9.5. Maisemat muuttuvat
Jaska:
Aamulla herättiin säntillisesti klo 7.10 jotta oltaisiin valmiina siirtämään venettämme kun naapurit lähtevät klo 7.30. Eivätpä lähteneet, vaan joivat rauhassa aamukahvinsa ja lähtivät iloisesti hymyillen kymmentä yli kahdeksan. Omat tervehdyshymymme eivät olleet yhtä leveitä.
Lasten tervehdyssoitoista kapteenikin havaitsi että on äitienpäivä ja sankari sai vain hiukan myöhässä ansaitsemansa laulutervehdyksen.
Kun keliennuste näytti hyvältä, päätettiin jatkaa saman tien seuraavaan tavoitteeseemme, Boulogne- sur-Meriin, jonne olisi 49 merimailia. Reitti tulisi kulkemaan kanaalin kapeimman kohdan ja vilkkaasti liikennöidyn, Calais-Dover reitin poikki. Matkalla tuulta oli odotettavissa koillisesta 3-4 beaufortia, siis kohtuullinen purjehduskeli. Kylmää vaan on edelleen.
Liikkeelle 11.30. Matkalla aallonmurtajalle tuli mieleen, että nyt voitaisiin jo kokeilla tuuliperäsintä. Peräsinlavan paikalleen asettaminen vauhdissa ja pienessä merenkäynnissä veneen perässä tuuliperäsimen tukitelineiden päällä taiteillen ei kuitenkaan onnistunut, ja parin turhan yrityksen jälkeen päätettiin, että ajetaan vielä tämä legi käsiohjauksella. Tasan klo 12 nostimme mesaanin ja avasimme genoan ja suunnistimme reitille, joka kulki rannan ja hieman ulompana olevien hiekkasärkkien välissä. Kaiku näytti syvyydeksi tasaista 20 metriä.
Gravelinen kaupungin kohdalla katseltiin rannan tuntumassa käytävää paikallista purjehduskilpailua mereltä käsin. Laivoja oli näkyvissä ensi alkuun vain muutama, mutta Calaisia lähestyttäessä enemmän. AIS antoi kuitenkin hyvän turvallisuuden tunteen, kaikki alukset huomattiin hyvissä ajoin. Muutaman aluksen kanssa jouduttiin tarkkailemaan törmäyskurssia ja yhden kohdalla hieman odottelemaan.
Maisemat alkoivat rannan puolella muuttua. Aiemmat matalat hiekkarannat loppuivat ja tilalle alkoi nousta upeita liitukivitöyräitä.
Lähestyimme kanaalin kapeinta kohtaa Cap Gris-Neziä ja vuorovesivirtauksen nopeus alkoi kasvaa. Pian liikuimmekin jo SOG päälle seitsemän solmua, josta virran vaikutus oli parisen solmua. Juuri kanaalin kapeimmassa kohdassa teimme jiipin, samalla kun tuuli voimistui. Vesterviking ikään kuin ampaisi vauhtiin, pian oli nopeutemme SOG 9,2 solmua, josta virran osuus 2,2 solmua. Kello 18.40 saavuttiin Bolougne-sur-Merin redille, laskettiin purjeet ja ajettiin sisälle rujon näköistä ränniä pitkin. Rännin perältä löytyi kuitenkin ihan kelpo YC Boulonnais vuorovesi- huvivenesatama, jonka ystävällinen satamakapteeni juoksi auttamaan kiinnittymisessä.
Vuoroveden korkeusero tällä hetkellä on vajaat 5 metriä ja sitä ei voinut olla huomaamatta. Sataman vastakkaisella sivulla paikkaansa pitävät kalastaja-alukset olivat välillä metrin-pari rantakatua alempana ja sitten kuuden tunnin päästä altaan pohjalla 7-8 metriä alempana. Meikäläisille tämä tarkoitti lähinnä vuorikiipeilyä laskuveden aikaan varsin jyrkässä asennossa ponttoonilaitureille johtavia lankonkeja pitkin. Saavatpa pohkeet treenausta.
Nälkä oli liki 7 tunnin purjehduksen jälkeen hirmuinen. Kävelimme lähimpään monista rantaravintoloista ja investoimme 22,50 euron tarjousmenuun. Alkupaloiksi Terrine du Campagne, pääruoaksi paikallista karjalanpaistia, nimeä en nyt muista ja jälkiruoaksi Creme Caramelit.
Hinta-laatusuhde ylitti selvästi Dunkerquen satamaklubin ravintolan tason. Illalla veneellä päätettiin jäädä kaupunkiin ainakin seuraavaksi päiväksi, mahdollisesti jopa kolmeksi yöksi.
Matkaa Dunkerquesta Bologne-sur-Meriin teimme 8 tuntia 40 minuuttia ja keskinopeutemme 49 mpk matkalla oli 5,7 solmua.
10.5. Anturan lumoissa
Jaska:
Kalastajat lähtivät veneillään aamuyöstä merelle, Inkku kuunteli moottorien möyryämistä, minä nukuin kuin tukki. Aamulla tuulta oli reippaanlaisesti ja varoitus päällä 7 beaufortista pohjoisesta, kannatti siis tutustua kaupunkiin.
Vastapäisten kalastusveneiden kohdalla kadulla oli paikallinen kalatori, jonka tarjonta oli todella tuoretta, suoraan rantaan saapuvista kalastusaluksista nostettua. Myyjinä olivat kalastajien vaimot, varsinaisia perheyrityksiä siis. Kävin ostamassa lounaaksi ranskalaisittain ” Edelweiss”-nimisestä kojusta kaksi reilun kokoista merianturaa, jota rouva Edelweiss kätevästi päästi nahoistaan mankelilta näyttävällä laitteella.
Lähdettiin täydentämään provianttia läheisessä rumassa kauppakeskuksessa sijaitsevasta Carrefourista ja sieltä palattua alkoi valmistautuminen myöhäiselle lounaalle. Juuri kun valkosipulivoissa paistetut merianturat ilmestyivät pöytään, kuului kannelta koputus. Ei voi olla totta, taas tulli ja poliisi tulivat tervehtimään meitä kesken ruokailuhetken. Onkohan näillä joku systeemi, jolla tietävät, koska veneessä aloitetaan ruokailu?
Yritin selittää, että saimme ruoan juuri pöytään, voisitteko odottaa sen hetken, että saamme syötyä, mikä ei ilmeistä päätellen ollut ollenkaan hyvä ehdotus. Hyväksyin hiljaa mielessäni ajatuksen kylmästä merianturasta ja ryhdyin etsiskelemään veneen papereita. Poliiseja oli kaksi, pistoolit korskeasti esillä vyötäröllä. Toinen istui avotilaan ja keskittyi papereihin, toinen kurkki kajuutan ovesta sisään ja hoiti seurustelu-upseerin virkaa. Kun Inkku oli ehtinyt kolmanteen lauseeseensa, tämä viimeksi mainittu kysyi ilahtuneena ”Oletteko mahdollisesti ranskanopettaja?”, ja saatuaan myöntävän vastauksen aloitti puoleen tuntiin venyneen innokkaan tarinoinnin. Siinä käytiin läpi Ranskan ja Suomen koulusysteemit, poliisin syntyperä ja suku, Venäjän kautta Suomeen veneillä kuulemma tapahtuva salakuljetus ja mitä vielä. Ihan sympaattinenhan tämä poliisi oli, mietin merianturan hiipuessa lautasella.
Passit ja paperit saatiin takaisin ja poliisit lähtivät. Palautin anturan ja perunat paistinpannuun ja sain kuin sainkin myöhäislounaaksi vielä ihan maittavan lämpimän kala-aterian. Inkku oli jo ehtinyt nauttia omansa pannulämpimänä sillä aikaa kun meikäläinen kävi poliisien kanssa toivotonta viivytystaistelua tarkastuksen ajankohdasta.
Lähdettiin ostamaan prepaid-kännykorttia, jotta päästäisiin taas soittamaan halpoja puheluita Suomeen. Satamakapteeni neuvoi lähimmän Orange-myymälän. Sisälle astuessamme asiakaspalvelija tiedusteli nimemme ja pyysi odottelemaan, nimeltä kutsuttaisiin. Kun olimme odotelleet yli puoli tuntia ja meidän jälkeemme sisään tulleita asiakkaita alettiin palvella, paloivat meikäläiseltä ns. käämit. Hankkiuduin kolmanneksi osapuoleksi jälkeemme tulleen asiakkaan ja myyjän väliseen keskusteluun tehden selväksi, että olemme myös ostavia asiakkaita. Jopa tuli viereisen myyntipisteen neitoselle kiire kuuluttaa nimeämme. Pääsimme kauppoihin ja saimme prepaidin, jonka toimivuuden heti testasimme.
Kun nyt kerran olimme kaupungilla päätimme tehdä kiertokävelyn. Kapusimme jyrkkää mäkeä ylöspäin kohti kaupungin entistä keskustaa, joka sijaitsi paksujen linnoitusmuurien sisällä. Boulognen historiasta kirjoitetaan Shell Channel Pilotissa seuraavasti: ”Boulogne is France’s most active fishing port. Historically Boulogne has been site of various preparations for then invasion of England – under a Mr. N. Bonaparte and one G.Julius Caesar, to name two of the better-known candidates.”
Veneelle tullessa oli ensi kertaa laskuveden aika ja altaan pohjakivikot näkyvissä parin-kolmenkymmenen metrin päässä paikasta, jossa Vesterviking kellui ponttoonilaituriin kiinnitettynä. Aika hurjan näköista! Poikettiin kysymässä satamakapteenilta, josko hän osaisi selittää meille ranskalaisessa Bloc marinessa mainittujen ns. coefficientien käytön vuorovesilaskelmissa. Ei osannut, eikä pitänyt niitä juurikaan tarpeellisina. Kummallista, että ranskalaisten purjehdusraamattuun painetaan ei-tarpeellista tietoa.
Veneellä oli tehtävänä erilaisia pieniä kunnostus- ja tarkistushommia, mm. lämmityslaitteen dieseltankin täyttö. Tankki vetää 15 litraa ja riittää nyt viideksi yöksi. Eli Eberspächerimme kuluttaa näillä kylmyyksillä vajaat 3 litraa löpöä yössä.
Illan mittaan alettiin miettiä vielä yhtä Bologne-päivää, kun ei oltu oikein kunnolla ehditty orientoitua seuraavan etapin tietoihin ja matkaa olisi yli 50 meripeninkulmaa. Olin ostanut Carrefourista iltapalaksi palaset Tarte Legumesta ja päätin kokeilla, kuinka veneuunimme toimii. Sellainen hassu keittimen liekin päälle nostettava kattilan näköinen laite, ruotsalaiskeksintö, jolla on sen kymmenvuotisen Vesterviking-kauden aikana paistettu yksi kovahko pulla Ahvenanmeren ylityksellä. Hyvin toimi ja saatiin lämpimät iltapalat teen kanssa.
Illan suussa saatiin vielä hieman dramatiikkaa peliin kun VHF:stä alkoi kuulua englanninkielinen Mayday-viestintä. Englannin meripelastus siellä kertoili hätäsanoman lähettäneelle, että apua on tulossa ja tiedusteli tarkkaa sijaintia. Hädässä olevan viestejä emme kuulleet, mutta ilmeisesti kyseessä oli sairastapaus, koska pelastuskeskus kertoi, että SAR-veneessä on lääkäri (paramedic) ja antoi ohjeita suunnata lähimpään satamaan.
11.5. Muovi palaa!
Jaska:
Aamulla tuuli kovaa, varmaankin se 7 beaufortia, joka säätiedotuksessa kerrottiin olevan mahdollista. Pidettiin veneen siivous- ja vuodevaatteiden vaihtopäivä. Inkku käytti sataman pesukonetta ja tutustui siinä puuhassa sveitsiläisrouvaan, joka miehensä kanssa oli tullut kysymään meiltä sääennustetta jo Dunkerquen satamassa. He purjehtivat 11-metrisellä taitepalteisella alumiiniveneellä, ilmeisesti Sveitsissä valmistettu. Rouva kertoi, että ovat siirtyneet asumaan veneeseen, viime keväänä. Vene kuljetettiin Sveitsistä rekalla Saksaan, josta purjehtivat Itämeren kautta Pohjois-Norjaan. Talvi vietettiin siellä vuonossa ja ovat nyt matkalla kohti Välimerta, kuten mekin. Saimme käsityksen, että ovat varhaisia eläkeläisiä ja myyneet talonsa Sveitsissä rahoittaakseen uuden elämäntyylinsä. Mukavia ihmisiä.
Puolenpäivän aikaan jotain kannella puuhaillessani tuli nenään vahva palavan muovin tuoksu. Ensimmäinen ajatus oli että voisiko tuoksu tulla omasta veneestämme. Totesin tämän jokseenkin mahdottomaksi. Hetken päästä ilmestyi sisäsataman suulle kaksi kalastajavenettä, toinen toisen kylkihinauksessa ja savupilviä avotilan tienoilta pöllähdellen. Samalla alkoi kuulua paloauton sireenin ulvonta. Kalastajaveneiden perässä ajeli meripelastajien RIB ja näkyipä sen savuavan kalastusveneen kannella yksi mies märkäpuvussakin. Mistähän oli kyse? Kun alukset tulivat lähemmäksi, näin sen savuavan veneen nimen: ”Edelweiss”. Sääliksi kävi, niin mukava vaimo tällä onnettomalla kalastajalla, olikohan nyt elinkeino vaarassa?
Edelweiss kiinnitettiin laiturin kylkeen ja pari palomiestä astui paloautosta veneeseen. Ilmeisesti mistään kovin vakavasta ei sittenkään ollut kysymys, sen verran rauhallista touhu oli. Eikä siitä sen enempää kehittynytkään, paikalle kerääntynyt väkijoukkokin alkoi hajaantua.
Vuorossa oli mastoon kiipeäminen. Kohdassa, jossa purjekisko ylittää saalinkien tukiraudan, se teki mielestäni nyt suuremman mutkan kuin aiemmin. Päätin tarkistaa oliko kehittymässä mahdollinen ongelma ja kiipesin Inkku-vinssinvääntäjän avustuksella mastoon. Ei mitään varsinaista ongelmaa, mutta tarkastaessani kiskon kiinnitysruuvien kireyttä, havaitsin yhden ruuvin saalinkien kohdalla olevan poikki. Onnistuin saamaan tyngän ulos ja uuden ruuvin tilalle. Alastulomatkalla piti vielä tarkistaa kaikkien ruuvien kireys. Hyvä että tarkistin, pientä kiristämisen varaa oli useammassa ruuvissa. Sainpa samalla voideltua purjekiskon alhaalta saalinkeihin asti maanmainiolla Yachticon- teflonsprayllä.
Kun tuoretta kalaa oli suunnilleen vieressä tarjolla kohtuuhintaan, päätettiin tänäänkin syödä kala-ateria. Rouva Edelweiss olikin yllätyksemme myymässä kojussaan eikä murehtimassa perheen katastrofia, ja myyntipöytä oli täynnänsä kalaa, kuten tavallisesti. Kysyimme tulipalosta. Rouva kertoi, ettei se mitään kovin vakavaa ollut, palo sähkölaitteissa, eikä kukaan loukkaantunut. Kaiken kukkuraksi heillä on kaksi kalastusalusta, joten toinen saadaan käyttöön siksi ajaksi kun toisen korjaus kestää. Olimme helpottuneita kalastajapariskunnan puolesta ja ostetimme turskat.
Käytiin vielä toisen kerran kaupoilla ja syötiin toinen kala-ateria veneellä. Ilta meni valmistautuessa huomiseen lähtöön. Olimme suunnitelleet lähtevämme puoli kymmenen maissa, mutta päätimme aikaistaa lähtöä kuultuamme sveitsiläispariskunnan aikovan lähteä jo kuudelta, suuntanansa sama kohde, Dieppe.
Matka Dieppeen kestää tuulista vuorovesivirran voimakkuudesta ja veneestä riippuen 8-12 tuntia, joten osa matkasta joudutaan joka tapauksessa ajamaan vastavirtaan. Aikaisin lähtemällä saa alkumatkasta hetken myötävirtaa, sitten 5 tuntia vastavirtaa. Myöhempään kello yhdentoista maissa lähtiessä saa alkuun 4 tuntia vastavirtaa, mutta pystyy sitten laskettelemaan loppumatkan myötävirrassa. Totesimme että ehkä on sittenkin parempi varata enemmän aikaa loppupäähän, jotta varmasti ehditään perille ennen pimeän tuloa. Dieppen satamaan on vilkas lauttaliikenne ja lauttojen lähtiessä ja saapuessa huvialukset eivät saa tulla satamaan, vaan joutuvat odottelemaan merellä. Halusimme välttää mahdollisuuden joutua kurvailemaan pimenevässä illassa tuulisella merellä kalastajien verkkoja vältellen.
Vestervikingin nettiloki 
Vastaa