11-14.10.2010

11.10. 2010 Cartagena

 

Katkenneen joustimen arvoitus

 

Jaska:

 

Tällä kertaa Air Finlandin lento Alicanteen, mukanaan Försti, kapu ja Annis oli aikataulussaan. Kentältä vuokrattiin auto ja ajettiin noin 100 kilometrin etappi Cartagenaan. Odotimme jännityksellä missä kunnossa Vesterviking olisi. Hyvin näytti pärjäilleen. Jonkin aikaa veneellä puuhailtuamme Försti kysyi: ”Huomasitko tämän?”, osoittaen katkennutta kumijoustinta kiinnitysköydessä. Enpä ollut huomannut omassa veneessämme, mutta kyllä jo ennen Suomeen lähtöämme huomasin naapuriveneessä katkenneet joustimet. Aurinkoko tuon kumin haurastutti vai mistä oli kysymys? Suomessa en ollut kertaakaan nähnyt tuollaisen ison Forshedan joustimen katkenneen. Arvoitus saisi ratkaisunsa parin päivän sisällä.

 

Kävin palauttamassa auton Cartagenan konttoriin ( kätevää!) ja jätin Förstin ja Anniksen tutustumaan kaupunkiin. Itse palasin veneelle asentamaan mukana Suomesta tuomani venttiilikopan tiivisteen ja uuden imuilman vaimentimen/suodattimen paikoilleen. Loppuisivatkohan öljyvuoto-ongelmat tähän, vai olisiko kysymys sittenkin kampiakselin takastefasta? Se nähtäisiin.

 

Illalla käytiin vielä Tagliatelle-nimisessä italialaisravintolassa syömässä pastat. Menusta saattoi valita erikseen kastikkeen ja sitten sen kanssa tulevan pastan paristakymmenestä pastavaihtoehdosta. Siis hiukan enemmän valinnanvaraa kuin suomalaisittain makaroni tai spagetti. Tilasimme pullon punaviiniä kolmeen pekkaan. Tarjoilija toi kaksi lasia, totesi kai muutaman päivän päästä 26 vuotta täyttävän Anniksen liian nuoreksi viiniä nauttimaan. Huomautettuna kolmaskin lasi kyllä järjestyi, hymyn kera.

 

12.10. 2010 Cartagena

 

Muutos suunnitelmiin

 

Jaska:

 

Aamulla käytiin hakemassa Capitaniassa netistä Passageweatherin sääennuste, tarkoitus oli siirtyä runsaan neljänkymmenen meripeninkulman matka Torreviejaan. Ennusteesta saattoi lukea vähän turhankin reippaan tuulen mahdollisuuden. Päätimme kuitenkin varustautua lähtemään, vaikka mielen pohjalle oli jäänyt pieni epäilys. Juuri kun vene oli saatu lähtövalmiiksi, pärähti VHF:ltä merisäätiedotus, joka alkoi tuulivaroituksella juuri sille alueelle, jolle olimme suunnistamassa: ”Fuerza seis”, seitsemän beaufortia ja koillisesta!  Lähtöpäätöksen pyörtämistä ei tarvinnut paljoa miettiä. Sovittiin, että Försti ja Annis viettäisivät päivän jatkaen Cartagenaan tutustumista, nyt polkupyörillä ja kapu käyttäisi tarjoutuneen tilaisuuden tekemällä kaikki työlistalla olevat huolto- ja kunnostushommat veneellä. Näitä olivat vannasputken ylälaakerin kiristäminen, pilssin puhdistaminen koneen alta sinne valuneesta moottoriöljystä ja jäähdytysjärjestelmän tiputtelevien väsyneiden kumitiivisteiden vaihto uusiin, Pencentralta Suomesta hankittuihin.

 

Reilut viisi tuntia näissä hommissa vierähti enkä ollut vielä valmis, kun naisisto palasi pyöräretkeltään. Olivat ajaneet kuivuneen joen vartta Fuerte de Navidadille, aallonmurtajan kohdalla olevalle linnoitukselle ja saaneet rautaisannoksen paikallishistoriaa. Cartagenan lahti oli 1600-luvulla espanjalaisen ” Voittamattoman Armadan” suojasatama ja siksi lahti päätettiin suojata linnoituksella, josta käsin oli helppo valvoa lahdelle sisäänpääsyä. Linnoitusta sitten vahvistettiin ja uusittiin aina 1800-luvun lopulle saakka. Aseteknologian kehitys teki siitä kuitenkin pian tarpeettoman ja näin alkoi viime vuosituhannen vaihteeseen jatkunut rappeutumisen kausi. Tämän vuosituhannen alusta linnoitusta on restauroitu ja nykyään se toimii Cartagenan alueen meripuolustuksen museona.

 

Naiset jatkoivat vielä pyöräretkeään ensin Burger Kingille ja sitten kapun toivomuksesta vielä huoltoasemalle ostamaan moottoriin jäähdytysnestettä, mikä ei ollutkaan vähäinen suoritus, ottaen huomioon huoltoaseman myyjän rajallisen kielitaidon ja naisiston rajallisen moottoriteknologiasanaston tuntemuksen.

 

Iltaa kohden keinunta satamassa yltyi. Iltapäivällä suojaisessa satamassakin tuntunut kova tuuli oli nostanut merellä mainingin, joka tunki lahteen aallonmurtajista huolimatta. Veneet olivat kiinni ponttoonilaiturissa, ja kun laituri ja vene liikkuivat mainingeissa eri suuntiin, oli kiinnitysköysien nykiminen aika hurjaa. Nyt selvisi, mikä oli aiheuttanut kumijoustimen katkeamisen. Lähes poikkeuksetta paikallisten veneet olivatkin varustetut teräsvieteri-joustimilla, jotka kestivät pahimmatkin nykimiset. Se vastapäinen vene, jonka kumijoustimet olivat jo valmiiksi poikki, olikin ainoa satamassa näkemämme kumijoustimellinen vene – Vestervikingin lisäksi.

 

13.10. Cartagena-Torrevieja 41 mpk

 

Yliluonnollista

 

Jaska:

 

Yöllä nukuttiin kovassa keikutuksessa huonosti, ainakin alkuyö. Aamua kohti maininki sitten jo heikkenikin. Herätys oli seitsemältä, tarkoitus oli päästä liikkeelle yhdeksän aikoihin, mikäli sääennuste olisi suosiollinen. Ja olihan se sen verran eilistä parempi, että päätettiin lähteä matkaan. Kiirettä tosin ei pidetty, koska ennusteen mukaan keli paranisi ja tuuli (vastaista, kuinkas muuten) heikkenisi. Kapu ja Annis kävivätkin vielä paikallisessa Spar-kaupassa proviantin täydennyksellä.

 

Vartin yli kymmenen lähdettiin matkaan. Lahdelta ulos päästyä näytti siltä, että päästäisiin purjehtimaan, joten nostettiin isopurje ja avattiin genoa. Siitä eteenpäin seuraavat pari-kolme tuntia olivatkin kissa-hiiri leikkiä tuulen kanssa, joka ennakkovaroitusta antamatta vaihteli yhtäkkiä 3m/s ja 9 m/s välillä kaikista mahdollisista suunnista. Eilisestä myräkästä oli jäljellä myötämaininki, joka oli välillä ikävän suurta ja jyrkkää. Syykin selvisi: saimme vaihtelevasti 1-3 solmua vastavirtaa kulkusuuntaamme, mikä nosti mainingin pystyyn. Välillä vaijerilokimme näytti vauhdiksi 7 solmua, plotterin näyttäessä 4 solmun etenemisvauhtia pohjan suhteen.

 

Mar Menor – tuo Espanjan suuri sisämeri – sitten jo ohitettiinkin keikutuksessa pelkällä konevoimalla. Sitten saatiin taas esimerkki yliluonnollisesta ilmiöstä. Mieleeni tuli, että olisihan se nyt kiva, jos Anniskin pääsisi näkemään delfiinejä, kun on tänne Välimerelle saakka purjehtimaan tullut. Niinpä päästin ilmoille kysymyksen” Missä delfiinit?” (Tähän mennessä delfiineistä ei oltu puhuttu sanaakaan eikä kukaan meistä ollut niitä tähystellyt.)  Kun sekuntia myöhemmin käänsin katseeni paapuurin puolelle, niin eikös siellä delfiinin selkä vilahtanut. Ja hetken päästä puolen tusinan delfiinin parvi loikki aalloissa jo varsin lähellä venettämme niin, että Anniskin sai nyt sitten delfiinibongauksen. Pudotettiin koneesta kierroksia ja kävin vielä napsauttamassa kaikuluotaimen pois päältä toiveena, että tulisivat veneen vierelle kisailemaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta saatiinpa jälleen uusi delfiinihavainto. Mistä tuo etiäinen delfiineistä mieleen tuli, en todellakaan pysty selittämään.

 

Vastavirta oli hidastanut kulkuamme siinä määrin, että pikkuhiljaa aloimme jännittää, ehdittäisiinkö Torreviejaan valoisan aikana. Onneksi meno tasaantui määränpäätä lähestyttäessä ja nopeutemme kasvoi. Perille ehdittiin kuin ehdittiinkin ennen pimeää. Köydet saatiin kiinni ystävällisten marinerojen avustamana vartin yli seitsemän, kun pimeä laskeutuu heti puoli kahdeksan jälkeen.

 

Nyt oltiin lähestymässä niitä alueita, joilla Espanjan superrikkaat pitävät veneitään. Meille osoitettuun laituripaikkaan ajaessamme ohitimme varmaankin liki 100-jalkaisen purjeveneen, vai pitäisikö sanoa -laivan, ei kuitenkaan minkään perinnealuksen, vaan aivan äskettäin valmistetun sellaisen. Myös moottoriveneet alkoivat lähennellä pienen autolautan kokoa. Torreviejan satama oli hienoimpia näkemistämme, satamatoimistossa marmori ja kultaukset kilvan kiiltelivät. Odotin jännityksellä, meneekö 50 euron raja yöpymisestä rikki, mutta ei sentään.Ympäristön huomioon ottaen hinta oli varsin kohtuullinen, 28 euroa per yö.  Sitä paitsi suihkutilat olivat parhaat tähän asti kokemistamme.

 

Capitanian virkailija oli antanut vinkin Bahia- nimisestä ravintolasta rantabulevardin varrella. Sinne siis kiitolaukkaa. Se rantabulevardi olikin muuten aikamoinen laitos, betoni-mosaiikki -kävelykatu ja valaistu molemmilla reunoilla betonipenkin alla kulkevilla neonvaloputkilla. Aika kalseaa, mutta niin vaan kaupunkilaiset olivat ottaneet bulevardin olohuoneekseen. Kahdeksan aikaan illalla se oli tupaten täynnä iltapasteerailevaa väkeä ja puheenpörinä oli kerrassaan hirmuista.

 

Kylläpä capitaniassa tiedettiin, mitä ravintolaa suositeltiin. Sisustus oli ehkä meikäläisten makuun turhan (teko)moderni, mutta ruoan ja hinta-laatusuhteen kohdalla ei moitteen sijaa, päinvastoin. Tilasimme paikan 34-vuotisjuhlamenyyn jonka sisältö oli seuraavan kaltainen:

–          alkuun ruokahalun herättäjiksi manteleita, oliiveja, cocktail-kurkkuja, paprikatahnaa ja tietysti valkoista leipää ja voita

–          välipalaksi ennen alkuruokaa kinkku-sipuli-paprikasalaatti

–          alkuruoaksi rapuvati, jossa taskurapua, katkarapuja ja rapusalaattia

–          väliin sosekeitto, jossa coquille St Jacques ja kaviaarijäljitelmää

–          paistettua kissakalaa perunasoseen ja kasvishöystön kera

–          paahdettua porsasta, omena-pähkinähöystöä, juuressosetta ja perunasosetta

–          uunissa paahdettua maitoa ja vaniljajäätelöä

–          juomina kaksi pulloa erinomaista talon valkoviiniä

–          ja jälkiruoan kanssa makeaa likööriä rusinoilla(!) tai omenajuomaa ja päälle vielä talon konjakki

 

Parasta tässä oli hinta – laatusuhde, kaikki tämä saatiin hintaan 30 euroa per nenä!

 

14.10. 2010 Torrevieja-Alicante 31 mpk

 

Vihdoinkin!

 

Jaska

 

Aamulla ilma kuin linnun maitoa, pilvetön taivas, leppeä tuuli. Jokohan nyt päästäisiin pitkästä aikaa kunnon purjehduksen makuun? Pienenä kauneusvirheenä aamutunnelmaan kapu totesi öljyä edelleen tihkuvan vasta vaihdetun venttiilikopan tiivisteen alta. Miten se nyt oli mahdollista? Syyllinen, tai syylliset saattoivat olla kopan kiinnityspulttien kumiprikat. Jospa ne olivat vasta 20 vuotta vanhassa koneessa sen verran kuoleutuneet, ettei koppa enää painunut riittävällä voimalla tiivistettään vastaan? Kiinnityspultit oli jo kiristetty pohjaan asti – niitä kiristämällä ei enää ollut mahdollista saada lisää tiukkuutta kopan tiivisteeseen. Näin päätellen laitoin ylimääräiset parimilliset metalliprikat pulttien alle ja kiristin ne uudelleen pohjaan asti. Kumiprikat pullistelivat lupaavasti sen alkuperäisen metalliprikan alla.

 

Liikkeelle kymmenen pintaan suurin odotuksin. Purjeet ylös heti satamasta päästyä. No nyt sitten onnisti viimeinkin! Suhteellista tuulta oli sopivasti takaviistosta 6 m/s, kaikki purjeet: genoa, iso, mesaani ylhäällä, tuuliperäsin ohjaamassa. Loivat mainingit nostivat ja laskivat venettä, vauhtia  tasaisesti päälle 7 solmua. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja miehistö nautti kahvia avotilassa uimapuvuissa ja shortseissa. Meri loisti häkellyttävän turkoosina. Miksi Välimeren-purjehdus ei voisi hieman useammin olla tämänkaltaista?

 

Annis lueskeli lehteä kannella ja yritti uittaa varpaitaan Välimeressä luuvartin puoleisella laidalla (ei yltänyt). Välillä katettiin tapas-ateria avotilaan. Olimme Förstin kanssa tosi iloisia, että tyttäremme lyhyeen vierailuun osui yksi parhaista, ellei paras kokemamme Välimeren-purjehduspäivä.

 

Alicanteen saavuttiin kuuden pintaan illalla. Satamahan osoittautui valtavan suureksi ja jos Torreviejassa alusten koko oli häkellyttänyt, täällä tehtiin siinäkin suhteessa uusi ennätys. Iloisesti yllättyen havainnoimme Suomen lipun värejä useassa veneessä. Oli kuitenkin ns. väärä hälytys, Alicanten purjehdusseuran viirissä on nimittäin on sininen risti valkoisella pohjalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: