin minuutin päästä englantia taitamaton isäpappa saapui paikalle ja tytär selvitti tilanteen espanjaksi. Lähdimme papan kanssa hanhenmarssia veneelle. Pappa kajuuttaan, moottorikopan kansi auki ja moottori käyntiin. Pappa kuunteli hetken konetta, pyysi nostamaan kierroksia ja näytti hetken päästä, että koneen voisi sammuttaa. Kysyin henkeä pidätellen ”problem – no problem?”. Pappa näytti ok-merkkiä ja vastasi hymyillen ”no problem”.

 

So far so good. Maksoin papalle parikymppiä vaivoistaan, jonka hän ensin vastusteltuaan suostui ottamaan vastaan ja kiitin moninkertaisesti.

 

Hyvä, koneessa ei siis käyntiäänen perusteella ole ongelmia, mutta mistä voimme tietää, ettei sama ongelma toistu uudestaan ja esimerkiksi myrskyävällä merellä? Olisi vielä paljon mietittävää ja selvitettävää, ennekuin uskaltaisimme jatkaa matkaamme.

 

Olimme Real Club Nautico de Valencian satamassa, joka sijaitsee  ison tavarasataman kyljessä nelisen kilometrin päässä itse Valenciasta. Satamassa ei ole kauppoja, hyvin varusteltuja venevarusteliikkeitä lukuun ottamatta, eikä illalla avoinna olevia ravintoloita. Eräs ravintoloista oli vielä auki, mutta sinne kiirehdittyämme oli tarjolla vain etikkaliemisiä napostelupaloja, sulkisivat vartin päästä. Takaisin veneelle siis avaamaan nuudelipusseja.

 

19.10.2010

 

Totuus paljastuu

 

Jaska:

 

Yöllä nukuimme molemmat huonosti. Mielessä pyörivät erilaiset vaihtoehdot matkamme jatkumisen suhteen ja niiden seuraukset. Jos moottori uusisi temppunsa kovemmassa kelissä, purjeilla päästäisiin kyllä sataman lähelle, mutta sisälle satamaan tarvittaisiin hinausapua. Eikä tällä rannikolla ole suojaisia ankkurointipaikkoja, joihin voisi ajaa purjeilla ja pudottaa ankkurin. Entä kuinka iso remontti olisi ottaa moottorin sylinterikansi irti sen selvittämiseksi, olisiko imukanavissa tai venttiileissä jotakin, joka voisi aiheuttaa ongelman toistumisen. Voisiko sen, ja mahdollisen venttiili- tai sylinterirengasremontin toteuttaa irrottamatta koko konetta veneestä?

 

Aamulla alitajunta oli pohtinut valmiiksi yhden keinon saada selville ongelman laatu. Aamiaiselta päästyä irrotin imuilman suodatinpöntön ja työnsin imurin putken sisälle imukanavaan. Imuri naps päälle ja Bingo! Kuului selvä metallin helähdys, kun jotain siirtyi koneen sisältä pölynimuriin. Ja kun vedin imurin putken ulos koneesta, oli putken päässä parin neliösentin pala vanhasta suodatinpöntöstä irronnutta metalliverkkoa. Ongelman syy oli siis sittenkin ollut palanen metalliverkkoa, joka oli mennyt imuventtiilin väliin, pysäyttäen koneen kolinalla ja uudelleen käynnistäessäni sitten ilmeisesti poistunut koneesta sylinterin ja pakoventtiilin kautta. Olisiko mahdollista, että pehmeää messinkiä oleva verkon palanen (messingiltä se ainakin näytti) olisi mennyt koneen läpi vaurioita aiheuttamatta?

 

Kaiken kaikkiaan, saaliina oli kolme tällaista samankokoista metalliverkon palasta. Keksin vielä tarkistaa peiliä ja taskulamppua apuna käyttäen, ettei imukanavaan ollut enää jäänyt mitään, mikä ei sinne kuulu – ei ollut.

 

Käsittämätön suunnittelumoka Volvo Pentalta! Käyttää nyt suodattimessa materiaalia, joka voi murentua, joutua koneen sisään ja aiheuttaa vaurioita!

 

Nyt oli kuitenkin selvää, että voisimme jatkaa matkaamme kohti pohjoista tarvitsematta pelätä, että ongelma toistuisi. Jos venttiiliin tai sylinteriin olisi aiheutunut jotakin vaurioita, ne varoittaisivat itsestään pikku hiljaa, eivätkä pysäyttäisi konetta yhtäkkiä.

 

Kävin maksamassa yöpymisemme. Samalla kysyin, mitä tässä satamassa maksaisi venepaikka vedessä viideksi kuukaudeksi. Hinta 1.800€ oli jo selvästi kohtuullisempi kuin Deniassa.

 

Matkalle kohti seuraavaa satamaa, Burrianaa, päästiin puolen päivän jälkeen. Lähtiessä ihasteltiin vielä satamassa ollutta, varmaankin 100 jalkaa pitkää kolmimastoista klassista purjevenettä, jonka perässä liehui Englannin lippu.

 

Meri sataman ulkopuolella oli lähes tyyni. Nostin moottorin kierroksia vähitellen käyttämäämme 2600 kierrokseen. Kaikki vaikutti normaalilta. Kun olimme vartin matkanneet, päätin tehdä moottorille ”happotestin”. Laitoin kaasukahvasta täydet kierrokset päälle. Kas kas, kierrosmittarin neula kääntyi 3000:een kierrokseen, mitä se ei aiemmin ollut tehnytkään. Aiemmin huippukierrokset olivat 2800 kierroksen pinnassa. Ilmeisesti öljyiset metalliverkon palaset imukanavassa olivat estäneet moottorin ilmansaantia sen verran, ettei se saavuttanut oikeata huippu-käyntinopeuttaan.

 

Kyllä olivat tunnelmat toisenlaiset nyt kuin eilen tullessamme Valencian satamaan. Joimme ”tuulennostatuskahvit” ja kas, tuuli alkoi viritä ja oikeasta suunnasta, takaviistosta. Kun tuulimittari näytti suhteellista tuulta 2,5 m/s totesin Förstille, että nyt nostettaisiin ensimmäisen kerran matkallamme genaakkeri käyttöön. Ja genaakkeri-ilmiöhän piti taas paikkansa. Tuskin olin ehtinyt kaivaa esiin genaakkeriskuutit ja ryhtynyt asettamaan siitä paikoilleen, kun vilkaisin tuulimittariin, joka näytti jo 5 m/s ja oli jatkuvassa nousussa. Siis täälläkin pätee, että kun lausuu sanan ”genaakkeri” ääneen, niin eiköhän tuuli jo reipastu sellaisiin lukemiin, että normaalipurjeet ovat oikeampi vaihtoehto.

 

Niin nytkin. Nostimme siis purjeet ja tuota pikaa kiisimme yli kuuden solmun vauhtia kohti Burrianan satamaa. Vihdoinkin taas riemupurjehdusta moottoriköröttelyn sijasta. Kaiken lisäksi delfiiniparvi tuli taas tervehtimään. Aurinko paistoi ja keli oli kuin Suomen kesässä parhaimmillaan silloin, kun ei ole liian kuuma.

 

Saavuttiin satamaan ja huutelin VHF:llä marineroa laiturille näyttämään meille varatun venepaikan. Vastauksena espanjankielistä solkkausta josta en ymmärtänyt hölkäsen pölähtämää. Uudistin pyyntöni englanniksi ja nyt miesääni vastasi englanniksi, että satama on täynnä korjaustöiden vuoksi, ei ole tilaa, menkää toiseen Burriana Nova-satamaan. Nyt oli täysin ymmälläni. Meillehän oli luvattu venepaikka, kun Försti oli espanjankielen taidoillaan sen puhelimitse etukäteen Valenciasta varannut. Sitä paitsi olimme laitureiden luona, joissa oli enemmän tyhjiä kuin käytössä olevia venepaikkoja. Samalla marinero juoksi laiturille ja viittoili meille, että tässä venepaikkanne.

 

Lopulta asia selvisi. Burrianassa on kaksi vierekkäistä satamaa, ilman varsinaista erottavaa rajaa. Se toinen osa, Real Club Nautico de Burriana, josta kuvittelimme meille varatun venepaikan, oli täysi, ja siinä toisessa, Burriana Novan satamassa, tilaa vaikka kuinka.

 

Illalla lähdimme etsimään rantakadulta avoinna olevaa ravintolaa, yhtä huonolla menestyksellä kuin edellisiltoinakin. Kauppa sen sijaan löytyi ja saimme täydennettyä provianttia ja ostettua mm. herkulliselta näyttävää pateeta ison kimpaleen hintaan 1,75 euroa mahdollista vene-ilta-ateriaa silmälläpitäen. Ja veneateriahan siitä sitten tulikin, ja se patee paitsi näytti, myös maistui erinomaiselta.

 

Yöllä lämppäri oli koko ajan käytössä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: