26.-28.09.2010

26.08.2010 Sines (jatkoa)

Herkkusuita hellitään

Jaska:

Sineksen satama sijaitsee aallonmurtajilla suljetun luonnonlahden reunassa, lahden mantereen puoleinen reuna on kaupungin uimaranta, josta rantamusiikin soinnut tietysti kantautuvat venesatamaan. Satamarakennukset ovat hienointa mitä tähän asti on nähty, marmoria, lasia ja ruostumatonta terästä ei ole säästelty. WC- ja suihkutiloihinkin on EU-varoilla rakennettu omat eriöt lasten tarpeita varten, joissa kaikki on normaalia pienempää ja 30 cm alempana. Hoitakaa nyt Suomen mepit siellä Brysselissä asioita siihen malliin, että meillekin saadaan hamstrattua huvivene -satamarakentamisrahaa, kun sitä täällä Barroson maassa näyttää riittävän rutkalti joka kylään.

Nälkä tietysti vaivasi, sillä ruokailu matkan aikana oli jäänyt varsin ohueksi. Joten lähdettiin etsimään ravintolaa. Satamasta on kaupunkiin vajaan kilometrin matka, korkeusero varmaankin likemmä sata metriä. Nousimme läähättäen portaat citadellen vierestä, jonka pihalla kaupungin oman pojan Vasco da Gaman patsas tähyili kauas merelle. Kiertelimme kujia kulkien meluisten baarien ohi, mutta ravintolaa löytämättä. Kun olimme jo lähes luopuneet toivosta, havaitsimme torin laidalla sen sorttista valoa rakennuksen ikkunoista, että kyseessä saattoi olla ravintola. Olipa hyvinkin, Flor de Sines nimeltään, ja vielä erikoistunut puuhiiligrillillä valmistettuihin kala- ja liha-aterioihin (grelhados  peixe & garne).

Saimme pöydän ja valitsimme ystävällisen ja kohtalaisesti englantia puhuvan tarjoilijan avustuksella kalakylmiöstä sargo-nimisen kalan, komean kyömyniskaisen jötikän. Tämä sitten halkaistiin ja valmistettiin grillissä. Lisukkeina perunoita, papuja ja porkkanoita, ja olipa aivan taivaallisen hyvää. Niin kuin erinomainen ruoka, myös ravintolaympäristö perustui perusasioihin, ilman että oli yritetty tavoitella suurta taiteellista vaikutelmaa. Katossa loistivat neonvalot ja keittiö puuhiiligrilleineen oli ravintolasalin nurkassa, vain pienellä väliseinällä muusta salista erotettuna. Grilliä hoiteli ilmeisestikin paikan isäntä, isokokoinen mies, joka äärimmäisellä rauhallisuudella valmisti yhtaikaa annoksia parillekin ilta-ateriaa nauttimaan tulleelle paikallisperheelle.

Myös jälkiruoaksi tilatut tortut olivat parasta A-luokkaa. Piti vielä kokeilla päätteeksi kahvin kanssa paikallista konjakin korviketta. Ei aivan samaan luokkaan yltänyt, mutta arvatenkin auttoi ruoansulatuksessa. Hintaa tälle herkkuaterialle viineineen kertyi vaivaiset 20€/nenä.

27.08.2010.    Sines

Olemme skandinaaveja

Jaska:

Aamulla hankkiuduin märkäpukuun ja suunnittelin putsaavani veneen pohjaa sinne kertyneestä kasvustoon alusta. Parin millin pituisia haituvia, jotka eivät vielä vaikuta veneen vauhtiin sitä tai tätä, mutta ajattelin puhdistamalla pohjan jo tässä vaiheessa ja selvitä helpommalla jatkossa. Sainkin ehkä neliön verran pohjaa harjattua puhtaaksi, mutta huomasin, että samalla lähti pehmeästä erikois-myrkkymaalistamme huomattavan paljon väriä veteen. Päätin jättää homman sikseen. Myöhemmin, kun kyselin kanssamatkalaisilta heidän pohjanpesuohjelmistaan, oli yleinen vastaus, että kerran vuodessa vene nostetaan ylös ja pohja pestään, uudelleenmaalausta tarvitaan ehkä joka toinen tai kolmas vuosi. Päätin siis unohtaa pohjamme haituvat tämän purjehduskauden osalta.

Sataman vesi oli kirkasta ja puhtaan oloista, joten perähenkilökin pistäytyi uimassa.

Suihkussa käydessä näimme viereisellä telakka-alueella mielenkiintoiselta näyttävän veneen, jota piti tietenkin mennä lähemmin tutkimaan. Läheltä katsottuna mielenkiintoisinta olikin veneen pohja, joka muistutti kraatereista kuun maisemaan. Olen lukenut lasikuituruton, eli osmoosin vaikutuksista lasikuituveneissä, mutta en koskaan nähnyt läheltä, kuinka tuhoisaa jälki voi olla,. Tämä vene oli ilmeisesti kuivatusvaiheessa, kaikki rakkulat oli avattu jollakin porantapaisella työkalulla. Pohja oli täynnä vieri vieressä olevia sormenpäänkokoisia ja puolikin senttiä syviä kuoppia. Edessä oli todella suuri remontti, käsittääkseni pohjasta joutuisi ottamaan erikoisjyrsimellä puolisen sentin kerroksen pois ja rakentamaan pohjan ulkopuolen kokonaan uusiksi.

Etsittiin nettikahvilaa satamasta saatujen ohjeiden mukaan ja sellainen löydettiinkin. Tietokoneemme sai täydet viisi palkkia osoittavan vahvan yhteyden verkkoon, johon ei paikan pitäjän mukaan tarvittu sen enempiä koodeja, mutta yhteyttä internetiin ei sitten kuitenkaan saatu. Olipa ensimmäinen kerta kun tällaiseenkin ongelmaan törmättiin.

Lopun päivää juteltiin La Corunassa tapaamamme ruotsalaisveljesten kanssa. Tai eivät he ihan veljeksiä olleet, vaan naimisissa sisarusten kanssa, toinen puuseppä ammatiltaan, toinen Volvon tietotekniikkainsinööri. Matkalla Kanarialle 36 – jalkaisella Degerö-tyyppisellä purrellaan. Näyttää tämä skandinaavinen veljeys vahvistuvan sitä mukaa kun etäisyys kotikontuun kasvaa.

Illalla käytiin vielä syömässä grillatut sardiinit samaisessa ravintolassa.  Parikymmentä isoa grillisardiinia isolta vadilta tarjoiltuna tykötarpeineen ja juomineen kahdelle hengelle maksoi 22 euroa. Ei paha.

28.08.2010 Sines-Lagos 82 mpk

Tömähdys

Jaska:

Sineksestä oli taas oli aikainen lähtö klo 6.30 aamun valjettua. Samaan aikaan kanssamme lähti satamasta useita kalastusporukoita virvelivavat tuulessa viuhuen. Sataman ulkopuolella tuuli kuitenkin jokseenkin heti tyyntyi, eikä purjehdusyrityksistämme tullut mitään. Moottorilla ajoa jatkuikin sitten taas puolelle päivin, jolloin tuuli nousi 5-6 m/s takaviistosta ja päästiin purjehtimaan. Tuuliperäsin hoiteli ohjaamista ja me tarkkailimme rannan kallioita.

Kello 16.20 kiersimme Capo de Sao Vicenten niemen ja heitimme muodolliset hyvästit Atlantin  mainingeille. Kuten muutkin nämä mantereen ääripisteet, tämäkin oli jylhän kolkko paikka, korkealla kallion päällä seisovine majakkatorneineen. Heti niemen kierrettyämme tapahtui kaksi asiaa. Tuuli nousi voimakkaasti ja tuulimittarimme lakkasi näyttämästä. Ihme vika, vasta neljä kuukautta korjauksen jälkeen!

Purjehdittiin aika haipakkaa rullagenoalla ja mesaanilla, tuuli mantereen yli suoraan sivusta. Aallokko oli lyhyttä ja jyrkkää, mutta Atlantin maininki ei enää kiertänyt niemen tälle puolelle

Yhtäkkiä veneen kyljestä kuului voimakas tömähdys. Katselimme vanaveteen, mutta emme nähneet mitään merkkiä tömähdyksen aiheuttajasta. Joskus juuri oikealla hetkellä kylkeen taittuva aalto saa aikaan lähes samanlaisen, ehkä hiukkasen pehmeämmän tömähdyksen. Päättelimme, että se oli kuitenkin aalto tai joku puoliupoksissa oleva puunkappale, johon olimme törmänneet.

Myöhemmin Lagosissa asia sai todennäköisen selityksensää. Luimme paikallisesta sanomalehdestä, että juuri tuolla kohdalla Capo de Sao Vinenten niemen kaakkoispuolella on tänä kesänä esiintynyt poikkeuksellisen paljon merikilpikonnia ja näitä on tavattu rannoilta kuolleina veneisiin törmäysten jäljiltä. Todennäköisesti olimme siis kohdanneet merikilpikonnan!

Mietiskelin vielä tuulimittariongelmaa ja yhtäkkiä heureka! Kartan mukaan olimme heti niemen kärjen ohitettuamme ajamassa sukellusveneiden harjoitusalueen halki. Ja kun rannan kallioille tähyilimme, siellähän näkyi suuri antennikenttä veneisiin yhteyksien pitämistä varten. Tack-Tick – tuulimittarissamme on langaton lähetin maston huipussa ja rannan voimakkaat radioaallot olivat varmaankin sotkeneet lähettimemme ja mittarin välisen yhteyden. Mutta lopullisestiko vai vain väliaikaisesti, siinäpä kysymys.

Puoli seitsemältä tuulta oli sivusta vieläkin enemmän, nopeutemme 7-8 solmua. Yhtäkkiä tuulimittari palasi eloon ja näytti tuulen voimakkuudeksi 11 m/s. Syyllinen oli siis ollut sukellusvenelähetin. Eivätpä vaan Tack-Tickin markkinoijat mainitse mitään moisesta potentiaalisesta ongelmasta. Entä jos sukellusvenetukikohdan läheisyydessä satamapaikkaansa pitävään veneeseen hankitaan tällainen mittari? Rahat takaisin vai? ( Tuli mieleen jälleen kerran yrittäjyyden perusteeseihin kuuluva asiakkaan määritelmä: ”Asiakas on taho, jolla on väliaikaisesti hallussaan meille kuuluvaa rahaa.”)

Ihailtiin vielä aivan Lagosin nurkalla kallion päällä seisovaa toista majakkaa ennen kuin käännyttiin pohjoiseen kohti Lagosin satamaa. Tuuli oli nyt suoraan vastaan ja edelleen 10 m/s luokkaa. Oletin, että tuuli laantuisi satamajoen kanavassa, mutta katin kontit. Nyt ei saisi päästää tuulta tarttumaan veneeseen, muuten kolisteltaisiin kanavan rantoja. Rantautuminen reception-laituriin onnistui kuitenkin hyvin marineron avustuksella. Perille satamaan päästiin jatkamaan nostosillan kautta edelleen kovaa puhaltavaan vastatuuleen juuri ennen hämärän tuloa hiukan ennen kello kahdeksaa.

Satamassa oli yllättävän paljon vapaita venepaikkoja. High season alkoi siis selvästi olla ohi. Näimme useitakin ARC’iin meneviä veneitä juhla-ARC’in liput vanteisssa liehuen. Ja paikalla oli tietenkin taas ruotsalaisten Solea, eli se puuseppä-insinööri – venekunta.

Illansuussa syötiin hyvällä halulla myöhäinen tonnikala-kesäkurpitsa-spagettiateria veneellä ja kerrattiin päivän tapahtumia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: