20-24.9.

20.9. Projektiunelmointia

Jaska:

Lämpimät kelit jatkuvat. Iso osa päivää meni lepäillessä ja vielä kotimaahan palaamisen eri vaihtoehtoja pohtiessa. Tutkailin kiinnostuneena edessämme kanavan varressa parkkeerattuna olevaa hienolinjaista, mutta jo hieman ränsistymään päässyttä 15-metristä teräskuunaria. Siinäpä olisi oiva projekti jollekin, jolla olisi aikaa, rahaa ja kiinnostusta. Lennartilta kuulin, että vene olikin myytävänä, omistaja oli käynyt jossakin välissä veneellään ja kertonut asiasta. On itse jo 77-vuotias eikä jaksa pitää venettä enää kunnossa. Kuunari oli rakennettu 1934 Hollannissa. Sen verran kiinnostuin asiasta, ihan noin akateemisessa mielessä, että soitin veneen ikkunassa olevaan puhelinnumeroon ja kysyin hintaa. Kuudellakymmenellä tuhannella eurolla kuulemma lähtisi (siinä oli kyllä puolet liikaa ja varmaan tarjouksen tekemällä hinta siihen putoaisikin.) No, meilläpä on jo vene, joten ei siitä sen enempää, vaikka mahdollisuus houkuttelikin.

21.9. Kanavilta joelle

Jaska:

Aamiaisen jälkeen kävin paikallisessa tavaratalossa vielä ostamassa muovisia säilytyslaatikoita talvitelakointia varten. Samanlaiset laatikot, joita mm. Etola ja Claes Ohlson myyvät Helsingissä maksoivat kolmanneksen Suomen hinnoista. Yhdentoista aikaan päästiin sitten liikkeelle, edelleen kauniissa ilmassa. En osaa sanoa tarkalleen missä kohdassa kanava muuttui Hollandse Ijssel-joeksi, pikkuhiljaa uoma vain leveni ja alkoi muistuttaa normaalia mutkittelevaa joenuomaa suoraviivaisten kanavien sijasta. Reilut pari tuntia ajettuamme tultiin Julianasluis’ille, joka on sillan ja sulun yhdistelmä. Sulkua tosin käytetään vain silloin kun vuorovesi, joka jo vaikuttaa täällä, aiheuttaa korkeuseron sulun eri puolilla.  Sulku avataan kerran tunnissa ja tietysti myöhästyimme minuutin avauksesta, vaikka ajoimme viimeisen mailin niin paljon kun koneesta lähti. Totesimme, että lounastaukohan tässä tarvittiinkin ja keitimme kuppikuumat keitot. Tunnin kuluttua päästiin läpi, sulku ei ollut tällä hetkellä käytössä.

Julianasluisista eteenpäin liikennemäärät kasvoivat nopeasti ja sai olla tarkkana vastaantulevien ja takaa ohittavien jokiproomujen kanssa. Saavuttiin Dordrechtin kaupunkiin ja ryhdyimme etsimään valitsemaamme yöpymissatamaa suuren rautatiesillan kupeessa. Kartasta ja plotterista päättelimme olevamme sisäänajon kohdalla, mutta sopivaa aukkoa ei näkynyt missään. Vasta ajettuamme aivan rannan lähelle näkyi pelottavan kapea kanavanpää ja sen päässä purjeveneiden mastoja. Kutsuin siltavahtia VHF:llä, lupasi avata sillan puolen tunnin päästä.  Jäätiin pyörimään rautatiesillan kupeeseen, vuorovesivirtaus oli jo ihan selvä ja kiidätti venettä jokea pitkin.

Silta avautui ja pääsimme puikahtamaan kapeaa väylää sisälle Nieuwe Haveniin. Olikin oikein komea vierassatama kaikilla palveluilla (paitsi ilmaisella W-lanilla). Meille näytettiin kylkikiinnityspaikka laiturista. Käänsin veneen ahtaassa tilassa ja suuntasimme kohti näytettyä paikkaa, kahden kylkikiinnityksessä olevan Hallberg-Rassyn edessä. Lähestyminen meni muuten hyvin, mutta en osannut ennakoida sisällä satamassakin vallitsevaa virtausta, sillä seurauksella, että liikuimme kylki edellä kohti ulomman veneen keulassa törröttävää ankkuria. Onneksi vauhtia ei ollut paljon ja Inkku sai käsivoimin pidettyä Vestervikingin mahonkikyljen erossa uhkaavasta ankkurinkärjestä.

Satamamuodollisuudet hoidettuamme ja tomaattipastat veneessä syötyämme alkoikin jo hämärtää, emmekä viitsineet enää lähteä pimeässä tutustumaan kaupunkiin. (Alkumatkasta paljon käyttämiämme taitettavia pyöriä emme ole viime aikoina juurikaan käyttäneet, koska pyöräily ei nyt vain tunnu sopivan yhteen iskiasvaivan kanssa.) Hyödynnettiin satamasuihkut ja kuunneltiin hetken sataman kerhohuoneistossa merimieslauluja harjoittelevan mieskuoron laulua. (Täälläkin!) Tällä kertaa tosin en lähtenyt tarjoamaan joukkoon suomalaisia lauluja.

Loki 9202,3 mpk; kt 850t 10min

22.9 Päätepisteeseen (tällä erää…)

Jaska:

Aamiaisen jälkeen olin menossa maksamaan satamamaksua laiturilla pasteerailevalle satamakapteenille. Yhtäkkiä sataman toiselta laidalta hollantilaismoottoriveneestä  nainen alkoi kovalla äänellä selittää jotakin ja kapteeniin tuli eloa. Minut ohittaessaan hän totesi vain, että ”myöhemmin” ja juoksi naisen veneen suuntaan. Jonkun hetken päästä tilanne rauhoittui. Satamakapteeni tuli perimään maksun ja kertoi naureskellen, että veneeseen oli tullut ihmeellinen vika: joku pumppu, jonka piti poistaa vettä veneestä olikin alkanut toimia toisinpäin, työntämään vettä veneeseen, eikä nainen tiennyt mitä pitäisi tehdä.  Akkujohdot irrottamalla oli ongelmaan saatu ensiapu.

Rautatiesilta Dordrechtin eteläpuolella avattiin klo 11.15, joten siihen mennessä meidän piti hankkiutua paikalle. Pari muutakin venettä lähti samaan aikaan. Sillan avautumista odotellessamme hämmästelimme rantaan parkkeerattua futuristista , varmaankin 40-metristä ja kuusikerroksista huvialusta. Lienee jonkin menestyvän firman toimitusjohtajan pikkuinen työsuhdelelu.

Sillasta läpi päästyämme oltiin jo sen verran leveässä uomassa, että purjehtiakin olisi voinut, tuulikin oli vielä takaviistosta. Koska halusimme olla ajoissa tämän kauden matkamme päätepisteessä Numansdorpissa, vältimme kiusauksen nostaa purjeet ja jatkoimme koneella. (Purjehtiminen olisi sitä paitsi vilkkaan laivaliikenteen takia ollut yhtämittaista väistelyä.)

Numanmsdorpia lähestyessämme tultiin Maas -joen suistoon, jossa vesi levenee ja syvenee ”Hollandsdiep” nimiseksi alueeksi. Täällä, nimen mukaan, löytyi jo 6-8metrin syvyistä vettä. Joen mutkassa ajoimme epähuomiossa hiukan liian lähelle rantaa, vaikka pysyimmekin huvialuksille merkityllä väylällä ja kaikuluotain alkoi näyttää vain puolta metriä vettä kölin alla. Koska tuuli oli nyt reitin käännyttyä länteen vastainen ja suhteellisen navakka, se nosti kunnon ”järviaallot”, joiden höykytykseen ei olisi ollut mukava jäädä pohjasta kiinni. Nopea korjausliike kohti joen keskustaa korjasi tilanteen.

Loppumatkasta kiikaroimme kaunista Willemstadin kaupunkia, mutta aikataulu ei sallinut vierailua siellä. Ehkäpä sitten ensi keväänä matkaa jatkaessamme.

Saavuttiin Jachtwerf Numansdorpin aallonmurtajan luo, laitettiin kiinnittymisköydet paikalleen, lepuuttajat alas ja kysyttiin kännykällä ajo-ohjeita sisällä satamassa. Ohjeet saatuamme puikahdettiin 13 m/s sivutuulessa inhottavan ahtaasta sataman suuaukosta sisään, heti 90 asteen käännös ja sitten kapeaa väylää veneiden välistä sataman perälle.  Ohitimme ensin upean, puu-purjeveneklassikon, ilmeisesti kasin, ja sataman perällä parkkeerasimme aluksi hienon  parikymmenmetrisen valkoisen laivan viereen jonka nimi ja kotipaikka olivat, yllätys yllätys: ”Tarmo, Helsinki”  Myöhemmin kuulimme, että alus oli ostettu Suomesta, on hollantilaisessa omistuksessa ja sitä paitsi nyt myynnissä.

Olimme tulleet tämän kauden purjehduksemme päätepisteeseen.

Satama ja touhut siellä vaikuttivat juuri niin ammattitaitoisilta ja luotettavilta kuin ruotsalaiset tuttavamme Bjerkerit olivat mainostaneet. Kävimme ilmoittautumassa ja työnjohtaja tuli veneeseen sopimaan talvisäilytyksen yksityiskohdista. Aluksi suunnittelimme jättävämme veneen talvikaudeksi veteen, nostettaisiin sitten vasta keväällä ylös kylkien lakkausta ja pohjan kunnostusta varten. Tämä oli myös työnjohtajan mielestä puuveneelle paras vaihtoehto. Olimme jo melkein sopineet tästä, kun työnjohtaja sitten sanoi, että kun vesi jäätyy talvelle, he voivat laittaa pumpun veneen alle työntämään ilmakuplia, jolloin jää ei jäädy kiinni veneen laitoihin. Hei haloo! Siis täälläkin asti etelässä vesi vielä jäätyy talvella! Sehän tarkoittaa, että vaikka vesi veneen ulkopuolella ei jäätyisikään laitoihin kiinni, pilssivesi jäätyisi kuitenkin ja sehän jos mikä on mahongille myrkkyä. Jos mahonki pääsee jäätymään märkänä, voi jään sulettua kirjaimellisesti tökätä sormen pohjalaudasta läpi, jää murtaa puun sisäisen solurakenteen. Hetkessä syntyikin päätös nostaa Vesterviking saman tien maihin ja telakoida vene talveksi mastot pystyssä maissa.

Sovimme, että vene nostettaisiin vedestä huomenna puolen päivän aikaan. Sitä ennen minun piti tehdä öljyn- ja öljysuodattimen vaihto. Pakkasnesteet voisi moottoriin sitten ajaa maissakin.

Ilta menikin sitten tavaroita pakkaillessa, paikalle talveksi jääviin ja mukaan Helsinkiin tuleviin. Goudasta ostamani pakkauslaatikot olivat hyvään tarpeeseen. Olimme etukäteen pohtineet, kuinka voisimme tyhjentää veneen mahdollisimman tyhjäksi kaikista kosteutta keräävistä tekstiileistä. (Jos veneessä ei tuuletus toimi kunnolla talvisäilytyksessä ja sisällä on märkiä tekstiilejä, köysiä tms. kosteutta keräävää, on keväällä varmuudella käsillä mittava homeongelma.) Tähän löytyi telakalta ratkaisu: lupasivat huomenna, sitten kun vene on maissa paikallaan, nostaa trukilla ison säilytyslaatikon veneen laidan tasalle ja voisimme siirtää kaiken veneestä pois tulevan tavaran siihen. Kun laatikko on täysi, he siirtävät sen telakan lämpimään varastotilaan. Tästä palvelusta velotettaisiin kokonaista 40 euron maksu koko talvikaudelta! Hieno järjestely kerrassaan.

Illalla sitten syötiin pakkauslaatikoiden keskellä mahat turvoksiin kaikkea sellaista sekalaista ruokaa, jota ei voinut jättää veneeseen talveksi. Aika vähiin saatiinkin poisheitettävien ruokatarvikkeiden määrä ahmittua.

Loki 9223,5 mpk; kt 854 t 40 min

22.9. Ilmojen halki käy venhosen tie

Jaska:

Aamulla herättiin ähkystä huonosti nukutun yön jälkeen. Taivas oli tummassa pilvessä. Loppuisivatko hyvät kelit nyt? Sadetta ei todellakaan tarvittu, kun tavaraa piti siirrellä veneestä ja purjeita pakata säilytykseen. Aamupalalta päästyä alkoikin tihkusade. Päätettiin jatkaa pakkaamista sisällä ja katsoa miten tilanne kehittyy. Puolen tunnin päästä pilvet olivatkin poissa ja aurinko paistoi. Pian saatoimme laskea rullagenoan ja laskostaa sen pussiinsa kuivalla laiturilla.

Kahdeltatoista siirsimme veneen sataman syvennykseen, jonka sivuilla traveliftin – eli veneiden vesiltä nostoon kehitetyn erikoisen nosturin –  pyörät kulkivat. Tästä eteenpäin jätinkin toimenpiteet ammattilaisten hoidettavaksi. Vene nousi turvallisesti vedestä, travelift siirsi sen veden päältä parikymmentä metriä telakan pihalle, pohja ja kyljet pestiin painepesurilla ja veneen alle tuotiin pukki, jolle se laskettiin. Pohja oli hyvässä kunnossa, itse asiassa joku telakan henkilökunnasta sanoi, ettei ollut koskaan nähnyt noin vähän likaantunutta veneenpohjaa kauden jälkeen. Suomesta saamamme laivanpohja-myrkkymaali oli siis ollut todella tehokasta. Yhdessä kohdassa, puolen metrin korkeudella kölin alalaidasta oli pohjalaudassa kämmenen kokoinen nirhauma, josta myrkkymaali oli kulunut pois. Olimme ilmeisesti jossakin satamassa tietämättämme osuneet vedenalaisen palkin ääreen, joka yön aikana oli hangannut pohjaa. Nirhauma ei kuitenkaan ollut syvä, tuskin kämmenellä tunnettavissa, joten ei tästä sen isompaa ongelmaa tullut.

Kylkituet kiilattiin paikalleen ja niin Vesterviking lepäsi tukevasti telakan pihalla. Työnjohtaja tarkasti pyynnöstäni potkuriakselin alalaakerin tilan, itse epäilin pientä kulumaa ja mahdollista vaihtamistarvetta. Työnjohtajan mielestä laakerissa ei ollut mitään ylimääräistä väljyyttä. Yksi potentiaalinen ongelma siis hoidettu pois päiväjärjestyksestä!

Tässä vaiheessa koittikin telakalla lounastauko, myös meille. Kiipesimme veneeseen, laitoimme kuppikuumat ja voileipiä. Syötyämme ryhdyttiin etsimään netistä sopivaa paluulentoa huomiseksi.  Finnairin klo 18.50 lähtevä lento sopi hyvin aikatauluihimme.

Lounaan päätyttyä kuljetustrukki ajoi pukin edestä ”piikit” pukin molemmille puolille, pukki ja vene nostettiin hydraulisesti kymmenen senttiä maasta ja trukki siirsi veneen siististi lopulliselle sijoituspaikalleen. Hetken päästä laidan tasalle nousi luvattu kuution säilytyslaatikko ja kiipesimme jatkamaan pakkauspuuhia. Moottorista oli vielä ajettava jäähdytysneste läpi estämään talven pakkasvauriot.

Levitimme isonmaston ja mesaanin puomien päälle puomiteltat, joiden alle saimme hyvin joitakin tavaroita varastoitua sateelta suojaan. Loppuilta meni sitten edelleen pakkaillessa ja ruokavaraston vihoviimeisessä tyhjennyksessä. Yön nukuimme veneessä telakan pihalla. Hyvin nukutti, eikä keikuttanut.

23.9. Kotiin

Jaska:

Taksi oli tilattu klo 13. Keli oli edelleen erinomainen, aurinko paistoi täydeltä terältä.  Kahtena viimeisenä yönä emme tarvinneet lainkaan lämmityslaitetta, monena aikaisempana yönä olimme tarvinneet. Aamiaiseksi poikkeuksellisesti riisipuuroa, näin saimme viimeisetkin riisihiutaleet käytettyä.

Kävin toimistossa maksamassa talvisäilytyksen. Jeannette, telakan omistaja-avioparin kauniimpi puolisko otti yhteystiedot. Kun ryhdyin antamaan veneen mittatietoja hän tokaisi, että ei tarvitse, he olivat mitanneet veneen laserilla jo noston yhteydessä. Nyt siis Vestervikingin virallinen overall pituus (LOA) on 12, 95 m. Kuten aikaisemmin olin jo kirjoittanut, kustannukset olivat hyvin maltillista tasoa, ottaen huomioon palvelun laadun ja mitä rahalla sai, hyvinkin kilpailukykyisellä tasolla kaupallisten suomalaistelakoiden hintoihin nähden.

Loppujen lopuksi saimme kaiken Suomeen tarvitsemamme mahtumaan yhteen isoon urheilukassiin kummallekin ja kahteen käsimatkatavarakassiin. Tosin mietimme mahtaako lentolipun 20 kg matkatavaraa per henkilö riittää meille. Yhden laatikollisen kenkiä ym. päätimme lähettää matkaltamme lentokentälle Rotterdamin postista Suomeen.

Saimme kaiken valmiiksi juuri sopivasti niin, että ehdimme vielä käydä sataman erinomaisen siistissä suihkurakennuksessa siistiytymässä ennen taksin tuloa. Lukitsimme veneen luukut erilaisin ketjuvirityksin siten, että ilma varmasti pääsisi kiertämään hieman raollaan olevista luukuista talven aikana.

Sitten avainten luovutus, viimeiset tervehdykset telakan väelle, kassit ja nassikat taksiin ja vilkutukset – kotimatka oli alkanut. Vestervikingin jätimme hyvillä mielin ja luottavaisena siihen, että palatessamme ensi keväänä vene on talvehtinut hyvin ja että kevätkunnostukset telakalla sujuvat nopeasti ja ongelmitta.

Postitoimisto löytyi avuliaan taksikuskin avustuksella kolmannesta paikasta ja saimme kenkälähetyksen lähtemään. Rotterdamin rautatieasemalle saavuimme hyvissä ajoin. Maksettuani taksin laitoin lompakon hetkeksi farkkujen perstaskuun, jolloin taksikuski heti varotti: ”Ei takataskuun, tämä on Rotterdam”. Aika värikkään näköistä väkeä asemalla parveilikin.

Mitään kuljetuskärryjä ei tietenkään löytynyt, ja niin saimme raahata parikymmenkiloiset kantamuksemme ensin pitkin aseman käytäviä ja sitten laiturialuetta. Ei todellakaan tehnyt hyvää  jalkavaivaiselle.

Loppumatka Schipholiin ja sieltä Helsinkiin menikin sitten kaikin puoli OK. Kotona Porintiellä olimme yhdentoista maissa illalla.

Inkku:

Nyt Suomessa on näköjään aikaa kirjoittaa muutama sana… Aika, kolme kuukautta ja risat, on kulunut kuin siivillä, vanhaa sanontaa käyttääkseni. Iltaunisena henkilönä nukahdin veneessä usein näppäimistön naputukseen Kapun kirjoittaessa blogia. Seuraavana aamuna aamutoimien jälkeen oli lähtö seuraavaan kohteeseen – tai tuulisina odottelupäivinä tutustumaan kulloiseenkin satamapaikkaan. Omat kirjoittelut jäivät muutaman kommentin tasolle. Mutta Kapu on ollut omissa kirjoituksissaan sitäkin tarkempi! Keskityin sitten itse enemmän kameran käyttämiseen.

Eilen aurinko paistoi lämpimästi Numansdorpissa, haikealta tuntui jättää Vesterviking sinne pukeille seisomaan. Mutta asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen: Jaskan ontuvaa kävelyä katsellessa tiesi, että Suomeen paluu oli ainoa oikea ratkaisu tässä tilanteessa.

Kuukausi Hollannin kanavilla oli hieno kokemus. Asuimme aikanaan Hollannissa kolme vuotta, mutta kuluneen kuukauden aikana on oppinut Hollannista ja hollantilaisista enemmän kuin noina vuosina yhteensä. Ja nähnyt maan kirjaimellisesti ”ruohonjuuritasolta” – kanavan reuna on paikoin juuri silmän korkeudella ja siitä voi katsella suoraan hollantilaisten olohuoneisiin. Ihmiset ovat olleet mahtavan ystävällisiä ja auttavaisia (lukuun ottamatta Rotterdamin aseman koppavaa naisvirkailijaa, joka kielsi lainaamasta eteen sattunutta tavararullakkoa 17kg:n matkakassin kuljettamiseen hissille… ; asemalla ei ollut matkustajille minkäänlaisia kärryjä, yksi ainoa tavarahissi joka laiturilla kymmenien metrien kävelymatkan päässä ja sitäkin sai käyttää vain henkilökunnan luvalla).

Täytyy sanoa, että päätös joka tehtiin jo aika pian purjehdusreissun alussa, nimittäin että edetään sään ehdoilla eikä lähdetä vastatuuliin, oli ehdottomasti oikea. Monet satamissa odottelupäivät saattoi kääntää voitoksi: nyt tiedän eteläisen Itämeren alueesta ja sen monista kohteista paljon enemmän kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Vaikkapa Tanskan Bornholm, Saksan Rugenin saari, Heiligenhaven, tai Noorderney Saksan Pohjanmeren rannikolla, kaikki upeita paikkoja jotka ovat nyt tuttuja. On mielenkiintoista vertailla miten ihmiset asuvat ja elävät eri paikoissa, miten rakennukset, jopa katukiveykset eroavat toisistaan ja nähdä aina vain uusia yksityiskohtia, vaikkapa ikkunalautojen tai ovenpielien koristeluja. Hollannissakin tätä katseltavaa riittää loputtomiin. Ja kaikki Hollannin vanhojen kaupunkien upeat vanhat talot ja kirkot… On hienoa huomata aina uudestaan: enpäs ole tuollaistakaan ennen nähnyt, enpä ole tuotakaan ennen tiennyt. Ja tietysti on ollut viehättävää vertailla kuultuja kieliä: ruotsi, tanska, saksa, friisi, hollanti muistuttavat kovasti toisiaan mutta ovat kuitenkin niin erilaisia. Keväällä sitten päästään vihdoin ranskankielisille alueille, sitä tietysti odotan. Vanha opiskeluaikainen espanjan alkeiskirjakin on veneessä odottamassa…

Parasta on ollut purjehdus. Onneksi sitä päästiin Itämerellä aika tavalla harrastamaan kuitenkin ja pari upeaa purjehduspäivää Pohjanmerellä, kaiken odottelun jälkeen. Hollannin Ijsselmeerillä yritettiin ensin edetä koneella kovassa tuulessa ja terävässä aallokossa; heti kun siirryttiin purjehtimaan, pienin purjein, helpotti. Vauhti ei ainakaan vähentynyt, mutta homman mielekkyys lisääntyi, 25-30 asteen kallistuskulmasta huolimatta. Kun palaamme veneelle keväällä, on taas toivon mukaan odotettavissa purjehdusta – sopivan tuulen odottelua toki taas myös.

Kapu ja Perähenkilö tulivat reissun aikana mielestäni ihmeen hyvin toimeen keskenään, mitä nyt pientä ja joskus vähän isompaakin äänen korotusta väsyneenä. No, onhan tuota samassa veneessä oloa tullut harjoiteltua muutama vuosi… Kapun kanssa on hauska reissata, yhteisiä naurun aiheita löytyy jatkuvasti. Mutta välillä on täytynyt muistaa ja tulla muistutetuksi siitä, että veneessä voi olla vain yksi kapteeni. Vestervikingissä on pronssitaulu, jossa lukee: ”Nobody’s perfect, except the captain.” Toinen hyvä muistisääntö on ollut seuraava: ”When you take care of your boat, your boat will take care of you.” Sen muistaminen auttoi kovimmissa keleissä. Ja kyllä kapu huolellisesti venettään (venettämme) hoitaakin

Kapu vietti kaikki kolme kuukautta veneessä. Itse reissasin välillä Suomeen ja muuallekin. Rugenistä Hampurin kautta Mikon 30-vuotispäiville ja takaisin heinä-elokuun vaihteessa. Junamatkalla sai mukavan katsauksen Pohjois-Saksan maisemista – ja saksalaisista junamatkustajista. Viimeisen kahden viikon aikana olen sitten lentänyt 9 lentoa: Schiphol – Helsinki; Helsinki – Schiphol; Schiphol – Varsova; Varsova – Gdansk; Gdansk – Varsova; Varsova – Schiphol; Schiphol – Helsinki; Helsinki – Schiphol; Schiphol – Helsinki. Kuten Mikko totesi, Toiviaisen perheen hiilijalanjälki on kasvanut roimasti viime viikkoina. (Mikko lensi itse samana aikana Norjan Altasta Oslon ja Kööpenhaminan kautta Helsinkiin ja maanantaina Bangkokiin.) Onneksi purjehtiminen on sentään aika ympäristöystävällinen tapa liikkua.

Miksi näin paljon lentoja? Kaikki nuo lennot oli tehtävä, jotta saatiin Ile mukaan elokuvafestivaaleille Puolan Koszaliniin, jossa esitettiin Ilen ja Mikon yhteinen dokumenttielokuva ”Hyvä tekosyy”. Elokuvan ydin on pieni 10 minuutin filmi nimeltään ”Ukkometso on a road to town”, jonka Ile on käsikirjoittanut ja Mikko kuvannut ja joka kertoo Ukkometson (Ile) muutosta Rinnekodista Tammiston asuntoon, laitoksesta takaisin yhteiskuntaan. ”Hyvä tekosyy” taas kertoo tuon pienen filmin tekemisestä, veljesten välisestä suhteesta, pikkuveljen vaikeudesta ymmärtää ja auttaa autistista isoveljeään ja tämän vaikeudesta tulla ymmärretyksi, elokuvan tekemisestä keinona tulla nähdyksi ja kuulluksi. Koszalinin festivaaleilla ”Integracja ty i ja” (Integration you and me, 8-12.9.) oli kyse nimen omaan tästä asiasta. Kaikki mukaan valitut elokuvat 10:stä eri maasta, käsittelivät enemmän tai vähemmän tätä samaa aihetta, eri näkökulmista. Festivaali järjestettiin nyt muistaakseni jo kuudennen kerran. Dokumentteja ihmisistä, jotka vammastaan huolimatta halusivat elää mahdollisimman ”normaalia” elämää muitten ihmisten keskellä ja päästä elämässään eteenpäin, vaikka ainoa liikkuva elin olisi vaikkapa pää.

Mutta miksi siis niin paljon lentoja? Festivaalin aikaan Mikolla oli toinen projekti Norjassa, josta hän ei voinut olla pois. Aluksi Mikko yritti järjestää Ilelle saatetun lennon Amsterdamiin, jonne olisin mennyt häntä vastaan ja olisimme sieltä yhdessä matkanneet Puolaan. Finnairilla tämä olisi järjestynyt, mutta Finskin lennot ovat niin kalliita, että Mikko valitsi KLM:n, jossa lupailtiin kyllä saattajaa, kunhan toimitetaan lääkärintodistus. Sellainen saatiin viime tipassa, mutta siinäpä sanottiinkin virheellisesti, että Ile pärjää lennolla, koska matkustaa veljensä kanssa. Uuden todistuksen saaminen ajoissa oli epävarmaa, samoin KLM antoi ymmärtää, että vasta heidän oma lääkärinsä ratkaisee voidaanko tämä asiakas ottaa lennolle ilman omaista. Tällöin oli jo torstai ja Ilen maksetut KLM:n liput olivat seuraavan tiistain lennolle. Tässä tilanteessa Jaska ehdotti, että minä matkustan Suomeen Ilen matkakaveriksi. Eihän voitu ottaa sitä riskiä että matka peruuntuu. Näin tehtiin ja Puolan matka pääsi toteutumaan.

Puolassa vastaanotto oli erinomainen. Pieni Koszalin sijaitsee Itämeren etelärannalta noin 15 km sisämaahan (itse asiassa aika lähellä Rugeniä!). Majoitus, ruoka ja matkat Puolan sisällä maksettiin kaikille kutsuvieraille. Meidät haettiin autolla Gdanskin lentoasemalta (noin 3 tunnin automatka). Ystävällinen kuski Adam puhui vain puolaa, hieman saksaa, mutta tulkkina oleva lukiolaistyttö Ola (Aleksandra oikealta nimeltään) puhui myös englantia ja erityisen hyvin ranskaa. Majoitustiloina oli jonkinlainen pappisseminaari kaupungin ulkopuolella, paavin kuva seinällä ja krusifiksi pihalla. Puolalaiset vaikuttavat olevan melko uskonnollista kansaa ja se että nykyinen paavi on puolalainen, on heille hyvin tärkeä asia. Majoitustiloissa oli liikuntavammaisille suunnitellut pesutilat, joten paikka oli erinomainen, olihan kutsuvieraista monet pyörätuolilla liikkuvia. Ateriat tarjoiltiin myös tämän rakennuksen ruokasalissa: aamupala, lounas ja illallinen. Bussi kuljetti porukat sitten majapaikan ja juhlapaikan väliä, pyörätuoliväki kulki omilla autoillaan. Ilmapiiri oli lämmin ja iloinen, yhteisen kielen puute jonkin verran toki haittasi.  Juhlapaikka oli kaupungin iso kirjastorakennus ja sen pieni elokuvateatteri Kino Alternativa, sekä pihalle pystytetty juhlateltta. Teltan ohjelmia emme paljon jaksaneet seurata koska tulkkausta ei ollut, mutta elokuvissa oli monissa englanninkielinen tekstitys. Mikon ja Ilen elokuvan tekstitys oli Anniksen käsialaa ja se kyllä poikkesi tasoltaan edukseen monista muista, mitä kielen virheettömyyteen tulee. Ennen ”Hyvän tekosyyn” esitystä elokuva esiteltiin lyhyesti puolaksi ja Ileä ja minua haastateltiin: kysymykset esitettiin puolaksi, juryn puolaa taitava ranskalaisjäsen tulkitsi ne minulle ranskaksi, minä sitten Ilelle suomeksi ja vastaukset sitten toisinpäin… Viimeisenä iltanamme osallistuimme juhlatelttaan järjestettyyn illanviettoon, jossa musiikki raikasi, kansa tanssi ja paikalle oli katettu hienoin koskaan näkemäni juhlapöytä. Tilaisuudessa palkittiin festivaalin järjestelyihin osallistuneita vapaaehtoisia ym. väkeä, kaikesta ei saanut selvää – ja sitten Ile seuralaisineen (siis minä) kunniakirjoin ja enkelitauluin! Olimme hyvin otettuja.

Puolan reissu oli kokonaisuutenaan hyvin antoisa ja ajatuksia herättävä. Se ehdottomasti ansaitsi tulla tehdyksi!

Jaska ja Inkku:

Tähän loppuu myös Vestervikingin nettilokin pitäminen tältä erää. Laitamme nyt saman tien kuvagalleriaan viimeiset kuvat, osuudelta Gouda  – Numansdorp. Kuvat ovat taas siinä järjestyksessä, että alimpana ovat kuvat siirtymisestä Gpoudasta Numansdorpiin ja niiden yläpuolella Inkun tarinaan liittyvät kuvat, tuoreimmat ylimmäisinä. Ja otsikothan  edelleen löytyvät laittamalla kursori kuvan päälle.

Olemme siis tällä kaudella  matkanneet yhteensä 1356,8 meripeninkulmaa (lokilukema, joka sisältää pienen virheen vuorovesiosuuden aiheuttamana) ja kone on yhteensä 187 tuntia 25 minuuttia. Hollannin kanava-ajelun osuus on tästä 226,9 mpk ja 50 t 7 min.

Kunhan tämä iskiastilanne selkeytyy (sain ajan 28. syyskuuta Mehiläisen neurologilta) laitan tänne vielä epilogin, kuinka sitten kävikään.  Opiskelemme nyt ensimmäistä kertaa kahden eläkeläisen elämää kotimaassa puolisen vuotta, sitten on tarkoitus maalis-huhtikuun vaihteessa palata Numansdorpiin, tehdä veneen kevätkunnostukset ja jatkaa kohti Välimerta heti kun kelit antavat mahdollisuuden. Omalla kohdallani tämä Suomen-kausi menee jälleen laulun merkeissä – pääsin mukaan Tampereen oopperan maaliskuisen Lohengrin-esityksen kuoroon ja harjoitukset alkavat kohdallani heti lokakuun alusta.

Sitten maaliskuussa, kun ryhdymme valmistautumaan Hollantiin paluuta ja matkamme jatkamista kohti Välimerta blogimme herää taas eloon. Kiitokset kaikille teille, jotka olette jaksaneet seurata raportointiamme ja kommentoida. On ollut palkitsevaa kirjoittaa näitä juttuja, kun WordPressin ”kojelaudasta” olen voinut nähdä, että meillä on ollut päivittäin parhaimmillaan 100 hengen lukijayleisö!

Yksi vastaus to “20-24.9.”

  1. Eeva ja Markku Says:

    Tervetuloa Stadiin. On ollut todella hauskaa seurata matkanne kulkua. Välillä tuntui, että olemme mukananne jakamassa reissunne kokemuksia – niin hyvää ja yksityiskohtaista kerrontaa. Entinen skönärikin oppi uusia asioita.
    Onnittelut vielä kerran poikien onnistuneesta projektista ja Jaskalle menestystä laulannan parissa. Nähdään pian.
    E&M

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: