20-23.04.2010

(Laitan tämän jakson tänne blogiin 26.4. Mc Donaldsissa Utrechtin lähellä. Kävimme täällä korjauttamassa Tacktick -tuulimittarin anturin ja olemme paluumatkalla Numensdorpiin. Lupaamiani kuvia en tässä yhteydessä pysty siirtä’mään galleriaan, koska emme ole siirtäneet niitä vielä kamerasta tietokonmeeseen. Laitan sitten seuraavassa nettiyhteydessä. Jaska)

20.4. Cruising is fixing your equipment in exotic places (osa 2)

Jaska:

Illalla oli sortteerattu jo lasku majoituksestamme, neljästätoista päivästä kahdelta hengeltä aamiaisineen 840 e. Ei paha. Suosittelemme ko. majataloa kaikille teille, jotka aiotte suunnistaa Hollantiin.

Aamiaiselta pakattiin tavarat. Isäntämme oli ystävällisesti tarjoutunut kuljettamaan matkatavaramme autolla telakalle – polkupyörillä tuon tavaramäärän kanssa olisikin ollut hankalaa.

Laittoipa isäntä meille mukaan lähipäivien evääksi kymmenen tuoretta kananmunaa omasta kanalasta – sitä palvelua!

Taas viileä poutasää – siis oivallista veneenkunnostuskeliä edelleen. Aamupäivästä päätin varmistaa, että Suomessa huollossa käytetty Tacktick langaton tuulimittari toimii. Laitoin avotilayksikön paikalleen ja käynnistin laitteen. Näytti oikein hyvin tuulen suunnan, mutta tuulen nopeudeksi tasaiset 0.0. Päreen reunat alkoivat ruskistua. Vika oli siis ilmeisesti maston huipussa olevassa anturissa. Pari puhelua Maritimin huoltoon ja Suunnon (joka nykyään omistaa Tacktickin) helpdeskiin vahvistivat asiantilan: mastonhuippuyksikkö on vaihdettava tai ainakin korjattava. Kaiken kukkuraksi olin unohtanut laitteen ostokuitin kotiin, laite oli hankittu keväällä 2008, joko huhti- tai toukokuussa, ja siinä on kahden vuoden takuu. Joten en voi kuitista tarkistaa olisiko takuu vielä voimassa. Matkasuunnitelmiamme ajatellen toimiva tuulimittari on oleellisen tärkeä vehje. Mikä neuvoksi? Oli takuu voimassa tai ei, laite on saatava toimimaan, vaikka tässä vaiheessa vähän maksaisikin. Takuukysymyksiä ehditään sitten selvittää jälkikäteen.

Muutaman puhelinsoiton jälkeen olin sitten kuitenkin onnistunut tavoittamaan Tacktickin maahantuojan Utrechtista ja saanut sovittua heidän kanssaan, että jos tulen mastonhuippuanturin ja avotilanäytön kanssa heidän toimistoonsa maanantaina, niin korjaavat laitteen odottaessa – tai myyvät minulle uuden mastonhuippuanturin.

So far so good.  Nyt pitäisi vaan saada laite irti maston huipusta enkä ylety sitä irrottamaan vaikka kurkottaisin mastoportaiden ylimmältä tasanteelta. Niin, ja sitten pitäisi löytää kulkuyhteydet Utrechtiin ja takaisin..

Juuri nyt tälle asialle ei voinut tehdä enempää, joten ryhdyimme hommiin, eli mastojen lakkaamiseen. Hivuttauduin Helsingin venenäyttelystä ostamaamme puosuntuoliin, laitoin varmistukseksi turvavaljaat päälle, isopurjeen nostin puosuntuoliin kiinni ja menoksi. Inkku kiristi nostimesta löysät pois sitä mukaa kun kiipesin mastoportaita. Sopivalle korkeudelle päästyäni Inkku lukitsi nostimen ja minä laitoin turvavaljaan liinan varmistukseksi maston ympäri ja annoin painoni jäädä nostimen ja puosuntuolin varaan. Hei, olohan tuntui ihan turvalliselta ja pystyin keskittymään itse tekemiseen eli mastojen kunnostustarpeen arviointiin. Neliskulmaisen maston kolme sivua olivat aivan priimakunnossa, mutta maston takasivussa nostimet olivat talven aikana hanganneet lakkauksen monin paikoin rikki. Kunpa olisi älynnyt lähtiessä syksyllä vetää nostimet irti mastosta esim. mantookiin, niin olisi säästytty tältäkin työltä. Päätin, että ne kolme hyväkuntoista sivua saisivat kestää tulevan purjehduskauden sellaisenaan, nyt keskityttäisiin enempien vahinkojen estämiseen mastojen takasivuilla (mesaanissa sama tilanne), hiomalla takasivut ja vetämällä päälle kolme kerrosta uutta lakkaa. Joltinenkin homma siis tiedossa!

Kun askareeseen ryhdyttiin, se kuitenkin eteni yllättävän nopeasti. Työmetodina: Reilun metrin pätkä kerrallaan ylöspäin mentäessä ensin hioen, sitten tahmaliinalla hiomapölyt pyyhkien aina viuluvanteille asti. Alas tullessa taas puolentoista metrin pätkissä lakkaa pintaan. Lakkapurkki ja muut tarvittavat työkalut kulkivat hyvin puosuntuolista roikkuvassa vesikassissa – eli puuvillaisessa kangasämpärissä.  Jossakin kohdassa, missä nostinvaijerin nostinköyteen yhdistävä sakkeli oli kalvanut lakan kokonaan pois ja millin siivun puustakin, tein pikakorjauksen West Systemsin viidessä minuutissa kovettuvalla pikaepoksilla, joka olikin myös tähän tarkoitukseen oiva aine.

Loppupäivä meni ensin mesaanimaston lakkauksessa samalla metodilla ja muissa lakkauspuuhissa kannella. Välillä ravitsimme itseämme keittolounailla veneessä valmistettuna. Illansuussa päätimme veneeseen muuton kunniaksi käydä Numansdorpin tapas-ravintolassa syömässä. Päädyimme taas tagliatelle carbonaraan, jonka hinta-laatusuhde oli ylivoimainen. Yhdeksällä eurolla iso kulho herkullista carbonaraa, runsas salaatti ja lämmintä talon leipää. Veneelle palattuamme unta eri tarvinnut odotella.

Ensimmäinen yö veneessä, tosin vielä kuivalla maalla! Eipä tarvinnut miettiä ankkurin pitämistä. Lämmityslaite piti lämpötilan varsin inhimillisenä. Veneilykauden aloitus harppasi menttaalitasolla monta pykälää eteenpäin.

21.4.    Mastohississä

Jaska:

Inkku oli nukkunut huonosti. Ilmeisesti valtava carbonara eilen illalla oli tässä vatsataudista toipumisen vaiheessa ollut hiukan liian aikaista. Päivän mittaan olonsa pikkuhiljaa kuitenkin parani lähelle normaalitilaa.

Aamulla vein Tacktick-ongelmamme Waldin ratkaistavaksi.  Vilkaisu allakkaan ja yksi puhelinsoitto ja asia oli selvä: iltapäivällä hän siirtäisi Vestervikingin trukilla mastonosturin alle ja  mastonhuippuanturi voitaisiin käydä irrottamassa  nosturista roikkuvasta korista käsin. Ja maanantaiksi löytyisi Numansdoirpista tutusta autoliikkeestä vuokra-auto hintaan 18 euroa /päivä + polttoainekulut. Melkoista järjestelyä.

Juuri kun olin saanut isonmaston toiseen kertaan jotakuinkin lakattua, hurjasteli Waldi trukilla paikalle ja ilmoitti, että nyt Vesterviking lähtee nosturille. Herra voi kyllä roikkua siellä mastossa siirron aikana jos haluttaa. Siirryinpä kuitenkin maahan seuraamaan kuinka Waldi alta minuutissa poimi taitavasti veneen trukin vetämälle kuljetusalustalle ja siirsi sen viitisenkymmentä metriä nosturin äärelle. Työskentelykori odotti massa nosturivaijeriin kiinnitettynä. Odotin jonkun telakan ammattimiehistä asettuvan koriin hoitamaan mittarianturin irrotuksen ylhäällä mastonhuipun tasalla, mutta Waldi totesikin vain lyhyesti meikäläiselle, että otathan sitten kaikki tarvitsemasi työkalut kerralla mukaan. Havaittuaan kysyvän tuijotukseni hän kysäisi kuin muina miehinä, että eihän sinulla ole korkean paikan kammoa, mihin oli tietenkin vastattava huolettomasti naurahtaen, että pois se meistä. Mielenkiintoinen tehtävä siis edessä. Hain työkalut veneestä ja kiipesin niiden kanssa koriin. Waldi käynnisti nosturin ja kohta meikäläistä vietiin kuin hissillä korkeuksiin. Maisemat olivat kyllä aika mahtavat. Waldi siirsi korin varovasti mastonhuipun viereen ja alta minuutin tuulianturi oli irrotettu.

Katsoin alas antaakseni Waldille merkin, että korin voisi laskea alas, mutta miestä ei näkynytkään nosturin ohjaamon tienoilla. Hetken tähyiltyäni näin hänen puhuvan innokkaasti puhelimeen telakka-alueen toisella laidalla. Mieleeni tuli elävästi Roy Orbisonin laulu ”The Comedians”, jossa mies on jätetty maailmanpyörän ylimpään koriin vangiksi ja katselee sieltä korkeuksista kun maailmanpyörän käyttäjä poistuu huvipuistosta käsi kädessä hänen tyttöystävänsä kanssa. No, Inkku kyllä odotteli uskollisesti nosturin juurella. Huutelimme molemmat Waldille, että homma on jo hoidettu ja hetken päästä hän ilmestyi paikalle ihmetellen että nopeastipa se kävi.

Takaisin alas tultiin aika haipakkaa, naama hangon keksillä. Seuraavalle mastonhuippumatkalle maanantaina tai tiistaina, kun korjattu tai uusi anturi on vietävä viemässä paikoilleen, täytyykin ottaa kamera mukaan. Tästä keikasta onkin vain Inkun alhaalta ottamia kuvia galleriassamme.

Saman tien Waldi siirsi sitten Vestervikingin takaisin telakointipaikalleen odottamaan huomiseksi suunniteltua vesillelaskua. Loppupäivän ohjelmaan kuului mesaanin lakkaus toiseen kertaan, avotilan istuinten lakkaukset, vesilinjan oikaisua ( oli tullut vedettyä linja vähän kiireessä edellisenä keväänä) ja viimeisiä pohjan myrkkymaalauksia.

Tuli tässä mieleen, että taisin unohtaa aiemmin raportoida telakan hitsauspalvelusta. Näin vesillelaskukaudella tulee ammattihitsaaja kerran viikossa käymään telakalla ja hoitelee tilatut projektit. Meidän kohdallamme hitsaustarve kohdistui Duogen-tuuligeneraattorin kiinnityslaippaan, joka oli viime keväällä tullut asennettua sen verran vinoon, että generaattori roikkui telineessään 10 cm alempana kuin olisi pitänyt. Olin ilmoittanut jo syksyllä Waldille, että tällaiseen hitsaustyöhön olisi tarvetta. Niinpä mennä aamuna, vielä majatalossa asuessamme, kesken aamiaisen puhelin soi ja Waldihan se siellä ilmoitti, että hitsaaja on nyt paikalla ja jos voit heti tulla tänne niin homma hoituu. Ilmoitin olevani paikalla puolen tunnin päästä, hotkin jäljellä olevan aamiaisen ja hyppäsin pyörän selkään. Telakalla selitin tehtävän hyvää englantia puhuvalle hitsaajalle, joka

nyökkäsi ja ryhtyi töihin. Viisitoista minuuttia myöhemmin laippa oli paikoillaan, nyt täysin pystysuoraan  kiinnitettynä ja kiinnitykset vielä vahvistettuna. Työn kustannuksesta ei toistaiseksi  ole mitään tietoa, se selvinnee loppulaskun (joka eri tule olemaan ihan pieni) yhteydessä.

Iltapalaksi nautittiin purkillinen veneessä hyvin talvehtinutta, venemessuilta v. 2009 hankittua Riipisen lohikeittoa sekä kaurapuuroa, joka sopi paremmin Inkun vielä ajoittain oireilevalle ruoansulatukselle.

22.4. Vesillelasku!

Aamiainen veneessä, tietty. Yö oli ollut kylmä, mutta vain veneen ulkopuolella. Nyt aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vielä olisi ehdittävä tehdä moottorin keväthuolto sekä erilaisia viimeistelyjä, mm. lakata avotilan irrotettavat trallit, jotka olin siirtänyt veneestä alas työstettäväksi. Inkku, nyt jo jotakuinkin vatsataudin voittaneena, riehui pölynimurin kanssa ja puhdisti talvella likaantuneet laitasuojat. Lopuksi asensimme telakalta lainaamani suurtehopumpun ja myös veneen oman varapumpun paikalleen. Jotta viimeksi mainitut saatiin mahtumaan pilssiin, oli ensin poistettava pilssissä sijaitseva jääkaappimme tieltä, sekin noin tunnin homma.

Nyt meillä oli veneessä siis viiden pumpun varustus vesillelaskua varten. Veneen varsinainen automaattipumppu, veneen uusi, automaattikytkimellä varustettu varapumppu, telakan 220V suurtehopumppu, veneen avotilassa sijaitseva käsipumppu, sekä vihoviimeisenä, tarvittaessa pelastavana oljenkortena WC- tankin tyhjennys – kalvopumppu, jonka voi T-hanalla muuttaa pilssiä mereen (ei septitankkiin, eikä septitankkia pilssiin) tyhjentäväksi. Kuten arvata saattaa olimme siis päättäneet kokeilla vesillelaskua päällystämättä lautojen rakoja ulkopuolelta maalarinteipillä.  Kaikki oli ajoissa valmista vesillelaskua varten.

Puoli viideltä eräs telakan työntekijöistä porhalsi trukilla paikalle ja ilmoitti  voivansa nyt siirtää Vestervikingin vesillelaskupaikalle ja traveliftiin roikkumaan, jotta voin myrkkymaalata venepukin tukien kohdat ja kölin alapinnan. Sovitusti puoli kuudelta travelift sitten jyrähti käyntiin ja siirsi Vestervikingin veden ylle ja laski aluksen varovaisesti veteen.  Hyppäsin kannelle ja sieltä  nopeasti kajuuttaan tarkistamaan tilanteen, Vettä tuli sisälle vauhdilla. Sekä veneen varsinainen pumppu, että suurtehopumppu toimivat jo täysillä, mutta veneen varapumppu ei ollenkaan. Vesi nousi nousemistaan pilssissä. Ensimmäinen vahinko tulisi, jos vesi yltäisi lattioiden alapintaan, jolloin sinne kiinnitetty kaasuhälytin  (à 100€ Kaasuvalo Oy:stä) kastuisi. Seuraava isompi vahinko tulisi, jos vesi nousisi vielä noin viisi senttiä lattiatason yläpuolelle. Silloin kastuisi moottorin käynnistysmoottori ja rahallinen vahinko olisi jo kymmenkertainen kaasuhälyttimeen verrattuna. Kirottu varapumppu, miksi se ei toimi! Ajattelin pelata varman päälle ja ryntäsin noutamaan peräkannen alta avotilan käsipumppuun kiinnitettävän letkun. Sen olin tietenkin säilönyt veneen vihoviimeiseen peräkulmaan. Nojauduin peräluukusta sisään, kurkotin kohti letkua ja kyljestäni kuului naps.

Se siitä kylkiluusta. Sama oli tapahtunut kerran ennenkin ja tiesin, ettei asialle mitään voinut, kylki olisi viikon verran kipeänä, mutta mies pysyisi toimintakunnossa.

Kiinnitin käsipumpun letkun paikoilleen ja aloin pumpata. Nyt vesi oli noussut jo niin, että suurtehopumppu oli kokonaan uppeluksissa. Inkku tuli tarkkailemaan tilannetta ja raportoi veden nousun laantuneen. Olisiko suurtehopumpussa ollut kaksivaiheinen kytkin, koska hetken päästä vedenpinta alkoi selvästi jo laskea. Tilanne ohi!

Siirsimme veneen varustelulaituriin, jonka vieressä jökötti mastonosturi. Waldi siirsi nosturin, johon oli nyt asennettu veneennosto-liinat, Vestervikingin ylle ja miehet pujottivat liinat veneemme alle. Waldi kiristi liinat sen verran kireälle, että Vesterviking roikkui niiden varassa ehkä viisi senttiä normaalista vesilinjastaan ylhäällä ja toivotti meille turvallista yötä. Vaikka pumppusysteemit vielä pettäisivätkin, ei vene ainakaan pohjaan asti uppoaisi. Pian totesimme  ylimääräiset pumput jo tarpeettomiksi, veneen varsinainen pumppu riitti pitämään vedenpinnan veneen sisällä aisoissa, tosin tässä vaiheessa vielä jatkuvasti käyden. Saatoimme rauhoittua. Vesillelasku oli onnistunut, eikä ylimääräistä maalarinteippikierrosta enää tarvittu.

Harmitti se upouusi, Farsonsilta Helsingistä hankittu varapumppu, joka kieltäytyi yhteistyöstä. Päätin yrittää selvittää missä vika, ja kytkin pumpun automaattikytkimen ohitse suoraan akkuun. Johan pärähti pumppu käyntiin. Automaattikytkin oli siis viallinen, mutta pumppua voitaisiin tarpeen tullen käyttää manuaalisesti. Itse automaattikytkimen vian etsintä jäisi myöhempään vaiheeseen. Nuo pilssipumppujen automaattikytkimet pitävät muuten mielessäni ensimmäistä sijaa niiden laitteiden joukossa, jotka eivät koskaan toimi silloin kun niiden pitäisi toimia. Ainoan poikkeuksen on toistaiseksi tehnyt nykyisen pumppumme ilmanpaineella toimiva kytkin, jossa ei siis ole ensimmäistäkään sähköistä osaa pilssissä veden kanssa reagoimassa. Maksoi kylläkin maltaita…

Totesimme, että nyt olisi juhla-aterian aika, jonka ytimen muodostaisi  ylitalvinen nötköttipurkki. Inkku lähti pyörällä kylään hakemaan tykötarpeita, kuten sipulia ja valkosipulia, minä jäin veneelle järjestelemään paikkoja ja tarkkailemaan vielä veneen turpoamisen tahtia. Pikkuhiljaa pumppu alkoikin pitää välillä taukoa.

Inkku saapui kaupasta ja ryhtyi kokkaamaan. Tuotapikaa edessämme oli neljälle hengelle tarkoitettu juhla-nötkötti, jonka hotkaisimme kahteen pekkaan. Lämppäri päälle, ja siirryimme unten maille niin fyysisistä kuin henkisenkin puolen rasituksista toipumaan.

23.4.

Yöllä nukuttiin hyvin. Aamulla lattiat olivat jo kuivaneet ja veneessä saattoi liikkua ilman crocseja. ( Ei, vesi ei siis ollut varsinaisesti noussut lattioille, vaan laitalautojen saumoista lattioiden yläpuolelta tuotava vesi oli kastellut myös lattian tiikkilaudat päältäpäin.)

Aamu oli aivan upea. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja linnut pitivät aamulaulujaan. Lämpötila oli heti aamusta kymmenen asteen tienoilla. Tästäkö nyt sitten alkaa kesä? Täytyy sanoa, että meillä on tämän veneenkunnostusprojektin ajan ollut uskomattoman hyvä sääonni myötä. Kahteen viikkoon ei ainuttakaan sadepisaraa, mikä tähän vuodenaikaan ei ole ollenkaan tavanomaista Hollannissa. Jokainen sadepäivä olisikin lykännyt projektin valmistumista.

Nyt saatoimme syödä aamiaisen ensimmäisen kerran vailla tunnetta, että pitäisi jo ehtiä töihin, ettei vesillelasku viivästy. Nautimme siis olostamme.

Aamiaisen ja tiskien jälkeen kävin kysymässä Waldilta,  joskohan meidät voisi päästää liinoista roikkumasta. Nyt Vesterviking todella hiukan roikkuikin, kun vuorovesi oli laskenut kymmenkunta senttiä. Odotimme, josko veneen laskeminen taas kiihdyttäisi vuotamista. Waldi tuli, käynnisti nosturin ja pudotti – siis laski – Vestervikingin ne vajaat  viisitoista senttiä alas veteen. Liinat pois ja veneen siirto veneenmitan verran ulommaksi varustelulaiturissa. Minkäänlaista vuodon lisääntymistä ei ollut havaittavissa, ilmeisesti eilispäivän vesillelasku ja siirto varustelulaituriin olivat jo aloittaneet myös vesirajaa lähellä olevien lautojen turpoamisen.

Aamupäivällä päätin lakata vielä kolmannen kerroksen lakkaa nastojen takasivuihin. Inkku toimi taas rutiinilla vinssihenkilönä. Lounaaksi hyvä Albert Heijn -katkarapusalaatti ja iltapäivällä vielä ankkurivinssin maalaus, avotilan reunalautojen lakkaus ja avotilan tiikkitrallien hionta ja öljyäminen. Huomiseksi jäisi vielä kannen pesu ja paikkamaalaukset sekä yleistä järjestelyä. Aurinko paistoi koko päivän niin kuumasti, että villapaita oli jo aivan liikaa ja iltaa kohti aloimme molemmat osoittaa punastumisen merkkejä.

Jatkoimme ylivuotisten, mutta ennen parasta ennen olevien säilykkeiden tuhoamista ja Inkku valmisti herkullisen riisi/tonnikala/Tikka Masalakastike – annoksen, joka huuhdottiin alas Heineken-oluella, kuinkas muuten. Kauniin illan kunniaksi päätimme tehdä kävelyretken telakan ympäristöön. Tuota kävelyä ei parina viime viikkona ole tullutkaan paljoa harrastettua. Tien toisella puolella on partiolaisten keskus ja leirinuotiopaikka. (jossa muutama ilta takaperin olivat polttaneet suurella roihulla vanhoja keittiökalusteita niin, että Inkun piti käydä huomauttamassa vastalakatulle pinnalle leijuvista tuhkahippusista. Onneksi ei ollut viimeinen lakkauspinta!)

Nyt oli käsillä ilmeisesti jonkinlainen partiovalan vannomistilaisuus, paikalla oli reilut puolisataa partiolaisen itua nuotion ympärille ryhmittyneinä ja joukko ylpeitä vanhempia takavasemmalla seuraamassa toimitusta. Joku vanhempi partiojohtaja piti nuotion ääressä suureen ääneen puhetta. Tuli ihan mieleen omat partiolaisajat puoli vuosisataa (huh!) sitten.

Ilta meni veneessä mukavasti tulevien purjehdusten karttoihin tutustuen ja tätä blogia kirjoitellen.

I

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: