21.-23.8

21.8. Kanavien elämysmaailmassa

Jaska:

Aamulla ukkosmyrskytuuli oli laantunut kohtalaiseksi  8-10 m/s tasolle kun lähdimme Lauwersoogista. Suuntasimme Lauwersmeerin läpi kohti Staande Mastroutea. Vaikka nämä hollantilaisten sisävedet kantavatkin nimeä ”meer”, niin kyllä ne suomalaiseen mittapuuhun ovat korkeintaan keskikokoisia järviä, ehkä Ijsselmeeriä lukuun ottamatta. Tunnelma oli kuin Tuusulanjärvellä, vettä alla keskellä järveä parisen metriä ja rantoja lähestyttäessä alkoi loki jo näyttää metriä ja sen alle. Karilleajoahan täällä ei pahemmin tarvitse pelätä, jos väylältä erehtyy liiaksi sivuun, vauhti hidastuu, kun alus työntyy mutaan. Sitten vaan pakki päälle, kierroksia ja taas ollaan vapaassa vedessä. Reitti Lauwersmeerin läpi oli merkitty poijuin ja risuin. Ihan totta, täällä käytetään risuja virallisina väylänmerkkeinä. Villisti vapaana liehuva risu vastaa punaista reunamerkkiä ja risu, jossa oksat on käännetty alaspäin ja sidottu narulla yhteen, vastaa vihreää reunamerkkiä.

Lauwersmeer kapeni kanavaksi ja kaiku näytti 20 cm vettä kölin alla, sitten 10 cm ja sitten ei yhtään, mutta niin vaan liikuttiin eteenpäin. Ilmeisesti ajoimme hieman turhan sivuun, pian saimme taas turvalliset 20 cm kölin alle.

Ajelu kanavilla Hollannin maaseudulla on elämystä kaikille aisteille. Lannan ja sikatalouden tuoksut ovat välillä huumaavan muhevia – lehmät, hevoset ja lampaat laiduntavat kanavan vieressä ja monessa kohtaa metrin-pari kanavan pintaa alempana. Kun olimme liikkeellä lauantaina, ei kanavilla paljon kaupallista liikennettä, teollisuusproomuja yms. näkynyt, sen sijaan runsaasti hollantilaisia viikonlopunviettäjiä hienoissa teräsveneissään. Nämähän ovat kuin uivia olohuoneita, kaikilla elämisen mukavuuksilla varustettuja. Ja mikäs on varustellessa, kun aluksien suunnittelussa merikelpoisuusvaatimuksille ei tarvitse antaa paljon painoarvoa, kanavilla kun ei yleensä aallokkoa ole, eikä näillä Boaren- Sneekmeer- Pikmeer –ym kruisereilla yleensä Ijsselmeeriä isommille vesille lähdetä. (OK, Ijsselmeerillä kyllä nostaa isoakin aaltoa..)

Kanavilla on sallittu maksiminopeus yleensä 9 km/t, joissakin kohdissa 6 km/t, joten eteneminen on varsin rauhallista. Pian pääsimme tutustumaan myös siltojenavaamiskulttuuriin: lähestytään siltaa, jonka kyljessä palaa punainen valo. Siltavahti havaitsee aluksen lähestyvän. Hetken päästä kuuluu kellojen kalkatus, kun puomit laskeutuvat tielle ja punaisen valon alapuolelle syttyy vihreä valo. Silta alkaa nousta pystyyn ja kun se on täysin pystyssä, syttyy vihreä valo ilmoitukseksi että sopii ajaa lävitse. Yksinkertaista! Hetkeä ennen sillan aukkoa siltavahti ojentaa kopistaan veneen sivulle onkivavan, jossa narun päässä roikkuu puukenkä, mikäs muukaan. Tähän ohittava vene suorittaa parin euron siltamaksun. Maksu hoidetaan kerralla useampien siltojen avaamista varten.

Kaiken kaikkiaan tulee se vaikutelma, että veneet ovat täällä etuajo-oikeutettuja tieliikenteeseen nähden. Oli miten pieni mastolla varustettu alus tahansa ja vaikka kulkisi yksinäänkin, ei liikenteen pysäyttämistä ja sillan avaamista yleensä tarvitse odottaa viittä minuuttia kauempaa.

Eteneminen kanavia pitkin on kohtalaisen hidasta merellä etenemiseen verrattuna, kun kanavilla ei paljon hitaampia ohitella ja siltojen ohitukset hidastavat kuitenkin matkantekoa. Mutta eihän meillä ole kiire minnekään! Kohtuullinen päivämatka näyttäisi asettuvan 25 mpk tienoille.

Nelisen tuntia ajettuamme ja viisi siltaa ohitettuamme saavuimme Dokkumin kaupunkiin. Kanava kulki aivan kaupungin keskustan läpi, ja ennen keskussiltaa oli hyvä vierasvenelaituri, johon päätimme pysähtyä ja käydä tutustumassa kaupunkiin sekä tsekata sillan vieressä olevan ravintolan.  Kiinnittyessämme köysiä vastaanottamassa oli hollantilainen purjehtija, jonka kanssa olimme keskustelleet aiemmin Lauwersoogin satamassa. (Oli purjehtinut Atlantit, Välimeret, Pohjanmeret ja Itämeret ja piti ehdottomana suosikkinaan Itämerta ja Suomen saaristoa!)

Kehotti katselemaan kaupunkia tarkemmin. Oli kuulemma mukava paikka ja vaikka jäämään yöksi tähän vieraslaituriin. Lupasimme harkita asiaa. Kehui myös, kuten eräät muutkin hollantilaiset, joiden kanssa juttelimme, että Dokkum on yksi ”Elfsteden tochten”  kaupungeista. Tämä ”Elfsteden tochten” on se kuuluisa hollantilainen kanavaluistelukilpailu, jossa reitti kiertää yhdentoista kaupungin kautta. Tuntuu vastaavan tärkeydeltään hollantilaisille sitä, mitä Tour de France edustaa ranskalaisille. Kilpailuahan ei ole voitu järjestää kuin pari kertaa sitten 1980-luvun, kun ei ole ollut kanavilla jäätä. Sen sijaan sadat  luistelijat ovat lentäneet kilpailemaan sinne, missä jäätä on – eli suomeen. Kilpailuja on järjestetty ainakin Oulussa ja Lahden tienoilla.

Rantaravintolassa oli riistohinnat – wienerschnizeli 17 e, joten lähdimme etsimään murkinaa muualta. Päädyimme kauppakeskuksen kahvilaan, josta saimme hyvät lounasvoileivät. Hollantilaisethan yleensä kuittaavat lounaansa voileivällä tai täytetyllä patongilla tms. Ehdoton lounasruoka on Uijtsmijter (suomeksi kai ulosheittäjä – tarkoittaa siis nälän ulosheittäjää): isolla – siis todella isolla lämmitetyllä vehnäleivällä on päällysteenä juustoa ja kinkkua sekä kaiken koristeena 2-3 paistettua kananmunaa. Kyllä nälkä lähtee!

Matkalla ostoskeskukseen huomasimme Vodafonen myymälän ja päätimme nyt ostaa paikallisen prepaid-kortin ja käynnistää halpojen ulkomaanpuheluiden soittamisen Rebtelin kautta. Erilaisten telekommunikaatiokysymysten ratkomiseen kuluikin kaupassa seuraava tunti, ennen kuin saimme käyttöömme toimivan prepaidin. Palasimme veneelle ja ryhdyin selvittämään Rebtel-asetuksia. Inkku lähti ruokakauppaan. Tunnin kuluttua jouduin palaamaan Vodafone-liikkeeseen, kun heidän mainostamansa palvelu ei toiminutkaan luvatulla tavalla. Eipä saanut luvattuja palveluja aikaan myyjäkään, joka pystyi kyllä edelleen säilyttämään sympaattisen asenteensa. Väsyin sähläämiseen, kiitin, ja kerroin meneväni veneelle kokeilemaan vielä itse yhtä ja toista homman kuntoon saattamiseksi. Veneelle saavuttuani totesimme, että kello on jo niin paljon, että eiköhän sitten jäädä tähän yöksi. Vieraslaituri oli ns. kunnallinen laituri, josta havenmeister kävi keräämässä 8 euron yöpymismaksun. Suihku-ja toilettirakennuskin oli, mutta ei siisteydeltään edustanut matkamme aikana nähtyjen kärkipäätä.

Ilta meni edelleen telekommunikaation parissa. Lopulta taas soitto Pentti Kotiaholle Savantum Oy:n selvitti asian ja pääsimme suorittamaan ensimmäiset Rebtel-puhelut Suomeen. (Rebtelin kautta puhelu Suomeen maksaa paikallispuhelun hinnan plus 0,02 centtiä minuutti. Vrt. Elisan tuon tuosta SMS:llä mainostama soitto EU-maasta 0,5246 e/min! Kiinnostaisi myös tietää, tulevatko tuon SMS-mainonnan kustannukset vastaanottajan maksettavaksi, kuten yleensä SMS-viesteissä?)

Loki 9010,9; kt 808 t

22.8. Yösija lehvien alla

Jaska:

Kaunis aamu, auringonpaiste ja liikkeelle. Tavoitteena Leeuwaardenin vierassatama reilun parinkymmenen mailin ja kahdeksan sillan päässä. Välillä matka kulki peltomaisemassa, välillä kuljettiin pikku kaupunkien halki, joissa toinen toistaan hienompien talojen pihat ulottuivat kanavan rantaan asti. Kohtalaisen äveriästä omistaa talo omalla kanavarantaosuudella, johon voi vielä parkkeerata oman kanava – ajeluveneensä.

Erään pikkukaupungin sillalle tultaessa emme huomanneet etukäteen Staande Mastroute – kirjasesta katsoa, että siltamaksu perittäisiin tässä. Joten Inkulla ei ollutkaan kolikkoja varattuna, kun maksua odottava puukenkä leijaili ilmojen halki. Yritin pysäyttää venettä, mutta onnistumatta, koska olisi silloin kääntynyt poikittain tukkimaan koko silta-aukon. Jatkoimme sillasta läpi käsiämme levitellen siltavahdin moitteiden saattamana. Koska emme halunneet jättää siniristilippuveneestä huonoa kuvaa, yritin parkkeerata Vestervikingin kanavan reunaan heti sillan jälkeen, sillä seurauksella, että juutuimme mutapohjaan kiinni pääsemättä rantaan asti. Ei auttanut muuta kuin vedättää täysillä vene irti mudasta ja jatkaa parin sadan metrin päässä olevaa seuraavaa siltaa kohti. Tämän ohitettuamme onnistuimme lopultakin kiinnittymään rantapenkkaan (noin kahden metrin päähän lähimmästä ravintolapöydästä) ja kävelin takaisin nyt jo rauhoittuneen satamavahdin luo suorittamaan 2,50 euron maksun. Eipä jäänyt suomalaisista pahaa kerrottavaa näille tienoille.

Leeuwaardeniin kaupungin läpi kulkevalle kanavalle saavuttiin puoli viiden maissa. Jotta olisimme päässeet tavoitteeseemme, varsinaiseen venesatamaan, olisi vielä ollut neljä siltaa ohitettavana. Kun edellämme ajanut purjevene kiinnittyi rantapenkkaan ja pariskunta ilmoitti jäävänsä yöksi siihen, totesimme, että eihän meidänkään ollut pakko tänään jatkaa pidemmälle. Kanavan toisella sivustalla näytti olevan yksi vapaa Vestervikingin kokoinen venepaikka, joten pyörähdimme siihen – ja saimmekin aivan ihanteellisen yöpymispaikan puiston keskellä kulkevan kanavan rannasta, missä suuret puut ulottivat lehvästöjään veden yläpuolelle. Vettä, sähköä ja siistiä toilettia ja suihkua oli tarjolla ja parasta kaikesta, tietenkin hyvä ravintola 50 metrin päässä rantatöyräällä. Totesimme, että huonomminkin voisi yöpymispaikkansa valita.

Kävimme kahvilla ravintolassa, palasimme veneelle ja lähdimme vielä pyörillä tutustumaan kaupunkiin. Saimme ostettua kalakojusta herkullisen savuankeriaan iltapalaksi juuri ennen kojun sulkeutumista.

Jatkoimme pyöräretkeä ja ajauduimme aivan ihastuttavaan vanhaan kaupunginosaan, jossa pienet kanavat kulkivat Amsterdamin valokuvista tuttuun tyyliin talojen keskellä ja tila kanavan ja talojen välissä oli yhtä ravintoloiden tuoli- ja sohvamerta, missä leeuwaardenilaiset viettivät lauantai-iltaansa. Kaupunkihan oli todellinen helmi!

Illalla istuimme vielä hetken avotilan lämpimässä katsellen auringon laskua siltojen taakse.

loki 9042,4 mpk, kt 815t 55min

23.8.    Veneellä autojen yli!

Jaska:

Aamulla paistoi edelleen aurinko. keskityimme aamutoimiin sellaisella hartaudella, että totesimme yhtäkkiä olevamme lähes viimeinen vene paikalla – muut hollantilaisveneet, joita ranta oli ollut aivan täynnä, olivat jatkaneet matkaa etelään. Lähdimme perään, ja pian meille selvisi, miksi muilla oli ollut sellainen kiire. Sunnuntaina sillat olivat toiminnassa klo 9-12, sen jälkeen 13.15 -17.

Holskut tietysti halusivat päästä kaikista edessäolevista neljästä Leeuwardenin sillasta läpi ennen klo 12; me taas juutuimme 2.ja 3. sillan välille tunniksi. Odotuslaiturissa oli täällä suhteellisen harvinainen septitankin tyhjennysmahdollisuus ja ajattelimme hyödyntää odotteluajan tässä epäkiitollisessa puuhassa. Kun olimme saaneet esivalmistelut tehtyä ja piti ryhtyä pumppauspuuhiin, osoittautui että pumpun letkussa oli reikä, josta ruoansulatuskanavan tuotteet olisivat levinneet etukajuuttaamme. Onneksi huomasimme vaaran ajoissa, keskeytimme puuhan ja keskityimme kahvinkeittoon.

Dokkumissa oli eräs hollantilaisveneilijöistä opastanut meitä, että Staande Mastroute ei Leeuwardenin jälkeen kulkisikaan kirjaseen merkittyä reittiä, vaan että se oli siirretty kulkemaan ihan toista kautta. Olimme ymmällämme, koska sekä reittioppaamme, että ANWB atlas olivat molemmat uusimpia painoksia ja niissä reittiä ei oltu muutettu, mutta ajattelimme, että katsotaan asiaa sitten kun ollaan niillä tienoilla.

Nyt , kun tulimme  tähän kohtaan, oli kanavan varressa iso kyltti ”Staande mastroute” osoittamassa ihan muualle kuin mitä karttakirja näytti. Päätimme uskoa opasteita ja lähdimme uudelle reitille, joka kulki vielä osin rakennusvaiheessa olevan asutusalueen halki. Välillä katsoimme plotteria, joka näytti meidän matkaavan keskellä kuivinta peltoa – ilmeisesti plotterinkaan kartat eivät vastanneet tuoreimpia päivityksiä. Kun kuitenkin alla oli ensin vettä ja sitten multaa eikä vain multaa päätimme jälleen kerran uskoa maisemaa kartan sijasta.

Tällä uudella osuudella pääsimme myös kokemaan, millaista on ylittää moottoritie veneellä. Ajelu aveduktia pitkin autojen viilettäessä alta oli kyllä yksi erikoisimpia purjehdustuntemuksia aikoihin!

Saavuimme Pikmeerille, jälleen tuollaiselle Tuusulanjärveä vähän pienemmälle vesialueelle, jossa reitti oli hyvin poijuilla merkitty.  Ja tämän kokoiselle vesialueelle oli ahtautunut sunnuntai-veneilijöitä sellainen määrä, että tungos vastasi lähes sitä, mitä Helsingin edustalla on joskus nähty ilotulituksen suomenmestaruuskilpailujen aikana.

Yöpymispaikkaa olimme katselleet Jachthaven Boanstreamista samannimisestä paikasta. Yritimme ensin säästää menemällä ilmaiseen pysäköintipaikkaan kanavan varteen, mutta juutuimme taas mutaan ennen rantaan pääsyä. Pakki päälle ja maksamaan yksityisen venesataman palveluista ( 17 euroa).  Satama oli iso, siisti, mutta steriili ja meidän lisäksemme paikalla taisi olla kaksi muuta ”passanten” – kuten meitä matkalaisia  hollanniksi nimitetään. Kolmannella yrityksellä löytyi tarpeeksi syvä laiturikohta ja pääsimme maihin.

Teimme iltasapuskat, söimme, kävimme vielä kävelylenkillä satamassa ja päivä oli sitä myöten pulkassa.

Loki 9042,4 mpk, kt 815t 55 min

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: