8-10.4.2010 Työn touhussa

10.4.2010

Jaska:

Säät suosivat edelleen. Aamiaiselta heti telakalle, kuten aina. Olimme jo aiemmin ihastelleet upouutta, klassisiin linjoihin tehtyä arviolta 13 metristä purjevenettä, joka seisoi telakoituna toimistorakennuksen vieressä. Se, mitä kansirakenteista saattoi maasta nähdä, vaikutti teakilta. Valkeasta puusta tehty masto nousi vajaan parinkymmenen metrin korkeuteen kannesta. Erityisesti kiinnitti huomiota, että veneen koko kansiheloitus, vinssejä ja keula- ja peräpulpettia myöten oli tehty pronssista eikä, kuten tavallista, haponkestävästä teräksestä.

Nyt vene oli siirretty vesillelaskupaikan äärelle ja seisoi siinä juhlaliputettuna. Telakalle hiljalleen saapuvasta juhlapukuisesta väestäkin päättelimme, että edessä oli veneen ensimmäinen vesillelasku. Päätimme seurata näytelmää. Väkeä ilmaantui paikalle toistasataa henkeä.  Telakan omistaja Waldi  tarttui ensin trukin, sitten traveliftin, eli vähän satamien haarukkatrukkia muistuttavan, mutta veneiden vesiltänostamista ja –laskemista varten suunnitellun laitteen puikkoihin ja siirsi purren valmiiksi veden ylle. Ylpeän omistajan parikymppinen tytär sai samppanjapullon käteensä, ilmoitti veneen nimen (josta emme saaneet selvää), heilautti narun varassa pullon murskautumaan köliä vasten. Harvoin näkee ihmisellä niin leveää hymyä kuin omistajan kasvoilta tällä hetkellä loisti. Aplodien saattelemana vene sitten siirtyi merelliseen elementtiinsä.

Kävin myöhemmin jututtamassa Waldia veneestä ja sen omistajasta. Omistaja on liikemies, joka tuo Hollantiin jalopuuta Surinamista. Vene on tehty 30-luvun piirustusten mukaan puu-epoksimenetelmällä Hollannissa. Pääasiallisin käytetty puulaji on seetripuu. Laitan tästäkin muutaman kuvan galleriaan tuotapikaa (jos vielä osaan).

Siirryttiin töihin. Kävin noutamassa vuokra-hiomakoneen. On ammattitason pyörivällä ja värähtelevällä laikalla varustettu, rälläkän muotoinen laite, ammattilaisten suosimaa Festool – merkkiä. Varustukseen kuuluu myös iso pönttö-pölynimuri ja kymmenkunta metriä imuriletkua. Hiomatyöt ilman imuriin kytkettyä laitetta on tällä telakalla kielletty. Kokeilin laitetta heti pahimmin kärsineeseen osaan lakkapinnassa ja totesin, että ammattimiesten laitteet ovat ammattimiesten laitteita. Parasta oli huomata, että kun hilseilevä lakan pintakerros oli hiottu pois, alla oli vielä ehjää lakkapintaa, niin ettei tarvinnut puulle asti hioa. Viimeksi mainittu mahdollisuushan olisi merkinnyt useiden päivien ylimääräistä työtä.

Inkku jatkoi sisätilojen siivousprojektia, on nyt edennyt keulasta jo vessavälikön kautta salonkiin ja pentryyn asti ja  vene alkaisi pikkuhiljaa olla asuttavassa kunnossa. Olemme kuitenkin päättäneet asua De Passantissa 19. huhtikuuta saakka. Vaikka veneessä voisikin muuten asua, tekisivät tuoreen lakan, ja erityisesti tuoreen antifouling-maalin liuotehöyryt veneessä nukkumisesta epämiellyttävää.

Käytiin lounaalla kiinalaisessa pikaruokapaikassa, jossa hinta-laatusuhde oli kohdallaan ( eikä annosta tarvinnut kauaa odotella, päinvastoin kuin tähän mennessä jokaisessa lounaspaikassamme ).

Suoritettiin myös merkittäviä hankintoja. Kun en vieläkään ollut löytänyt veneestä tasohiomakonettani (jonka siis ilmeisesti olin viime keväänä päättänyt kuitenkin jättää kotiin), ostin hyvinvarustetusta paikallisesta rautakaupasta Metabon laitteen tarjoushinnalla 77 euroa. Liekö edullista Suomen hintoihin verrattuna?

Löydettiin myös Waldin ajo-ohjeita seuraamalla maalikauppa, josta löytyi mahonkipetsiä ja Epifanesin perinteistä vene-öljylakkaa. Olin lakkapinnan hilseilemiseen tuskastuneena päättänyt vaihtaa rungon lakkamerkkiä italialaisesta Rylardista hollantilaiseen Epifanesiin, jota myös pidetään lakkojen aateliin kuuluvana. Saa nähdä kestääkö paremmin suolaveden ja auringon hyökkäyksen. Ostin myös pari halogeeni-työmaavalaisinta lähinnä lämmitystarkoituksiin – kannella on tehtävä pari pientä epoksityötä ja epoksi vaatii liki 20 astetta kovettuakseen kunnolla.

Iltapäivällä Waldi kävi huomauttamassa veneen alle kertyneestä ”skrabaus” lakkajätteestä ja pyysi, että siivoaisin ne  pikaisesti pois. Ovat ympäristöviranomaiset kuulemma erittäin tarkkoja, ettei mitään maaliin tai lakkaan viittaavaa pääse maaperään. Tein työtä käskettyä.

Lena ja Lennart kävivät esittämässä kutsun saapua veneelleen sunnuntailounaalle, tarjolla olisi  kalakeittoa. Kutsu otettiin kiitellen vastaan.

Iltaan mennessä oli veneen koko paapuuripuoli hiottu. Styyrpuurin hionta onkin helpompi homma, sillä puolella lakka ei ole juurikaan hilseillyt. Mistähän tuokin ero mahtaa johtua?

Illalla syötiin taas Albert Heijn –kaupasta ostetut valmissalaatit ja katsottiin telkkarista puoliväliin elokuva ennen kuin uni yllätti.

9.4.

Jaska:

Aamiaishuoneen ikkunasta olimme ihastelleet paitsi hienoa peltomaisemaa, myös pihapiirissä pasteeraialevia komeita kanoja ja kukkoa. Kävipä niin, että kun olimme aamulla hakemassa pyöriämme pihan reunalta pyörävajasta, pärähti puhelimeni soimaan. Minulla on puhelimen soittoäänenä aika komea kukonlaulu. Arvasin heti, että nyt tulee hauskaa. Pihan kukko pörhistyi, vastasi huutoon ja lähti päättäväisin askelin lähestymään tungettelevaa ääntä. Annoin tahallani puhelimen soida muutaman kerran lisää ja joka kerralla pihan kukko vastasi tungettelijan huutoon. Poistuimme hihitellen välttääksemme enemmät päällekarkaukset. DNA:n puhelinmyyjälle vastasin, että juuri nyt en ole ajatellut vaihtaa liittymää, mutta kiitos soitosta, siitä oli paljon hupia.

Taas säät suosivat,  pilvetön taivas. Aamulla vielä viileää, mutta puolenpäivän aikaan jo reippaasti yli 10 astetta. Päivän työohjelmaan kuului kannella kaiken irtaantuvan lakan poistaminen kohdista, joissa vesi oli päässyt lakan alle sekä kylkien pesu kauttaaltaan.  Inkku jatkoi sisätilojen siivousta aseinaan tekstiili-pesuvaahto, Tolu ja etikka. Viimeksi mainittu on aivan älyttömän tehokas homeen ja homeenhajun poistaja.

Vestervikingillä näin keväällä työskennellessä tulee tunne kuin ei ulkomailla oltaisikaan. Kun on samat kevätpuuhat tehnyt jo seitsemänätoista keväänä peräkkäin, ensin Pornaistenniemessä ja sitten Verkkosaaressa, on tunnelma näköjään aina sama riippumatta missä ympäristössä ollaan. Samat rastaatkin täällä tuntuvat virittelevän kevätlaulujaan.

Inkku lähti käymään huoltorakennuksessa ja viipyi reissulla pitkään. Syy viipymiseen oli, että hän oli havainnut tutunnäköisen veneen lähestyvän satamaa ja mennyt laiturille vastaan. Tulijat olivat viimekesäiset tuttavamme, ruotsalainen pariskunta Lennart ja Lena Johansson ”Pinta” veneellään.

Olivat hieman hämmästyneitä, kun havaitsivat rantautumisessa auttamaan tulleen satamakapteenin olevankin työhaalareihin asustautunut Inkku.

Lennart ja Lena olivat siis talvehtineet Rotterdamissa veneessään ja lähteneet sieltä liikkeelle etelän suuntaan tämän viikon maanantaina. Talvehtiminen oli sujunut oikein hyvin, ainoastaan muutamina päivinä, kun pakkasta oli ulkona kymmenisen astetta ja lämpötila veneessä laski 13 asteeseen, oli muukin asumismuoto tullut mieleen. Satama oli ollut turvallinen ja kohtuuhintainen – kustannus liki puolen vuoden satamapaikasta noin 1.000 euroa.

Kävimme yhteisellä pizza/pastalounaalla ja vaihdoimme kuulumisia. Esittelimme ”vanhempina neumansdorpilaisina” Lennartille ja Lenalle kylän kaupat. Käytiin rautakaupassa tutkailemassa hiomakoneita – en ole löytänyt sellaista veneestä, vaikka piti olla mukana. Illaksi Lennart ja Lena kutsuivat veneelleen juustojen ja punaviinin pariin. Venehän on Lennartin omatekemä teräs – Spray –jäljitelmä. Sisältä vielä pientä laittoa vailla, mutta kukas nyt koskaan on täysin valmista venettä nähnyt. Hauska oli turista kynttilänvalossa, Reflex-öljykamiinan lämmittäessä kajuuttaa. Pyöräiltiin sitten jo pimeän tultua leppeässä illassa kohti De Passantia.

8.4.

Jaska:

Sääennuste piti paikkansa, yöllä oli satanut ja vielä aamullakin tihkusatoi, mutta oli kirkastumaan päin niin kuin pitikin. Nyt kun ollaan vielä siivousvaiheessa, ei tihkusateestakaan ole pahemmin haittaa. Kävin Waldin luona jotakin toimittamassa ja ihastelin uutta koiraansa. Tämähän tietenkin johti luentoon tästä uudesta ihmeellisestä koirarodusta, joka on kehitetty Yhdysvalloissa. Kyseessä on Shiloh paimenkoira, joka on risteytys saksan paimenkoirasta ja jostakin eskimoiden koirarodusta, todella  isokokoinen ja ystävällisluonteinen (ystävilleen) koira. Waldi oli noutanut  koiran pentuna jostakin USA:n tuppukylästä, jossa rotua kehitetään. Illalla baarissa oli vierustoveri kysynyt millähän asioilla vieras liikkuu ja kuultuaan että oltiin koiraa ostamassa oli kommentti ollut: Don’t they have dogs in Europe?”

Lounaalle suunnistettiin paikkaan, jonka kyljessä luki ”Eterij”, vastannee suomen ”syöttölää”. Inkku halusi tilata kanaleikkeen, mutta emäntä sanoi valmistamisen kestävän 20 minuuttia, kannattaisi ottaa jotakin muuta. Suositteli wienerschnitzeliä, mihin suostuimme. Schnizelit saapuivat pöytään noin puolen tunnin odottelun jälkeen. Ilmeisesti emännän schnizelivarasto oli käymässä yliaikaiseksi. Tarjoilija jäi käännähtelemään pöydän tykö schnizellautaset kädessään, kun ei osannut kysyä kielillä, että mahtaako herrasväki haluta majoneesia ranskanperunoidensa päälle. Saimme selvitettyä, että majoneesi kupissa on ok, ja pääsimme viimein aterioimaan.

Paluumatkalla käytiin kodinkoneostoksilla. Ostettiin halvin pölynimuri, mikä kaupasta löytyi. Olimme nimittäin todenneet, ettei sisätilojen puhdistus onnistu ilman kunnollista imuria. Saa nähdä mitä tällekin löydämme paikan veneessä, kunhan kaikki vielä säilössä olevat tavarat on roudattu takaisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: