Archive for toukokuu 2010

4. – 6.5.2010

7 toukokuun, 2010

4.5.2010  Kana vai belgialainen kukko?

Jaska:

Aamulla sade oli lopultakin loppunut, mutta kylmä oli. Jokohan tänään päästäisiin lähtemään? Tuulta oli ennusteen mukaan vielä 5-6 beaufortia, joka eri nyt kanavilla muuten haittaisi, mutta suoraan takaa puhaltavana se tekisi manööverit ei-niin-leveillä kanavilla hankaliksi, jos jouduttaisiin  paljon odottelemaan siltojen avautumista. Päätettiin katsoa, minkälaisen ohjelman päivä tuo tullessaan, Vlissingeniin on matkaa vain muutamia maileja, joten sinne ehdittäisiin vaikka lähdettäisiin myöhemminkin.

Aamupäivä meni vielä edellisillan viemäröintiasennuksia viimeistellessä. Kävin venevarusteliikkeessä ostamassa pari letkuklemmaria ja tietenkin samalla tutkin taas kaupan valikoimia. Nyt tarttui mukaan pitkään etsimäni kädessä pidettävä pattereilla toimiva strobovalo, jota olen lukenut käytettävän maston huippuun nostettuna ilmoittamaan yöpurjehduksella sijainnista päälle tunkevalle rahtilaivalle. Meidän kohdallamme äärimmäisen epätodennäköinen tilanne, mutta turvallisuudellahan voi itselleen perustella vaikka mitä hankintoja.

Alkuiltapäivä meni blogia kirjoitellessa, sitten siirryimme sataman klubiravintolaan katsomaan, saataisiinko toimiva nettiyhteys. Saatiinhan se! Paikan isäntä – eli siis ravintoloitsija, jolle klubi on ravintolanpidon antanut, se sama kaveri, joka toissapäivänä viisasteli meikäläiselle suomen kielestä, antoi tarvittavan koodin ja yhteys löytyi heti. Miekkonen oli sitä ikinä vanhenematonta ihmistyyppiä, varmaan nelikymppinen, joka näytti ja oli muutenkin olemukseltaan kuin kaksikymppinen. Ja  kaksikymppisen energialla varustettu kaiken lisäksi.

Edellä sanottu tarkoittaa, että hän ehti jatkuvasti huomioida kaikki saapuvat ja jo ruokailevat vieraat, käydä heittämässä huulta pöydissä ja samanaikaisesti valmistaa yhdessä baaritiskin takana olevassa pienessä keittiönurkkauksessa häärivän kokin kanssa aivan loistavia annoksia nyt jo varmaankin kolmeenkymmeneen nousevalle asiakasjoukolle. Kun aikaa oli netissä hääräillessämme kulunut jo kolmatta tuntia, päätimme liittyä ruokaileviin joukkoihin.

Ei voinut kuin ihailla kaverin ammattitaitoa niin seuranpitäjänä kuin ruoanlaitossakin. Ravintola oli juuri sellainen kuin meikäläisten mielestä hyvän ravintolan tulee olla: yhdistelmä mutkattomuutta ja epämuodollisuutta ja pienimpiin yksityiskohtiin ulottuvaa korkeaa ruoan ja tarjoilun laatua.

Tapahtui sellaistakin, että iloinen puheensorina ja lasten hälinä katkesi yhtäkkiä kuin veitsellä leikaten, taustamusiikki katkaistiin ja ravintola vaipui täydelliseen hiljaisuuteen. Aika nopeasti tajusimme, mistä oli kysymys. Joka vuosi, 4. toukokuuta kello 20 pidetään maan kattava kahden minuutin hiljainen hetki sodassa kaatuneiden muistolle. Aika sykähdyttävä tapa.

Ja niinhän siinä kävi, että illansuussa ravintolasta vatsat hyristen astellessamme, Inkku kana-annoksen ja minä tuliset gambasit syötyämme, totesimme että ihan yhtä hyvin ehditään sinne Vlissingeniin huomennakin. Se Inkun tilaama kana-annos kuvailtiin muuten ruokalistassa näin: ”Grillattu kokonainen kana, joka saattaa myös olla belgialainen kukko. Jos sattuisi niin, että annoksessa on muna sisällä, saatte annoksen ilmaiseksi!”

5.5.2010  Meren suuntaan

Jaska:

Sääennuste lupaili sadetta, mutta aamupäivällä keli oli kyllä ihan poutaisa. Ihmeellisen kylmä edelleen, alta kymmenen asteen. Tasan keskipäivällä lähdettiin liikkeelle. Edessä oli viisi siltaa, joista selviydyttiin ilman ihmeempiä odotteluja. Ajettiin kolmen veneen saattueessa, Vestervikingin lisäksi kotisatamaansa Ontariossa pitävä iso Grand Banks ja hollantilainen perusbavaria. Reilun kolmen mailin matka kesti melko tarkalleen pari tuntia. Välillä kanavan varrella ajelevat pyöräilijät heittivät tervehdyksiä heitä hitaammin liikkuvan veneemme suuntaan.

Vlissingenissä saatiin vieraspaikka Jachthaven Scheldestä, aivan viimeisen meren ja kanavan välisen sulun tuntumasta. Pian oli polkupyörät kasattu ja lähdimme kauppareissulle ja sen jälkeen tutustumaan itse kaupunkiin. Ajoimme ensin rantavalleille luomaan katseen oikealle merelle pitkälti toista kuukautta (talvitauko tosin välillä) kestäneen kanavamatkailuvaiheen jälkeen. Voi sitä Anwerpeniin ja Antverpenista matkalla olevien laivojen paljoutta. Tuota pikaa olisimme siis tuolla seassa. Alkoi olla laskuveden viimeiset hetket ja pienemmät alukset liukuivat kylkimyyryä suistossa. Hieno tunne ajatella siirtymistä taas hieman väljemmille vesille.

Ajoimme vanhaa keskustaa kohti ja kuinka ollakaan, pian alkoi korviin kantautua voimakas diskobasson jytke. Pitihän se arvata – olimme taas saapuneet kaupunkijuhlan keskelle. Tämä juhlapäivä on yleishollantilainen ja sitä vietetään siksi, että Hollanti vapautui tasan 65 vuotta sitten saksalaisten miehityksestä. Keskussatama ympäristöineen oli tupaten täynnä kaljalasi kourassa sodan päättymisen muistoa juhlivaa nuorisoa ja useilta esiintymislavoilta sanomiaan julkituovia rap-artisteja. Lähempi tutustuminen vanhaan satamaan ja tähän kaupunginosaa jäi meiltä tällä erää väliin.

Käytiin vielä kaupungin länsirannalta katselemassa merta Englannin suuntaan. Tällä puolen rantanäkymä muistuttikin sitten jo Friisien saarilla, esimerkiksi Norderneyssa näkemäämme: Pitkiä hiekkarantoja ja rantavallin takana pensionaatteja, hotelleja ja bed –and breakfast majoitusta tarjoavia vanhempia taloja.

Veneellä tehtiin hyvä kanasalaatti Albert Heijnin grillistä hankitusta tarpeesta. Ei ollut Belgialainen kukko tälläkään kertaa.

Päivän mittaan oli kuunneltu säätiedotuksia ja  tarkkailtu Navtexin sääviestejä.  Iltapäivän mittaan alkoivat toistua kovan tuulen varoitukset alueelle, huomenna odotettavissa 6 beaufortia, parhaasta mahdollisesta suunnasta, eli koillisesta tosin. Jahkailimme päätöksen kanssa: lähtisimmekö jo huomenna eteenpäin kohti Oostendea vai odottaisimmeko päivän sään paranemista. Päätimme lopulta odottaa vielä toisen yön Vlissingenissä. Veneessä on vielä joitakin moottoritsekkauksia ja     -huoltoja tekemättä tälle kaudelle ja tuntui siltä, että pieni lisäpaneutuminen navigaatioaiheisiin ei olisi pahasta. Pitäisi ainakin tälle ensimmäiselle osuudelle tehdä kunnon reittipisteet ja reittikin GPS:lle. Sitä paitsi pitkän tauon jälkeen ei välttämättä ole kovin viisasta lähteä ensipurjehdukselle tuntemattomilla vesillä 6 beaufortin keliin.

Illan mittaan tein oivan havainnon. Olin Willemstadin venetarvikeliikkeessä pähkäillyt, sijoittaisinko 260 euroa pääplotterimme Raymarine A50 vuorovesidataan, joka siis oli ostettavissa ja ladattavissa erillisellä muistikortilla. Vaikka ko. laitteeseen sai hintaan sisältyen sen Suomesta ostaessa Euroopan alueen merikartat laitteeseen ladattuina, ei vuorovesidata sisältynyt kauppaan. Jätin ostamatta, koska oletin, että selviämme kyllä hallussamme olevilla viime vuoden Reedsin almanakalla ja tämän vuoden ranskalaisella vastaavalla teoksella ”Block Marine”.  Kyllähän näilläkin selvittäisiin, mutta muutaman viime päivän aikana vuorovesien ja virtausten laskemisia harjoitellessani totesin, että olisi vaan pitänyt investoida tuo 260 euroa, olisi tehnyt elämän paljon helpommaksi.

Päätin tsekata ulottuisiko ruotsalaisilta Bjerkereiltä varaplotteriimme Raymarine RC 435

ostamani Navionicsin Gold – kartta näille tienoille. Ei aivan, mutta Oostendeen, eli reilun 30 mpk päähän. Hyvä niin, saataisiin taas varalaite käyttöön. Tutkin hieman mainittua karttaa ja sieltäpäs löytyivätkin täydelliset vuorovesi- ja virtaustiedot. Soitto Navsystemsiin Suomeen vahvisti, että kyseessä oli juuri sama data, josta olisin turhaan maksanut, jos olisin sen Willemstadista ostanut. Jihaa!

Illansuussa kylkeemme kiinnittyi hollantilainen purjevene, miehistönään vanhemmat ja kaksi jonkin matkaa toisellakymmenellä olevaa tytärtä. Olivat purjehtineet hyvää kyytiä Scheveningenistä ja lyhyellä lomamatkalla Antwerpeniin. Merenkulkijoiden näköistä sakkia, ja venekin oli Van de Stadtin piirtämä 40-jalkainen diagonaalilaminoitu puu-epoksirakenteinen avomerimenijä.

Illalla nautin tölkillisen luultavasti pahimman makuista olutta mitä olen koskaan juonut. Ostettu Albert Heijnista ja nimeltään Amsterdamse Navigator. Älkää erehtykö. Minä lankesin nimen houkutukseen.

Ja sitten vähän tilastotietoa: matkaa on nyt tehty Numansdorpista jokseenkin tasan 55 mpk. Eiköhän tästä ala päivämatkat hiukan kasvaa…

6.5.10 Hieman hyvitystä

Jaska:

Jäätiin siis vielä päiväksi. Koko päivälle tuulivaroitus 6 beaufortia. Kylkinaapurimme lähtivät kymmenen maissa vastavirtaan kohti Antwerpenia. Ei kuulemma ollut aikaa odottaa myötävirtaa..

Tsekkasin aamiaiselta päästyä moottorin vaihteistoöljyt ja hyvä niin, kaipasikin hieman täydennystä. Puolelta päivin homma oli valmis, mukaan lukien syvälle pilssiin moottorin alle pudonneen jakoavaimen pyydystys.

Iltapäivällä vene-kanakeitto, reittipisteiden latausta plotteriin ja Vlissingenin ja Oostenden väliseen vesialueeseen tutustumista, noin kartalta käsin, sekä näitä kirjallisia harjoituksia. Pistäydyttiin illansuussa tsekkaamassa tämän marinan klubiravintola, oikeastaan baari, mutta ihan käypänen sellainen. Ruoka-annoksia oli täälläkin listalla. Ruokailun sijasta tyydyttiin iltaoluisiin ja eilisillan pettymykset saivat hyvityksen. Nyt tiedän, mikä on jatkossa ylivoimainen suosikkiolueni: belgialainen vaalea Leffe-olut.

Huomiseksi on luvattu tuulen jonkin verran laantuvan. Valmistaudumme lähtöön klo 10.40, tunti Vlissingenin korkean veden jälkeen, jolloin vuorovesivirta juuri kääntyy lounaaseen (Muistisääntö: ”Tuuli tuo, virta vie”)

3.5.2010: Spotti toimii taas

4 toukokuun, 2010

Käy ”Missä matkaamme” sivulla tsekkaamassa miten saat tietää missä matkaamme. Spotti on ollut toiminnassa 29.4. alkaen!

29.4.-3.5.2010

4 toukokuun, 2010

29.4. Meripelastusta

Jaska:

Herättiin edellisillan parsajuhlan muistoihin. Kaunis kesäilma jatkuu, joskin sääennuste lupaa säätyypin muuttuvan. Aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti Kortgenen satamaa, joka sijaitsee Veerse Meerin itänurkassa. Käytiin ensin polttoaineasemalla katsomassa saisimmeko Bjerkereiltä Ruotsista ostamamme umpiruostuneen 2,5 litran Camping Gaz-kaasupullon vaihdettua uuteen ja täyteen. Odotin asemanpitäjän kielteistä vastausta, mutta ilman mukinoita hän kantoi vanhan pois ja upouudelta näyttävän tilalle.

Veerse Meer on alun perin ollut merenlahti, joka 60-luvulla suljettiin padolla meren puolelta ja sulkuportilla sisämaan puolelta. Näin saatiin käyttöön isot pinta-alat maata, joka vuorovesiaikana oi ollut välillä veden alla, välillä näkyvissä. Koko laajasta alueesta tehtiin hollantilaisten vesiurheilualue ja vedeltä pelastetut alueet täyttyivät rantamökeistä vähän Suomen kesämökkiasuttamisen tapaan. Veeren entinen merikaupunki tosin menetti tässä yhteydessä suoran yhteytensä mereen.

Ensimmäisellä sululla Volkerakissa, pari mailia Willemstadista eteenpäin oli iso joukko purjehtijoita odottamassa sulkuun pääsyä. Ajoimme odotuslaituriin. Eteemme asettautui englantilainen purjevene täynnänsä hilpeitä veikkoja. Kun sitten yli tunnin odottelun jälkeen sulun portit avautuivat ja ajoimme englantilaisveneen vierellä kohti sulkua, kysyi tämän veneen kapteeni kuuluvalla äänellä meiltä: ”Did you rob a bank in Finland?” Olimme hyvin otettuja kommentista, mies selvästi tunsi klassisten puuveneiden arvon näillä seuduilla.

Sulussa ehdimme jutustella toiselle reunalle kiinnittyneiden veneilijöiden kanssa. Kysyimme, ovatko menossa kilpailuun, kun vene oli varustettu kilpailunumerolta näyttävällä lappusella. Juu, kilpailuun oltiin menossa. Oli kuulemma kolmen päivän purjehdus, jonka aikana oli kierrettävä 20 satamaa, reitin sai valita itse. Osanottajia oli vajaa kolmekymmentä. Nämä kaksi harmaapartaista , identtisiltä kaksoisveljiltä näyttävää holskua olivat ostaneet Najad- veneensä Kuopiosta ja toisen herran veli oli Neste Oililla töissä Porvoossa. Että heti löytyi yhteys Suomeen.

Lähestyessämme seuraavaa Kammersluizen-nimistä sulkua tuuli sen verran reippaasti, että päätettiin ottaa kevään ensi purjehdusmaistiaiset. Kun matkaa sululle oli alle pari mailia, avattiin pelkkä rullagenoa ja nautittiin äänettömästä menosta. Juuri kun olimme päättäneet purjehdustuokiomme reilua mailia myöhemmin, näimme hollantilaisen toistakymmentä metriä pitkän teräs-moottoriveneen, jonka keulassa  mies suoritti myöhäistä aamuvoimistelua käsiä sivulle ja ylös nostellen. Kun meriteiden säännöt tuntevat samantyyppisen hätämerkin, päätimme ajaa lähemmäksi katsomaan kummasta oli kyse. Lähestyessämme ilmestyi sisältä toinenkin mies kannelle räpiköimään. Ajoimme huutoetäisyydelle ja kysyimme että olikohan kyseessä jokin ongelma. Kertoivat polttoaineen loppuneen ja pyysivät hinausta takaisin sulun tienoille laituriin. Ilmoitimme, että sehän käy ja ajoimme veneensä – Cpt. Haddock nimeltään – viereen ja pyydystimme toisen miehistä heittämän köyden. Köyden kiinnitys veneeseensä osoitti herrat suhteellisen tuoreiksi veneilijöiksi, köyttä ei oltu nimittäin lainkaan kiinnitetty veneeseen. Inkku onneksi pelasti köyden vapaan pään joutumasta potkuriimme kahmimalla sen sisään veneeseemme. Ojensimme kohteliain sanankääntein köyden takaisin ja ilmoitimme että hinaus sujuu paremmin, jos hinausköysi on kiinnitetty myös hinattavaan veneeseen.

Hyvin Vesterviking jaksoi hinata varmaankin kaksi kertaa itseään painavamman veneen perille. Hiukan mietimme, kuinka hinattavan kiinnittyminen laituriin onnistuisi, kun konetta ei ollut käytössä, emmekä suinkaan aikoneet jäädä lepuuttajaksi heidän ja laiturin väliin. Ilmoitin, että otetaan hiukan vauhtia laituria kohti, sitten kurvaan heidän edestään poispäin samalla kun irroitamme hinausköyden ja antamamme vauhdin pitäisi riittää laituriin saakka. Näin tehtiin ja ilmeisesti onnenkantamoisena manööveri sujui ilman kolhuja kummallekaan osapuolelle, vaikkakin näiden haaksirikkoisten rantautuminen sujui samaan tyyliin kuin hinausköyden heittäminen.

Reitti Kortgeneen kulki mutkitellen hiekkasärkkiä kierrellen. Päästyämme Kortgenen sataman kohdalle havaitsimme sen olevan persoonaton valtava marina. Kun keli oli vielä leppeä, päätimme saman tien jatkaa parikymmentä mailia eteenpäin Veeren kaupunkiin, jossa satamaympäristö olisi varmasti mielenkiintoisempi.

Ilma alkoi selvästi viiletä kun lähestyimme määränpäätä. Kello kahdeksan pintaan puikahdimme sataman portista keskelle kaupunkia Veere stadshaveniin ja kiinnityimme kyljittäin sataman reunalaituriin. Laituri oli vieressä kulkevaa katua kolmisen metriä alempana. Jäljellä merkkeinä entisestä vuorovesiajasta olivat myös sataman reunan pystypuut, joihin kalastus- ja kauppa-alukset aikoinaan kiinnittyivät.

Satamakonttori oli jo suljettu, mutta klubitakennuksen ravintola oli auki ja siellä iloinen meininki päällä. Rakennus muistutti interiööriltään NJK:ta Helsingissä, pienempi vain – siis oikeaa purjehdusseurameininkiä. Keittiökin oli vielä auki ja rempseä tarjoilijatar suositteli merianturaa, joka tuodaan päivittäin tuoreena rannikolta. Inkku päätti testata anturan, minä – kuinka ollakaan- paikallisen turska-annoksen. Palanpainikkeeksi oli tarjolla tummaa belgialaista de Konick –olutta. Eipä tarvinnut pettyä annoksiin. Kalat olivat loistavia ja kaiken maailman lisukkeet runsaita.

Nauttiessamme hyvin ansaitusta ateriasta ilta pimeni aivan yhtäkkiä ja seurasi kevään ensimmäinen kunnon ukonilma. Arvatenkin merkki luvatusta säätyypin muutoksesta.

30.4.  Kellopelin lumoissa

Koniginnedag – hollantilaisten suuri päivä, meikäläisittäin tietysti lähes yhtä tärkeä vapunaatto. Aamu alkoi sateen ropinalla ja kaupungintalon tornikellojen soitolla. Tätä soittelua sitten kestikin yhtä mittaa pitkälle iltapäivään. Ei mitään pimpeli-pompeli-meininkiä, vaan täälläkin oikein selviä, melkein tunnistettavia teoksia.

Kuuntelimme kuinka ylhäällä kadulla pikkulapset marssivat rumpujen päristessä oransseja vaatteita ja ilmapalloja kantaen. Kävi sääliksi juhlan järjestäjiä ja osallistujia. Ensin kolmen viikon kauniin ilman kausi ja sitten kun on juhlahetki sataa kunnolla.

Kävin satamakonttorissa ilmoittautumassa. Taksa 22 euroa yöltä sisältäen sähkön ja veden, jonka juomisesta tosin ilmoitettiin juojan sitten itse olevan vastuussa.

Iltapäivällä sade lakkasi ja aurinkokin pilkisti taas esiin. Lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Veere oli aikanaan ollut kukoistava kauppakaupunki, joka keräsi varallisuutensa toimimalla villan tuojana Skotlannista. Näiden varakkaiden kauppiaiden taloja kutsutaan edelleen Skotlantilaisiksi taloiksi ja eräästä sellaisesta on tehty museo esittelemään tuon 1500-luvulta alkaneen ajanjakson elämää.

Pääkadusta hiukan sivummalla oli iso synkeätyylinen rakennus, jonka silhuettia olimme ihmetelleet jo lähestyessämme Veereä. Kyseessä oli paikan kuuluisa goottilaistyylinen kirkko, jossa lepää mm. skotlannin kuningatar Maria Stuart – Maria Verisenä myös tunnettu. Meistä pömpeli muistutti enemmän Lontoossa Thamesin rannoilla sijaitsevaa OXO-rakennusta kuin hengellisen elämän ammoista keskusta. Valitettavasti ovet olivat kiinni, ja ikkunatkin sen verran korkealla, että enempi goottilaistyylin tarkastelu jäi tekemättä.

Palasimme pääkadulle ja löysimme paitsi leipomon, josta huomisaamuna saisimme tuoretta leipää, myös kahvilaravintolan, jonka päivän tarjous oli parsa-lohikeitto hintaa 6, 65 euroa. Päätimme kokeilla ja kerrassaan herkullista oli tämäkin. Siis parsakeitto, jossa höysteenä oli savulohen paloja.

Palattiin veneelle viettämään vappua tekstiviestejä lähetellen ja tulevien kohteiden merikarttoihin tutustuen. Lähdettiin vielä iltakävelylle tsekkaamaan Veerestä Middelburgiin lähtevä kanava ja ihmettelemään sen reunoilla laiduntavia lähes lehmän kokoisia lampaita. No, isojahan ovat hollantilaiset naisetkin.

Illallinen valmistettiin tyyliin ”man targer vad man haver”. Kaupungilla juhlinta tyyntyi iltaa kohti, mitä nyt sataman toiselle laidalle pystytetystä nuorison discoteltasta tasainen jumputus kuului pitkälle puoleenyöhön.

1.5.    Vappuajelua kanavalla

Aamulla taas satoi. Yöksi olimme taas laittaneet lämmityksen päälle – tätä edeltävinä lämpiminä öinä ei lämmitystä ollut tarvinnutkaan. Matkaa lähdettiin jatkamaan 11.30. Edellisiltana olin opiskellut plotterin trippimittarin käyttöä ja nyt sain sen ensi kerran toimimaan kunnolla. Jatkossa vuorovesivirroissa tulee olemaan mielenkiintoista seurata GPS-lokin ja potkurilokin tietojen eroja. Heti Veeren jälkeen oli ensimmäinen sulku, jossa jouduttiin odottelemaan sateessa puolisen tuntia. Sulussa vedenpinta nousi noin metrin.

Matkaa Middelburgiin tuli parisen mailia, ei enempää. Kaupungissa on kolme satamaa, joista kahteen mennään nostosiltojen ali. Meille järjestyi hyvä paikka siltojen ulkopuolelta. Perille päästyämme sääkin taas kirkastui.

Middelburg on entinen Zeelandin pääkaupunki, joka pommitettiin lähes maan tasalle sodan loppuvaiheissa. Kaupunkilaiset ovat kuitenkin hienosti rakentaneet kaupunkinsa paljolti sotaa edeltävään tyyliin, ainakin talojen julkisivut ovat replikoita alkuperäisistä. Välillä on vaikea sanoa, onko joku talo alkuperäinen vai alkuperäisen mallin mukaan rakennettu.

Käytiin täydentämässä provianttia Albert Heijn supermarketissa ja ostettiin samalla ainekset myöhäistä vappulounasta varten. Kun ostokset oli tuotu veneelle, lähdettiin tutustumaan vanhaan keskustaan ja päädyttiin Grote Marktille kaupungintalon tykö.  Paikalliseen tapaan toriaukiota ympäröi ravintoloiden rivistö ja erään tällaisen terassille päädyimme nauttimaan juomat vapun kunniaksi. Inkku Bellevue-kirsikkaoluen ja minä Duvel-belgialaisoluen. Aurinko paistoi, terassit olivat täynnä ihmisiä ja olo varsin hyväksyttävä.

Paluumatkalla noteerasimme aidon italialaisen pizzapaikan, jossa voisimme pistäytyä huomenna, jos vielä olisimme Middelburgissa. Ennen veneelle tuloa kävimme vielä Middelburgin venekerhon WVArnen klubiravintolassa, joka oli hiukan samantyylinen kuin Veeressäkin, aitoa meritunnelmaa tulvillaan. Baarinpitäjä kertoi osaavansa suomea ja kysyi että kuinkas taas sanotaankaan ”Do you want a bier” suomeksi. Vastasin pahaa aavistamatta että ”Haluatko oluen?” johon baarinpitäjä heti ”Kyllä kiitos”.

Veneellä varustauduimme myöhäiseen vappulounaaseen. Olin päättänyt juhlistaa päivää aloittamalla grillauskauden. Kaivoin takakannen alta pienen kaasugrillimme ja samalla muistin, että taisi grilli jäädä pesemättä ja puhdistamatta viime kauden viimeisen grillijuhlan jälkeen. Otin grillin ja puhdistusarsenaalin mukaan ja siirryin kauemmaksi laiturille puhdistusoperaatioon. Raotin varovaisesti grillin kantta ja odotin, ryömisikö esiin valkoisia matoja ja vaapsahaisia. Ei sentään, tuhti läjä hometta siellä vain muhi. Puolen tunnin ähellyksen jälkeen grilli olikin taas puoli kiloa ruostetta kevyempänä puts plank valmiina suorittamaan tehtäväänsä

Lounas meni perinteisellä kaavalla: alkupalaksi graavia lohta, pääruoaksi grillipihvit grillattujen vuohenjuusto-herkkusienien, perunoiden, porkkanoiden ja salaatin kera. Huonomminkin voisi vappuansa viettää, tuumimme.

Illalla kuulimme VHF:stä sitten rannikkovartioston ensimmäiset kovantuulen varoitukset: tälle alueelle huomenna odotettavissa 6-7 beaufortia, paikoin 8 beaufortia. Totesimme, että taidamme joutua tutustumaan Middelburgiin aiottua perusteellisemmin.

2.5. Myrskyä pitämässä

Sade alkoi aamuyöllä ja jatkui koko päivän. Tuuli oli ennusteen mukainen ja voimistui vielä iltaa kohti. Päivä kului veneessä karttoja opiskellessa ja Ranskasta hankkimamme Bloc Marinen (vastaa Reedsin Almanakkaa) vuorovesitaulukoihin tutustuen. Ranskalaisilla on ihan oma systeeminsä laatia ja käyttää taulukoita ja tämähän ei heti meille auennut. Onneksi niiden satamien kohdalla, joissa olemme suunnitelleet käyvämme, nousu- ja laskuvedet ja virtaukset on valmiiksi laskettu, joten pärjätään, vaikka ei laskusysteemin arvoitusta ratkaistaisikaan.

Puolen päivän tienoilla alkoi DSC/VHF:stä kuulua voimistuva hälytysääni. En tuolle osannut tehdä oikein mitään, väänsin vain äänen kiljumasta pois. Saatuani käsikirjan käteen ryhdyin sen avustuksella tarkastamaan puhelimen lokista, millaisesta puhelusta oli kyse. Distress-lokista sain sitten selville, että kysymys oli todellisesta hätätilanteesta. Puhelimeni oli vastaanottanut merivartioaseman kuittausviestin hätään joutuneen aluksen hätäviestiin. Asialle ei meillä ollut mitään tehtävissä, eikä kuulunutkaan tehdä.

Lounas meni pussikeitoilla, illalla päätettiin sateesta huolimatta käydä tsekkaamassa aiemmin mainittu pizzeria. Sepä olikin tupaten täynnä, hyvä merkki, mutta onnistuimme saamaan viimeisen vapaan pöydän. Ruokalistaa tutkiessamme sisään pelmahti kymmenkunta ilmeistä miss Hollanti-kandidaattia salamia räiskyttelevä valokuvaaja perässään. Jollakin kiertueella ilmeisesti olivat ja tekeillä oli artikkeli paikalliseen julkkislehteen tyttösten pizzanpaistotaidoista. Onneksi kuitenkin eteemme saatetut pizzat olivat ammattikokin aikaansaannosta, eivät parhaimmat koskaan syömämme, mutta hyvää aitojen italialaisten pizzerioiden keskitasoa. Ruokailua hiukan häiritsi parin pöydän päästä pöydän alta kuuluva kovaääninen räksytys. Pikkuhiljaa yhä punaisemmaksi muuttuvan tätitylleröisen fifi se siellä ilmaisi mielipiteitään ohikulkevien kengännauhojen väreistä.

Ei taitaisi Suomessa onnistua koiran tuominen ravintolaan.

3.5.    Eikun lisää tuulta

Sade jatkui koko seuraavan yön ja päivän. Yöllä Navtex oli täyttynyt kanaalin molemmin puolin sijaitsevien lähetysasemien myrskyvaroituksista. Käytiin lämpimässä suihkussa jääkylmässä suihkuhuoneistossa. Lämpötila sisällä oli varmaan sama kuin ulkona eli +7 astetta.

Aamiaiselta lähdettiin katsomaan, olisiko kirjastossa käytettävissä internet.Ensin käytiin kuitenkin satamakonttorissa maksamassa yhden jo maksamamme yön lisäksi kaksi yötä lisää. Kysyimme ilmaisesta internetistä, ja satamakapteeni kertoi sellaisen ehkä olevan klubiravintolassa. Kysyimme myös, hallitseeko hän Bloc Marinen laskusysteemin, kertoi ei hallitsevansa, mutta käski kysyä aivan venepaikkamme vieressä sijaitsevasta venetarvikeliikkeestä – jonka olimme noteeranneet, mutta emme noteeranneet venetarvikeliikkeeksi – koska siellä myytäisiin mm. tuota teosta.

Kiitimme vinkeistä ja suunnistimme kohti klubiravintolaa, joka ei ollut vielä auki, vaikka ovi oli auki. Siivouspuuhissa oleva neiti-ihminen kertoi, että netti kyllä on, mutta vain omistaja tietää koodit, tulkaa paikalle kun kapakka avataan viideltä. Kiitimme ja päätimme tarkistaa olisiko sitten kirjastossa internet. Kysymys jäi avoimeksi, sillä kirjasto oli perihollantilaiseen tapaan kiinni maanantaina. Mistähän periytyy tuokin tapa pitää kaupat ja virastot ym. kiinni maanantaina ainakin iltapäivään saakka?

Matkalla törmäsimme kalakojuun, jonka myyntipöytä näytti herkulliselta. Tarjouksessa oli ”päivän salaatti”, jonka nuori myyjä kertoi olevan lohi-parsasalaattia. Ostimme 150 g alkupalaksi.  Kävimme myös leipomossa, joka sentään oli maanantainakin auki, hankkimassa tuoretta leipää.

Käytiin vielä ostamassa kasa paikallisia ja venelehtiä ja postikortteja kirjakaupasta ja tarkastettiin satamakapteenin kertoma venetarvikekauppa. Sehän osoittautui varsinaiseksi aarreaitaksi, joka kuhisi merellinen kiilto silmissään tarjontaa tutkivia asiakkaita, kuten venetarvikeliikkeet yleensäkin tähän aikaan vuodesta. Nyt löysin pitkään etsimäni pienen Whale käsipumpun ja tykötarpeet tiskialtaamme viemäröintitason nostamiseksi.

Kaukomatkalle, jolla mekin kuvittelemme olevamme, varustettuna Vesterviking ui kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman tavaran painosta useita senttejä syvemmällä kuin normaaleihin kesäpurjehduksiin varustettuna. Tiskiasetelma on ollut se, että tavallisilla kesälomapurjehduksilla tiskialtaan pohja on ollut pari senttiä vedenpintaa korkeammalla, joten allas on aina tyhjentynyt painovoimaisesti. Samasta voimasta se nyt ollessamme syvemmällä, pyrkii täyttymään muutaman sentin vesikerroksella, ellei tulppaa suljeta. Ongelmana on, että ainoa keino saada se vesi pois altaasta tiskauksen jälkeen on laittaa tulppa kiinni ja kauhoa vesi kupilla ämpäriin, josta se sitten kiidätetään satama-altaaseen. Sitä paitsi satamista tiskialtaaseen tunkeva vesi ei aina ole erityisemmin esteettisen saatikka ruokahalua herättävä näköistä.

Eri vaihtoehtoja tutkittuani (tiskialtaan madaltaminen, tiskialtaan nostaminen yms.) olin päätynyt siihen, että kätevintä olisi asentaa pieni käsikäyttöinen kalvopumppu –Whale-tyyppiä – altaan alle kaappiin, jolla sitten saisi  viimeiset vedet altaasta ulos. Nyt saatiin siis tarpeet asennukseen ja loppuiltapäivän ohjelma oli sillä selvä.

Takaisin veneellä aloitettiin lounas  matjessillisalaatiksi osoittautuneella lohi-parsasalaatilla. On näillä myyjillä pokkaa selittää kirkkain silmin puuta heinää!

Iltapäivä ja ilta menikin sitten asennushommissa möyrytessä ja iltateen aikaan asennus oli valmis. Keittiömme viihtyvyys nousi taas pykälällä.