05.07.-18.07.2010

05.- 09. 07. 2010  Sables d’Olonne – St. Martin de Ré  28 mpk

Suomalaista purjehdushistoriaa Ranskanmaalla tekemässä – ehkä…

Jaska:

Perähenkilö palasi suunnitellusti 4.7. illansuussa. Seuraava päivä menikin sitten erilaisissa liikkeellelähdön valmisteluissa, olimme päättäneet jatkaa matkaa 6.7.  Aamuvarhain klo 7.30 oltiinkin sitten jo liikenteessä. Aluksi ajettiin pari mailia koneella, sitten nostettiin purjeet ja päästiin jatkamaan matkaa mukavassa laitamyötäisessä. Aamupäivän loppua kohti tuuli tyyntyi ja oli pakko käynnistää kone. St Martin de Ré:n  satamaportti ja -sulku olisivat auki 2 tuntia ennen  korkeaa vettä ja 2 tuntia sen jälkeen. Tähän ”aikaikkunaan” olisi ehdittävä, mikäli aikoisimme saada merenkäynniltä rauhallisen satamapaikan yöksi.

Ajoituksemme onnistui hyvin, ja klo 12.30 olimme perillä. Satamakapteeni ohjasi meidät lähes täpötäydessä satama-altaassa rinnakkain kylkikiinnitykseen kolmanneksi veneeksi. Niissä kahdessa rannanpuoleisessa veneessä ei ollut väkeä paikalla, omistajat olivat ilmeisesti jättäneet ne satamaan odottamaan seuraavaa viikonloppua ja matkustaneet välillä Englantiin. Englantilaisia veneitä olikin paljon paikalla. niin, ja belgialaispariskunta, joka purjehti pari vuotta vanhalla isolla nauticatilla nimeltään ”Karelia”. Olivat käyneet hakemassa sen itse Turusta ja  valittivat, etteivät ehtineet halkumatkalla pitempään purjehtia Turun saaristossa, oli kuulemma hienoa purjehdusseutua.

St Martin de Ré’llä vierähti sitten seuraavat kolme päivää Ranskan yllä lepäävässä hellesäässä – ja välillä ukkosessa.

Saarta pidetään yhtenä Ranskan rannikon kauneimmista, eikä vastaan käy väittäminen. Satamakaupunki on aikanaan rakennettu tähden muotoisen (sotatieteessä tällä on varmaankin joku tarkempi nimitys) vallihaudan ympäröimän linnoituksen, citadellen sisään.  Sama herra Vauban, jonka aikaansaannoksia olimme jo Belle Ilellä ihailleet, on ollut päsmäröimässä täälläkin. Saari lienee Ranskan suosituimpia lomakohteita ja sen myös näkee väen ja ravintoloiden paljoudesta. Kiertelimme polkupyörillä kaupunkia ja jonkin verran saarta kaupungin muurien ympärillä ja ihastelimme näkemäämme. Kaupungin kadut olivat tosin päällystetyt vanhanaikaisella pyöreällä mukulakivellä, mikä ei erityisemmin helpottanut pyöräilyä.

Erityisesti kannattaa mainita rantakatujen jäätelötarjonta. Taisimme syödä enemmän jätskiä kuin aikoihin – helteellä lienee myös osuutensa asiassa. Aivan satama-altaan äärellä sijaitsee mainio kauppahalli, josta kävimme tekemässä päivittäiset ruokaostokset. Kalatiski oli houkutteleva ja merianturatarjonta vastustamaton – emme siis yrittäneetkään vastustella.

Rantaravintoloiden tarjontaa testattiin muutaman kerran ja hyväksi havaittiin. Ravintolassa oli myös mahdollisuus tarkkailla eroja englantilaisessa ja ranskalaisessa suhtautumisessa lasten kasvattamiseen. Ranskalaisperheet pyörittelivät päitään nähdessään miten engelsmannit antoivat pikkulastensa vapaasti riehua ja mekastaa ravintolan pöydässä. Ranskalaisperheessä moinen meno ei tulisi kysymykseenkään, vaan touhu lopetettaisiin heti alkuunsa ärjäisyllä, jota luultavasti tehostettaisiin läpsäyksellä.

Iltaisin tietenkin katsottiin rantabaarin isolta tv-ruudulta jalkapallon MM-otteluita. Saksa-Uruguay -ottelun aikana kahvilassa oli huomattava möykkäävä saksalaisturistiedustus, joka kylläkin vaimeni merkittävästi ottelun loppua kohden.

Toiseksi viimeisenä päivänä ennen lähtöämme saimme kylkikiinnitykseen ulkopuolellemme kaksi venettä, joten lopulta meitä oli viisi purjevenettä rinnakkain. Toinen uusista tulokkaista oli irlantilaisvene. Seuraavana päivänä sitten vaihdeltiin suurella sähellyksellä paikkoja, Vesterviking siirtyi uloimmaksi rivissä, koska halusimme päästä lähtemään kohti Port Médocin satamaa Gironde-joen suulla heti kun satama-altaan portti avattaisiin aamulla klo 5.30.  .

Käydessämme viimeisenä iltana satamakonttorissa maksamassa satamamaksuja, jouduimme taas toteamaan, että läntinen naapurimaamme on Suomea kiusallisen paljon paremmin tunnettu näillä leveysasteilla.

Olimme nimittäin saapuessamme täyttäneet asianmukaisesti saapumislomakkeen ja ilmoittaneet Vestervikingin suomalaiseksi veneeksi. Nämä tiedot oli sitten joku satama-apulaisista siirtänyt satamakirjanpitoon ja vaihtanut tässä yhteydessä oma-aloitteisesti veneemme kansallisuuden ruotsiksi. Nyt tehdessämme lähtöselvitystä satamakapteenille, hän ihmetteli olemmeko ollenkaan täyttäneet saapumislomaketta, kun veneenne on merkitty ruotsalaiseksi veneeksi. Kerroimme totta kai täyttäneemme, missä yhteydessä apulaisen ylimääräinen oma-aloitteisuus sitten paljastui. Lieventävänä asianhaarana satamakapteeni totesi, että hänen virassaoloaikanaan Vesterviking oli ensimmäinen satamassa vieraillut suomalaisvene. Eikä kapteeni virassaan aivan eilisen teeren poikia ollut, ulkomuodosta päätellen. Poistuimme veneelle lähtövalmisteluihin rinta rottingilla.

10.7. 2010  St Martin de Ré – Port Médoc 55 mpk

Taas vuoristoradassa

Jaska:

Pimeys alkoi vaihtua aamuhämäräksi puoli kuudelta, jolloin sataman sulkuportti aukeni ja Vesterviking siirtyi väljemmille vesille. Alkuosa matkasta Ile de Ré:n pohjoispuolella päästiin mukavassa laitamyötäisessä. Jälleen kerran ihmettelimme veden mataluutta – koko matkan ajan syvyys vaihteli 10 ja 15 metrin välillä, ja nyt oltiin korkean veden ajassa. Ei Atlantilla siis joka paikassa ole kilometrien syvyyksiä.

Puikahdimme Ile de Ré’n ja mantereen yhdistävän 30 metriä korkean sillan alta ja suuntasimme kohti Ile d’Oleronin saaren luoteiskärkeä. Ehdimme hetken ihailla redille ankkuroitua valtavaa, ilmeisesti englantilaista kolmimastoista purjealusta, joka muistutti rungoltaan menneiden aikojan kuuluisia J-veneitä (jotka ymmärtääksemme tosin olivat yksimastoisia). Sitten tuuli kääntyi vastaiseksi ja oli pakko siirtyä taas koneajoon. Matkaa Port Médociin oli nimittäin sen verran paljon, että emme halunneet ottaa riskiä perille saapumisesta täysin vieraaseen satamaan pimeän jo tultua. Tästä oli kyseisen sataman kohdalla varoitettu Reedsin almanakassakin.

Ranskalaisten harrastamaan tapaan jätimme isopurjeen ylös siirtyessämme koneajoon, kiristimme vain skuutin tosi tiukalle. Jonkin aikaa ajettuamme aallokko kasvoi ja muuttui ikävän jyrkäksi. Vesterviking paiskautui aina välillä aallon pohjaan ja heitti vettä lähes avotilaan asti. Eihän täällä tällaista aallokkoa pitänyt olla! Perähenkilön ohjatessa menin tarkistamaan laatimani reittisuunnitelman. Havaitsin laittaneeni reittipisteen turhan lähelle Ile D’Oleronin kärkeä, nimeltään Antioche, jossa vuorovesivirtaukset olivat suurimmat.

Muutimme välittömästi suunnan selvästi ulommaksi kärjestä, joutuen tosin tällöin ajamaan jonkin aikaa aivan vasta-aaltoon. Nyt muistui myös mieleen Block Marinen varoitus, että Ile d’ Oleronin kohdalla pitäisi rannan läheisyydessä ilmenevien voimakkaiden vuorovesivirtausten vuoksi pysyä 20 metrin syvyyskäyrän syvemmällä puolella. Sinnehän meillä oli vielä liki tunnin matka, niin vaarallisen lähellä rantaa olin suunnitellut reittimme kulkevan. Onneksi päälle murtuvat aallot varoittivat ajoissa tilanteesta. Sitä vain ihmettelimme, että Vestervikingin nopeus pohjan suhteen oli koko ajan päälle 7 solmua, ajaessamme vastatuuleen ja moottorin käydessä normaalit 2400 kierrosta minuutissa. Normaalisti tällaiseen vastatuuleen ja vasta-aaltoon ajettaessa noilla moottorin kierroksilla vauhtimme harvemmin yltää neljään solmuun. (Myöhemmin arvoitus ratkesi: Imrayn karttaan, jota en ollut sen tarkemmin etukäteen tutkinut, oli merkitty Antiochen kärjen virtausvoimakkuudet. Ulospäin, vastaan aaltoja tapahtuvan virtauksen voimakkuus oli tuolloin ollut liki 4 solmua!)

Lopulta pääsimme 20 metrin syvyydelle ja saatoimme kääntää kurssin etelään ja ryhtyä taas purjehtimaan. Meno rauhoittuikin melkein heti ja laitoimme tuota pikaa tuuliperäsimen ohjaamaan ja itsellemme isot kupilliset kahvia croissantien kera. Pian saimme myös yllättävän vieraan: jostakin ilmaantunut kyyhkynen ryhtyi kiertämään venettämme koko ajan lähestyvin kierroksin. Seurasimme mielenkiinnolla ja yritimme jähmettyä suolapatsaiksi, ettemme olisi häirinneet linnun aikomuksia. Aikansa lähestymislentoja tehtyään se sitten rohkaisi mielensä ja laskeutui hetkeksi mesaanipuomille lepäämään. Ilmeisesti veneen heilunta aallokossa teki puomilla pysymisen vaikeaksi, koska seuraavassa hetkessä lintu taas lähti eikä sittemmin enää palannut.

Parin tunnin purjehduksen jälkeen tuuli taas loppui ja meno muuttui koneajoksi. Hieman yli kello kaksi saavuimme ulkomerelle Gironde- joen suulle, kohtaan josta alkaa poijuin merkitty liki parikymmentä mailia pitkä, hiekkasärkkiä väistelevä väylä Port Médocin satamaan. Ensimmäinen huomio oli, että poijut olivat eri paikoissa kuin missä niiden plotterin kartan mukaan olisi pitänyt olla. Tästä ilmiöstä oli tosin varoitettu Bloc Marinissa. Hiekkasärkät siirtyilevät ja reitin kulkua ja poijujen paikkoja joudutaan vastaavasti jatkuvasti tarkistamaan, Ohjeen mukaan tällä väylällä ei saisikaan käyttää plotteria tai GPS:ää, vaan venettä pitäisi ajaa näköhavaintojen perusteella.

Näin myös teimme. Onneksi poijut olivat isoja ja kaukaa selvästi havaittavissa. Sekä Reedsin Almanakka että ranskalaisten ”Block Marine” varoittavat myös joen virtauksen ja vuorovesivirtausten yhteisvaikutuksesta tietyissä olosuhteissa, jolloin ei pitäisi ollenkaan yrittää sisälle jokisuuhun, vaan jäädä merelle odottamaan parempaa vuorovesihetkeä.

Meidän sisääntulomme klo 16.30 onnistui aivan nappiin. Saavuimme Port Médocin sataman suulle juuri ”slackin” hetkellä, eli sisään tulevan virtauksen vaihtuessa ulosmeneväksi virtaukseksi. Poijuin merkitty reitti kulki välillä pelottavan läheltä matalia hiekkasärkkiä, joihin Atlantin maininki kuohuen kaatui. Ei todellakaan huvittaisi tehdä vääriä ohjailuliikkeitä tässä paikassa. Särkän nimikin on ”Banc de la Mauvaise”  – eli paha hiekkasärkkä. Merikartassakin hiekkasärkän ympäristö vilisi hylyn merkkejä. Puolisen mailia sataman suulta oli alue, jossa mereltä tuleva virtaus ja joen virtaus kohtasivat ja siinä kohdassa venettä taas vietiin pystyaalloissa ja pyörteissä, jotka tosin tähän aikaan olivat vain varjo (onneksi!) siitä mitä ne pahimmissa olosuhteissa voivat olla.

Port Médocin satama on siis jokisuun satama, mutta varustettu niin mittavilla aallon- ja virtauksenmurtajilla, että sisällä suuressa satamassa on kaikilla sääolosuhteilla aivan turvallista.

Koko satama-alue on rakennettu jokirannasta ulospäin. Se on siis keinotekoinen, mutta tässä sarjassa varsin mallikelpoinen satama. Uusista satamarakennuksista löytyvät kaikki tarvittavat palvelut ja alueeseen liittyy laaja telakointialue 40 tonnin painoisia veneitä nostavine travelifteineen. Capitainerien henkilökunta on esimerkillisen ystävällistä ja avuliasta.

Saimme Vestervikingille hyvän paikan aivan läheltä sataman palveluja, vaihdoimme kamppeet ja siirryimme rantaravintolaan myöhäiselle lounaalle (tai ranskalaisittain aikaiselle päivälliselle). Perähenkilö valitsi ankanrintaa, minä verisen sisäfilepihvin. Hyviä olivat molemmat, mitä nyt ankka myöhästynyt hiukan uunista ulos tulemisessaan. Illallisen perään siirryimme sataman baariin seuraamaan tv-jättiruudulta jalkapallon MM-pronssiottelua.

11.7 -16.7.2010 Port Médoc

Sukuloimistakin

Jaska:

Viivyimme Port Médocissa kokonaisen viikon, osin odottaen suotuisaa ilmaa edessämme olevalle Biskajan kaakkoiskulman liki 200 mpk ylitykselle, osin sen johdosta, että tyttäremme Annis oli tulossa viikon puolivälissä 100 km päähän Gironde-jokeen laskevan Garonnen varrella sijaitsevaan Bordeauxin kaupunkiin tapaamaan vaihto-oppilasvuotensa ystäviään, ja halusimme tietenkin mieluusti myös tavata hänet, kun näin lähistölle sattui.

Satamassa tapasimme ranskalaispariskunnan, Francoisen ja Didierin, jotka purjehtivat vanhalla Nauticat 33:lla vuodelta 1974. Olimme tietenkin kiinnostuneita veneen historiasta, minkä mutkien kautta se on Suomesta Etelä-Ranskaan päätynyt. He olivat ostaneet veneen vuosi sitten Portugalista eikä aiempi historia valitettavasti ollut tiedossa. Vene oli kyllä, luvalla sanoen, aika rähjäisessä kunnossa ja Francoisen ja Didierin lomallelähtö viivästyi vielä muutaman päivän moottorikorjauksen takia. Kovin ystävällisiä ihmisiä olivat, tarjoutuivat kuljettamaankin meidät kauppareissulle 8 km päässä olevassa Soulacin kylässä sijaitsevaan Carrefourin myymälään.

Siltä kauppareissulta jäi hauska muisto vihannestiskin vastaavasta, joka osasi hommansa. Oli maanantaipäivä ja Carrefour oli tupaten täynnä asiakkaita, joilla kaikilla näytti olevan hamstrausvaihde päällä. Vihannestiskillä kävi kuhina kun ihmiset lähes kilpailivat, kuka saa eniten tomaatteja, salaatteja ja niin edelleen. Yhtäkkiä kuului kaiuttimista vihannesvastaavan kuulutus: ”Täällä puhuu järjen ääni! Älkää hyvät ihmiset tallatko niitä tomaatteja” ja hetken päästä toinen kuulutus: ” Täällä puhuu taas järjen ääni. Tehkääpä rouvat sitä persikkasurvosta vasta kotona, eikä siellä persikkalaatikoiden äärellä!”

Jalkapallon MM-finaali katsottiin sunnuntaina juhlatunnelmaisessa rantabaarissa. Paikalla oli kohtalainen joukko Hollannin kannattajia oransseihin paitoihin pukeutuneina ja veneistään sumutorvet mukaan ottaneina. Mökä baarissa olikin sitten sen mukainen, vaikka Hollanti ei ottelua voittanutkaan.

Maanantaina tarjottiin satamatoimistossa aperitiivit (ranskalaisittain ”Apero”) kaikille purjehtijoille. Ajattelimme, että tämähän on mainiota touhua, mutta taustalla oli kyllä kaupallisia tavoitteita. Aperitiivit tarjosi nimittäin muuan paikallinen yrittäjä, joka markkinoi drinkkien ohessa hauskoja käsintehtyjä viinipullotelineitään ja vastaavia käsityötuotteita. Ostimme telineen, kun emme ihan ilmaiseksi kehdanneet nauttia vieraanvaraisuudestaan. Ihan kelpo telineitä sitä paitsi, vanhoista tammisista viinitynnyrilaudoista valmistettuja ja vähän tilaa vaativia.

Neljästoista heinäkuuta on Ranskan kansallispäivä ja oletimme läheisessä Verdonin rantakylässä asia huomioitavan jollakin tavalla. Pyöräilimme illansuussa kylään, mutta kaikkialla oli hiirenhiljaista, ei ainuttakaan ihmistä näkyvillä. Hiukan ihmettelimme, mutta sitten huomasimme julisteen, jossa kyläläisiä kutsuttiin rannalle katsomaan siellä klo 23 järjestettävää ilotulitusta. Lähdimme paikalle ja siellähän koko kylän väki tietenkin oli. Uimarannan tuntumassa oli parikin ravintolaa, joissa väki oli aloittelemassa illallista enemmän tai vähemmän juhla-asuihin pukeutuneina. Mekin onnistuimme saamaan pöydän täpötäydestä ravintolasta, tosin rantahietikolle ravintolan eteen sijoitetun sellaisen, mistä oli se seuraus, että tuolin jalat painuivat parikymmentä senttiä hiekan sisään. Olo oli kuin lasten ruokapöydästä poiskasvaneella nuorukaisella. Tilasimme perusruokaa: musseleita ja frittejä jotka tarjoilijatyttö tuota pikaa kantoi pöytään upottavassa rantahiekassa nilkkoja myöten kahlaten.

Kellon lähestyessä yhtätoista paikalle saapui kylän lasten rumpukulkue ilotulituksen aloittamisen merkiksi. Ranta oli nyt tupaten täynnä juhlatuulella olevia kyläläisiä. Ihan selvästi kansallispäivä oli myös aihe antaa perheen pienimmillekin lupa valvoa niin myöhään kuin haluttaa.

Ihan komeahan se ilotulitus oli ja oman kylän näytöksen lisäksi saimme ihailla joen yli Royanin kaupungin ilotulitusta.

Torstaina matkustimme sitten paikallisjunalla liki kahden tunnin matkan Verdonin kylästä Bordeauxiin, jossa tapasimme Anniksen ja ystävänsa Elodien. Jälleennäkeminen tapahtui suurin halauksin, olinhan nähnyt Anniksen viimeksi huhtikuussa. Perähenkilö tosin jo muutaman kerran tässä välillä Suomessa pistäytyessään.

Bordeaux oli isomman tuntuinen kaupunki kuin olin olettanut ja katunäkymät olivat monessa kohtaa kuin suoraan Pariisista. Bordeaux on myös suurin kaupunkikokonaisuus, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Perähenkilön vieraillessa kaupungissa kuusi vuotta takaperin oli kaupungin läpi kulkevan joen rantatörmä sotkuista teollisuusaluetta. Nyt sinne oli rakennettu upea parin kilometrin mittainen rantapromenadi ja vanhat teollisuusmakasiinit oli hienosti peruskorjattu erilaisten palvelujen käyttöön.

Käytiin valmistautumassa seuraavalle etapille ostamalla espanja-ranska sanakirja ja espanjalais-englantilainen fraasisanakirja. Saas nähdä miten niillä pärjätään.  Perusteellisella lounaallakin käytiin, tietty, ja vähän ehdittiin katsella kaupungin nähtävyyksiä ennen kuin piti palata rautatieasemalle ja Port Médociin.

Säätiedotus antoi olettaa, että lauantaina olisi sopiva keli lähteä Biskajan yli, joten perjantaipäivä menikin sitten matkalle lähdön valmisteluissa. Sestrel -kompassistamme oli kompassivalon polttimo tullut elinkaarensa päähän ja tuo valo olisi suhteellisen tarpeellinen yöllä purjehdittaessa. Sopivaa varapolttimoa ei tietenkään ollut mukana, mutta rannan kaupasta löytyi punainen 0,5A kompassivalo, jonka sain vaihdettua alkuperäisen tilalle. Tuli parempi kuin uusi!

Nukkumaan mentiin aikaisin, sillä tarkoitus oli lähteä heti kun aamu yhtään valkenee. Tämän purjehduksemme reunaehdot, kuten hienosti sanotaan, olivat että yhtä yötä enempää ei vietetä merellä, emmekä myöskään halua saapua vieraaseen satamaan pimeän aikaan. Odotettavissa oli herätys aamulla puoli neljältä, joten nukkumaan mentiin varhain.

17.07 – 18.07.2010  Port Médoc – Santander (Espanja)  205mpk

Ylitys

Jaska

Matkaan päästiin suunnitelmien mukaan klo 06.30. Taivas näytti edessä Gironden suulla synkältä ja laitoimme varmuudeksi heti sadevaatteet päälle, vaikka keli olikin lämmin. Jouduimme ensin ajamaan takaisin joen suulle sisääntuloväylää pitkin, joka vie lähes pohjoiseen, ennen kuin ulkomerelle päästyä voidaan ottaa suunnan 220 astetta kohti Santanderia. Olin katsonut vuorovesitaulukoista, että joutuisimme ajamaan tämän alkumatkan, noin 19 mpk, nousuvettä vastaan, mutta asiaan ei ollut juuri vaihtoehtoja, sillä slack oli vasta kello 10 tienoilla. Jos lähtisimme vasta silloin emme ehtisi Santanderiin ennen pimeän tuloa huomisillalla.

Joella näkyi selvästi ulosvirtaavan ruskean jokiveden ja sisään virtaavan kirkkaan nousuveden välinen raja ja sille linjalle muodostuivat myös pahimmat pyörteet. Nyt havaitsimme myös kuinka paljon roskaa, järeistä tukinkappaleista alkaen, valui jokiveden mukana merelle. Silmä tarkkana piti olla ja väistellä isompia tukinkappaleita. Vesi näytti virtaavan nopeasti veneen ohitse, mutta kun katsoimme plotterista todellisen etenemisemme, vauhtimme painui useasti alle kolmen solmun. Nousuveden virtaus oli siis lähes neljän solmun luokkaa.

Väylän reunamerkit lähestyivät tuskallisen hitaasti. Sade onneksi pysyi rannikon päällä. Lähestyessämme sisääntuloväylän suuta, aikaisemmin mainittua ”Pahaa hiekkasärkkää” Atlantin maininki murtui korkeina vesiseininä ja tämä pysty vesimassa ulottui ajoin myös sisääntuloväylälle asti ja keikutti Vestervikingiä oikein kunnolla. Onneksi keikutusta kesti vain vähän aikaa ja pian olimme jo 30 metrin syvyyskäyrän tienoilla, jossa meno alkoi tasoittua. Kaiken kaikkiaan aikaa tähän 19 mpk taipaleeseen meni tasan neljä tuntia! Olimme jo tässä vaiheessa selvästi jäljessä laatimastani tavoiteaikataulusta.

Ulkomerelle päästyämme otimme klo 11.45 suunnan 220 astetta ja nostimme purjeet. Tuulta oli sivusta 4,5 m/s ja vauhti vaihteli 4,5 ja 5,5 solmun välillä tuuliperäsimen ohjatessa venettä lähes viivasuoraa linjaa pitkin.  Maininki oli parimetristä, mutta ei haitannut menoa purjehdittaessa. Välillä syötiin raviolilounas. Tuulta kesti aina 17.30 asti, jolloin oli pakko ottaa moottori avuksi, muuten olisimme tuulen laantuessa jääneet liikaa tavoiteaikataulusta. Pidimme kuitenkin edelleen purjeet ylhäällä ja avustimme menoa jonkin verran koneella.

Sade ei sitten ollutkaan tullut päälle, päinvastoin, ilma oli kirkastunut ja aurinko paistoi. Saatoimme riisua sadevarusteet.

Kello 19.30 tuuli lähes kuoli. Yritimme laittaa autopilotin ohjaamaan venettä ajaessamme moottorilla purjeet ylhäällä, mutta niiden vääntö oli liikaa automaatille, joka ei jaksanut pitää venettä oikeassa suunnassa. Niinpä laskimme purjeet kokonaan, nostimme koneen kierrokset 2500:n ja annoimme autopilotin ohjata, nyt tehtävänsä mallikelpoisesti hoitaen. Isopurjetta laskiessani onnistuin päästämään nostimeen juuri sen verran löysää, että nostimen taljapyörä luiskahti veneen heilahtaessa ylimmän mastoportaan taakse eikä suostunut tulemaan millään sieltä pois vaikka kuinka yritin vispata nostinta keikkuvalta keulakannelta. Ellei nostinta saataisi pois portaan takaa, emme pystyisi nostamaan uudelleen isopurjetta, silloin kun sitä tarvittaisiin. Harmittava takaisku! Lopulta, muita keinoja yritettyäni käänsimme veneen myötätuuleen ja eikös taljapyörä – klunssi heti luiskahtanut kuin itsestään vapaaksi. Täytyypä jatkossa keksiä joku systeemi, joka estää ongelman toistumisen.

Tästä jatkuikin sitten moottorilla ajo läpi yön aina aamun valkenemiseen ja tuulen nousuun asti. Meno oli nyt, kun purjeita ei ollut enää tukemassa kulkua menneiden päivien tuulten nostamassa Atlantin mainingissa epämiellyttävän rullaavaa, välillä päälle 30 astetta kummallekin puolelle, eikä nukkumisesta tahtonut tulla mitään, vaikka sitä vuorotellen yritimme. Vauhtia pystyimme pitämään koneajossa kuitenkin keskimäärin 6,5 solmua, mikä auttoi saamaan kiinni sitä, mitä alkumatkasta vuorovettä vastaan puskiessamme olimme menettäneet. Totesin että vuoteittemme laitasuojakankaat täytyy saada nykyistä tiukemmin kiinni yläreunastaan, jotta niistä saisi kunnon tukea lattialle putoamisen tunnetta estämään. Rullaamista jatkui aamuyöhön aina puoli kolmen tienoille, sitten meno vähitellen alkoi rauhoittua.

Puoli yhdeksän maissa, juuri ennen pimeän tuloa koimme järkytyksen. Vaikka tähystimme molemmat minkä pystyimme, onnistuimme ohittamaan meressä kelluvan polypropyleeni- köysikasan vain noin 10 metrin etäisyydeltä. Voi vain kuvitella, mikä olisi ollut seuraus, jos olisimme koneajossa osuneet suoraan tällaiseen kasaan. Tällöin olisi ollut mahdollista, että köysi sotkeutuu potkuriin (vaikka pitkäkölisessä veneessä riski on pienempi kuin esim. vetolaitteella varustetussa eväköliveneessä) ja pysäyttää koneen. Tässä keikutuksessa sen irti saaminen olisi ollut erittäin hankalaa ja epätodennäköistä. Eihän vene siihen uppoa, mutta matkanteko hidastuisi varmasti purjeilla parin solmun nopeuteen (silloin kun tuulta purjehdittavaksi yleensä on), eikä satamaan saapuminen köysikasaa perässä laahaten olisi kovin miellyttävää.

Tämä kohtaaminen vaikutti koko yöajon tunnelmaan. Täyspimeän tultua ei veneen keulasta nähnyt eteenpäin metriäkään. Oli vain uskottava, että toista köysikasaa ei ole siellä edessä vaanimassa, mutta kyllä jonnekin takaraivoon oli jäänyt pelko, että jos kuitenkin, kun oli jo noin lähellä… Kaiken lisäksi yöllä pimeässä vene tuntuu kiitävän aaltojen yli paljon nopeammin kuin valossa. Ei auttanut muu kuin yrittää keskittyä ihailemaan huiman kirkasta tähtitaivasta.

Aina välillä näimme kalastusalusten valoja kauempana ja käynnistimme tutkan seurataksemme olisimmeko törmäyskurssilla. Tutkan siksi, että jotkut kalastusaluksista eivät näyttäneet ollenkaan AIS-signaalia, joten emme saaneet niiden etäisyyttä, kurssia ja nopeutta AIS:n tiedoista.

Keitimme kahvia tai joimme kuppikuumia keittoja pitääksemme energiatasoa yllä. Suklaa ja hedelmät maistuivat myös.

Kello 03.03 ylitettiin Ranskan ja Espanjan merialueitten raja. Kello 06.50 nostettiin jälleen purjeet  (rullagenoa ja mesaani) ja jatkettiin pelkillä purjeilla. Tuuli oli kääntynyt luoteesta koilliseen ja sen voimakkuus kasvoi vähitellen 6-7 metriin sekunnissa, puuskissa ylikin. Tämä jo antoikin Vestervikingille enemmän vauhtia kuin mitä olisimme moottorilla päässeet ja rullaaminenkin oli selvästi vähäisempää.

Vähän ennen kello yhtätoista havaittiin olevamme törmäyskurssilla Bilbaoon matkalla olevan laivan kanssa. Kun katsoimme tarkempia AIS – tietoja, laiva osoittautui Suomen lipun alla purjehtivaksi ”Baltic Traderiksi”. Ellen ihan väärin muista, tämähän oli sama alus, joka vuosi takaperin kaapattiin Itämereltä jonnekin Afrikan rannikolle melkoisen epäselvissä olosuhteissa. Nyt se kuitenkin purjehti näillä vesillä ja meidän oli muutettava hiukan kurssia välttääksemme törmäämästä siihen.

Puoli kahdelta iltapäivällä syötiin myöhäinen lounas aluksessa: kaurapuuroa hillon kanssa. Aurinko paistoi täydeltä terältä, tuuli puhalsi sopivasti takaviistosta ja Vesterviking kiisi vaahtopäisillä aalloilla päälle 7 solmua. Tämä oli taas nyt sitä mitä purjehduksen kuuluisi olla! Pikkuhiljaa Pyreneiden vuoriston silhuetti alkoi piirtyä taivaanrantaan. Lähempänä rantaa matalampia vuoria, ja niiden takana kauempana uskomattoman korkeita vuoria, joita oli helppo erehtyä luulemaan pilvimuodostelmiksi. Vuoria ne kuitenkin olivat, mikä varmistui kun lähestyimme rannikkoa. Aivan loppumatkasta tuuli vielä nousi välillä päälle 10 m/s ja muutti suuntaansa enemmän suoraan taakse.  Katsoimme parhaaksi laskea mesaanipurjeen ja jatkaa pelkällä genoalla, jonka saisimme rullattua nopeasti sisään sitten kun olisi aika siirtyä koneajoon.

Kello 16.30, oltuamme merellä yhtäjaksoisesti 36 tuntia, saavuimme reittipisteelle aivan Santanderin sataman suulla ja rullasimme genoan sisään. Siitä jatkoimme vielä koneajoa reilun puolen tunnin ajan sisälle Marina Santanderiin (tai Marina del Cantabricoon, joksi sitä myös kutsutaan) muutama kilometri kaupungin keskustasta kaakkoon, lentokentän vierelle.

Satamakapteeni tuli osoittamaan meille vieraspaikan ponttoonilaiturista ja avustamaan kiinnityksessä. Antoi lomakkeen ja pyysi, että palauttaisimme sen täytettynä satamakonttoriin ennen klo 19. Tein työtä käskettyä ja 18.55 olin satamakonttorissa täytetyn lomakkeen ja veneen asiakirjasalkun kanssa. Satamakapteeni tiedusteli huonolla englanninkielellä tarvittavat tiedot ja minä vastasin. Keskustelu pysyi ammattimaisesti vain tarvittavissa tiedoissa. Kuitenkin, kun saapumisselvitys oli selvä en malttanut olla kokeilematta, mitä tapahtuisi jos…. Niinpä jo hyvästeltyämme käännyin, otin satamakapteenia uudelleen kädestä ja sanoin :”Oh, forgot one thing! Congratulations for Football World Championship, Spain”. Vaikutus oli järisyttävä. Kapteenin tiukahko ilme suli, kasvoille levisi onnellinen leveä hymy, hän ravisti kättäni ja sanoi ”Jees Football Champion, Thank you.!” Saatoin kuvitella saavani vastedes hyvää palvelua satamakonttorissa silloin kun sitä tarvittaisiin.

Palasin veneelle, kävimme rannan suihkuissa ja iltapalalla klubirakennuksen ravintolassa. Erehdyin tilaamaan hampurilaisen, joka oli kaamean makuinen, mutta ei se paljon maksanutkaan. Perähenkilön kala-annos oli kuulemma paremman makuinen. Palasimme veneelle ja vaivuimme sikeään uneen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: