Archive for huhtikuu 2010

28.04.2010

28 huhtikuun, 2010

28.04.2010  Purjehduskausi alkaa!

Jaska:

Tänään lähdimme siis Numansdorpista ja suuntasimme muutaman mailin matkan Willemstadin pittoreskiin pikkukaupunkiin.  Veneen kunnostusmoodi muuttui siis jälleen purjehdusmoodiksi.

Numansdorpissa viettämästämme ajasta ei ole kuin hyvää sanottavaa. Hommat telakalla sujuivat juohevasti, eikä loppulaskukaan saamiimme palveluihin nähden ollut mitenkään ihmeellinen.

Hintaesimerkkeinä miehen nosto korissa mastonhuippuun asennuksia tekemään 50 e kerralta tai veneen nostaminen roikkumaan nosturin liinoista turpoamaan yli yön 180 e.  Rullagenoa pesetys ja huolto 330 e jne. Ei ainakaan kalliimpaa kuin Suomessa.

Päivät vesillelaskusta tähän lähtöpäivään ovat menneet kannen maalaus- ja lakkaustöiden viimeistelyssä ja veneen varustelussa purjehduskuntoon. Tacktick tuulimittarin anturikin saatiin hyvin asennettua takaisin mastonhuippuun. Taas kelpaa kauhistella tuulilukemia avotilassa…

Päivät ovat olleet jo varsin kesäisiä ja lämpötilat parinkymmenen asteen korvilla. Pari päivää sitten saatiin liki kolmeen viikkoon ensimmäiset sadepisarat, ja ne saatiinkin sitten tuttuun tapaan vastalakatuille pinnoille. Eli uusiksi meni se avotilan reunalautojen lakkaus. Vaan pientäpä kahden laudan lakkaaminen vielä kertaalleen on siihen verrattuna, millaiseksi veneenkunnostusperiodimme olisi oikein huonon sääonnen myötä voinut muodostua. Sitä vaihtoehtoa ei oikein viitsi ajatellakaan.

Eilen käytiin siis vielä kertaalleen De Passantissa käyttämässä heidän nettiyhteyttään. Saatiin rekisteröityä ostamamme paikallinen prepaid-mobiililiittymä Rebtel-puhelunvälityssysteemiin. Nyt kelpaa taas lörpötellä Hollannista (tai jatkossa Belgiasta ja Ranskasta jne.. ) Suomeen ja toisinpäin liki paikallispuhelun hinnalla ja monin verroin Elisan riistohintoja halvemmalla.

Tänään aamusta tein vielä viimeiset moottorihuollot – ja  jätin tekemättä tarpeettomat. Olen näet tähän asti tunnollisesti vaihtanut Volvo Pentan vaihteistoöljyt joka kevät. Nyt älysin kysyä telakan monttööreiltä, kuuluuko heidän tekemiinsä moottorien keväthuoltoihin säännönmukaisesti vaihteistoöljyn vaihto. Sanoivat ettei vuosittainen vaihtaminen ole tarpeen – vaihto parin-kolmen kauden välein riittää. Siispä laistoin tämän hiukan vaivalloisen homman hyvällä omallatunnolla

(varsinaiset moottoriöljythän on välttämätöntä vaihtaa kerran käyttökaudessa tai useamminkin ajotunneista riippuen.)

Puolelta päivin totesimme, että homma on valmis, joimme lähtökahvit ja kävimme hyvästelemässä telakan isännän ja emännän, Waldin ja Jeanneten. Tarkalleen klo 13.15. irrotimme köydet. Täytyy sanoa, että tunne oli aika mahtava, kun kevyessä tuulessa ajoimme ulos sataman suulta avoimelle lahdelle. Kevyt, lämmin tuulenvire puhalsi, vesi kimalteli ja olo t-paidassa tuntui enemmän kuin kesäiseltä. Aurinkovoide kaivettiin esiin. Mieleen tulivat myös ne tunnelmat, joissa reilut puoli vuotta aiemmin olimme iskiassäryssä suunnanneet samaisesta sataman aukosta sisään. Mielessä lähtivät kiitokset Mehiläisen sairaalan kirurgien suuntaan.

Ajoimme Willemstadin pieneen, mutta siistiin kunnalliseen venesatamaan ja ilmoittauduimme herra Havenmeisterille, joka ohjasi meidät kylkikiinnitykseen hyvälle paikalle.  Pikaisen salaattilounaan jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Willemstadia voisi verrata Suomenlinnaan. Linnoituskaupunki, joka puolelta veden ympäröimä, tosin vallihaudoissa olevan veden. Emme siis ole varsinaisella saarella. Kaupungin suojavallit ja vallihaudat muodostavat selkeän tähtikuvion, tähden läpimitan ollessa hädin tuskin kilometrin verran. Alueelle on kuitenkin saatu mahdutettua pari satamaa lukuisine rantaravintoloineen, korkeatorninen kaupungintalo ja muutamia idyllisiä katuja tyypillisine hollantilaisine taloineen. Asukkaita tuskin paria tuhatta enempää.

Satamasta löytyi hyvin varustettu venetarvikeliike, josta tietenkin teimme asiaankuuluvia hankintoja: uudet rullagenua skuuttiplokit ja ennen kaikkea kirjan Etelä-Hollannin ja Belgian vuorovesivirtauksista. Tuo kirja on välttämätön, jos aikoo purjehtia mieluummin myötä- kuin vastavirrassa. Päädyimme espressolle Het Vapen Van Willemstad-nimiseen ravintolaan. Tutkimme menun ja päätimme juhlistaa ensimmäisen purjehduspäivän iltaa ko. ravintolan parsa-annoksilla. Kiertelimme vielä kaupungin valleilla, joiden opastustauluista saimme perehtyä paikan sotaisaan historiaan. Willemstadilla on pitkä historia erilaisten sotahullujen suunnitelmissa aina Napoleonista vanhaan Aatuun. Viimeksi mainittu teki Willemstadista osan Atlantin valliaan, jolle sitten kävi niin kuin kävi.

Palailimme veneelle kirjallisiin harjoituksiin ja valmistautumaan kohtaamaan kevään ensi parsat.

27.04.2010

27 huhtikuun, 2010

27.04.2010 Lisää kuvia galleriassa

Jaska:

Latasimme juuri majatalomme ystävällisen nettiyhteyden avulla lisää kuvia galleriaan ( järjestys on vähän sekava, koettakaa kestää, niin mekin). Veneellä kaikki alkaa olla valmista, huomenna siirrymme Willemstadiin lahden (eli joen) yli. Se tuulimittarikin saatiin korjatuksi, saadaanko takuutyönä vai ei on vielä epäselvää. Viime päivät ovat olleet lähes hellettä. Kirjoitellaan pidemmin kun keritään.

20-23.04.2010

26 huhtikuun, 2010

(Laitan tämän jakson tänne blogiin 26.4. Mc Donaldsissa Utrechtin lähellä. Kävimme täällä korjauttamassa Tacktick -tuulimittarin anturin ja olemme paluumatkalla Numensdorpiin. Lupaamiani kuvia en tässä yhteydessä pysty siirtä’mään galleriaan, koska emme ole siirtäneet niitä vielä kamerasta tietokonmeeseen. Laitan sitten seuraavassa nettiyhteydessä. Jaska)

20.4. Cruising is fixing your equipment in exotic places (osa 2)

Jaska:

Illalla oli sortteerattu jo lasku majoituksestamme, neljästätoista päivästä kahdelta hengeltä aamiaisineen 840 e. Ei paha. Suosittelemme ko. majataloa kaikille teille, jotka aiotte suunnistaa Hollantiin.

Aamiaiselta pakattiin tavarat. Isäntämme oli ystävällisesti tarjoutunut kuljettamaan matkatavaramme autolla telakalle – polkupyörillä tuon tavaramäärän kanssa olisikin ollut hankalaa.

Laittoipa isäntä meille mukaan lähipäivien evääksi kymmenen tuoretta kananmunaa omasta kanalasta – sitä palvelua!

Taas viileä poutasää – siis oivallista veneenkunnostuskeliä edelleen. Aamupäivästä päätin varmistaa, että Suomessa huollossa käytetty Tacktick langaton tuulimittari toimii. Laitoin avotilayksikön paikalleen ja käynnistin laitteen. Näytti oikein hyvin tuulen suunnan, mutta tuulen nopeudeksi tasaiset 0.0. Päreen reunat alkoivat ruskistua. Vika oli siis ilmeisesti maston huipussa olevassa anturissa. Pari puhelua Maritimin huoltoon ja Suunnon (joka nykyään omistaa Tacktickin) helpdeskiin vahvistivat asiantilan: mastonhuippuyksikkö on vaihdettava tai ainakin korjattava. Kaiken kukkuraksi olin unohtanut laitteen ostokuitin kotiin, laite oli hankittu keväällä 2008, joko huhti- tai toukokuussa, ja siinä on kahden vuoden takuu. Joten en voi kuitista tarkistaa olisiko takuu vielä voimassa. Matkasuunnitelmiamme ajatellen toimiva tuulimittari on oleellisen tärkeä vehje. Mikä neuvoksi? Oli takuu voimassa tai ei, laite on saatava toimimaan, vaikka tässä vaiheessa vähän maksaisikin. Takuukysymyksiä ehditään sitten selvittää jälkikäteen.

Muutaman puhelinsoiton jälkeen olin sitten kuitenkin onnistunut tavoittamaan Tacktickin maahantuojan Utrechtista ja saanut sovittua heidän kanssaan, että jos tulen mastonhuippuanturin ja avotilanäytön kanssa heidän toimistoonsa maanantaina, niin korjaavat laitteen odottaessa – tai myyvät minulle uuden mastonhuippuanturin.

So far so good.  Nyt pitäisi vaan saada laite irti maston huipusta enkä ylety sitä irrottamaan vaikka kurkottaisin mastoportaiden ylimmältä tasanteelta. Niin, ja sitten pitäisi löytää kulkuyhteydet Utrechtiin ja takaisin..

Juuri nyt tälle asialle ei voinut tehdä enempää, joten ryhdyimme hommiin, eli mastojen lakkaamiseen. Hivuttauduin Helsingin venenäyttelystä ostamaamme puosuntuoliin, laitoin varmistukseksi turvavaljaat päälle, isopurjeen nostin puosuntuoliin kiinni ja menoksi. Inkku kiristi nostimesta löysät pois sitä mukaa kun kiipesin mastoportaita. Sopivalle korkeudelle päästyäni Inkku lukitsi nostimen ja minä laitoin turvavaljaan liinan varmistukseksi maston ympäri ja annoin painoni jäädä nostimen ja puosuntuolin varaan. Hei, olohan tuntui ihan turvalliselta ja pystyin keskittymään itse tekemiseen eli mastojen kunnostustarpeen arviointiin. Neliskulmaisen maston kolme sivua olivat aivan priimakunnossa, mutta maston takasivussa nostimet olivat talven aikana hanganneet lakkauksen monin paikoin rikki. Kunpa olisi älynnyt lähtiessä syksyllä vetää nostimet irti mastosta esim. mantookiin, niin olisi säästytty tältäkin työltä. Päätin, että ne kolme hyväkuntoista sivua saisivat kestää tulevan purjehduskauden sellaisenaan, nyt keskityttäisiin enempien vahinkojen estämiseen mastojen takasivuilla (mesaanissa sama tilanne), hiomalla takasivut ja vetämällä päälle kolme kerrosta uutta lakkaa. Joltinenkin homma siis tiedossa!

Kun askareeseen ryhdyttiin, se kuitenkin eteni yllättävän nopeasti. Työmetodina: Reilun metrin pätkä kerrallaan ylöspäin mentäessä ensin hioen, sitten tahmaliinalla hiomapölyt pyyhkien aina viuluvanteille asti. Alas tullessa taas puolentoista metrin pätkissä lakkaa pintaan. Lakkapurkki ja muut tarvittavat työkalut kulkivat hyvin puosuntuolista roikkuvassa vesikassissa – eli puuvillaisessa kangasämpärissä.  Jossakin kohdassa, missä nostinvaijerin nostinköyteen yhdistävä sakkeli oli kalvanut lakan kokonaan pois ja millin siivun puustakin, tein pikakorjauksen West Systemsin viidessä minuutissa kovettuvalla pikaepoksilla, joka olikin myös tähän tarkoitukseen oiva aine.

Loppupäivä meni ensin mesaanimaston lakkauksessa samalla metodilla ja muissa lakkauspuuhissa kannella. Välillä ravitsimme itseämme keittolounailla veneessä valmistettuna. Illansuussa päätimme veneeseen muuton kunniaksi käydä Numansdorpin tapas-ravintolassa syömässä. Päädyimme taas tagliatelle carbonaraan, jonka hinta-laatusuhde oli ylivoimainen. Yhdeksällä eurolla iso kulho herkullista carbonaraa, runsas salaatti ja lämmintä talon leipää. Veneelle palattuamme unta eri tarvinnut odotella.

Ensimmäinen yö veneessä, tosin vielä kuivalla maalla! Eipä tarvinnut miettiä ankkurin pitämistä. Lämmityslaite piti lämpötilan varsin inhimillisenä. Veneilykauden aloitus harppasi menttaalitasolla monta pykälää eteenpäin.

21.4.    Mastohississä

Jaska:

Inkku oli nukkunut huonosti. Ilmeisesti valtava carbonara eilen illalla oli tässä vatsataudista toipumisen vaiheessa ollut hiukan liian aikaista. Päivän mittaan olonsa pikkuhiljaa kuitenkin parani lähelle normaalitilaa.

Aamulla vein Tacktick-ongelmamme Waldin ratkaistavaksi.  Vilkaisu allakkaan ja yksi puhelinsoitto ja asia oli selvä: iltapäivällä hän siirtäisi Vestervikingin trukilla mastonosturin alle ja  mastonhuippuanturi voitaisiin käydä irrottamassa  nosturista roikkuvasta korista käsin. Ja maanantaiksi löytyisi Numansdoirpista tutusta autoliikkeestä vuokra-auto hintaan 18 euroa /päivä + polttoainekulut. Melkoista järjestelyä.

Juuri kun olin saanut isonmaston toiseen kertaan jotakuinkin lakattua, hurjasteli Waldi trukilla paikalle ja ilmoitti, että nyt Vesterviking lähtee nosturille. Herra voi kyllä roikkua siellä mastossa siirron aikana jos haluttaa. Siirryinpä kuitenkin maahan seuraamaan kuinka Waldi alta minuutissa poimi taitavasti veneen trukin vetämälle kuljetusalustalle ja siirsi sen viitisenkymmentä metriä nosturin äärelle. Työskentelykori odotti massa nosturivaijeriin kiinnitettynä. Odotin jonkun telakan ammattimiehistä asettuvan koriin hoitamaan mittarianturin irrotuksen ylhäällä mastonhuipun tasalla, mutta Waldi totesikin vain lyhyesti meikäläiselle, että otathan sitten kaikki tarvitsemasi työkalut kerralla mukaan. Havaittuaan kysyvän tuijotukseni hän kysäisi kuin muina miehinä, että eihän sinulla ole korkean paikan kammoa, mihin oli tietenkin vastattava huolettomasti naurahtaen, että pois se meistä. Mielenkiintoinen tehtävä siis edessä. Hain työkalut veneestä ja kiipesin niiden kanssa koriin. Waldi käynnisti nosturin ja kohta meikäläistä vietiin kuin hissillä korkeuksiin. Maisemat olivat kyllä aika mahtavat. Waldi siirsi korin varovasti mastonhuipun viereen ja alta minuutin tuulianturi oli irrotettu.

Katsoin alas antaakseni Waldille merkin, että korin voisi laskea alas, mutta miestä ei näkynytkään nosturin ohjaamon tienoilla. Hetken tähyiltyäni näin hänen puhuvan innokkaasti puhelimeen telakka-alueen toisella laidalla. Mieleeni tuli elävästi Roy Orbisonin laulu ”The Comedians”, jossa mies on jätetty maailmanpyörän ylimpään koriin vangiksi ja katselee sieltä korkeuksista kun maailmanpyörän käyttäjä poistuu huvipuistosta käsi kädessä hänen tyttöystävänsä kanssa. No, Inkku kyllä odotteli uskollisesti nosturin juurella. Huutelimme molemmat Waldille, että homma on jo hoidettu ja hetken päästä hän ilmestyi paikalle ihmetellen että nopeastipa se kävi.

Takaisin alas tultiin aika haipakkaa, naama hangon keksillä. Seuraavalle mastonhuippumatkalle maanantaina tai tiistaina, kun korjattu tai uusi anturi on vietävä viemässä paikoilleen, täytyykin ottaa kamera mukaan. Tästä keikasta onkin vain Inkun alhaalta ottamia kuvia galleriassamme.

Saman tien Waldi siirsi sitten Vestervikingin takaisin telakointipaikalleen odottamaan huomiseksi suunniteltua vesillelaskua. Loppupäivän ohjelmaan kuului mesaanin lakkaus toiseen kertaan, avotilan istuinten lakkaukset, vesilinjan oikaisua ( oli tullut vedettyä linja vähän kiireessä edellisenä keväänä) ja viimeisiä pohjan myrkkymaalauksia.

Tuli tässä mieleen, että taisin unohtaa aiemmin raportoida telakan hitsauspalvelusta. Näin vesillelaskukaudella tulee ammattihitsaaja kerran viikossa käymään telakalla ja hoitelee tilatut projektit. Meidän kohdallamme hitsaustarve kohdistui Duogen-tuuligeneraattorin kiinnityslaippaan, joka oli viime keväällä tullut asennettua sen verran vinoon, että generaattori roikkui telineessään 10 cm alempana kuin olisi pitänyt. Olin ilmoittanut jo syksyllä Waldille, että tällaiseen hitsaustyöhön olisi tarvetta. Niinpä mennä aamuna, vielä majatalossa asuessamme, kesken aamiaisen puhelin soi ja Waldihan se siellä ilmoitti, että hitsaaja on nyt paikalla ja jos voit heti tulla tänne niin homma hoituu. Ilmoitin olevani paikalla puolen tunnin päästä, hotkin jäljellä olevan aamiaisen ja hyppäsin pyörän selkään. Telakalla selitin tehtävän hyvää englantia puhuvalle hitsaajalle, joka

nyökkäsi ja ryhtyi töihin. Viisitoista minuuttia myöhemmin laippa oli paikoillaan, nyt täysin pystysuoraan  kiinnitettynä ja kiinnitykset vielä vahvistettuna. Työn kustannuksesta ei toistaiseksi  ole mitään tietoa, se selvinnee loppulaskun (joka eri tule olemaan ihan pieni) yhteydessä.

Iltapalaksi nautittiin purkillinen veneessä hyvin talvehtinutta, venemessuilta v. 2009 hankittua Riipisen lohikeittoa sekä kaurapuuroa, joka sopi paremmin Inkun vielä ajoittain oireilevalle ruoansulatukselle.

22.4. Vesillelasku!

Aamiainen veneessä, tietty. Yö oli ollut kylmä, mutta vain veneen ulkopuolella. Nyt aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vielä olisi ehdittävä tehdä moottorin keväthuolto sekä erilaisia viimeistelyjä, mm. lakata avotilan irrotettavat trallit, jotka olin siirtänyt veneestä alas työstettäväksi. Inkku, nyt jo jotakuinkin vatsataudin voittaneena, riehui pölynimurin kanssa ja puhdisti talvella likaantuneet laitasuojat. Lopuksi asensimme telakalta lainaamani suurtehopumpun ja myös veneen oman varapumpun paikalleen. Jotta viimeksi mainitut saatiin mahtumaan pilssiin, oli ensin poistettava pilssissä sijaitseva jääkaappimme tieltä, sekin noin tunnin homma.

Nyt meillä oli veneessä siis viiden pumpun varustus vesillelaskua varten. Veneen varsinainen automaattipumppu, veneen uusi, automaattikytkimellä varustettu varapumppu, telakan 220V suurtehopumppu, veneen avotilassa sijaitseva käsipumppu, sekä vihoviimeisenä, tarvittaessa pelastavana oljenkortena WC- tankin tyhjennys – kalvopumppu, jonka voi T-hanalla muuttaa pilssiä mereen (ei septitankkiin, eikä septitankkia pilssiin) tyhjentäväksi. Kuten arvata saattaa olimme siis päättäneet kokeilla vesillelaskua päällystämättä lautojen rakoja ulkopuolelta maalarinteipillä.  Kaikki oli ajoissa valmista vesillelaskua varten.

Puoli viideltä eräs telakan työntekijöistä porhalsi trukilla paikalle ja ilmoitti  voivansa nyt siirtää Vestervikingin vesillelaskupaikalle ja traveliftiin roikkumaan, jotta voin myrkkymaalata venepukin tukien kohdat ja kölin alapinnan. Sovitusti puoli kuudelta travelift sitten jyrähti käyntiin ja siirsi Vestervikingin veden ylle ja laski aluksen varovaisesti veteen.  Hyppäsin kannelle ja sieltä  nopeasti kajuuttaan tarkistamaan tilanteen, Vettä tuli sisälle vauhdilla. Sekä veneen varsinainen pumppu, että suurtehopumppu toimivat jo täysillä, mutta veneen varapumppu ei ollenkaan. Vesi nousi nousemistaan pilssissä. Ensimmäinen vahinko tulisi, jos vesi yltäisi lattioiden alapintaan, jolloin sinne kiinnitetty kaasuhälytin  (à 100€ Kaasuvalo Oy:stä) kastuisi. Seuraava isompi vahinko tulisi, jos vesi nousisi vielä noin viisi senttiä lattiatason yläpuolelle. Silloin kastuisi moottorin käynnistysmoottori ja rahallinen vahinko olisi jo kymmenkertainen kaasuhälyttimeen verrattuna. Kirottu varapumppu, miksi se ei toimi! Ajattelin pelata varman päälle ja ryntäsin noutamaan peräkannen alta avotilan käsipumppuun kiinnitettävän letkun. Sen olin tietenkin säilönyt veneen vihoviimeiseen peräkulmaan. Nojauduin peräluukusta sisään, kurkotin kohti letkua ja kyljestäni kuului naps.

Se siitä kylkiluusta. Sama oli tapahtunut kerran ennenkin ja tiesin, ettei asialle mitään voinut, kylki olisi viikon verran kipeänä, mutta mies pysyisi toimintakunnossa.

Kiinnitin käsipumpun letkun paikoilleen ja aloin pumpata. Nyt vesi oli noussut jo niin, että suurtehopumppu oli kokonaan uppeluksissa. Inkku tuli tarkkailemaan tilannetta ja raportoi veden nousun laantuneen. Olisiko suurtehopumpussa ollut kaksivaiheinen kytkin, koska hetken päästä vedenpinta alkoi selvästi jo laskea. Tilanne ohi!

Siirsimme veneen varustelulaituriin, jonka vieressä jökötti mastonosturi. Waldi siirsi nosturin, johon oli nyt asennettu veneennosto-liinat, Vestervikingin ylle ja miehet pujottivat liinat veneemme alle. Waldi kiristi liinat sen verran kireälle, että Vesterviking roikkui niiden varassa ehkä viisi senttiä normaalista vesilinjastaan ylhäällä ja toivotti meille turvallista yötä. Vaikka pumppusysteemit vielä pettäisivätkin, ei vene ainakaan pohjaan asti uppoaisi. Pian totesimme  ylimääräiset pumput jo tarpeettomiksi, veneen varsinainen pumppu riitti pitämään vedenpinnan veneen sisällä aisoissa, tosin tässä vaiheessa vielä jatkuvasti käyden. Saatoimme rauhoittua. Vesillelasku oli onnistunut, eikä ylimääräistä maalarinteippikierrosta enää tarvittu.

Harmitti se upouusi, Farsonsilta Helsingistä hankittu varapumppu, joka kieltäytyi yhteistyöstä. Päätin yrittää selvittää missä vika, ja kytkin pumpun automaattikytkimen ohitse suoraan akkuun. Johan pärähti pumppu käyntiin. Automaattikytkin oli siis viallinen, mutta pumppua voitaisiin tarpeen tullen käyttää manuaalisesti. Itse automaattikytkimen vian etsintä jäisi myöhempään vaiheeseen. Nuo pilssipumppujen automaattikytkimet pitävät muuten mielessäni ensimmäistä sijaa niiden laitteiden joukossa, jotka eivät koskaan toimi silloin kun niiden pitäisi toimia. Ainoan poikkeuksen on toistaiseksi tehnyt nykyisen pumppumme ilmanpaineella toimiva kytkin, jossa ei siis ole ensimmäistäkään sähköistä osaa pilssissä veden kanssa reagoimassa. Maksoi kylläkin maltaita…

Totesimme, että nyt olisi juhla-aterian aika, jonka ytimen muodostaisi  ylitalvinen nötköttipurkki. Inkku lähti pyörällä kylään hakemaan tykötarpeita, kuten sipulia ja valkosipulia, minä jäin veneelle järjestelemään paikkoja ja tarkkailemaan vielä veneen turpoamisen tahtia. Pikkuhiljaa pumppu alkoikin pitää välillä taukoa.

Inkku saapui kaupasta ja ryhtyi kokkaamaan. Tuotapikaa edessämme oli neljälle hengelle tarkoitettu juhla-nötkötti, jonka hotkaisimme kahteen pekkaan. Lämppäri päälle, ja siirryimme unten maille niin fyysisistä kuin henkisenkin puolen rasituksista toipumaan.

23.4.

Yöllä nukuttiin hyvin. Aamulla lattiat olivat jo kuivaneet ja veneessä saattoi liikkua ilman crocseja. ( Ei, vesi ei siis ollut varsinaisesti noussut lattioille, vaan laitalautojen saumoista lattioiden yläpuolelta tuotava vesi oli kastellut myös lattian tiikkilaudat päältäpäin.)

Aamu oli aivan upea. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja linnut pitivät aamulaulujaan. Lämpötila oli heti aamusta kymmenen asteen tienoilla. Tästäkö nyt sitten alkaa kesä? Täytyy sanoa, että meillä on tämän veneenkunnostusprojektin ajan ollut uskomattoman hyvä sääonni myötä. Kahteen viikkoon ei ainuttakaan sadepisaraa, mikä tähän vuodenaikaan ei ole ollenkaan tavanomaista Hollannissa. Jokainen sadepäivä olisikin lykännyt projektin valmistumista.

Nyt saatoimme syödä aamiaisen ensimmäisen kerran vailla tunnetta, että pitäisi jo ehtiä töihin, ettei vesillelasku viivästy. Nautimme siis olostamme.

Aamiaisen ja tiskien jälkeen kävin kysymässä Waldilta,  joskohan meidät voisi päästää liinoista roikkumasta. Nyt Vesterviking todella hiukan roikkuikin, kun vuorovesi oli laskenut kymmenkunta senttiä. Odotimme, josko veneen laskeminen taas kiihdyttäisi vuotamista. Waldi tuli, käynnisti nosturin ja pudotti – siis laski – Vestervikingin ne vajaat  viisitoista senttiä alas veteen. Liinat pois ja veneen siirto veneenmitan verran ulommaksi varustelulaiturissa. Minkäänlaista vuodon lisääntymistä ei ollut havaittavissa, ilmeisesti eilispäivän vesillelasku ja siirto varustelulaituriin olivat jo aloittaneet myös vesirajaa lähellä olevien lautojen turpoamisen.

Aamupäivällä päätin lakata vielä kolmannen kerroksen lakkaa nastojen takasivuihin. Inkku toimi taas rutiinilla vinssihenkilönä. Lounaaksi hyvä Albert Heijn -katkarapusalaatti ja iltapäivällä vielä ankkurivinssin maalaus, avotilan reunalautojen lakkaus ja avotilan tiikkitrallien hionta ja öljyäminen. Huomiseksi jäisi vielä kannen pesu ja paikkamaalaukset sekä yleistä järjestelyä. Aurinko paistoi koko päivän niin kuumasti, että villapaita oli jo aivan liikaa ja iltaa kohti aloimme molemmat osoittaa punastumisen merkkejä.

Jatkoimme ylivuotisten, mutta ennen parasta ennen olevien säilykkeiden tuhoamista ja Inkku valmisti herkullisen riisi/tonnikala/Tikka Masalakastike – annoksen, joka huuhdottiin alas Heineken-oluella, kuinkas muuten. Kauniin illan kunniaksi päätimme tehdä kävelyretken telakan ympäristöön. Tuota kävelyä ei parina viime viikkona ole tullutkaan paljoa harrastettua. Tien toisella puolella on partiolaisten keskus ja leirinuotiopaikka. (jossa muutama ilta takaperin olivat polttaneet suurella roihulla vanhoja keittiökalusteita niin, että Inkun piti käydä huomauttamassa vastalakatulle pinnalle leijuvista tuhkahippusista. Onneksi ei ollut viimeinen lakkauspinta!)

Nyt oli käsillä ilmeisesti jonkinlainen partiovalan vannomistilaisuus, paikalla oli reilut puolisataa partiolaisen itua nuotion ympärille ryhmittyneinä ja joukko ylpeitä vanhempia takavasemmalla seuraamassa toimitusta. Joku vanhempi partiojohtaja piti nuotion ääressä suureen ääneen puhetta. Tuli ihan mieleen omat partiolaisajat puoli vuosisataa (huh!) sitten.

Ilta meni veneessä mukavasti tulevien purjehdusten karttoihin tutustuen ja tätä blogia kirjoitellen.

I

18-19.04.2010

19 huhtikuun, 2010

18-19.04.2010  Muuton aattona:

Inkku:

Neljätoista päivää Hollannissa – niistä 2 viimeistä mahataudin kourissa.. Nyt on jo sen verran toipilas olo että jaksaa istua tietokoneen ääressä, ehkä iltapäivällä vielä pyöräilen veneelle hommiin.

Majapaikka on ollut erinomainen, omistajapariskunta on auttanut meitä kaikin tavoin. Kun Jaska oli kipeänä enkä lähtenyt yksin kylälle syömään, minulle kannettiin pasta-annos huoneeseen – samoin Jaska sai eilen lohiannoksen illalliseksi kun minä taas en voinut ajatellakaan syömistä. Meillähän on vain bed & breakfast majoitus joten muut ateriat eivät kuulu hintaan. Huomenna sitten tosin näkee veloittavatko niistä. Oli tarkoitus muuttaa jo tänään veneeseen asumaan, mutta siirrettiin päivällä. Kun rouva Jolanda de Graaf on töissä – hän on sairaanhoitaja ja käy kolmena päivänä viikossa paikallisen sairaalan potilaiden luona kotikäynneillä antamassa pistoksia – tulevat herra de Graafin vanhemmat pitämään taloa ja huolehtimaan koirasta. Rouva anoppi tuossa juuri touhukkaana pesee ikkunoitani ulkopuolelta. Kuumavesipullo annettiin meille käyttöön riehuvaa vatsaa rauhoittamaan, sellainen kannattaisi taas hankkia. En muista että olisin itse sellaista käyttänyt sitten lapsuuden. Se lämmittää myös mukavasti peiton alla kun näissä hollantilaisissa makuuhuoneissa tuntuu olevan KOVIN viileä. Tuuletusovi on poissa ollessamme koko päivän auki ja illansuussa lämpötila ulkona on ehkä 6-8 astetta. 60-vuotislahjaksi saamani villasukat ovat olleet paikallaan yösukkina kun peitto on hieman lyhyt. Sängyt ovat Ikeasta, samoin sohva, kuinkas muuten, ihan kotoisaa. Kylppäri on soma pikku (varmaan valmiina myytävä) moduuli, ihan kuin ruotsinlaivojen hyteissä.

Matka satamaan taittuu siis fillarilla. Tällä seudulla ei ole vaaraa eksyä! Tie kulkee patotöyrään, dijk’in, päällä ja sitä jatkuu viivasuorana molempiin suuntiin. Alempana ovat talot ja pellot. Tienvarret ovat lampaiden valtakuntaa, joka neliömetri on Hollannissa hyötykäytössä. Tien molemmille puolille on istutettu puurivistöt, jotka antavat hieman suojaa tuulella, mutta kun tulee kovaa, on pyöräily aika haastavaa, nykyistä muotitermiä käyttääkseni. Tuulivoimalat sen sijaan ovat täällä omiaan ja niitä on pitkät rivistöt joka puolella.

Satamassa hollantilaiset laittelevat veneitään vesille niin kuin suomalaiset toukokuussa. Lauantai-iltana oli laitureissa jo iloinen puheensorina. Jotkut onnelliset jo purjehtivat lahdella. Se on matala leveä lahti Hollandse Diep -nimestään huolimatta. Koko alue tästä etelään on ns. Delta-aluetta, jonka moninkertaisia pato- ja sulkujärjestelmiä rakennettiin 70- ja 80-lukujen vaiheessa. Jaska Suomen kaupallisena sihteerinä oli silloin mukana järjestämässä Suomesta kiveä näihin rakennelmiin. Tältä lahdeltakaan ei pääse avomerelle kulkematta muutaman sulun läpi.

Mutta vene pitää siis saada kuntoon ennen kuin sillä pääsee tuonne lahdelle. Jaska on tarkkaan kertonut omat tekemisensä mutta en minäkään ole pelkästään peukaloita pyöritellyt (paitsi nämä kaksi viimeistä päivää, jos nyt hämärän rajamailla voi peukaloiden pyörittelystä puhua..) Tässä nyt ens alkuun: olen imuroinut Vestervikingin joka nurkan, pyyhkinyt kaikki pinnat ensin Tolulla ja sitten ihan kunnon etikalla, sillä saa hämmästyttävän hyvin homeenhajun pois. Myös ne tekstiilit, kuten esim. patjat, joita ole ei voinut pestä sataman koneessa, olen pyyhkinyt etikalla ja pessyt osan myös vaahtopesuaineella. Kaikki astiat (lautaset, lasit, kattilat) ja aterimet on tiskattu sataman naisten vessan käsienpesualtaassa! Tämä sen vuoksi että telakka-alueella ei ole juoksevaa vettä, vaan ensin olisi pitänyt kantaa sangolla vettä veneeseen tikkaita myöten ja sitten likavesi samaa reittiä alas..  Pesin myös joukon köysiä pyykkikoneessa 40 asteessa, tuli oikein hyviä. Hollannin talvi oli muuttanut muutamat vaaleat köydet vihreiksi! Näiden ”naisten hommien” lisäksi olen myös tehnyt Kapun osoittamia töitä: kylkien ja kansitrallien hiontaa ja tärpätillä pyyhkimistä, kylkien imurointia (!), siis ulkopuolelta, ennen lakkausta ym. ym. Laiska töitään.. jne J Vielä täytyy myös mm. pestä sprayhood sillä samalla vaahtopesuaineella. Joten hommaa vielä riittää. Mutta huomenna muutetaan veneeseen asumaan vaikka se on vielä maissa. Viereisessä veneessä asuu jo tanskalainen eläkeläispariskunta omaa venettään kunnostamassa, joten varmaan tulee ihan viihtyisää.

Jaska:

Nyt on edessä se aika, jolloin Jaskan ja Inkun Apolloraketti kiertää kuun taa ja yhteys maahan katkeaa. Eli kun muutamme huomenna veneeseen asumaan, ei telakalla tai satamassa ole toimivaa v-lan yhteyttä. Emme siis pääse vähään aikaan päivittämään blogiamme -ellemme sitten innostu pyöräilemään läppäri repussa takaisin majataloomme käyttämään tätä yhteyttä. Tai ehkä Numansdorpista löytyy nettikahvila-emme tosin ole sellaisen näköistä siellä nähneet. Suunnittelemme vesillelaskua torstaiksi ja sitten ehkä ensi sunnuntain tienoilla irroitamme köydet ensi kertaa tällä kaudella ja suuntaamme kaukomatkalle lahden yli tutustumaan Willemstadin vanhaan linnakaupunkiin – matkaa on vesitse kai parisen mailia.

Ai niin, meinasi jäädä raportoimatta  millaisia tilanteita tarranauhalla suljettavat taskut housuissa voivat aiheuttaa. Emäntämme tuli eilenaamulla kyselemään vointiamme  ja samalla vaivihkaa sujautti huoneeseemme mustat rintaliivit mainiten, että nämä kai kuuluvat tänne, löytyivät olohuoneen sohvalta. Inkku tuohon, mitä nyt vatsataudiltaan jaksoi, että olikin jo ihmetellyt missä mainittu vaatetuskappale oikein piilee. Emäntä totesi, suupieli jo nykien, että ne löytyivät sohvalta illalla sen jälkee kun tämä herra oli katsellut siellä televisiota. Meikäläinen ei kyllä tällaista huumoria ymmärtänyt lainkaan, kunnes asian laita selvisi: ennen lähtöämme Suomesta hankkimissani loistavissa USA:n armeijan aavikkotaistelijoiden housuissa (myy kohtuuuhintaan SA- kauppa Pohj. Hesperiankadulla,) suljetaan reisi- ja takataskut tehokkaalla tarranauhalla. Inkun riisuttua mainitun pikkumustan huoneemme sohvalle olin hetkeksi istahtanut siihen viereen ja tästä tarranauha kaappasi salamatkustajan takamukseeni ja luovutti sen sitten olohuoneen sohvalle  sieltä noustessani. Onneksi ei käytävällä ollut muuta liikennettä siirtyessäni huoneemme ja olohuoneen väliä – olisi voinut tulla mielenkiintoisia kommentteja.

10-17.4.2010

18 huhtikuun, 2010

10-17.4. 2010 Työleiri loppusuoralla

Jaska:

Viime viikon päivien perusohjelma on ollut: herätys 7.15, aamiainen 7.30, pyöräillen telakalla 9.00, pyöräillen lounaalle Numansdorpin kylään 13.00, pyöräillen telakalta 20.00, iltapala majatalossa 21.30, valot sammuu 22.00. Päivän mittaan tulee pyöräillyksi liki 10 km. Hyvin säntillistä elämää, sano. En siksi ryhdy tällä erää kertaamaan jokaisen päivän tapahtumia, mainitsempa vain mitä mainittavaa on tältä jaksolta.

Työt ovat edenneet jotakuin etukäteen arvioidun mukaan. Säiden suhteen meillä on ollut mahtava säkä – ei yhtään sateista päivää ensimmäisen aamupäivän tihkusateen jälkeen. Sama säätyyppi näyttää jatkuvan pitkälle alakavalle viikolle. Päivälämpötilat ovat vaihdelleet 10 ja 16 asteen välillä. Lakkaamishommia ajatellen ihan kohtuulliset olosuhteet. Veneen kyljet on nyt viimeistelty ja pohja saanut uuden myrkkymaalin. Joitakin lakkaushommia kannella vielä tekemättä, niin ja sitten se mastojen lakkaus… Tarkoituksemme oli muuttaa maanantaina asumaan veneeseen jpoka siis on vielä silloin kuivalla maalla, mutta se saattaa viivästyä päivällä, syystä joka selviää tuonnempana. Vesillelasku on varmuudella alkavalla viikolla, ehkä keskiviikkona tai torstaina. Vene on ravistunut jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin yleensä keväisin Suomessa, jolloin työkaudella lämpötilat saattavat nousta yli 20 asteen. Joten harkitsemme vielä onnistuisiko vesillelasku siten, että Vesterviking jätetään yöksi veteen roikkumaan traveliftin liinoista ja laitetaan sisälle omien pumppujen lisäksi telakan suurtehopumppu. Saas nähdä.

Olimme mennä päivinä majapaikkaan illalla pyöräillessämme ihastelleet mielettömän hienoja auringonlaskuja. Klisheen mukaisesti ”aurinko vajosi suurena tulipallona mereen”. Koko taivaanranta näytti olevan tulessa. Mieleen tuli ajatuskin, että onkohan tämä nyt ihan normaalia. Selitys tuli parin päivän takaisissa iltauutisissa, joissa näytettiin ihmisten ottamia hienoja auringonlaskukuvia. Ja syyhän oli tietenkin se Islannin tulivuorenpurkaus, joka tuhkapilvillään värjäsi auringonlaskun myös täällä.

Jobinposteihin kuuluu Vestervikingissä mellastava mahatauti, joka iski allekirjoittaneeseen pari yötä takaperin. Sitä oireiltaan pahinta lajia, you know. Aamulla ei ollut puhettakaan työmaalle lähtemisestä, vaan päivä meni reporankana  vällyjen välissä. Inkku, ja majatalon emäntä, joka on koulutukseltaan sairaanhoitaja pitivät kyllä potilaasta erinomaista huolta. Päivä meni tee-, korppu- ja Immodiumlinjalla. Seuraavana aamuna onneksi olo oli jo sen verran parempi, että pääsin raahautumaan telakalle, ja iltapäivällä olo alkoi olla suhteellisen normaali.  Yöllä nukuin kuin tukki, ainakin siitä päätellen, etten herännyt lainkaan, kun Inkku vuorostaan ravasi vessan ja vuoteen väliä. Eli nyt virus on sitten Inkulla. Kurjaa. Onneksi tauti näyttää olevan ohi about päivässä.

Yllättävä elämää helpottava havainto on, että Nordean pankkikortilla voi nostaa automaatista käteistä täälläkin. Ei siis Visa-luottoa, vaan nimenomaan omalta pankkitililtä, kuten Suomessakin. Eipä tarvitse maksaa turhia korkoja.

Pari iltaa sitten majataloon palatessamme havaitsimme isäntämme hiiviskelevän pihamaalla pensasaidan viertä kivääri (pienois- tai ilmasellainen) kädessä. Hetken kuluttua hän pysähtyi ampuma-asentoon ja kuului laukaus. Metsästysretkeltä meitä kohti palatessaan en malttanut olla kysymättä että olikohan joku asukas lähtenyt laskua maksamatta? Ei oikein isännänn huumorintaju tuntunut riittävän, vaikka mukava mies onkin. Selitti, että joutuu ammuskelemaan alvariinsa roskalintuja, jotka syövät viereisestä kanavanpoikasesta kaikki kalat. Ilmeisesti luvallista touhua siis..

Eipä muuta tällä erää. Laitan muutaman uusimman kuvan kuvagalleriaan tuotapikaa.

14.04.2010 Kuvagalleria 2010 avattu

14 huhtikuun, 2010

Perustimme tälle kaudelle uuden gallerian, käykääpä tsekkaamassa.

8-10.4.2010 Työn touhussa

11 huhtikuun, 2010

10.4.2010

Jaska:

Säät suosivat edelleen. Aamiaiselta heti telakalle, kuten aina. Olimme jo aiemmin ihastelleet upouutta, klassisiin linjoihin tehtyä arviolta 13 metristä purjevenettä, joka seisoi telakoituna toimistorakennuksen vieressä. Se, mitä kansirakenteista saattoi maasta nähdä, vaikutti teakilta. Valkeasta puusta tehty masto nousi vajaan parinkymmenen metrin korkeuteen kannesta. Erityisesti kiinnitti huomiota, että veneen koko kansiheloitus, vinssejä ja keula- ja peräpulpettia myöten oli tehty pronssista eikä, kuten tavallista, haponkestävästä teräksestä.

Nyt vene oli siirretty vesillelaskupaikan äärelle ja seisoi siinä juhlaliputettuna. Telakalle hiljalleen saapuvasta juhlapukuisesta väestäkin päättelimme, että edessä oli veneen ensimmäinen vesillelasku. Päätimme seurata näytelmää. Väkeä ilmaantui paikalle toistasataa henkeä.  Telakan omistaja Waldi  tarttui ensin trukin, sitten traveliftin, eli vähän satamien haarukkatrukkia muistuttavan, mutta veneiden vesiltänostamista ja –laskemista varten suunnitellun laitteen puikkoihin ja siirsi purren valmiiksi veden ylle. Ylpeän omistajan parikymppinen tytär sai samppanjapullon käteensä, ilmoitti veneen nimen (josta emme saaneet selvää), heilautti narun varassa pullon murskautumaan köliä vasten. Harvoin näkee ihmisellä niin leveää hymyä kuin omistajan kasvoilta tällä hetkellä loisti. Aplodien saattelemana vene sitten siirtyi merelliseen elementtiinsä.

Kävin myöhemmin jututtamassa Waldia veneestä ja sen omistajasta. Omistaja on liikemies, joka tuo Hollantiin jalopuuta Surinamista. Vene on tehty 30-luvun piirustusten mukaan puu-epoksimenetelmällä Hollannissa. Pääasiallisin käytetty puulaji on seetripuu. Laitan tästäkin muutaman kuvan galleriaan tuotapikaa (jos vielä osaan).

Siirryttiin töihin. Kävin noutamassa vuokra-hiomakoneen. On ammattitason pyörivällä ja värähtelevällä laikalla varustettu, rälläkän muotoinen laite, ammattilaisten suosimaa Festool – merkkiä. Varustukseen kuuluu myös iso pönttö-pölynimuri ja kymmenkunta metriä imuriletkua. Hiomatyöt ilman imuriin kytkettyä laitetta on tällä telakalla kielletty. Kokeilin laitetta heti pahimmin kärsineeseen osaan lakkapinnassa ja totesin, että ammattimiesten laitteet ovat ammattimiesten laitteita. Parasta oli huomata, että kun hilseilevä lakan pintakerros oli hiottu pois, alla oli vielä ehjää lakkapintaa, niin ettei tarvinnut puulle asti hioa. Viimeksi mainittu mahdollisuushan olisi merkinnyt useiden päivien ylimääräistä työtä.

Inkku jatkoi sisätilojen siivousprojektia, on nyt edennyt keulasta jo vessavälikön kautta salonkiin ja pentryyn asti ja  vene alkaisi pikkuhiljaa olla asuttavassa kunnossa. Olemme kuitenkin päättäneet asua De Passantissa 19. huhtikuuta saakka. Vaikka veneessä voisikin muuten asua, tekisivät tuoreen lakan, ja erityisesti tuoreen antifouling-maalin liuotehöyryt veneessä nukkumisesta epämiellyttävää.

Käytiin lounaalla kiinalaisessa pikaruokapaikassa, jossa hinta-laatusuhde oli kohdallaan ( eikä annosta tarvinnut kauaa odotella, päinvastoin kuin tähän mennessä jokaisessa lounaspaikassamme ).

Suoritettiin myös merkittäviä hankintoja. Kun en vieläkään ollut löytänyt veneestä tasohiomakonettani (jonka siis ilmeisesti olin viime keväänä päättänyt kuitenkin jättää kotiin), ostin hyvinvarustetusta paikallisesta rautakaupasta Metabon laitteen tarjoushinnalla 77 euroa. Liekö edullista Suomen hintoihin verrattuna?

Löydettiin myös Waldin ajo-ohjeita seuraamalla maalikauppa, josta löytyi mahonkipetsiä ja Epifanesin perinteistä vene-öljylakkaa. Olin lakkapinnan hilseilemiseen tuskastuneena päättänyt vaihtaa rungon lakkamerkkiä italialaisesta Rylardista hollantilaiseen Epifanesiin, jota myös pidetään lakkojen aateliin kuuluvana. Saa nähdä kestääkö paremmin suolaveden ja auringon hyökkäyksen. Ostin myös pari halogeeni-työmaavalaisinta lähinnä lämmitystarkoituksiin – kannella on tehtävä pari pientä epoksityötä ja epoksi vaatii liki 20 astetta kovettuakseen kunnolla.

Iltapäivällä Waldi kävi huomauttamassa veneen alle kertyneestä ”skrabaus” lakkajätteestä ja pyysi, että siivoaisin ne  pikaisesti pois. Ovat ympäristöviranomaiset kuulemma erittäin tarkkoja, ettei mitään maaliin tai lakkaan viittaavaa pääse maaperään. Tein työtä käskettyä.

Lena ja Lennart kävivät esittämässä kutsun saapua veneelleen sunnuntailounaalle, tarjolla olisi  kalakeittoa. Kutsu otettiin kiitellen vastaan.

Iltaan mennessä oli veneen koko paapuuripuoli hiottu. Styyrpuurin hionta onkin helpompi homma, sillä puolella lakka ei ole juurikaan hilseillyt. Mistähän tuokin ero mahtaa johtua?

Illalla syötiin taas Albert Heijn –kaupasta ostetut valmissalaatit ja katsottiin telkkarista puoliväliin elokuva ennen kuin uni yllätti.

9.4.

Jaska:

Aamiaishuoneen ikkunasta olimme ihastelleet paitsi hienoa peltomaisemaa, myös pihapiirissä pasteeraialevia komeita kanoja ja kukkoa. Kävipä niin, että kun olimme aamulla hakemassa pyöriämme pihan reunalta pyörävajasta, pärähti puhelimeni soimaan. Minulla on puhelimen soittoäänenä aika komea kukonlaulu. Arvasin heti, että nyt tulee hauskaa. Pihan kukko pörhistyi, vastasi huutoon ja lähti päättäväisin askelin lähestymään tungettelevaa ääntä. Annoin tahallani puhelimen soida muutaman kerran lisää ja joka kerralla pihan kukko vastasi tungettelijan huutoon. Poistuimme hihitellen välttääksemme enemmät päällekarkaukset. DNA:n puhelinmyyjälle vastasin, että juuri nyt en ole ajatellut vaihtaa liittymää, mutta kiitos soitosta, siitä oli paljon hupia.

Taas säät suosivat,  pilvetön taivas. Aamulla vielä viileää, mutta puolenpäivän aikaan jo reippaasti yli 10 astetta. Päivän työohjelmaan kuului kannella kaiken irtaantuvan lakan poistaminen kohdista, joissa vesi oli päässyt lakan alle sekä kylkien pesu kauttaaltaan.  Inkku jatkoi sisätilojen siivousta aseinaan tekstiili-pesuvaahto, Tolu ja etikka. Viimeksi mainittu on aivan älyttömän tehokas homeen ja homeenhajun poistaja.

Vestervikingillä näin keväällä työskennellessä tulee tunne kuin ei ulkomailla oltaisikaan. Kun on samat kevätpuuhat tehnyt jo seitsemänätoista keväänä peräkkäin, ensin Pornaistenniemessä ja sitten Verkkosaaressa, on tunnelma näköjään aina sama riippumatta missä ympäristössä ollaan. Samat rastaatkin täällä tuntuvat virittelevän kevätlaulujaan.

Inkku lähti käymään huoltorakennuksessa ja viipyi reissulla pitkään. Syy viipymiseen oli, että hän oli havainnut tutunnäköisen veneen lähestyvän satamaa ja mennyt laiturille vastaan. Tulijat olivat viimekesäiset tuttavamme, ruotsalainen pariskunta Lennart ja Lena Johansson ”Pinta” veneellään.

Olivat hieman hämmästyneitä, kun havaitsivat rantautumisessa auttamaan tulleen satamakapteenin olevankin työhaalareihin asustautunut Inkku.

Lennart ja Lena olivat siis talvehtineet Rotterdamissa veneessään ja lähteneet sieltä liikkeelle etelän suuntaan tämän viikon maanantaina. Talvehtiminen oli sujunut oikein hyvin, ainoastaan muutamina päivinä, kun pakkasta oli ulkona kymmenisen astetta ja lämpötila veneessä laski 13 asteeseen, oli muukin asumismuoto tullut mieleen. Satama oli ollut turvallinen ja kohtuuhintainen – kustannus liki puolen vuoden satamapaikasta noin 1.000 euroa.

Kävimme yhteisellä pizza/pastalounaalla ja vaihdoimme kuulumisia. Esittelimme ”vanhempina neumansdorpilaisina” Lennartille ja Lenalle kylän kaupat. Käytiin rautakaupassa tutkailemassa hiomakoneita – en ole löytänyt sellaista veneestä, vaikka piti olla mukana. Illaksi Lennart ja Lena kutsuivat veneelleen juustojen ja punaviinin pariin. Venehän on Lennartin omatekemä teräs – Spray –jäljitelmä. Sisältä vielä pientä laittoa vailla, mutta kukas nyt koskaan on täysin valmista venettä nähnyt. Hauska oli turista kynttilänvalossa, Reflex-öljykamiinan lämmittäessä kajuuttaa. Pyöräiltiin sitten jo pimeän tultua leppeässä illassa kohti De Passantia.

8.4.

Jaska:

Sääennuste piti paikkansa, yöllä oli satanut ja vielä aamullakin tihkusatoi, mutta oli kirkastumaan päin niin kuin pitikin. Nyt kun ollaan vielä siivousvaiheessa, ei tihkusateestakaan ole pahemmin haittaa. Kävin Waldin luona jotakin toimittamassa ja ihastelin uutta koiraansa. Tämähän tietenkin johti luentoon tästä uudesta ihmeellisestä koirarodusta, joka on kehitetty Yhdysvalloissa. Kyseessä on Shiloh paimenkoira, joka on risteytys saksan paimenkoirasta ja jostakin eskimoiden koirarodusta, todella  isokokoinen ja ystävällisluonteinen (ystävilleen) koira. Waldi oli noutanut  koiran pentuna jostakin USA:n tuppukylästä, jossa rotua kehitetään. Illalla baarissa oli vierustoveri kysynyt millähän asioilla vieras liikkuu ja kuultuaan että oltiin koiraa ostamassa oli kommentti ollut: Don’t they have dogs in Europe?”

Lounaalle suunnistettiin paikkaan, jonka kyljessä luki ”Eterij”, vastannee suomen ”syöttölää”. Inkku halusi tilata kanaleikkeen, mutta emäntä sanoi valmistamisen kestävän 20 minuuttia, kannattaisi ottaa jotakin muuta. Suositteli wienerschnitzeliä, mihin suostuimme. Schnizelit saapuivat pöytään noin puolen tunnin odottelun jälkeen. Ilmeisesti emännän schnizelivarasto oli käymässä yliaikaiseksi. Tarjoilija jäi käännähtelemään pöydän tykö schnizellautaset kädessään, kun ei osannut kysyä kielillä, että mahtaako herrasväki haluta majoneesia ranskanperunoidensa päälle. Saimme selvitettyä, että majoneesi kupissa on ok, ja pääsimme viimein aterioimaan.

Paluumatkalla käytiin kodinkoneostoksilla. Ostettiin halvin pölynimuri, mikä kaupasta löytyi. Olimme nimittäin todenneet, ettei sisätilojen puhdistus onnistu ilman kunnollista imuria. Saa nähdä mitä tällekin löydämme paikan veneessä, kunhan kaikki vielä säilössä olevat tavarat on roudattu takaisin.

6-7.4.2010 Kohti uusia seikkailuja

8 huhtikuun, 2010

7.4.2010

Jaska:

Herättiin aikaisin, koska majatalomme isäntä oli luvannut viedä meidät autollaan telakalle. Matkaa sinne on majapaikastamme reilut kaksi kilometriä. De Passantin aamiainen oli tuhti ja perinteisen hollantilainen: kananmunia, paikallista leipää, leikkeleitä ja tietenkin Gouda-juustoa. Kahdeksan aikoihin noustiin autoon ja suunnattiin Marina Numansdorpiin. Mitä parhain kevätkeli, lämpöä jo aamusta liki 10 astetta, tyyntä ja auringonpaistetta. Ajaessamme telakan aidan vierestä näimme jo tutut puumastot pystyssä: ei siis ainakaan suurempia masto-ongelmia tiedossa. Ajoimme sisään telakan portista, kiitimme kuljetuksesta ja ryntäsimme veneelle. Siellä se oli, hyvässä suojassa tuulilta aivan telakkahallin seinän vieressä ja ilmeisen hyvin talvehtineena.

Aloitimme lähemmän tarkastelun. Kaikki rungon tuennat olivat juuri niin hyvin paikallaan kuin ne Vestervikingiä telakoitaessa laitettiin. Talvimyrskyt eivät siis olleet päässeet heiluttelemaan venettä, joten potentiaalinen huoli murtuneista kaarista tms. heilumisvaurioista oli selvästikin aiheeton.

Veneen ravistuminen oli huomattavasti vähäisempää kuin Suomessa keväthommia huhtikuun jälkipuoliskolla yleensä aloiteltaessa. Uskaltaisimmekohan laskea veneen vesille ilman jokakeväistä maalarinteippishowta – eli teippien vetämistä laudoituksen rakojen päälle estämään vuotamista? No, aika näyttää mikä on tilanne 10 päivän päästä –tarvitaanko teippejä eli ei.

Puomipeitteet, joiden paikoillaan pysymistä talvipuuskissa olimme epäilleet, olivat molemmat hyvin paikallaan ja niiden alla talvehtineet tavarat hyvässä kunnossa. Tarkistimme puomille jätettyjen purjeiden kunnon –olisiko home iskenyt? Purjesuojien alta paljastui puhdasta valkoista purjekangasta, ei merkkiäkään homeesta. Helpotuksen huokaus, säästyttiin isolta pesu-urakalta.

Sisällä veneessä sen sijaan, hyvästä tuuletuksesta huolimatta, leijaili selvä homeenhaju ja jotkut veneeseen jätetyistä tekstiileistä olivat lievästi homeen peitossa. No, tämähän oli vähän odotettavissakin. Tekstiili – pesuvaahdolla ja etikalla siitä selvitään.

Veneen kansi oli tietysti aika likainen ja roskainen, paikoin lehtivihreän peittämänä. Pesuhommista siis aloitettaisiin.

Käytiin tervehtimässä telakan omistajapariskuntaa, Jeannettea ja Waldia ja käytiin läpi tarvikelistaa ja telakan käytäntöjä. Päinvastoin kuin Suomessa, tällä telakalla myrkkymaalin hionta vesihiontana on kielletty. Pitää käyttää kuivahiontaa ja telakan sopuhinnalla vuokraamaa hiomakoneen ja pölynimurin risteytystä. Aika metkaa, molempia käytäntöjä perustellaan ympäristönäkökohdilla, mutta hiukan eri vinkkelistä siis.

Myös polkupyörämme olivat talvehtineet hyvin veneen kannella isomaston puomin alla puomipeitteen suojassa – ei merkkiäkään ruosteesta näkyvissä. Viritin omaan pyörääni Suomesta tuomani ohjaustangon, jossa kädensijat siirtyvät vajaat kymmenen senttiä alkuperäistä  ohjaustankoa korkeammalle – juuri ne meikäläisen mukavan pyöräilyasennon takaavat kymmenen senttiä. Selkäni tykkää nimittäin nykyään huomattavasti enemmän suoraselkäisen ryhdikkäästä pyöräilyasennosta kuin kilpapyöräilijäkyyrystä.

Päivä meni siis veneen siivoushommissa ja aika paljon jo saatiinkin aikaan. Puoleltapäivin käytiin pyörillä Numansdorpin kylässä – vajaan kymmenen minuutin pyöräilymatkan päässä – syömässä paikallisessa tapasravintolassa herkulliset spaghetti carbonarat ja juomassa espressot päälle.

Iltapäivällä lämpötila nousi jo 18 asteeseen ja aurinkovoiteet kaivettiin haalareiden ohella esille. Siivoushommia jäi jonkin verran vielä huomiseksi lähtiessämme majapaikkaan vähän kuuden jälkeen.  Huomenna päästään aloittamaan myös irtautuneiden lakkojen skrabaus ja ensimmäiset hionnat. Lakkapintojen vauriot ovat normaalien talvisäilytysvaurioiden luokkaa. Näitä sitten paikkaillaan ja kunnostellaan seuraavien kymmenen päivän aikana. Koko päivän kestäneen tuuletuksen ansiosta homeenhaju sisätiloista oli jo hävinnyt.

Iltaa kohti taivas meni pilveen ja pyöräillessämme majapaikkaa kohti jonkin verran jo satoikin. Perillä  huoneessamme odotti taksikyydillä Schipholin lentokentältä tuotu kadonnut MOB -laite.

Huomiseksi on luvattu pilvipoutaa, aamuvarhaisella ehkä sadettakin, jonka pitäisi kyllä päivän mittaan lakata.

6.4. 2010 Jaska:

Lähtöpäivä! Heti aamusta aloitin taistelun uuden kännykän sähköpostiongelmien kanssa. Hankin nimittäin sähköpostiominaisuuksilla varustetun Nokia 5530:n varakoneeksi, jos PC sattuisi tilttaamaan. Vara-PC.tä emme enää ottaneet mukaan. En nyt viitsi selostaa tämän arvottoman taistelun yksityiskohtia, totean vaan, että tunnelma oli suoraan parin päivän takaisesta Viivi ja Wagner- sarjakuvasta, jossa Wagner tuskastuneena tietokoneen takkuiluun toteaa päätään roikottaen: ”Minulla on nyt niin vaikeaa.” Lopputulos oli, että asian kuntoon saaminen jäi kiinni Elisan myymälöiden aukeamisesta. Sieltä olisin saanut (ehkä) avun ongelmaan ( eli että kännykällä ei pääse W-lan verkon kautta operaattorini Suomi.com sivuille – mail.suomicom.fi –  vaikka muuten nettiin hyvin pääseekin. Väittivät suomicomissa että ongelma johtuu jostakin elisan suojausasetuksista. ) Totta kai voisin ottaa käyttöön G-mailin, johon siis pääsisin, mutta en nyt tähän hätään halua monestakaan syystä muuttaa sähköpostiosoitettani. Sattuivat Elisan myymälät vain aukeamaan kymmeneltä, jolloin olemme jo matkalla lentokentälle. Joten avun saaminen tähän, tosin inhimillisesti katsoen aika vähäiseen ongelmaan siirtynee Inkun ensimmäiseen Suomen-vierailuun kesäkuussa.

Tik Ho tulikin ystävällisesti noutamaan meidät lentokentälle varttia vaille kymmenen. Sisääntsekkauksessa jännitimme, joutuisimmeko maksamaan  lisämaksua about 10 kg ylipainostamme – tarkoitan siis matkatavaroita. Emme joutuneet. Hilkka ja Arto olivat vielä tulleet kentälle saattamaan. SAS:n kone oli lähdössä liki tunnin myöhässä. Kuinkahan ehtisimme vaihtaa konetta Köpiksessä? No, kone lähti sitten aikanaan  ja aikaa jäi vielä koneenvaihtoonkin ilman että olisi tarvinnut juoksuksi pistää. Perille Amsterdamiin saapui sitten viidestä matkatavarastamme neljä, viides, eli se hankkimamme uusi MOB-eli henkilön vedestäonkimis-laite laite jäi seilaamaan jonnekin Helsingin ja Amsterdamin välimme. Teimme asiaankuuluvan katoamisilmoituksen ja suunnistimme Schipholin rautatieasemalle. Kolmen vartin junamatkan jälkeen olimme jo Rotterdamissa ja siirryimme taksikyytiin. Kuljettajalla ei tietenkään ollut aavistustakaan missä päin maailmaa Molendijk 20 tai Numansdorp voisi sijaita, mutta ei tarvinnutkaan, sillä sujuvasti hollantia puhuva navigaattori kojelaudalla kyllä tunsi kohteen.

Perillä oltiin lupaustemme mukaisesti seitsemän pintaan. Majapaikkamme emäntä otti meidät vuolaasti vastaan ja esitteli paikat. Olemme siis bed and breakfast-tyyppisessä majoituksessa talossa, joka pari viime vuosisataa on toiminut navettana ja oletettavasti joskus vuosituhannen vaihteessa muutettu majoituskäyttöön. Huoneet ovat isoja, moderneja ja kivasti kalustettuja (ja hollantilaisittain viileähköjä!). W-lan kuuluu varustukseen. Yhteistilana olohuone isoine aamiais-ruokapöytineen ja jättitaulutelevisioineen. Matkaa Numansdorpin kylään reilut pari kilometriä, samoin telakalle jossa Vesterviking on talvehtinut. Kuvia majapaikastamme löytyy osoitteesta www. depassant.com.

Emäntämme lähti ystävällisesti viemään meidät vielä ilta-aterialle kylään. Tähän asti olimme aamiaisen jälkeen ehtineet syödä yhdet voileivät, joten nälkä oli hirmuinen. Tutustuimme viiden pääkadun ravintolan menuihin ulkopuolelta ja valitsimme ”Made in Holland” ravintolan.  Alkupalaksi Inkulle vihanneskeittoa ja minulle grillattua tonnikalaa salaattipedillä. Pääruoaksi valitsimme mielikuvituksettomasti entrecotet, jotka tosin osoittautuivat ulkofilepihveiksi, ihan maukkaiksi kylläkin, lasillisilla talon Merlot-viiniä huuhdeltuina. Takaisin majapaikkaan  kymmenen pintaan. Unta ei tarvinnut odotella.

Lähtökuopissa

1 huhtikuun, 2010

1.4.2010 Jaska:

Kymmenen päivän sääennuste Rotterdamiin näyttää 8 ja 15 asteen välillä vaihtelevia lämpötiloja ja sadekuuroja. Ei siis parasta veneenkunnostusilmaa, ainakaan mitä lakkaamiseen tulee. No, ennen lakkausta täytyy suorittaa hionnat ja siihen menee hyvinkin pari päivää. Ne pystyy tekemään vaikka olisi vähän kylmempääkin. Saattaapa tuo säätila jo sitten muuttuakin.

Lentoliput on ostettu tiistaiksi 6. huhtikuuta ja majoitus varattu Numansdorpissa kuun puoliväliin asti. Huhtikuun 7. pitäisi siis päästä töihin käsiksi. Viime päivät täällä Suomessa ovat menneet matkavarusteluissa, yhtä ja toista on pitänyt hankkia kaupoista veneelle vietäväksi, vaikka yritämmekin pitää matkatavarat minimissä. Ranskasta internetin kautta tilatut Englannin kanaalin ja Bretagnen satamakirjat ovat myös olleet tiiviin tutustumisen kohteina.

Hankimme veneeseen uuden suomalaisen ”Henkilö laidan yli” pelastusvälineen , nimeltään  ”YACHT MOB” , josta saimme positiivista palautetta sitä Lohjan meripelastuskeskuksessa (vai mikä tuo instanssi nyt sitten olikaan) käytännössä Suomen Moottoriveneklubin ja pursiseura Sinbadin  järjestämässä tilaisuudessa kokeilleilta. Laite muodostuu alumiini – muovi teleskooppivarresta ja sen päässä olevasta kumipäällysteisestä vaijerilenkistä. Lenkki pujotetaan kannelta teleskooppivarrella vedessä olevan kainaloiden alle ja varren yläpäässä oleva sakkeli kiinnitetään esim. spinaakkerin nostimeen ja laidan yli pudonnut vinssataan veneeseen.  Toimii pienellä harjoittelulla erinomaisesti. Tärkeintä on tietenkin varmistaa kaikissa olosuhteissa että sinne laidan yli ei kukaan joudu.

Tuntuu oudolta ajatella, että siitä on jo yli puoli vuotta kun palasimme purjehduksemme ensimmäiseltä osuudelta Suomeen. Paljon on ehtinyt tapahtua. Suurin muutos on, että äitini, jolle raportoimme Lauttasaaren vanhustentaloon puhelimitse kuulumisiamme purjehduksemme eri vaiheista, ei ole enää seuraamassa matkaamme.

Alkutalvi meni tiiviisti oopperan merkeissä, oli taas hienoa laulaa Tampereen oopperan kuorossa, tällä kertaa Wagnerin ”Lohengrin” produktiossa. Viimeinen näytös oli 20. maaliskuuta.

Selkä on parantunut aika mukavasti. Iskiaskivut ovat pysyneet poissa ja jalan voimat vahvistuneet (osansa lienee apinan raivolla tapahtuneella kuntoutuksella – vietin viimeiset kolme kuukautta 4-5 päivänä viikossa parisen tuntia Elixia – kuntoklubilla). Kävin ylimääräisellä neurokirurgin tarkastuksella vielä ennen lähtöämme. Sanoi paranemisen edistyneen olosuhteisiin nähden hyvin, mutta vasta parin vuoden kuluttua leikkauksesta voidaan varmuudella sanoa, palautuiko jalka ennalleen. Nyt varpaillenousuvoima on noin 50% terveen jalan voimasta. Tämänkin kanssa voi hyvin elää.

Vielä pääsiäismunat, lampaat ja mämmit kitusiin ja sitten menoksi!