18-19.04.2010

18-19.04.2010  Muuton aattona:

Inkku:

Neljätoista päivää Hollannissa – niistä 2 viimeistä mahataudin kourissa.. Nyt on jo sen verran toipilas olo että jaksaa istua tietokoneen ääressä, ehkä iltapäivällä vielä pyöräilen veneelle hommiin.

Majapaikka on ollut erinomainen, omistajapariskunta on auttanut meitä kaikin tavoin. Kun Jaska oli kipeänä enkä lähtenyt yksin kylälle syömään, minulle kannettiin pasta-annos huoneeseen – samoin Jaska sai eilen lohiannoksen illalliseksi kun minä taas en voinut ajatellakaan syömistä. Meillähän on vain bed & breakfast majoitus joten muut ateriat eivät kuulu hintaan. Huomenna sitten tosin näkee veloittavatko niistä. Oli tarkoitus muuttaa jo tänään veneeseen asumaan, mutta siirrettiin päivällä. Kun rouva Jolanda de Graaf on töissä – hän on sairaanhoitaja ja käy kolmena päivänä viikossa paikallisen sairaalan potilaiden luona kotikäynneillä antamassa pistoksia – tulevat herra de Graafin vanhemmat pitämään taloa ja huolehtimaan koirasta. Rouva anoppi tuossa juuri touhukkaana pesee ikkunoitani ulkopuolelta. Kuumavesipullo annettiin meille käyttöön riehuvaa vatsaa rauhoittamaan, sellainen kannattaisi taas hankkia. En muista että olisin itse sellaista käyttänyt sitten lapsuuden. Se lämmittää myös mukavasti peiton alla kun näissä hollantilaisissa makuuhuoneissa tuntuu olevan KOVIN viileä. Tuuletusovi on poissa ollessamme koko päivän auki ja illansuussa lämpötila ulkona on ehkä 6-8 astetta. 60-vuotislahjaksi saamani villasukat ovat olleet paikallaan yösukkina kun peitto on hieman lyhyt. Sängyt ovat Ikeasta, samoin sohva, kuinkas muuten, ihan kotoisaa. Kylppäri on soma pikku (varmaan valmiina myytävä) moduuli, ihan kuin ruotsinlaivojen hyteissä.

Matka satamaan taittuu siis fillarilla. Tällä seudulla ei ole vaaraa eksyä! Tie kulkee patotöyrään, dijk’in, päällä ja sitä jatkuu viivasuorana molempiin suuntiin. Alempana ovat talot ja pellot. Tienvarret ovat lampaiden valtakuntaa, joka neliömetri on Hollannissa hyötykäytössä. Tien molemmille puolille on istutettu puurivistöt, jotka antavat hieman suojaa tuulella, mutta kun tulee kovaa, on pyöräily aika haastavaa, nykyistä muotitermiä käyttääkseni. Tuulivoimalat sen sijaan ovat täällä omiaan ja niitä on pitkät rivistöt joka puolella.

Satamassa hollantilaiset laittelevat veneitään vesille niin kuin suomalaiset toukokuussa. Lauantai-iltana oli laitureissa jo iloinen puheensorina. Jotkut onnelliset jo purjehtivat lahdella. Se on matala leveä lahti Hollandse Diep -nimestään huolimatta. Koko alue tästä etelään on ns. Delta-aluetta, jonka moninkertaisia pato- ja sulkujärjestelmiä rakennettiin 70- ja 80-lukujen vaiheessa. Jaska Suomen kaupallisena sihteerinä oli silloin mukana järjestämässä Suomesta kiveä näihin rakennelmiin. Tältä lahdeltakaan ei pääse avomerelle kulkematta muutaman sulun läpi.

Mutta vene pitää siis saada kuntoon ennen kuin sillä pääsee tuonne lahdelle. Jaska on tarkkaan kertonut omat tekemisensä mutta en minäkään ole pelkästään peukaloita pyöritellyt (paitsi nämä kaksi viimeistä päivää, jos nyt hämärän rajamailla voi peukaloiden pyörittelystä puhua..) Tässä nyt ens alkuun: olen imuroinut Vestervikingin joka nurkan, pyyhkinyt kaikki pinnat ensin Tolulla ja sitten ihan kunnon etikalla, sillä saa hämmästyttävän hyvin homeenhajun pois. Myös ne tekstiilit, kuten esim. patjat, joita ole ei voinut pestä sataman koneessa, olen pyyhkinyt etikalla ja pessyt osan myös vaahtopesuaineella. Kaikki astiat (lautaset, lasit, kattilat) ja aterimet on tiskattu sataman naisten vessan käsienpesualtaassa! Tämä sen vuoksi että telakka-alueella ei ole juoksevaa vettä, vaan ensin olisi pitänyt kantaa sangolla vettä veneeseen tikkaita myöten ja sitten likavesi samaa reittiä alas..  Pesin myös joukon köysiä pyykkikoneessa 40 asteessa, tuli oikein hyviä. Hollannin talvi oli muuttanut muutamat vaaleat köydet vihreiksi! Näiden ”naisten hommien” lisäksi olen myös tehnyt Kapun osoittamia töitä: kylkien ja kansitrallien hiontaa ja tärpätillä pyyhkimistä, kylkien imurointia (!), siis ulkopuolelta, ennen lakkausta ym. ym. Laiska töitään.. jne J Vielä täytyy myös mm. pestä sprayhood sillä samalla vaahtopesuaineella. Joten hommaa vielä riittää. Mutta huomenna muutetaan veneeseen asumaan vaikka se on vielä maissa. Viereisessä veneessä asuu jo tanskalainen eläkeläispariskunta omaa venettään kunnostamassa, joten varmaan tulee ihan viihtyisää.

Jaska:

Nyt on edessä se aika, jolloin Jaskan ja Inkun Apolloraketti kiertää kuun taa ja yhteys maahan katkeaa. Eli kun muutamme huomenna veneeseen asumaan, ei telakalla tai satamassa ole toimivaa v-lan yhteyttä. Emme siis pääse vähään aikaan päivittämään blogiamme -ellemme sitten innostu pyöräilemään läppäri repussa takaisin majataloomme käyttämään tätä yhteyttä. Tai ehkä Numansdorpista löytyy nettikahvila-emme tosin ole sellaisen näköistä siellä nähneet. Suunnittelemme vesillelaskua torstaiksi ja sitten ehkä ensi sunnuntain tienoilla irroitamme köydet ensi kertaa tällä kaudella ja suuntaamme kaukomatkalle lahden yli tutustumaan Willemstadin vanhaan linnakaupunkiin – matkaa on vesitse kai parisen mailia.

Ai niin, meinasi jäädä raportoimatta  millaisia tilanteita tarranauhalla suljettavat taskut housuissa voivat aiheuttaa. Emäntämme tuli eilenaamulla kyselemään vointiamme  ja samalla vaivihkaa sujautti huoneeseemme mustat rintaliivit mainiten, että nämä kai kuuluvat tänne, löytyivät olohuoneen sohvalta. Inkku tuohon, mitä nyt vatsataudiltaan jaksoi, että olikin jo ihmetellyt missä mainittu vaatetuskappale oikein piilee. Emäntä totesi, suupieli jo nykien, että ne löytyivät sohvalta illalla sen jälkee kun tämä herra oli katsellut siellä televisiota. Meikäläinen ei kyllä tällaista huumoria ymmärtänyt lainkaan, kunnes asian laita selvisi: ennen lähtöämme Suomesta hankkimissani loistavissa USA:n armeijan aavikkotaistelijoiden housuissa (myy kohtuuuhintaan SA- kauppa Pohj. Hesperiankadulla,) suljetaan reisi- ja takataskut tehokkaalla tarranauhalla. Inkun riisuttua mainitun pikkumustan huoneemme sohvalle olin hetkeksi istahtanut siihen viereen ja tästä tarranauha kaappasi salamatkustajan takamukseeni ja luovutti sen sitten olohuoneen sohvalle  sieltä noustessani. Onneksi ei käytävällä ollut muuta liikennettä siirtyessäni huoneemme ja olohuoneen väliä – olisi voinut tulla mielenkiintoisia kommentteja.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: