29.08-03.09.2010

29.08.09 Lagos

Nukketanssia

Jaska:

Aamu käynnistyi myöhäisellä lounaalla turistiravintolassa. Lagos on kovasti englantilaisten purjehtijoiden suosiossa, siksi ruoan ohella tarjoiltiin nupit kaakossa Bee Geesiä ja Abbaa potpurina. Laitettiin pitkästä aikaa avotilaan aurinkokatos, kun viivytään paikassa useampi päivä. Lämpötila varjossa hipoo kolmeakymmentä astetta.

Illemmalla lähdettiin laiturikävelylle. Kun päästiin ruotsalaismiesten Solea-veneen luo, saatiin kutsu tulla veneeseen juomaan kylmää ruotsalaista mehua. Kyllähän se maistui. Samalla saatiin myös veneen esittely. Vaikutti asialliselta ja merikelpoiselta. Volvon tietotekniikkainsinööri neuvoi miten satelliittipuhelimeen saa ladattua grip faileja (sääkarttoja, vastaavia, joita saa internetistä ilmaiseksi osoitteesta passageweather.com). Tietenkin, kun ollaan w-lanin/wi-fi:n ulottumattomissa, on satelliittipuhelin säätietopäivitykseen yksi, joskin aika kallis vaihtoehto. Kaverukset olivat siis suuntaamassa Karibialle, sen jälkeen suunnitelmat olivat vielä avoimet – palatako Ruotsiin vai jatkaako Panaman kanavan läpi.

Myöhemmin illalla seurasi sitten vastavierailu Vestervikingissä. Miehillähän oli kokemusta myös puuveneistä, joten puhuttavaa riitti.

Käytiin vielä selvittämässä nettikahvilan paikkaa satamatoimistosta. Sieltä tullessamme huomasimme, että liikkeellä oli poikkeuksellisen paljon ihmisiä, jotka kulkivat samaan suuntaan. Pysäytimme erään pariskunnan ja kysyimme, mistähän mahtaa olla kysymys. Lähempänä sataman suuta esitettäisiin kello kymmeneltä alkava jättiläis-nukkespektaakkeli. Liityimme joukkoihin.

Spektaakkeli alkoi sitten puoli yhdeltätoista. Kysymys oli ”ääniä ja valoja” tyyppisestä näytöksestä, jossa oli kyllä jonkinlainen tarina takana, emme tosin saaneet siitä minkäänlaista otetta. Vaikuttavinta oli parinkymmenen valkoisiin vaatteisiin puetun taiteilijan temppuilu parin-kolmenkymmenen metrin korkeudelle maasta nosturilla nostetussa verkossa valonheittäjien loisteessa. Mukaan oli saatu myös aivan Madonnalta näyttävä, parikymmentä metriä korkea sätkynukke, jota iso nosturiauto liikutteli. Ihmeen luonnolliseksi oli nuken lantioiden heiluttelu ja muu tanssiliikehdintä saatu.

Poistuimme veneelle hivenen haltioituneina.

30.08.2010 Lagos

Hidastelua nettikahvilassa

Jaska:

Kaunista ja kuumaa edelleen. Blogin kirjoittamista, kaupassakäyntiä. Nettikahvilassa meni useampi tunti kuvia blogiin ladatessa. Kahvilan omat koneet olivat toivottoman hitaita, onneksi oli oma läppäri mukana. Myöhäinen kanafilee-illallinen syötiin veneessä kolmenkymmenen asteen lämpötilassa.

31.08.2010 Lagos – Vila Moura 34 mpk

Vain tuuli puuttuu

Jaska

Aamiaisen ja suihkun jälkeen kapu lähti merikarttaostoksille. Marinan vierestä löytyi toistaiseksi parhaiten varustettu koskaan näkemäni venetarvikeliike. Mitä täältä ei saisi, sitä ei veneessä tarvita.
Viisi Imrayn karttaa Välimeren niiltä alueilta, joilla tämän kauden loppuosalla tulemme vielä liikkumaan, maksoivat 125 e eli 25 e kappaleelta. Muistaakseni kuitenkin halvempaa kuin Troil Marinissa Suomessa. Myös telakointialue vieressä näytti vaikuttavalta laajuudeltaan ja palveluiltaan.

Lähtiessä käytiin tankkaamassa 60 litraa löpöä. Jokisuistosta päästyä yritettiin purjehtia, huonolla menestyksellä. Niin vaan meni koneajoksi koko tämäkin legi Lagosista Vila Mouran satamaan, jonne saavuttiin viiden aikoihin iltapäivällä.

Vila Moura olikin sitten ehkäpä pöyhkein tähän asti näkemistämme satamista. Reception-toimisto hotellitasoa. Koko satama-alue on uudisrakennettu, kauppakeskuksia ja hotelleita. Paljon isoja moottoriveneitä, ilmeisesti näillä kohdin alkaa megajahtien valtakunta. Ei todellakaan sellainen satama, jossa meikäläiset viihtyisivät, mutta yhden yön nyt kestää missä vaan ympäristössä.

Ruokapaikka piti löytää. Löytyi Akvavit-niminen ravintola, sinivalkoisella väriyhdistelmällä sisustettu, siis sinne. Ravintolan oli joku ruotsalainen perustanut ja ruokalistakin oli kovasti pohjoismaalainen. Syötiin aluksi toast skagenit ja kalakeitto. Molemmat oikein hyviä, toast skagenissa jopa tilliä. Pääruoaksi grillattua lohta, joka oli juuri niin hyvää kuin norjalaisesta pussilohesta pystyy aikaansaamaan. Kallistakin oli, pohjoismaalaiseen tapaan.

Illalla rantapubi houkutteli karaokellaan. Pitihän tuo mennä tsekkaamaan. Ehdimme tuskin istahtaa pöytään, kun paikan valtasi englantilainen miesporukka, viettämässä yhden onnettoman polttareita. Juhlakalun juhla-asua, mm hattua, estää hyvä kotikasvatus kuvailemasta yksityiskohtaisemmin. Muut eivät sitten paljon lavalle päässeetkään. Muistaakseni yksi taisi osata laulaakin.

01.08.2010 Vila Moura- Vila Real de Santo Antonio 55 mpk

Yksinkertainen on kaunista

Jaska:

Vila Mourasta lähdettiin vähän ennen puoltapäivää hyvin heikossa tuulessa kohti Portugalin ja Espanjan rajajoessa sijaitsevaa Vila Real de Santo Antoniota. Edelleen siis koneajoa tiedossa. Virtakin oli kulkusuuntaamme vastaan ainakin solmun voimalla. Kaiken lisäksi koko ajan sai väistellä kalanpyydyksiä.

Olimme ajoittaneet lähtömme niin, että rajajoelle saavuttaisiin slackin aikaan. Oppaissa varoitetaan yrittämästä sisään satamaan ebb’in aikana, eikä ainakaan jos merellä vallitsee kova merenkäynti. Joen suiston hiekkapenkat muuttavat paikkoja jatkuvasti ja joidenkin kohdalla vettä on vain parisen metriä.

Saavuimme joen suulle juuri suunniteltuun aikaan ja rantautuminen satamaan sujui marinerojen opastuksella mallikelpoisesti. Paikka vaikutti tosi mukavalta, vanhat talot reunustivat satamaa ja satamaravintoloissa paikalliset kalastajat väittelivät iltaoluittensa äärellä milloin mistäkin. Ilmeisesti satamaan ajon vaikeusaste oli säästänyt tämän paikan pahimmilta turistivirityksiltä.

Satamatoimiston neitoset kujeilivat. ” Suihkut ovat tässä rakennuksessa, mutta ovissa ei ole lukkoja. Mutta ei se meitä haittaa jos te kuljette siitä ohi kun olemme suihkussa…” Kapu poistui toimistosta kolmekymmentä vuotta nuorentuneena. Veneellä sitten vasta tuli mieleen että tarkoittivatkohan tytöt, ettei tästä herrasta ole enää mitään vaaraa?

Portugalin satamaoppaassa kehotettiin syömään täällä tonnikalaa. Kysyimme siitä kalastajien suosimasta ravintolasta olisiko tarjolla grillattua tonnikalaa ja saimme myöntävän vastauksen.
Tonnikalapihvit, 10 euroa kappale nautittiin avotaivaan alla tähtiä katsellen. Olivat taivaallisen hyviä, vaikka sisältäkin kypsiä, eivät yhtään kuivahtaneita, kuten tonnikalapihville helposti liialla paistamisella käy. Ruokahetkeämme vaani ravintolan kissa herkeämättömällä tuijotuksellaan. Oli ilmeisesti tottunut saamaan osansa asiakkaiden ruoka-annoksista. Jälkiruoaksi tarjoiltu ananasannos oli aivan huikean hyvä.

Tyyliin kuului, että Visalla ei voinut maksaa, vaan käsinkirjoitettu lasku – kolme ruokalajia, pullo Vinho Verdeä ja parit kivennäisvedet – oli 44 euroa kahdelta hengeltä. Hyvin kohtuullista.

02.09.2010 Vila Real do Santo Antonio – Chipiona 62 mpk

Lopultakin tuulta

Jaska:

Santo Antoniosta piti myös lähteä slackin aikaan, joka oli tasan yhdeksältä. Merelle päästyä tuuli puhalteli mukavasti ihan oikeasta suunnasta, takaviistosta, joten purjeet auki! Tarkoitus oli mennä Mazagoniin noin 30 mpk päähän, mutta kun tuuli näytti nyt suosiolliselta, muutettiin suunnitelmia ja suunnattiin Chipionaan 62 mpk päässä.

Pari tuntia saatiin hyvää purjekyytiä, joskin pyydyksiä sai taas väistellä vähän väliä, sitten tuuli laantui ja jouduttiin käynnistämään moottori. Jätettiin kuitenkin isopurje ja mesaani ylös tiukasti skuutattuina toivossa, että tuuli nousisi uudelleen.

Näin tapahtuikin, tuuli kääntyi länteen, voimistui ja päästiin taas kunnolla purjehtimaan. Nyt suhteellinen tuuli pysyi koko loppumatkan 6,5 -7,5 m/s lukemissa ja päästiin koko jäljellä oleva usean tunnin matka perille Chipionaan hienosti purjehtien. Perillä oltiin varttia yli seitsemältä illalla.

Saimme veneelle vaikeasti sisäänajettavan paikan aivan ponttoonin perältä tuulen painaessa kohti rantaa. Neljän paikalle tulleen marineron avustuksella kiinnittyminen sujui ilman havereita, kuinkahan olisi mahtanut onnistua kahdestaan? Olemme tosin kehittäneet rantautumiseen menetelmän, jota käyttäen pitäisi selvitä pahimmilta sählingeiltä: veneen keskiosassa on valmiiksi kiinni springiköysi. Rantautuessa perähenkilö hyppää veneen kyljestä ponttoonille ja kiinnittää ko. köyden pollariin siten että laidan kiinnityskohdan ja pollarin välissä on parisen metriä köyttä. Kapu pitää koneen vetämässä eteenpäin ja reagoi peräsintä kääntämällä tuuleen tai virtoihin. Vene pysyy springin varassa ponttoonissa siististi kyljittäin siksi aikaa, että keula- ja peräköydet saadaan kiinnitettyä. Näiden avulla ja springiä tarvittaessa löysäämällä saadaan vene sitten sijoitettua hässäköimättä eteenpäin lopulliselle paikalleen.

Syötiin herkullinen tonnikalaspagetti kesäkurpitsalla vahvistettuna ja ryhdyttiin veneen pesupuuhiin. Näillä vesillä veneen pesemisen tarve on jokseenkin päivittäistä. Suolavettä on ilmassa aina sen verran, että kansi muuttuu luistinradaksi suolan kuivaessa siihen, eikä kylkienkään lakkaus hyvää tykkää kuivuneen suolan kerrostumista.

03.09.2010 Chipiona

Rantaelämää

Jaska:

Herätyskello oli soimassa puoli seitsemältä. Ohjelmassa oli tärkeä seremonie protocolaire, eli soitto ja onnittelulaulu Espanjasta pojallemme Ilelle hänen 34-vuotissyntymäpäivänään.

Aamiaisen jälkeen kävin satamatoimistossa kyselemässä parempaa paikkaa veneelle. Nyt olisi mahdollista siirtää vene, kun oli aivan tyyntä. Samanlaisella tuulella, jolla tulimme sisään paikalle, ei ulos yrittämisestä olisi puhettakaan. Paikka saatiinkin aivan ponttoonin ulommasta päästä. Irrotettiin köydet, käytiin samalla siirtoreissulla tankkaamassa 53 litraa löpöä, ja siirryttiin uudelle paikalle. Sekin onnistui vasta toisella yrittämällä, sillä nyt virta vaikeutti operaatiota, vaikka tuulesta ei ollut haittaa.

Pestiin pyykkiä, käytettiin nettiä satamatoimistossa ja lähdettiin kauppareissulle. Matkan varrelta löytyi lounasravintolakin. Tilattiin turistimenyy. Tarjoilijarouva, tiukasti meikattu vanhempi sellainen, teki johtopäätöksensä vieraiden kotimaasta ja aloitti palvelun saksaksi. Kävihän se niinkin. Ruoasta ei nyt ole paljon kertomista, mutta ei ollut kallistakaan. Turistimenyy parin oluen ja espresson kanssa kahdelta hengeltä 32 euroa.

Rantaravintolan touhuja oli mukava seurata ruokailun ohessa. Ensin, ehkäpä kolmen maissa tulivat baaritiskille myöhäisessä keski-iässä olevat herrat, pitkissä housuissaan ja kauluspaidoissaan. Manzanillaa ilmeisesti nautittiin aperitiiviksi ja vilkkaasti keskusteltiin. Noin puolen tunnin kuluttua herrojen korpuiksi paahtuneet rouvat tulivat pistäytymään rantavaatteissa, ilmeisesti rannalta palatessaan, pitivät miestensä kanssa puolen tunnin rendez-vousin ja lähtivät sitten kämpille laittautumaan iltaa varten. Herrat viipyivät vielä yhden tai kahden lasillisen ajan.

Olimme tulleet ravituiksi ja yritimme kiinnittää tarjoilijarouvan huomion laskun maksamisaikeissa. Rouvapa oli tehnyt asiaa salin toisessa päässä olevalle lipastolle, kiillotteli siellä lusikoita katse tiukasti suunnattuna ylös, lipaston yläpuolelle katosta ripustettuun televisioon, jossa juuri elettiin paikallisen saippuasarjan dramaattisimpia hetkiä. Mitä sitä nyt asiakkailta maksua keräämään, kun televisiosta tulee niin suurta draamaa, että tapahtumiakin pitää ympäristölle ääneen selostaa. Varmaan varttitunnin vaanimme madamen huomiota, kunnes saimme kansainvälisellä käsimerkillä viestittyä poistumisaikeemme.

Jatkettiin matkaa kauppaan ja palattiin kassit pullistellen veneelle. Meikäläinen ryhtyi maston lakkaushommaan. Ison nostin oli hiertänyt maston kylkeä saalinkien alapuoleiselta osalta. Perähenkilö keskittyi lieventämään yli 30 asteen helteessä jo hieman epämukavalta tuntuvaa oloaan hyödyntämällä ”Hot Water from the Sun”-suihkukassiamme, kannella, bikineissä ja kolme kertaa.

Illalla lähdettiin vielä rannalle mereen uimaan. Uimaranta oli vajaan kilometrin päässä marinasta, sinne pyöräilimme. Ranta oli edelleen aivan turvollaan ihmisiä, päivänvarjojensa alla korttia pelaten, seurustellen, ruokaillen, tai muuten vaan rannalla maaten. Huomattavan lihavat ihmiset olivat hyvin edustettuina. Alkaa hampurilaiskulttuuri kantaa satoa täälläkin. Rantavesi kuhisi uimareita, liityimme joukkoon. Veden lämpötila oli varmaankin +25 astetta, ei kovin virkistävää ja tietenkin älyttömän suolaista. Kahlata piti hiekkarantaa satakunta metriä, ennen kuin pääsi uintisyvyydelle. Tulipahan tämäkin riemu koettua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: