21.-23.05.2010

21.05.2010  Cherbourg-St.Peter Port

Cap de la Haguen valloittajat

Jaska:

Vielä pari jälkijunassa mieleen tullutta huomiotta Cherbourgista. Täällä saattoi havaita, miten tärkeänä purjehdusta pidetään Ranskassa: koulujen urheilutunnilla koko luokka lähtee opiskelemaan pienveneillä purjehtimista! Katselimme, kun purjehduksenopettajat vetivät kumiveneillä perässään  varmaankin liki 50 optimistijollaa Petite Radelle, jossa sitten perehdyttiin purjehduksen nikseihin.  Innostuneesta metelistä päätellen lapsilla tuntui olevan kovasti hauskaa.

Myös toinen jälkihuomio liippaa purjehdusta: Paikallinen, kovasti merikarhulta vaikuttava miekkonen pysähtyi laiturille veneemme kohdalle ja jäi katseellaan arvioimaan venettämme. Jonkin aikaa tarkasteltuaan hän totesi kaihoisasti: ”Notre bateau me fait rever” eli ”Veneenne saa minut unelmoimaan”. Taisi olla parhaimpia Vestervikingille koskaan osoitettuja komplimentteja.

Kolmas jälkimuistelu on sitten jatkoa tarinalle ”Cruisin is fixing your equipment in exotic places”

Keväällä 2009 hankittu pieni 150 watin Vaeco-invertterimme nimittäin sanoi sopimuksen irti tietokonetta ladattaessa.  Takuukin oli juuri sopivasti mennyt umpeen pari kuukautta sitten. Olin satamakonttorista löytänyt vene-sähkötarvikeliikkeen ja -korjaamon esitteen ja päätimme kokeilla kepillä jäätä, vaikka Vaecon nimeä ei näkynytkään liikkeen valtuuttamien valmistajien listalla.

Inkku soitti esitteessä olevaan numeroon ja tiedusteli, korjaisivatko tämänmerkkisiä laitteita. (Tässä vaiheessa muistin laitteen hankintahinnaksi paljon enemmän kuin se 140 euroa, joka kuitista myöhemmin selvisi. Tuolla hinnalla korjaajaa ei todellakaan olisi kannattanut vaivata.) Ystävällinen mieshenkilö vakuutti, että kyllä noitakin korjataan, voisiko hän tulla veneelle vähän vaille kello kaksi. Inkku totesi, että sehän on 20 minuutin päästä, toki sopii. Mitä palvelua!

Mies tuli, tutki laitteen ja totesi, ettei kannata korjata (minkä tähän mennessä olin tajunnut itsekin).

Sanoi, että otti autoonsa mukaan nimenomaan PC:n lataamiseen tarkoitetun muuntajan, sellainen maksaisi 80 e. Teimme kaupat ja kiitimme superhyvästä palvelusta.

No niin, sitten päivän epistolaan… Tavoitteena oli päästä liikkeelle kuudelta, jolloin päivä alkoi pikkuhiljaa valjeta. Pääsimme liikkeelle 06.15, aika hyvin kuitenkin. Aamu oli mitä hienoin ja meri täysin tyyni, koneajoa siis tiedossa. Väisteltiin kalastajien verkkoja, juotiin toinenkin kupillinen kahvia aamuaurinkoa ihaillen ja seurailtiin kuinka hyvin eilen tehdyt vuorovesilaskelmat pitivät paikkansa. Ensimmäisten tuntien jälkeen olimme täsmälleen oikeassa aikataulussa lähestymässä Cap de la Haguen ja Alderneyn saaren välistä salmea. Odotimme jännityksellä, millaisia pyörteitä ja aallokkoa on odotettavissa, vaikka virtaa vastaan taistelevaa tuulta ei nyt ollutkaan.

Pikkuhiljaa vauhtimme alkoi kasvaa ja tuotapikaa plotteri näytti  nopeudeksi pohjan suhteen huippuna 12,8 solmua, kun vaijeriloki näytti moottorin kierroslukuun täsmäävää 6,2 solmun nopeutta. Virran vauhti oli siis 6,6 solmua!

Enpä ole ennen nähnyt täysin tyynellä ilmalla aallon nousevan Vestervikingin kannelle! Ja nyt oli parhain vajaavuoksi – millaista olisi sitten kun on tulvavuoksen aika? Emme todellakaan haluaisi olla näissä maisemissa kun 6 beaufortin tuuli puhaltaa vahvinta tulvavuoksen virtaa vastaan. Vaikka meillä ei mitään ongelmia ollutkaan, saatoimme hyvin uskoa, mistä Alderney race on saanut pelottavan maineensa.

Pikkuhiljaa päästyämme kapeimmasta salmesta meno rauhoittui. Autopilotti ohjasi, aurinko paistoi, ja kuppikuumat keitot maistuivat. Kun meri oli edelleen täysin tyyni, saattoi nähdä pinnalla vaeltelevan kasvuston (ja muun roskan )määrän. Näimme täälläkin isoja levälauttoja, mutta nämä lautat eivät olleet Itämeren sinilevää, vaan puhtaan veden rakkoleviä, ja vastaavaa isompaa kasvustoa. Puoltapäivää lähestyttäessä ajoimme Hermin ja Sarkin saarten välistä kohti Guernseyn saaren pääsataman, St Peter Portin lähestymislinjaa. Sarkin saaren maisemat olivat kuin Skotlantia esittelevästä kuvateoksesta, vihreitä vuoria ja jollakin tasanteella pienoinen linna.

Kalanpyydyksiä –tai oikeammin taisivat olla hummerinpyydyksiä sai täälläkin väistellä ja tähystää piti tarkoin myös lähestyviä supernopeita autolauttoja, joiden kulkuväylän poikki ajoimme. Ei näkynyt päälle tulevaksi.

Saavuimme St. Peter Portin satamaan korkean veden aikaan, 15 minuuttia myöhemmin kuin olimme laskeneet saapuvamme. Suhteellisen tarkkaa työtä! Tämä vuorovesiltä suojattu satamasysteemi on mielenkiintoinen: Sataman suulla on pari metriä korkea kynnys. Itse sataman seinät ovat tästä 5-6-metriä korkeammat. Korkean veden aikaan veden pinta on satamassa sama kuin merellä, nelisen metriä satamakynnyksen yläpuolella. Niin kauan kun vedenpinta on kaksi metriä kynnyksen yläpuolella, satamaan pääsee tai päästetään veneitä, joiden syväyksen maksimi on 1,80 metriä. Kun laskuvesi tulee, valuu vesi satamasta merelle, mutta satamaan jää kynnyksen ansiosta jäljelle aina se 2 metriä vettä. Ulkopuolella sataman kynnys tulee näkyviin vedestä, tulvavuoksen aikaan jopa koko pari metriä korkea kynnys ja myös ranta sen edessä.  Eli eipä kannata laskuveden aikaan yrittää satamaan tai sieltä pois.

Satamakapteeni tuli veneellä vastaan ja ohjasi meidät paraatipaikalle laiturin päähän. Heti kiinnityttyämme pyrähti paikalle apulaisensa, joka ojensi täytettäväksi tulli-ilmoituksen ja keräsi satamamaksun kahdelta vuorokaudelta, 52 puntaa. Puntaa, apua! Olimme kokonaan unohtaneet, että olimme siirtyneet ulkomaille, eli Englantiin. Onneksi maksu hoitui Visalla, kuten kakki muutkin maksut Guernseyllä. Tulli-ilmoituksen sai itse täyttää ja laittaa tullin postilaatikkoon. Mitään tarkastuksia ei siis ollut. Yksinkertaista ja luottavaista.

Nälkä kurni suolissa, siis rantaravintolaan syömään. Tilasimme molemmat pääruoaksi kalapiiraan ”Fish Pie”. Piiras osoittautui perunamuusiksi, jonka alla piileskeli lohenpaloja. Tarjoilija tuli kysymään maistuiko, johon vastasin, että kyyyyyllä, vaimolleni tuo oli hyvä pääruoka, minulle riitti alkupalaksi, saisinko tuhdin hampurilaisen pääruoaksi, kiitos.

Myöhemmin iltapäivällä tehtiin kaupunkikävely ja etsittiin illaksi paikkaa, joka tarjoaisi ostereita, huonolla menestyksellä. Kaupunki on kyllä kaunis, rakennettu rinteeseen joka nousee jyrkästi satamasta. Kaduilla muotitietoisia nuoria naisia ja liituraitapukumiehiä. Guernseyn veroparatiisisaarella pitävät monet kansainväliset pankit yms. kansainväliset toimijat toimipisteitään.

Illalla tehtiin vielä kävely aallonmurtajan päässä olevaa linnoitusta katsomaan. Ihmeen vahvasti ovat jo 1500-luvulla osanneet rakentaa linnoja, joiden jalustan vuorovesi vuoroin peittää, vuoroin kuivaa. Linna oli siis edelleen hyvässä kunnossa, noin ulkopuolelta katseltuna. Matkan varrelle osui iso vesiallas, joka ilmeisesti oli tehty nimenomaan pienoismallilaivojen uittamista varten. Oli kiva seurata kuinka tohkeissaan olevat papparaiset uittivat toinen toistaan hienompia hinaaja/pelastusalus/rahtialus/matkustajalaiva-mallejaan.

22.05.2010  St.Peter Port, Guernsey

Sconeseja maisemalla

Jaska:

Auinko paistaa lämpimästi, on kesä. Aamiainen avotilassa! Tutkailtiin vähän aikataulujamme ja vuorovesitaulukoita ja päätettiin, että ollaankin kolme yötä Guernseyssä.  Huomenna iltapäivällä korkean veden aikaan siirryttäisiin satamakynnyksen toiselle puolelle ponttooni – odotuslaituriin, josta voitaisiin sitten ylihuomenaamuna lähteä kohti seuraavaa kohdetta omien aikataulujemme mukaan, tarvitsematta odottaa sitä vuoroveden hetkeä, jolloin satamakynnyksen päällä on tarvittavat kaksi metriä vettä.

Käytiin Marks & Spencerillä ruokaostoksilla ( löydettiin mm. englantilaisia kaurahiutaleita, kaurapuurokausi siis jatkuu..) ja sen jälkeen tekemässä konkurssinpoikasta aitoja Guernseyläisiä villapaitoja ja muita purjehdusasusteita edulliseen hintaan myyvässä liikkeessä.

Puolelta päivin lähdettiin pyöräretkelle rantapolkuja pitkin. Jossakin kohdassa polku muuttui portaiksi, joita sitten huohotimme ylös pyöriä kantaen. Päädyimme toiseen satamaa suojaavaan linnoitukseen, joka oli ollut myös sodan aikana Guernseytä miehittäneiden saksalaisten käytössä. Kyllä oli ollut helppo korkealta ”vuorelta” valvoa sataman edustaa.

Jatkoimme polkuja pitkin kohti sataman kaakkoiskärkeä ja tulimme välillä tielle, jonka varsilla oli toinen toistaan komeampia omakotitaloja, tai pitäisikö sanoa pikkulinnoja. Guernseylle ovat majoittuneet Englannin äveriäät ja se kyllä näkyi. Ajoimme välillä harhaankin, mutta lopulta olimme ihastelemassa niemen kärjessä kiveen hakattua ”Public Conveniences”-opastetta.  Jatkoimme opasteen suuntaan ja havaitsimme, ettei se tarkoittanutkaan näköalatasannetta, vaan toilettirakennusta. Tästä arvasimme kuitenkin myös näköalapaikan olevan lähellä.

Sadan metrin päästä sitten eteen avautui aikalailla henkeäsalpaava näkymä. Vihreät rantakalliot laskivat jyrkästi suojaiseen merenlahteen varmaankin pitkälti toista sataa metriä alapuolella. Lahden pohjukassa kimalteli hiekkaranta ja lahdelle oli ankkuroituna pari purjevenettä. Tuollainen paikka pitäisi vielä itse kokea omasta ankkuroidusta veneestä katseltuna! Myöhemmin karttoja tutkiessamme havaitsimme, että ko. lahdenpoukamaa suositeltiinkin ankkuripaikaksi Guernseylle tuleville tai sieltä lähteville purjehtijoille pohjoistuulien aikana.

Jatkoimme puolen kilometrin päähän toiselle niemelle, jolla sijaitsi hotelli. Terassin ovessa mainostettiin teetä sconesien, hillon ja Guernseyn kermavaahdon kera. Hyväksyimme tarjouksen ja edeskäypä toimitti hintaan 10 puntaa. Vietimme perusenglantilaisen kello viiden teehetken ja lähdimme paluumatkalle kermavaahtoa suupielistä pyyhkien. Paluumatkaan kului aikaa ehkä kymmenesosa tulomatkastamme. Kun hotellin luota muutaman kerran polkaisi, loppumatka olikin pelkkää alamäkeen laskettelua. Mietin serpentiineissä kurvaillessamme, että nyt jos jarrut pettäisivät, voisi tulla kaunista jälkeä. Sellaista riskiähän meillä ei toki ollut, eihän…(Ei, kunnes myöhemmin huomasin, että molemmista Dahon-pyöristä ketjut olivat paljosta käytöstä löystyneet oikein kunnolla ja kaipasivat kiristämistä. Mitäpä jos ketju olisikin hypännyt päältä noissa alamäissä.. Huh!)

Illalla improvisoitiin vielä ravioli-salaattiateria veneellä ja sitten lähdettiin paikalliseen pubiin seuraamaan Champions Liigan loppuottelua. Oletimme kokevamme hurjan englantilaisen pub-jalkapallotunnelman, mutta kyseinen pubi olikin täynnä enemmän itsensä esittelemisestä ja toistensa viihdyttämisestä kuin jalkapallosta kiinnostuneita nuoria aikuisia. Varsinkin Jegermeister-Red Bull – shotteja naukkailevat nuoret naikkoset pitivät yllä sellaista kiljuntaa, että ottelun selostuksesta oli aivan turha yrittää ottaa selvää. Ehkäpä laimea kiinnostus johtui siitä, että vastakkain olivat vain muuan italialainen ja muuan saksalainen joukkue.

23.05.2010 St.Peter Port, Guernsey

Illallinen avotilassa

Jaska:

Vaikka oli sunnuntai, löydettiin avoinna oleva ruokakauppa, josta saatiin täydennystä eilisiin, ilman ostoslistaa tehtyihin ruokaostoksiin. Hyödynnettiin vielä St.Peter Portin hyvät suihkut ja siirrettiin vene satamasta odotusponttooniin. Aallonmurtajan kyljessä oli polttoaineen tankkausasema, josta yritimme ensin ostaa lisää löpöä, mutta sepä olikin sunnuntaina kiinni.

Loppupäivä meno taas seuraavan päivän reittisuunnittelussa ja pian olikin illallisen aika. Se nautittiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella avotilassa, auringonlaskua St.Peter Portin kaupunkimaiseman taakse ihaillen. Prawnseja alkupalaksi, pääruoaksi Inkku oli loihtinut cajun-maustetut broilerifileet. Ruokajuomaksi Lindemansin Chardonnayta. Totesimme taas, että hullumminkin voisi ihminen toukokuun loppupuolen iltaa viettää…