04.-10.09.2010

04.09.2010 Chipiona-Cadiz 25 mpk

Rantabaari kalatiskillä

Jaska:

Aamulla herättiin jälleen kauniiseen ilmaan. Tuuli oli kuitenkin ilmeisen heikkoa. Lähdettiin kohti Cadizia klo 11.40. Kolme kertaa koetettiin päästä purjeilla eteenpäin, mutta joka kerran kun purjeet oli saatu ylös, tuuli loppui. Vasta neljännen purjeidennoston jälkeen tuuli nousi ja päästiin kuin päästiinkin loppumatka hienoa purjehdusta Cadizin Puerto Americoon, jonne saavuttiin hieman ennen viittä. Cadizin satama on iso kaupallinen satama ja tuuli pääsi puhaltamaan laajan satama-altaan poikki suoraan huvivenesatamaan. Päätimme kiinnittyä ensimmäiseen turvallisen tuntuiseen vapaaseen venepaikkaan ja käydä sitten kysymässä tarkempia ohjeita. Samassa kuitenkin marinero ilmestyi laiturille ja näytti, että pitäisi ajaa sisemmälle odotuslaituriin. Tehtiin työtä käskettyä.

Lopullinen venepaikka löytyi sitten siitä satama-altaasta johon tuuli puhalsi sisään, eikä kiinnittymismanööveri ollut niitä helpoimpia. Vaurioitta kuitenkin selvittiin.

Viereisessä paikassa oli ranskalaisvene, Pogo 10.4, ja siinä ranskalaispariskunta. Ihastelimme veneen kilpailullista ulkonäköä, jolloin ko. veneen kapteeni totesi, että vene ei ole varsinaisesti kilpavene, vaan määrittelyltään ”croisière rapide”, suomeksi kai ”nopea matkavene”. Kukahan näitä Pogoja alkaisi tuomaan Suomeen, niillä on erittäin hyvä maine ja ovat pärjänneet kilpailuissa hyvin?

Kun keskustelun alkuun oli päästy, vuorossa oli tietenkin perähenkilön ranskankielentaidon ihmettely. Kävi sitten ilmi, että viereisen veneen kapteenska oli eläkkeellä oleva englanninopettaja. Riitti sitten juttua opettajille pitemmäksikin aikaa. Veneen kapteeni tyytyi ihastelemaan Vestervikingiä sanoen ”Tehän purjehditte oikein museolla!”.

Kun rantautumismuodollisuudet oli hoidettu, lähdettiin hieman tutkimaan satamaa. Aivan huvivenesataman kyljessä oli konttiin tehty baari, jonka erikoisuutena oli kalatiski. Siitä paikalliset veneilijät joko ostivat kalaa valmistettavaksi veneisiinsä tai valitsivat kalat, jotka sitten baarin takapihalla valmistettiin heille ateriaksi puuhiiligrillillä. Ruokasalin virkaa toimitti joukko Coca-Cola muovisia mainostuoleja ja pöytiä, jotka oli levitetty kontin ja satamatien väliselle parin metrin levyiselle asfaltinkaistaleelle. Baarin pitäjä, mukava ukkeli, kertoi että hänellä on hyvät suhteet rannan kalastajiin, siksi hän pystyy aina tarjoamaan tuoretta kalaa.  Katselimme kuinka eräskin perhe panosti sen parhaimman ruokakalan löytämiseen ainakin vartin, välillä haettiin isoisäkin  pöydästä tiskin ääreen ottamaan kantaa valintaan.

Janojuomat nautittuamme päädyimme kuitenkin veneelle valmistamaan illallisen niistä tarpeista, joita veneestä sillä kertaa löytyi.

05.09.2010    Cadiz

Manzanillan arvoitus

Jaska:

Vietettiin aurinkoista Cadiz-päivää tutustuen tähän foinikialaisten yli 3000 vuotta sitten perustamaan kaupunkiin. Huvivenesatama on vähän kauempana keskustasta, joten kaivettiin pyörät esiin. Viereisen veneen ranskalaiskippari oli edellisenä iltana paikkaillut laiturilla lasinsirun puhkaisemaa polkupyöränsä kumia ja nyt näimme miksi oli syytä ajella varovaisesti. Tie satamasta kaupunkiin oli lähes lasinsiruilla päällystetty kohdassa, jossa tien varrella oli nuorten suosimia baareja ja yökerhoja. Vaikutti kuin joku ilta sitten paikalla olisi ollut laajempikin pullojenrikkomiskilpailu.

Ajettiin aallonmurtajan päällä kulkevaa tietä ja katseltiin sunnuntaikalastajien joukkoa kivillä vapoineen, joita näytti olevan yhtaikaa käytössä puolentusinaa per kalastaja.

Kaupunkiin päästyämme näimme heti, miksi Cadizia pidetään maailman kauneimpien kaupunkien joukkoon kuuluvana. Upeasti hoidettuja puistoja oli joka puolella kaakelikuvion koristeltuine penkkeineen ja suihkulähteineen. Puistoja varjostivat valtaisat puut, varret läpimitaltaan varmaankin pari-kolmekin metriä, joista latvusto ulottui yli kymmenen metrin päähän.

Etsittiin internet-kahvilaa meille neuvotusta osoitteesta ja kun kahvila löydettiin kysyttiin löytyisikö internet. Vastaus oli, että ei löydy erikseen kahvilasta, mutta koko laajassa puistossa on wi-fi –yhteys ja ilmainen tietenkin. Niin olikin, ja lisäksi hyvin toimiva ja nopea sellainen. Saatiin tilattua lentoliput Suomen-käyntiä varten syys-lokakuun vaihteeseen, yksi huoli vähemmän.

Kello lähestyi jo neljää, mutta löysimme kuitenkin lounaspaikan, joka lupasi vielä järjestää meille lounaat. Valitsimme listalta tonnikalaa, tällä kertaa ei grillattuna, vaan paikalliseen tapaan kastikkeessa, paistettuna, perähenkilölle sipulikastikkeessa ja meikäläiselle paprikakastikkeessa. Juomalistalta löytyi myös manzanillaa, josta kokemuksemme oli toistaiseksi varsin ohut, perustuen lähinnä 50-luvun iskelmää Portugalin pesijättärestä: ”jos vain lantilla leipää saan, ostan toisella manzanillan”  Kysyimme, sopisiko ko. juoma kala-annoksen kyytipojaksi ja tarjoilija vakuutti huonolla englannilla, että manzanilla sopii  mainiosti minkä tahansa ruoan kanssa. Olisi sopinut epäillä, sillä ei sopinut, ainakaan kastikkeessa olevan tonnikalan kanssa tämä lievästi sherryn makuinen juoma. Varmaankin parasta sellaisenaan nautittuna. Valitettavasti tällä kertaa myös itse annokset olivat pettymys, kala oli päässyt kuivahtamaan. Jälkiruoka-profiterolit suklaakastikkeen kanssa kyllä korvasivat paljon.

( Myöhemmin matkallamme opimme, että ”manzanilla” tarkoittaa myös naisten käyttämää viuhkaa. Ikuiseksi arvoitukseksi siis jää vilvoittiko mainittu pesijätär itseään sisäisesti vai ulkoisesti sillä toisella lantillaan.)

Myöhäisen lounaan jälkeen palasimme vielä hetkeksi nettipuistoon, oli jäänyt nimittäin sääennuste katsomatta. Sitä tutkiessamme tuli pyöräilevä espanjalaisperhe kysymään olisiko pumppua lainata, olivat nähneet pyörämme terassipöydän vieressä. Kerroin että johan toki ja ilmeet kirkastuivat, muuttuen hämmästyneen ihastuneiksi, kun irrotin Dahon-venepyörästäni satulatangon, jonka sisältä paljastui tehokas pyöränpumppu. Sitä sitten ihmeteltiin koko perheen voimin ennen kuin isäpappa aloitti koko nelihenkisen perheen pyöränrenkaiden pumppaamisurakan. Oli tainnut jäädä jotain tarkistamatta sunnuntai-pyöräretkelle lähdettäessä.

Päätimme vielä kierrellä kaupungin viileitä kujia. Vaikka päivä oli kuuma, kapeille kaduille ei aurinko paistanut ja tuulenvire piti ilman sopivan viileänä. Päädyimme lopuksi kauniin aukion laidalle kahvilaan illansuu-espressoille. Kotimatkalla ajoimme kapean Cadizin niemen poikki hiekkarannalle, jossa asukastiheys varmaankin ylitti yhden per neliömetri. Kävimme myös tutustumassa osana rantamuuria olevaan linnoitukseen, jossa oli taas tyypillinen ”saarnastuoli” muurin sakarassa. Tarkoitettu luultavasti kuitenkin enemmän konkreettisen kuin hengellisen tulen ja tappuran kaatamiseen linnoitukseen pyrkivien vihulaisten niskaan.

06.09.2010    Cadiz – Barbate 45mpk

Meritaistelun vesillä

Jaska:

Suuntana Barbate, viimeinen välietappi ennen Gibraltaria. Liikkeelle päästiin puoli yhdentoista tienoilla. Windex osoitti taas suunnan, jonne olisi tarkoitus matkata, tuulta 4-5m/s, joten koneajoksi meni, ainakin aluksi. Yhteen mennessä iltapäivällä tuuli oli voimistunut ja kääntynyt sen verran, että päästiin sittenkin purjehtimaan. Kolmelta iltapäivällä ohitettiin Capo Trafalgar. Näillä tienoilla käytiin v. 1805 kuuluisa Trafalgarin meritaistelu, joka muutti liki sadaksi vuodeksi Euroopan kehityksen suunnan. Näin se silloin suunnilleen meni ”Atlantic Spain and Portugal” – pilottikirjan mukaan:

”Yhdeksännentoista vuosisadan alussa Napoleonin kunnianhimoisena suunnitelmana oli nousta maihin ja valloittaa Englanti. Suunnitelman onnistuminen riippui hänen laivastonsa kyvystä suojata joukkojen siirtyminen Englannin kanaalin yli. Amiraali Nelson oli saanut tehtäväkseen estää maihinnousun toteutumisen. Hän yritti ensin saartaa Ranskan laivaston Euroopan rannoilla ja sitten ajoi ranskalaisia takaa Karibialle ja sieltä takaisin Eurooppaan. Lokakuussa 1805 Ranskan laivasto amiraali Villeneuven komentamana ja Espanjan laivasto, amiraali Gravinan komentamana olivat ankkuroituneet Cadizin linnoitusten suojaan Cadizin lahdelle.

Lokakuun 20. molemmat laivastot, nyt amiraali Villeneuven komentamina, purjehtivat jonomuodostelmassa Cadizista lounasta kohti kevyessä tuulessa. Amiraali ei ollut tietoinen, että englantilaiselta fregatti HMS Siriukselta tarkkailtiin hänen laivastojensa liikkeitä ja että tieto niistä saatiin viestilinkkeinä toimivien englantilaislaivojen välittäminä piilossa olevalle Englannin laivastolle. Nelson antoi laivastonsa kapteeneille käskyn epätavallisesta hyökkäysmuodostelmasta.

Lokakuun 21. päivän aamuna amiraali Villeneuve antoi laivastolleen käskyn palata takaisin kohti Cadizia. Nelson lähetti tunnetun lippuviestinsä: ”Englanti odottaa jokaisen tekevän velvollisuutensa” ja antoi kello 12.15 lopullisen hyökkäyskäskyn.

Nelsonin 27 laivaa hyökkäsivät Ranskan ja Espanjan yhdistyneiden laivastojen 33 laivaa vastaan kahdessa muodostelmassa. Nelsonin lippulaiva HMS Victory  kapteeni Hardyn johdolla johti luuvartin (tuulen) puoleista muodostelmaa, HMS Royal Sovereign kapteeni Collingwoodin johdolla leen (tuulen ala) puoleista muodostelmaa.

Myöhään iltapäivällä taistelu oli ohi, Ranskan ja Espanjan laivastot tuhottu viimeiseen laivaan Englannin menettämättä alustakaan. Nelson itse sen sijaan oli haavoittunut kuolettavasti ranskalaissotilaan luodista johtaessaan hyökkäystä laivaltaan ”Redoutable”. Napoleonin suunnitelmat oli tuhottu ja Englanti hallitsi meriä – Trafalgar näytti kurssin Euroopan historialle seuraavien sadan vuoden ajaksi.”

Tuntui aika huimalta purjehtia samoilla vesillä.

Kello puoli kuudelta saavuttiin Barbaten sataman suulle. Merikartoissa ja pilottikirjoissa oli tarkoin varoitettu sataman suulla olevista pysyvistä tonnikalaverkoista, mutta ainuttakaan näiden verkkojen merkitsemiseksi käytettävää suurikokoista, valaistua verkkopoijua emme nähneet. Liekö tonnikalakanta huvennut sitten karttojen piirtämisen niin, ettei pyydystäminen enää kannata. Tähän viittasi myös satamassa näkemämme ”Atun” (Tonnikala) – isokokoinen kalastusalus, joka oli muutettu turistikierroksia merellä tekeväksi alukseksi.

Barbaten satamasta ei ole paljon kerrottavaa. Moderni, steriili ja jo rapistumaan päin. Alle parikymmentä vuotta vanhat rannan liikerakennukset, arvatenkin nämäkin EU-varoilla rakennetut, ammottivat tyhjyyttään. Yksi ravintola satamassa oli, mutta tänään maanantaina sekin oli suljettu. Jotenkin koko satama henki Barbaten asemaa Cadizin ja Gibraltarin välissä pysähdyspaikkana, jossa yövytään yö silloin kun se on välttämätöntä ja jatketaan heti aamulla matkaa jompaankumpaan suuntaan. Näin asennoiduimme mekin, suihkuttelimme veneestä suolakerroksen pois, laitoimme veneillallisen, kävimme itsekin suihkuissa ja painuimme pehkuihin.

07.09.2010 Barbate-Gibraltar 40 mpk

Pesukonemeininkiä

Jaska:

Kävimme aamulla jännityksellä lukemassa sääennusteen satamatoimistossa. Tämän viimeisen Atlantinpuoleisen etappimme reitti kulkisi Tarifan ohi paikassa, jossa vuodessa tuulee 300 päivänä yli 30 solmua-eli yli 15 m/s. Lisäksi paikassa on voimakkaat vuorovesivirtaukset. Jos tuulisi voimakkaasti idästä, ei itäänpäin menevän vuorovesivirran aikana merelle olisi asiaa. Olimme laskeneet, että lähtemällä kello kymmenen maissa saisimme parhaimmat vuorovesivirrat puolellemme, ratkaisevaa olisi siis tuulen suunta. Ennuste osoitti aamupäivällä 3-4 beaufortia lännestä, voimistuen iltapäivällä 4-5 beaufortiin. Ei kun matkaan!

Sataman suulla puoli yhdeltätoista vielä mietittiin, pitäisikö tuuliperäsimen peräsin sittenkin laittaa paikalleen – olin irrottanut sen muutama satama takaperin ja puhdistanut leväkasvusta, mutta emme olleet laittaneet sitä paikoilleen, koska päivämatkat olivat puhdistuksen jälkeen tähän asti olleet suhteellisen lyhyitä. Itse toimenpide on aivan yksinkertainen, vie noin minuutin, mutta edellyttää kapteenin kapuamista laidan yli tuuliperäsimen putkiston päälle voimistelemaan. Päätettiin selviytyä ilman tuuliperäsintä, päätös, jota myöhemmin ensin harmittelimme ja sitten kiitimme.

Heti satamasta päästyä nostettiin isopurje ja avattiin rullagenoa. Saatiin hyvät 5-6 solmun vauhdit  (SOG) sivumyötäisessä tuulessa. Hetken aikaa mietittiin myös mesaanipurjeen nostamista, mutta päätettiin sittenkin katsoa tilanteen kehittymistä. Olimme laskeneet, että ensimmäisten kolmen tunnin ajaksi saisimme vastavirtaa, joka sitten suunnilleen Tarifan kohdalla kääntyisi 2,5 solmun myötävirraksi. Vauhtimme oli tämän huomioon ottaen heti alun pitäen aika kova.

Purjehdimme riemupurjehdusta kohti Tarifaa ja ihastelimme ensimmäistä kertaa näyttäytyvää Afrikan rannikkoa. Muistelin Kotovuorten kirjoittaneen matkakertomuksessaan tässä kohdassa, että ”Aika kauaksi Koto-Suomesta ollaan tultu”. Mitäpä tuohon lisäämään. Iltapäivän ensimmäisen tunnin aikana tuuli voimistui ja vauhtimme kiihtyi 6.5 – 7,5 solmuun. Samalla aallokko kasvoi selvästi. Ohjailu alkoi nyt käydä perähenkilön voimille ja toivoimme, että tuuliperäsin olisi ollut käytettävissä – ei ollut.

Tarifaa lähestyttäessä tuulimittari meni jälleen mykäksi. Nyt alkoivat ns. päreen reunat ruskistua moisen mittarin suhteen – aina mykkänä kun sitä eniten tarvittaisiin.  Vaihdoimme ruorivastuuta. Nyt aallokko oli jo aikalailla isoa ja venettä täytyi ohjailla niin, ettei perää nostava aalto päässyt kääntämään venettä poikittain aallonpohjaan. Rullasimme genoapurjetta kunnolla sisään. Jos meillä olisi ollut tuuliperäsin käytössä, olisi se pitänyt nyt vapauttaa tehtävästään ja siirtyä kuitenkin käsiohjaukseen, sillä aaltojen tulosuuntaan ja voimaan piti reagoida koko ajan. Tällaiselta siis tuntui vaatteista pesukoneessa, vain pesuaine puuttui.

Hiukan ennen Tarifaa se sitten tapahtui. Myöhästyin hieman perän pitämisessä tarpeeksi jyrkästi aaltoon, joka pääsi kaatamaan venettä kunnolla kyljelleen. Vihreä vesimassa syöksyi sivukantta pitkin taakse, täytti avotilan reunalla mantookeihin osin nippusiteillä, osin ohuella köydellä kiinnitetyn tuulisuojan ja repäisi sen irti kiinnityksistään, alareunan kiinnityksiä lukuun ottamatta. Aalto nosti kevyesti paikaltaan paapuurinpuoleisen ”mittatilaustyönä” tekemäni irokopuisen ohjailuistuimen ja vei sen mukanaan laidan yli mereen. Pienintäkään mahdollisuutta estää istuimen putoaminen mereen ei ollut.

Sain veneen taas tasapainoon, käänsimme keulaa hieman tuuleen ja rullasin genoan kokonaan sisään.

Jatkoimme matkaa ja tarkastelimme tuhoja. Istuin menetetty, mutta kun olin sen itse tehnyt, voisin Suomeen palattua tehdä uuden tilalle. Ei siis korvaamatonta vahinkoa, mutta autotalli – puhdetyötä sitten aikanaan parin talviviikon iltojen ajaksi. Mantookista roikkuneet hätänousuportaat olivat repeytyneet irti, mutta roikkuivat alakiinnikenarunsa varassa. Nostettiin veneeseen ja todettiin korjauskelpoisiksi. Parin-kolmen tunnin ompelutyö säilytyspussin harsimiseksi kasaan. Sitten katseemme osui mantookitolppaan, johon tuulisuoja oli etupäästään kiinnitetty: taipunut 30 astetta taaksepäin, mutta taivutettavissa entiselleen. Ilmeisesti nippusiteet olivat pelastaneet kaidetolpat suuremmilta tuhoilta, ne olivat repeytyneet ja päästäneet tuulisuojan vapaaksi ennen kuin tolpat olisivat vääntyneet kokonaan solmuun. Tuulisuoja oli kiinni etummaisessa tolpassa ohuella köydellä, joka ei katkennut ja siitä johtuen tolppa oli taipunut veden painosta.

Itse tuulisuojasta oli peri kiinnitysrengasta repeytynyt irti ja ne olisi helppo korjata. Totesimme, että tällainen alareunastaan täysin umpinainen tuulisuoja ei ole näissä olosuhteissa oikein hyvä, suojassa pitäisi olla ainakin 5 cm  rako sen alareunan ja veneen yläreunan välillä, jotta sivukannelle syöksyvä vesi ei pääsisi painamaan tuulisuojaa liiaksi.

Ei siis mitään korvaamatonta tappiota. Nyt oli vain keskityttävä ohjailuun ja varottava ettei samaa sattuisi uudelleen. Meno oli kuoppaista ja rullaavaa, ruoripinnaa sai vääntää oikein kunnolla voimalla pitääkseen veneen kurssissa. Gibraltar ilmiselvästi oli päättänyt asettaa meidät koetukselle vielä viimeisellä etapilla. Arvelimme, että tuulta oli nyt jo selvästi ennustettua 5-6 beaufortia enemmän. Tätä menoa kesti vielä vajaan tunnin, sitten pääsimme Tarifan niemen taakse ja meri rauhoittui, mutta vain hetkeksi. Nyt purjehdimme kohdassa, joka merikarttaan oli merkitty ”overfalls”-alueeksi, siis suoraan pystyyn merenpinnasta nousevien vaarallisten aaltojen alueeksi. Onneksi tuuli oli nyt samasta suunnasta kuin virta, nopeutemme oli pitkiä aikoja päälle 8 solmua SOG, jossa virran apua ehkäpä parisen solmua. Tuulimittari pysyi edelleen mykkänä ”boottaus”yrityksistä huolimatta. Meillä on kyllä kajuutassa kädessä pidettävä vara-tuulimittari, mutta tässä röykytyksessä oli parempi pysyä istuinkaukalossa tarkkailemassa aaltoja kuin etsiskellä kajuutassa tuulimittaria.

Aika pian Tarifan ohitettuamme alkoi ”The Rock” – Gibraltarin kallio – näkyä edessä. Tunne oli aikamoinen. Olimme saavuttamassa matkamme eräänlaisen päämäärän – purjehtia Suomesta Välimerelle Atlantin kautta. Vaikka matkamme jatkuu vielä pitkään Välimerellä, emme varsinaisesti siirry enää uusille merille  – Tyrrhenianmeri, Ionianmeri ja Adrianmeri, toivottavasti sitten aikanaan, ovat Välimeren osia.

Tuuli puhalsi edelleen kovaa ja mietimme, kuinka hoitaisimme 40 asteen kurssinmuutoksen kohti Gibraltarinlahden pohjukkaa tässä tuulessa ja aallokossa. Jiippaaminen, vaikkakin uuden puomijarrumme avustuksella tehtynä, tuntui riskaabelilta. Jos jarru jostain syystä kuitenkin pettäisi, ei riki selviäisi vaurioitta. Isonpurjeen laskeminen mastolle menemällä tässä keikutuksessa ei myöskään kauheasti houkutellut, jos olisi olemassa vaihtoehto. Tärkeintä oli selvitä kurssimuutoksesta hallitusti. Niinpä nielimme purjehtija-ylpeytemme, käynnistimme koneen ja teimme koneen avustuksella tarkoin valitussa aaltojen välissä ns. lehmänkäännöksen, eli käänsimme keulan styyrpuurin kautta tuuleen ja edelleen ympäri, ja hyvin hallitusti. Näinhän sitä raakapurjealuksetkin aikanaan tekivät ”lehmänkäännöksiä”.

Pian käännöksemme jälkeen tuli taas parvi delfiinejä tervehtimään. Olikohan se merkki, että Mr. Gibraltar oli hyväksynyt suorituksemme ja esitti tervetulotoivotuksensa.

Gibraltarinlahdella laivaa oli kuin ”ketun nenää”, kaikki ankkurissa. Jos olen oikein ymmärtänyt, näistä laivoista valtaosa on öljytankkereita, jotka parkkeerataan tänne öljyn hinnan heilahteluja odottamaan. Sitten hinnan ollessa sopivalla tasolla laiva saa käskyn toimittaa lastinsa ostajalle milloin missäkin.

Tuulimittari palasi eloon ja osoitti 15 m/s tuulta lahdella. Aallokko oli kuitenkin jo pienempää, tosin vihaista. Nyt sen sijaan kaiku alkoi osoittaa pelkkää viivaa. Miten se oli mahdollista, mehän puikkelehdimme aivan laivojen vieressä. Marina Bayn satamaa lähestyessämme kaikukin alkoi sitten näyttää taas oikeita lukemia. Myöhemmin kartasta tarkistin, että Gibraltarinlahden pohja todellakin putoaa 50 metrin syvyydestä 500 metrin syvyiseksi lähes pystysuoraan. Laivat olivat ankkuroituneet vedenalaisen jyrkänteen reunalle ja me purjehdimme syvänteen puolella, jossa kaikulaitteen näyttö ei riittänyt.

Kutsuin Marina Bayn satamaa VHF:llä. Jännitimme vastausta, sillä ei ollut mitenkään varmaa, että tilaa satamassa löytyisi. Vastaus kuului, ja ilmoitettuamme Vestervikingin mitat saimme helpottavan ilmoituksen: ” Yes, we have a berth for you”. Marina Bayn satama sijaitsee aivan lentokentän kiitoradan vieressä ja pilottikirjoissa varoitetaan, että strobovalon vilkkuessa alukset eivät saa mennä eivätkä tulla Marina Bayn satamaan – mastot voivat osua lentokoneen siipien tielle.

Joku valo jossakin kiitoradalla päin kyllä vilkkui, mutta arvelin, että tositilanteen varoitusvalo olisi varmaankin isompi ja tehokkaampi, joten pelko pois ja satamaan sisään. Kiinnityimme kahden veneen väliin keula kohti laituria ja perä kiinni merenpohjasta nostettavassa peräköydessä. Siis köysi roikkuu etupäästään laiturissa, josta se käydään ottamassa kiinni ja nostetaan vedestä veneen kannella kohti perää kulkemalla.

Jonkun ajan päästä sataman marinero tuli paikalle ja totesi ystävällisesti, mutta päättäväisesti, että olimme kiinnittyneet väärään paikkaan, hän oli tarkoittanut toista paikkaa ja vene pitäisi siirtää vielä ennen iltaa. Ohjeen väärin ymmärtäminen ei ollut mikään ihme, sillä Gibraltarilla puhuttava englanti on sekoitusta englannin ja espanjankielestä ja sitä kun sitten mongerretaan radioaalloilla niin johan siinä kielitaitoisempikin menee solmuun.

Kävin kuitenkin ensin hoitamassa satamatoimistossa muodollisuudet. Ystävällinen virkailijaneitonen kysyi, että pääsimmekö Tarifasta ilman vaurioita, oli ollut vuodenaikaan nähden normaalia kovempi keli ja tuulta säätiedotuksen ylittävät 7 beaufortia.  Sillälailla!  Kerroin, että isompia vahinkoja ei tullut, yksi istuimen menetys merelle ja kaidetolpan vääntyminen. Marinero ilmoitti, että vene voitaisiin siirtää uuteen paikkaan, kunhan tuuli laantuisi, minkä pitäisi tapahtua kello 19 tienoilla. Sovimme siis treffit laiturille uuden kiinnittymispaikkamme luo klo 19. Palasin veneelle tappamaan aikaa reiluksi tunniksi. Tavoitteen saavuttamisen juhlintaa kun ei sopinut, sattuneesta syystä, aloittaa, ennekuin vene on lopullisella paikallaan.

Seitsemään mennessä tuuli oli laantunut hiukan alle 10 m/s ja siirsimme veneen ongelmitta uudelle paikalle, onneksi keula tuuleen päin kohti laituria. Onneksi sen vuoksi, että näimme kuinka vastapäätä, laiturin toisella puolella, hieno lasikuituinen Colin Archer hakkasi keuraraakansa pään poikki betonilaiturin reunaan tuulen työntäessä suoraan takaa ja pohjaköyden ilmeisesti jonkin verran joustaessa. Ei kiva näky.

Korkkasimme tietenkin pullollisen Prestige -Cavaa, jonka olin muuten ostanut edellisen kerran Englannissa käydessämme Marks & Spenceriltä Guernseystä, lähetimme statuksen kertovat tekstiviestit laajoille sukulais- ja ystäväpiireille ja laittauduimme illalliselle. Marina Bay on modernin ”Ocean Village” -satamakompleksin satama, kymmenien ravintoloiden reunustama. Valitettavasti useimmat ovat näistä pubityyppisiä, Englannissa kun ollaan, eikä pubiruoka oikein innostanut. Päädyimme puolityhjään meksikolaisravintolaan, jossa söimme hyvät, mutta ei kunniamainintoja ansaitsevat annokset.

Illalla vielä veneessä muisteltiin tähänastisen matkamme monia vaiheita ja hoidettiin jäljelle jäänyt Cava parempiin suihin.

08.09.2010  Gibraltar

Jyrinää

Jaska

Aamulla herättiin maailmanloppuun. Ääni, joka vierestä nousevasta lentokoneesta lähti oli sanoinkuvaamaton, ainakin silloin, kun se tunkee pahaa aavistamattoman unen läpi. Hetihän sen tajusi, mistä on kysymys, mutta ne ensimmäiset nanosekunnit olivat kyllä silkkaa shokkia.

Suuri osa päivästä meni edellisen legin vahinkojen korjailussa ja hyvin ne saatiinkin korjattua. Ryhdyttiin myös varustelemaan purjehdusvieraidemme, Antti ”Pastori” Saarnion ja vaimonsa Pirkon tuloa hankkimalla tavaroille uutta järjestystä. Yllättäen tavarakasan täyttämästä keulapiikistä löytyi viihtyisä kahden hengen asuttava kajuutta.

Marina Bayn sataman venekanta on kirjavinta mitä ollaan satamissa yleensä nähty. On julmetun kokoista loisto(öky)risteilijää, todella merikelpoista valtameripurjevenettä, mutta myös kesken jäänyttä projektivenettä ja purjehdukseen kyllästyneiden ”myydään” lapulla varustettuja jo kauhtuneita purjeveneitä. Täällä, jos missä saattaisi kielitaitoinen veneitä tunteva ja niitä korjaamaan ja kunnostamaan pystyvä henkilö tehdä elämänsä venekaupat.

Laiturilla kävellessämme löysimme ainakin 70-jalkaisen loistoveneen, jonka omistaja patsasteli komentosillalla kolmannessa kerroksessa. Veneen peräpeilistä oli aivan pakko ottaa kuva. Omistaja tietysti asettui kuvaan mukaan ja perähenkilö lausui muutaman kohteliaisuuden veneestä, jotka omistaja hotkaisi kuin imarrusta litkivä kissa. Todellinen syy veneen ikuistamiseen oli tietenkin peräpeilissä korkein kirjaimin loistava aluksen nimi: ”NAVETTA”

Illansuussa testattiin rantaravintoloiden kiinalaisosaston taso, joka oli korkeampi hintojen kuin ruoan laadun suhteen.

09.09.2010    Gibraltar

Puna-valkoinen juhlapäivä

Jaska:

Jätettiin vielä Gibraltariin tutustuminen väliin, koska Saarnioiden kanssa oli sovittu, että käytetään yhdessä lauantai 11. syyskuuta siihen. Päivä meni blogia kirjoitellessa. Perähenkilö mutisi, että blogista löytyy tarina miehestä joka kirjoittaa blogia joka kertoo miehestä joka kirjoittaa blogia joka kertoo miehestä joka kirjoittaa blogia joka kertoo miehestä joka kirjoittaa blogia jne.

Arto Honkaniemi ystävämme ehdotti tekstiviestillä perähenkilön ylentämistä Gibraltariin purjehduksen johdosta. Pitäisi kuulemma löytää olemustaan paremmin kuvaava nimike. Asia on harkinnassa. Toistaiseksi paras löydetty nimike on ”Pinnisti”.

Iltapäivällä käytiin varaamassa vuokra-autoa lentoasemalta, huonolla menestyksellä. Tarkoitus on lähteä huomenaamulla noutamaan Saarniot Malagan lentokentältä. Lentoaseman Avis oli mennyt kiinni nenämme edestä ja aukeaisi aamulla klo 10.  Niinkin ehdittäisiin, kone on tulossa vasta vähän vaille yksi ip.

Matka Gibraltarista lentoasemalle oli muuten aika mielenkiintoinen, siinä nimittäin käveltiin (ja myös ajoneuvoliikenne kulki) kiitoradan poikki. Lentokoneiden nousun ja laskun ajaksi kiitorata tietenkin suljettiin poikkiliikenteeltä puomeilla. Aika erikoinen tunne joka tapauksessa kävellä kiitoradalla.

Käveltiin vielä joltinenkin matka ”Morrison” tavaratalolle ostamaan proviantin täydennystä. Tavaratalo oli tupaten täynnä ihmisiä ja hyllyt alkoivat kolista tyhjyyttään. Kysyimme kassalta, mistä oli kyse, oliko inventaario tulossa. Ei suinkaan, vaan huomenna on ”National Day” itsenäisyyspäivää vastaava juhla, ja ihmiset tietenkin varustautuvat perusteelliseen juhlimiseen.

Palattiin veneelle ja valmistettiin ateria ”Man tager vad man haver” – periaatteella.

10.09.2010    Gibraltar-Malaga-Gibraltar

Autoturistiksi

Jaska:

Aamulla oltiin kymmentä vaille yhdeksän koputtelemassa lentoaseman Aviksen ovea. Yllätykseksi ovi avautui ja yllätykseksi saimme kuulla vuokrauspisteen hoitajalta, että kaikki autot on varattu.

Syynä tilanteeseen tietenkin ”National Day”.

Löysimme kuitenkin lentoaseman ilmoitustaululta Espanjan puolen rajakaupungissa La Lineassa sijaitsevan vuokraamon puhelinnumeron. Soitto sinne ja tilanne pelastettu. Ei tarvinnut kuin kävellä passia vilauttaen rajan yli ja siitä parisataa metriä kaupunkiin. Sieltä löytyi hyvää palvelua englanninkielellä ja dieselkäyttöinen neliovinen Seat. Saatiin vielä ajo-ohjeita Malagan lentokentälle 120 kilometrin päässä. Matkaan!

Oli oikeastaan aika kiva nähdä tätä Costa del Sol’ia sisämaastakin päin. Meikäläinen ei ennalta ollut kuvitellut, että rantavyöhykkeen takaa alkaa heti vuoristo, mutta uskottava se oli. Koko rannikkovyöhyke on aivan täyteen rakennettu. Siellä täällä näkyi jo jonkin aikaa sitten kesken jääneitä aavemaisia rakennusrunkoja. Kansainvälinen talouslama on jättänyt syvät jälkensä myös näille seuduille. Kuulemma vasta aivan viime aikoina on rakennustoiminnassa alkanut taas näkyä pieniä elonmerkkejä.

Naapuriveneemme engelsmanni kapteeni Marina Bayssä kertoi rannikkoa nimitettävän myös nimellä Costa del Crime, koska erityisesti itä-euroopan huume- ym. mafiosot ovat sijoittaneet rahojaan kiinteistöihin näillä nurkilla ja ajelevat ympäriinsä mustilla mersuillaan ja punaisilla ferrareillaan. Mikähän mahtoi olla muutamankin Marina Bayn loistoveneen rahoituspohja…?

Saarnioiden lento Brysselistä Malagaan oli sitten parisen tuntia myöhässä, kuten sopi odottaakin, joten matkalla ei tarvinnut pitää suurempaa kiirettä. Tunnin verran odotteluaikaa jäi kuitenkin lentoasemalle, mikä käytettiin pikaruokaravintola-ateriaan ja yleiseen holjailuun.

Vieraat tulivat, pakkauduttiin autoon ja suunnattiin kohti Gibraltaria. La Lineassa käytiin bunkraamassa Carrefourissa ja aika täyteen ruokaa ja juomaa neliovinen Seat saatiinkin. Kun auto kerran oli käytössä, ajettiin ostokset tietenkin Marina Bayhin asti, minkä jälkeen allekirjoittanut lähti palauttamaan auton la Lineaan. Kaikki sujui muuten hyvin, paitsi että auton luovutettuani ja kohti lentokenttää ja Gibraltaria kävellessäni havaitsin silmälasien puuttuvan matkasta. Samalla kauhistuksen hetkellä matkapuhelin soi ja sielläpä autovuokraamon neitonen ilmoitti käyneensä tarkistamassa autoon ja löytäneensä silmälasit. Hyvää ja oikea-aikaista palvelua dementikkojen klubiin pyrkiville!

Gibraltarin puoli olikin jo sitten täynnä valko-puna-asuista juhlaväkeä. Saman väriyhdistelmän kasvomaalauksia oli joka toisella vastaantulijalla ja tunnelma muutenkin ei-niin-kovin-kaukana Suomen vapusta.

Illalla käytiin joukolla syömässä intialaisessa ravintolassa, jonka ruoan maittavuudesta äänet menivät 3-1, ja katseltiin tornitalojen välistä näkyvää National Dayn ilotulitusta, joka oli aika komea, näin neljäsosaltaankin nähtynä.

2 vastausta to “04.-10.09.2010”

  1. Hannu Seppänen Says:

    Hei Jaska ja miehistö kirjoituksianne seikkailuistanne on kiva lukea kun pari vuotta sitten pääsimme Tarinan kyydissä seilaamaan samoja vesiä. Barbaten satamaan tullessa mekin ihmettelimme että missähän ne ilmoitetut verkot on, mutta tonnikalamuseoon tutustuessa selvisi että ne oli kerätty jo syksyksi pois. Kaupungissa saa 700 ihmistä elantonsa tonnikalan pyynnistä. Kalasatamasta kaupunkiin kävellessä sen tajusi kun katseli miehen korkuisia verkkoankkureita, niitä oli rivissä päällekäin useita satoja. Ja teimme parin kilometrin päässä olevasta Super Mercadosta sen reissun edullisimmat ostokset. Meistä Barbate oli kiva kaupunki kun käveli peremmälle. Ei ole koiraa karvoihin katsominen. Lokakuun 18 päivä on varattu lennot Ateenaan pääsemme siirtopurjedukselle Turkkiin. Sitten ollaan samalla merellä. Terveisin HVK:n Hannu ja Eija

    • vesterviking Says:

      Hei,

      Ja terveiset Almerimarista. Mekin olemme uudelleen lukeneet kiinnostuneina kertomusta Tarinan matkasta.

      Hyvä, jos tonnikalaa saa edelleen Gibraltarin tienoilta. Meille oli eräistä keskusteluista välittynyt käsitys, että tonnikala on jokseenkin kaikonnut noilta vesiltä.
      Jos olisi ollut aikaa käydä kaupungissa olisimme ehkä saaneet uutta tietoa. Aika steriili paikka Barbaten satama oli, moneen muuhun verrattuna.

      Parhain terveisin,

      Jaska

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: