11.-13.9.2010

11.09.2010 Gibraltar

Sukukokoustako muka?

Jaska:

Pidettiin Gibraltar-päivä. Aamulla yritettiin ensin löytää venetarvikeliike, oltaisiin oltu kiinnostuneita Espanjan itärannikon pilotti- tai satamakirjasta. Ei löytynyt kauppaa, ainakaan niistä osoitteista, jotka asiantuntevasti oli satamakonttorista meille neuvottu.

Käveltiin kaupungin keskustaan vallimuurin tunnelin läpi. Aikanaan meri on ulottunut muuriin saakka, nyt kaikki muurin ulkopuolella sijaitseva, mm. Ocean Village ja kiitorata on vallattu mereltä, paljolti ”The Rockista” louhitulla aineksella.

Keskustorin laidalta saatiin pienen odottelun jälkeen maksitaksi, jollaiset suorittavat opastettuja Gibraltarin-kierroksia. Kuljettaja William oli hyvä tyyppi, ystävällinen ja tietäväinen, joskin vuosien puhetyöläisyys oli vienyt äänestä parhaan terän. Niin, ja gibraltarilaisena hänenkin englanninkielestään oli välillä vaikea saada tolkkua, vaikka puhuikin monta kertaa selvemmin kuin sataman marinerot.

Ajoimme ensin Hercules – muistomerkille. Gibraltarin salmen molemmin puolin on rannalla kahta pylvästä esittävä muistomerkki. Kreikan tarujen mukaan Välimeri syntyi Herculeksen erotettua mantereet toisistaan ja nämä muistomerkit muistuttavat tästä. Seuraava kohde, tippukiviluola oli järkyttävän hieno kokemus. Luolan sisäänkäynnin luona turistit ihmettelivät apinoita. Oppaamme totesi, että näihin apinoihin ei pidä luottaa, hän tuntee ne ja ne voivat purra. Ylempänä vuorella on apinoita, joihin hän luottaa. Aha.

Olen muutaman kerran aiemminkin käynyt tippukiviluolissa, mutta tämä kyllä vei voiton kaikista. Veden muovaamat parikymmentä metriä korkeat pylväskuviot olivat säännölliset, aivan kuin ne olisi käsin veistetty. Huippuna paikassa oli suurimpaan luolaan rakennettu amfiteatteri, ehkäpä n. 500-paikkainen, jossa pidetään säännöllisesti musiikkiesityksiä hienon akustiikan takia. Ja mikäänhän ei estänyt meikäläistä kokeilemasta akustiikkaa pienellä pätkällä Sarastron aariaa ”In diesem heilgen hallen”. Hieno oli akustiikka.

Matka jatkui serpentiiniteitä ylemmäs vuorelle. Tien reunassa oli parinkymmenen sentin korkuinen kynnys ja sen takana parinsadan metrin jyrkkä pudotus. Toivoimme hiljaa että tämä Toyota oli valmistettu silloin, kun Toyotan laatuun saattoi vielä luottaa. Korkealta oli mahtavat näköalat Gibraltarin lahdelle. Nyt vasta käsitti lahdella vieri viereen parkkeerattujen tankkerialusten määrän.

Lähestyimme huippua ja pysähdyimme näköalatasanteelle josta näki saaren lähes pystysuoran itärinteen. Sitäkin kautta olivat espanjalaiset kerran yrittäneet vallata Gibraltarin jonkun munkin johdattamana. Heidät kuitenkin huomattiin ja pudotettiin rinteiltä kuin kanat orrelta. Kyllä sotavimma saa ihmisiä ihmeellisiin ponnistuksiin. Kiivetä pari-kolmesataa metriä lähes pystysuoraa rinnettä haarniskassa ja tuliluikku selässä! Tämän epäonnistuneen yrityksen jälkeen tuo viimeinenkin reitti huipulle itäpuolelta tehtiin mahdottomaksi kiivetä.

Kuljettaja-oppaamme oli tällä välin ajanut auton tasanteelle puolen sadan metrin päähän ja ruokki siellä luottoapinoitaan. Kun saavuimme paikalle, hän pyysi jotakuta laittamaan kädet sellaiseen asentoon, jossa sylillistä takkapuita kannetaan. Muut kieltäytyivät kohteliaasti, meikäläinen ei. Pian istuikin iso apina sylissäni ja muut seurueen jäsenet pääsivät viisastelemaan sukukokouksesta. Ihan kiltti eläin se oli, ei yrittänyt purra. Apinasta vapauduttuani tarjosi perähenkilö salamannopeasti käsilaukustaan desinfiointipyyhkeen.

Viimeinen kiertokäynnin kohde oli kallioon louhittu puolustustunnelisto ja -luolasto. On se käsittämätöntä, kuinka alkeellisilla välineillä on joskus 1700 -luvun lopulla kaupungin piirityksen aikana pystytty louhimaan 50 kilometriä tunneleita ja luolia ampuma-aukkoineen siten, että kaupunkia voidaan vuorelta puolustaa kaikkia mahdollisia hyökkäyssuuntia vastaan.

Palattiin takaisin keskustorille. Matkareitin varrella oli vielä yksi linnoitusrakennus, joka viime aikoihin asti on toiminut vankilana, kunnes Amnesty International tai joku vastaava elin oli puuttunut vankilan epäinhimillisiin olosuhteisiin. Nyt linnoitus oli muutamaa viimeistä, siirtoa odottavaa vankia lukuun ottamatta tyhjillään.

Keskustorilla maksoimme taksikyydin ja annoimme Williamille runsaat tipit. Viimeisenä palveluksenaan hän ohjasi meidät ystävänsä fish and chips -ravintolan pitäjän pakeille. Tästä ravintolasta saisimme ehdottomasti Gibraltarin parhaat fish and chips-annokset. Niinpä varmaan saimmekin. Suussa sulavan hyvä paneerattu turska oli kotoisin Islannin vesiltä ja sen kanssa tarjottiin chipsien lisäksi hernemuhennosta, joka oli kerrassaan herkullista.

Illalla lähdimme vielä etsimään irkkupubia, toiveissa kunnon pubimusiikkia oluen kera. Eipä löytynyt. Kaupunki tuntui lauantai-iltana kuin kuolleelta, ilmeisesti edellisen päivän National Day-juhlinta oli vienyt ihmisistä mehut. Löysimme puolityhjän pubin ilman musiikkia, tilasimme pro forma yhdet oluet ja siirryimme veneelle valmistelemaan lähtöä Afrikkaan.

12.09. Gibraltar-Ceuta 15 mpk

Missä Afrikka?

Jaska:

Lähtö aamulla ei sujunutkaan aivan aikataulujen mukaan. Kun me olimme kymmenen jälkeen valmiit lähtemään ja yritin käydä suorittamassa satamamaksut, toimiston ovella lappu ilmoitti marineron olevan asioilla laiturilla ja palaavan kohtapuolin. Se ”kohtapuolin” venyi lähes tunnin mittaiseksi odotukseksi, oli kuulemma pitänyt avustaa satamaan tulevaa isoa venettä.

Tuuliennusteessa oli 4-5 beaufortia idästä, saataisiin siis hyvät kyydit salmen poikki.  Käytiin ensin satamassa tankkaamassa dieseliä. En ole ennen tankannutkaan letkusta, jonka läpimitta lähentelee kymmentä senttiä. Hiukan kauhistelin, että tuleeko yhdellä painalluksella tankin lisäksi vene täyteen löpöä, mutta marinero lupasi säätää paineen huoltoasemavahvuudelle. Perähenkilö huuteli virtaamalukemia hitaaseen tahtiin ja ihmettelin kun kolmen litran kohdalla alkoi tankin korina kertoa sen olevan täysi. Oli nimittäin mittarin näytössä pienin yksikkö kymmenen litraa. Myöhemmin näin paikallislehden mainoksesta, että asema uhosi pystyvänsä tankkaamaan kyseisestä letkusta 800 litraa minuutissa. Riittääpi siitä menovettä vähän isommillekin aluksille.

Kunnolla matkaan päästiin vähän yli puolenpäivän ja purjeet nostettiin redillä olevan laivan takana. Keula käännettiin kohti Ceutaa. Purjeina olivat tällä kertaa fokka ja reivattu iso ja tämä yhdistelmä olikin olosuhteisiin juuri sopiva. Kun päästiin vuoren takaa avoimille vesille, suhteellista tuulta oli 8-9m/s. Edellispäivien tuulen nostama maininki oli kohtalaisen suurta ja keinutteli venettä, mutta meno oli koko ajan hallittua. Puolivälissä salmea laitoimme sitten tuuliperäsimen ohjaamaan ja keskityimme maisemien katseluun. Odotus oli, että joutuisimme väistelemään salmessa vilkasta liikennettä, mutta vain yhden rahtialuksen takia piti kurssia hiukan muuttaa.  Tähyilimme näkyisikö valaita, koska juuri näillä kohdilla salmessa ne kuulemma viihtyvät, vaan ei nähty. Delfiinit sen sijaan tulivat taas tervehtimään. Afrikan puolella ranta oli paksun pilviverhon peitossa.

Ceutaan saavuttiin hyvässä järjestyksessä neljän kieppeillä. Satamakonttori oli jo suljettu, mutta marinero oli vielä paikalla ja tuli avustamaan kiinnittymisessä. Satamamuodollisuudet voitaisiin hoitaa sitten huomenna. Sama merestä nostettava peräköysi-kiinnityssysteemi oli täälläkin. Pari marokkolaismiestä tuli myös avustamaan ja samalla ihmettelemään perähenkilön vaaleaa olemusta ”no colour, no colour”.

Pääsimme amerikkalaisen lasikuituisen Colin Archer -tyyppisen ketsin viereen, jonka kapteeni kertoi veneellä kierretyn mm. Kap Horn. Jonkin aikaa kiinnittymisemme jälkeen viereen tuli ranskalainen teräsvene, mallia itse tehty ja pientä laittoa vailla. Niin vaan kolmihenkinen perhe, isä, äiti ja murkkuikäinen tytär, olivat matkalla Brasiliaan. Keskustelu tietenkin käynnistyi Vestervikingin ihastelulla ja siirtyi sitten perähenkilön ranskankielentaidon ihasteluun. Liekö tästä syystä tai muuten vaan kapteeni ojensi meille Bloc Marine Mediterranée 2010 kirjan, jota eivät kuulemma enää tarvinneet, jättäessään nyt Välimeren. Todella ystävällistä!

Poksautettiin pullo Freixenetiä uuteen maanosaan siirtymisen kunniaksi ja lähdettiin etsimään kaupungilta avoinna olevaa ruokapaikkaa. Eihän sellaista sitten sunnuntaina kuuden aikaan tietenkään löytynyt. Mahdollisesti yhdeksältä saattaisi joku paikka avata. Esitimme kysymyksen: ”Syödäänkö hyvin vai mennäänkö ravintolaan?” Päätimme tehdä täyskäännöksen ja palata veneelle loihtimaan ateria siitä mitä löytyy: lohta perunoiden ja perähenkilön herkullisen porkkana-kesäkurpitsa-sipulipaistoksen kanssa, juomana pirteä Portugalin Vinho Verde – niin, ja taisi siinä yhdet snapsit Stolisnajaakin mennä. Jälkiruokana rommitilkalla höystetyt purkki-aprikoosinpuolikkaat kruunasivat aterian..

Ensivaikutelmat Afrikasta olivat kuin ei Afrikassa oltaisikaan. No, Ceutahan on Espanjan kaupunki, saman oloinen kuin kaupungit Euroopan puolellakin. Hunnutettuja naisia liikkui enemmän kuin Euroopan puolella ja ähläm-kieltä kuultiin puhuttavan enemmän. Muuten ihan kuin Espanjassa.

13.9. Ceuta

Aquarium ei ole Maretarium

Jaska:

Kaupassa piti käydä ja Lidlin kyltti nousi korkealle sataman laidan ylle. Sinne siis. Valikoima oli paljon parempi kuin Suomen Lidleissä ja hintataso todella edullinen. Neljän hengen kohtalaiset ruokaostokset 27 euroa!

Gibraltarissa tapaamamme purjehtija oli mainostanut, että Ceutassa on hieno aquarium. Ymmärsimme hänen tarkoittaneen Välimeren merielävää täynnänsä olevaa akvaariota, joka tietenkin kiinnosti. Lähdettiin joukolla etsimään tätä, vaan ei kohtalaisesta kävelylenkistä huolimatta löydetty. Sen sijaan löydettiin hieno vesipuisto suurine uima-altaineen, jonka palveluksia muut päättivät käyttää hyväksi sillä aikaa kun kapu pesi ja kunnosti venettä. Jälkikäteen totesimme, että ko. purjehtija lienee tarkoittanutkin ko. puistoa puhuessaan aqariumista.

Rouvat valmistelivat maittavan veneaterian porsaanfilettä à la Lidl sillä aikaa kun kapu kävi hoitelemassa välttämättömät nettiasiat rannan wi-fibaarissa. Sähköpostissa oli Tack-Tick-tuulimittarifirman helpdeskin vastaus valitukseeni tuulimittarimme toimintahäiriöistä. Myönsivät, että vahvat ulkopuoliset radiosignaalit estävät anturin ja mittarin välisen kommunikaation. Arvelumme, että sukellusveneiden ja päämajan välinen viestinpito tilttasi laitteemme Portugalin niemeä kierrettäessä oli oikea. Samoin Tarifan kohdalla oli ilmeisesti ollut voimakasta radioliikennettä. Pysyvää vauriota siitä ei kuitenkaan tule. Olisipa kohtuullista, että tällaisten toimintahäiriöiden mahdollisuudesta kerrottaisiin reilusti käyttöohjeissa!

Käytiin aikaisin levolle, koska seuraavana päivänä oli edessä hiukan pitempi etappi kohti Esteponaa.

2 vastausta to “11.-13.9.2010”

  1. p-e nyman Says:

    Hei ! Olettetehan Ceutassa ! Olisinpa minäkin! Olen käynyt siellä bunkraamassa -54 – -55- Pidin paikasta mutta aika ei paljoonkaan riittänyt. Jos otti taxin ja sanoi ” city ” niin tyttöpaikkaan veivät.Varottiin menestä sisään, palvelusväen ulkonäkö ei oikein miellyttänyt.
    Meidän , m/t Bonnyn, satama-aika oli vain muutaman tunnin pitkä paitsi uudenvuoden päivänä joilloin ankkuri saatiin ylös perämiehen,puosun ja jonkun muun avulla.
    Kipparin naama oli kiukusta punainen mutta miehistö ei vaan herännyt.

    Hyviä tuulia sinne josta saksalainen sanoi ” Nun bin ich an dem Mittelmeer und habe keine Mittel mehr.
    Toivottavasti teidän mittelit riittävät!

    P-E & H yläkerroksen väkeä

    • vesterviking Says:

      Hei,

      Kiitos hauskasta kommentista,

      Nyt ollaan jo Almeriassa ja kuun vaihteessa tullaan käymään Suomessa Anniksen valmistujaisissa.

      Parhain tarveisin

      Jaska ja Inkku

      23.9.2010 18:52,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: