15-20.8

15 – 18.8. Nalkissa Norderneyssä

Jaska:

Nordeneyssä vierähtikin sitten viisi yötä, kun koko ajan sääennuste näytti 4-6 beaufortia länsi-luoteesta. Ja sitä tuulta todella riitti! Niihin tuuliin eivät edes paikalliset lähteneet, vaan pysyttelivät visusti suojaisessa satamassa. Oikeastaan olikin todella hyvä, että jouduimme viettämään useampia päiviä satamassa, sillä Norderney osoittautui varsin mielenkiintoiseksi paikaksi, kuten olimme toivoneetkin.

Jatkokohteemme määräisi tuulen suunta: jos puhaltaisi siedettäviä lukemia luoteesta, menisimme Hollannion Delfzijliin, jonne pääsisimme Borkumin saaren ohitettuamme laskettelemaan puolet 55 mailin matkasta myötätuuleen. Jos tuuli taas kääntyisi etelään tai itään, menisimme saman matkan Schiermonnikoog-saaren mantereen puolella olevaan Lauwersoogin satamaan. Molemmista paikoista voisimme aloittaa suunnitellun kanavapurjehduksen Hollannin läpi, mutta Lauwersoogiin menemällä voittaisimme pari-kolme yötä. Molempi parempi.

En ryhdy tässä nyt kuvailemaan jokaista viittä aamupuuroamme, vaan listaan mielenkiintoisimpia havaintoja ja tapahtumia koko Norderney -oleskelumme ajalta.

Edellisessä viestissä unohdin mainita satamaravintolan miestarjoilijan, joka parhaalla tavalla edusti saksalaista upseeriainesta. Aikaa pöytään istuutumisen ja tilauksen tekemisen välille annettiin 15 sekuntia, ennen kuin kuului komento ilmoittaa valinnasta. Kahvelit aseteltiin pöytään kantapäitä yhteen kopsauttaen ja muutenkin meno oli tosi jämptiä. Itse kyllä rankkasimme korkeammalle pari päivää myöhemmin italialaisravintolan empaattisen tarjoilijan, joka heittäytyi juttusille aiheena Suomi, joka kuulemma on kauhean kylmä maa.

Ja kun tässä nyt päästiin kyseisen kansan luonteenpiirteiden kuvausten äärelle, kerrottakoon pari muuta havaintoa: Inkku kävi jossakin vaiheessa pesemässä pyykkiä, vaan eipä onnistunut pyykkikone käynnistymään. Kun hän meni kysymään Herrn Hafenmeisterilta, miksiköhän kone ei käynnisty, oli ystävällinen vastaus: ”Because you did something wrong!” Älysi Herrn kuitenkin pyytää anteeksi tokaisuaan havaitessaan, että vika oli maksupolettikoneessa, johon poletit juuttuivat kiinni.

Eräänä iltapäivänä yritimme toilettiin, mutta havaitsimme oven olevan lukossa. Ovessa roikkui kyltti, joka empaattisesti ilmoitti: ”Koska joku ei ole osannut tehdä eroa saniteettirakennuksen ja sikolätin välillä, on RANGAISTUKSEKSI paikka suljettu klo 14-17 välisenä aikana.” Sillä lailla! Kun joku sotkee, kuuluu kaikkien vierasveneilijöiden pidätellä tarpeitaan kolmisen tuntia. Viereisen ravintolan väki ei liene ollut kauhean innostunut toilettinsa kasvaneesta kävijäfrekvenssistä, mikä eri millään tavalla korreloinut ravintolan myyntilukuihin.

Saksalaisen täsmällisyyden puolesta täytyy muistaa mainita, että jo ensimmäisestä päivästämme Norderneyssa liehui sataman lipputangossa Suomen lippu.

Friisien saaret olivat aikoinaan Saksan mantereen osa, mutta v.1362 valtava myrskytulva erotti ne saariksi nykyiseen muotoonsa. Saarten ja mantereen välille jäävä vesialue ”wadden” on matalaa vettä, jossa hiekkasärkät paljastuvat laskuveden aikaan. Sinne ei Vestervikingin kokoisella aluksella olisi paljonkaan asiaa laskuveden aikaan.

Nordeney on saksalaisten suosituimpia kotimaan-lomakohteita. Upeat, kilometrien pituiset pohjanmerelle aukeavat hiekkarannat ovat täynnänsä kahden istuttavia korituoleja, oikeastaan melkein pikku majoja, joissa lomaa viettävä kansa viihtyy kirjoineen, lehtineen ja viilentävine juomineen. Kun tuulta riitti, näimme rannalla paljon leijasurffaajia, jotka liitelivät vehkeillään aallonharjalta toiselle. Näimmepä yhden oikean surffaajankin, joka tosin sinä aikana, kun jaksoimme häntä seurata, onnistui laskettelemaan kokonaista kahden aallon harjalta alas ennen suistumistaan kuohuihin.

Ensimmäisenä iltana kiirehdimme vierasvenesatamasta saaren meren puoleiselle rannalle ehtiäksemme näkemään auringonlaskun mereen. Pyöräiltyämme hiki hatussa pari kilometriä, havaitsimme, että muutama muukin oli keksinyt saman idean. Ranta oli täynnänsä pareja ja perheitä, jotka raukein silmin tähystivät punaisen pallon häviämistä mereen (tai juuri ennen horisonttia pilveen, upeaa silti.)

Kävimme nautiskelemassa rannan korkeimman dyynin päälle rakennetussa konditoriakahvilassa kahvit elämämme suurimpien kermaleivosten kanssa (kuche mit sahne). Teimme myös pitkiä pyöräajeluita dyyneillä. Joka paikkaan oli rakennettu hienoja tiilipäällysteisiä pyöräteitä, joten paikka oli todellinen pyöräilijän paratiisi. Kaiken lisäksi, kun länsiluoteesta puhalsi 6 beaufortia, ei polkimiin juuri tarvinnut koskea sen parin – kolmen kilometrin aikana, jonka ajelimme saaren itäpäätä kohti.

Dyyneillä, ja niiden takana olevissa kosteikoissa elelevät miljoonat hanhet ja miljoonat kanit sulassa sovussa. Oli kiva seurata, miten kanit juuri ja juuri viime hetkellä välittivät siirtyä kohti kävelevän hanhen tieltä.

Vaikka emme varsinaisia ornitologeja olekaan, seurasimme myös mielenkiinnolla hanhien lentokäyttäytymistä. Parinkymmenen linnun parvi aterioi rauhassa nurmikolla, yhtäkkiä kaakatus voimistuu kovaksi ja muutaman kaakatussekunnin kuluttua, kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki linnut ponkaisevat ilmaan yhtaikaa ja muodostavat lentotehokkaan hanhiauran. Kukapa osaisi kääntää ihmiskielelle annetut lentoonvalmistautumiskäskyt!

Toisena päivänä näimme taas tutun hahmon kävelemässä laiturilla: ”Rythme”n kippari Wim tuli leveästi hymyillen vastaan. Jeska oli jo matkustanut maitse kotiin ja Wim oli viemässä venettä Lelystadtiin miesporukassa. Toivottelimme taas hyvät tuulet toisillemme.

Mainitun italialaisravintolan herkkujen (friteerattuja sardiineja, aivan kuin Savonlinnan friteerattuja muikkuja, pariloitua marinoitua munakoisoa parmesanjuustolla ja pastaa rapukastikkeella, espressot ja tietenkin päälle pieni grappa prosecco) lisäksi söimme pika -bierstubessa kävelykadun varrella. Matjes mit dippi sai aikaan molemmille tietyn turistitaudin, ei kuitenkaan sieltä vakavimmasta päästä. Terveydentilaraportoinnin puolelle kuuluu myös, että onnistuin jossakin käänteessä (todellakin!) saamaan selästäni välilevyn rikki niin, että tämäkin kirjoitus syntyy Buranan ja Neuro-ratiopharmin voimalla kajuutassa seisten, kun istuminen tuottaa epämiellyttäviä kolotuksia nilkoissa. Ilmeisesti selkä ei tykännyt horjahtamisesta istumalaatukkoon Pohjanmeren keikutuksessa. Välilevyongelmat hyvin tuntevana arvioin, että mistään kovin vakavasta ei pitäisi olla kysymys, koska refleksit pelaavat. Yleensä aika on hoidellut meikäläisellä tällaiset vaivat pois päiväjärjestyksestä muutamassa viikossa. Ja venettähän yleensä ajetaankin seisten!

Iltaisin vietimme aikaa käymällä oopperassa. TV:n välityksellä tosin. Onnistuin saamaan veneen läppäristä näkymään reilun tusinan saksalaiskanavia ja ihan hyvällä kuvan- ja äänenlaadulla kaiken lisäksi. Kanava kolmosella oli meneillään oopperasarja ja niinpä saimme seurata Topi Lehtipuun loisteliasta suoritusta Mozartin Cosi Fan Tuttessa Salzburgissa kuluvana vuonna ja toisena iltana Figaron häitä. Ja välipalaksi pääsimme seuraamaan miten miesten 100 metrin juoksun maailmanennätys siirrettiin uudelle sekunninkymmenysluvulle Berliinin maailmanmestaruuskilpailuissa.

Veneen auringon ja suolan polttamia lakkauksiakin ehdin korjailla. Näitä puuhia tuli tarkkailemaan pariskunta vanhemmanmallisesta teräspurjeveneestä, johon olimme kiinnittäneet huomiota jo Cuxhavenissa. (Mm sen takia, että veneessä oli puumasto ja myös siksi, että veneessä oli paljon samoja piirteitä kuin Vestervikingissä.) Mies totesi selvällä suomenkielellä: ”kaunis vene” Osoittautui, että hän oli pari vuosikymmentä sitten ollut Suomessa yliopiston Viikin yksikössä puoli vuotta opiskelemassa ja osasi jonkin verran suomea. Heidän teräsveneensä oli valmistunut 1960 ja se oli Maas-nimisen tunnetun suunnittelijan piirtämä ensimmäinen teräsvene. Sitä ennen Maas oli piirtänyt vain puuveneitä. Kun kerroin tapaamisesta Inkulle, hän kertoi, että pariskunta oli jo aikaisemmin katsellut venettämme ja hän oli kuullut toteamuksen ” If they are going around the world, they are a bit late”.

Tiistaina ilmoitustaululle ilmestynyt sääennuste kertoi tuulen suunnan muuttuvan keskiviikkona idän ja kaakon välille ja voiman laantuvan 3-4 beaufortiin. Ihanteellista Pohjanmeren rannikon purjehdustuulta siis ja veisi meidät Delfzijlin sijasta Lauwersoogiin.  Korkea vesi olisi keskiviikkona Nordeneyssä vasta 11.36, mutta voisimme hyvin lähteä jo tätä ennen, niin saisimme sitten loppumatkalle enemmän myötävirtaa. Aloitimme lähtövalmistelut käymällä iltapäivällä tankkaamassa tankin täyteen dieseliä satama-altaan toisella reunalla olevasta merkillisestä jakeluasemasta. Merkillisestä sen vuoksi, että asemanhoitaja istui pumpputornissa 4-5 metrin korkeudella, josta käsin hän sääteli pumppausta. Tornin korkeus selittynee sillä, että samasta asemasta kävivät hiukan isommatkin alukset tankillisella, joten maksuasiat oli helppo hoitaa suoraan samalla tasolla tornin ja komentosillan välillä.

Kiinnittymisessä tankkausasemalle avuksi tuli mies toisellakymmenellä olevan lapsilauman kanssa.. Avustaessaan kiinnittymisessä kertoi lapsikatraan olevan purjehduskoululaisia ja itsensä näiden opettaja. Purjehdusoppilailleen hän selitti ”Nämä tulevat kaukaa pohjoisesta”.

Illalla mentiin aikaisin nukkumaan ja nukuttiin kumpikin huonosti – liekö merellelähtöjännitystä liian monen satamapäivän jälkeen.

19.8.  Kaikuu vaan ei Kieu

Jaska:

Herätys oli klo 7, jolloin satamassa oli vielä aivan tyyntä (ja hiljaista). Varustauduimme lähtemään ennen yhdeksää ja onnistuimmekin, köydet irrotettiin 8.35. Kiersimme saaren länsipään kautta merelle tarkasti viitoitettua reittiä. Kun aiempina päivinä olimme nähneet aaltojen murtuvan hiekkasärkillä reitin molemmin puolin, ei todellakaan haluttanut lähteä oikaisemaan missään kohdin. Pian olimme viimeisen merkkipoijun kohdalla ja nostimme purjeet, ison ja genuan ja laitoimme tuuliperäsimen ohjaamaan. Tuulta oli nyt mukavasti, ihanteellisesta suunnasta ja matka eteni vastavirrasta huolimatta vajaan 6 solmun nopeudella. Aurinko paistoi. Katsoimme taaksemme ja havaitsimme aika monen muunkin todenneen, että nyt oli suotuisat olosuhteet lähtöön –takanamme näkyi ainakin parikymmentä venettä samaan suuntaan suuntaamassa kuin mekin.

Kolmatta tuntia matkattuamme alkoi virta kääntyä myötäiseksi ja pääsimme plotterin osoittamiin seitsemän ja puolen solmun nopeuksiin. Sivuutimme Borkumin sisääntuloväylälle sijoitetun reittipisteen. Jos olisimme menneet Delfzijliin, olisimme siis kääntyneet tästä kaakkoon, mutta nyt jatkoimme siis lounaaseen kohti Schiermonnikoog-saaren länsipäätä, josta pääsisimme pujahtamaan saaren ja mantereen väliselle waddenille kaivetulle turvalliselle reitille kohti Lauwersoogia.

Ryhdyimme vaihtamaan kohteliaisuuslippua Saksan lipusta Hollannin lippuun. Inkun ottaessa  valokuvaa saalinkiin nousevasta lipusta, totesimme, että Venäjän lippuhan se siellä terhakasti liehui. Kapteeni poistui nolona kajuuttaan etsimään sitä oikeaa Hollannin lippua, jota sitten ei ollutkaan. Olimme jossakin vaiheessa todenneet, että oikeat värit näyttävät olevan mukana, mutta emme tarkistaneet järjestystä. Hyvä kuitenkin, että me itse huomasimme asian, ettemme tarjonneet paikallisille mainiota aihetta viisasteluun.

Tuuli alkoi laantua ja jonkin ajan kuluttua oli täysin tyyntä. Ei auttanut muu kuin laskea purjeet ja käynnistää kone. Hetken päästä tuuli nousi uudelleen, mutta nyt täysin vastaisena. Onneksi tuulen voima pysyi alle 8 m/s, joten vasta-aalto ei tuottanut ongelmia.

Lauwersoogin sisääntulopoiju Schiermonnikoog’in pohjoispuolella löytyi helposti ja lähdimme seuraamaan viitoitettua (siis poijutettua) väylää saaren länsikärjen ympäri. Plotterista ei olisi ollut paljonkaan hyötyä, koska poijujen paikat tarkistetaan jatkuvasti hiekkasärkkien liikkeiden mukaan. Ajoimmekin plotterin mukaan varmaankin 50 metriä väylän ulkopuolella. Tästä väylästä Reed’s almanakka varoittaa, ettei siitä pitäisi yrittää sisään pohjoisenpuoleisilla tuulilla. Ei turhaan varoita, hiekkasärkkiä oli aivan vieressä ja kaiku näytti vettä kölin alla 1.3-1.5 metriä – varhaisesta lähdöstä ja nopeasti sujuneesta matkasta johtuen olimme sattuneet tähän kohtaan juuri matalan veden aikaan. Olimme toki tarkistaneet, että matalalla vedelläkin tästä pääsee läpi, mutta kaikuluotaimen lukemat eivät olleet kovin rauhoittavia. Yksin emme olleet liikkeellä, sillä samassa letkassa tuli kanssamme 5-6 paikallista purjevenettä.

Saaren länsikärjen jälkeen pohjoisesta tuleva väylä ja ajamamme idästä tuleva väylä yhdistyvät.

Viitoitus on tässä kohdassa hieman sekava ja kartassa näkyy lähelle risteyskohtaa rannasta ulottuva särkkä. Paikalliset veneet oikaisivat tässä kohdassa, niin siis mekin. Yhtäkkiä kaikuluotain alkoi näyttää 1,4 -1,3 – 1,2 ; koko ajan madaltuvaa vettä kölin alla. Heitin moottorin pois päältä, jotta ei ainakaan ajettaisi särkkään täydellä vauhdilla. Hiivimme eteenpäin – 1,1 -1,0 -0,9 metriä vettä kölin alla. Aallon korkeus ei ollut kovin suuri, mutta ei aivan mitätönkään – ainahan Pohjanmerellä on maininkia. Paikalliset eivät hidastelleet, mutta ehkäpä heidän veneensä kulkevatkin matalammassa vedessä. Lopulta kölin lukemat alkoivat taas kasvaa, ja nyt nopeasti. Pian vettä oli 5 metriä – olimme turvallisesti väylällä.

Loppumatka olikin tiukasti poijutettua syvää väylää, jonka vieressä  – nyt laskuveden ollessa suurimmillaan – särkät olivat vapaina vedestä. Noin tunnin ajon jälkeen yritimme puikahtaa Lauwersoogin esisatamaan. Samalla hetkellä näin erään satamarakennuksista lähtevän liikkeelle kohti sataman porttia. Talothan eivät liiku, joten kyseessä oli ilmeisesti laiva. Pyörähdimme tulosuuntaamme ja teimme tilaa satamasta ulos puskevalle Schiermonnikoogin lautalle. Lautan ohitettua meidät pääsimme lopulta satamaan ja ajoimme suoraan sululle, jonka kautta pääsisimme Pohjanmereltä Hollannin sisävesille.

Hetken odotettuamme pääsimme sulkuun kuuden muun veneen kanssa, sulku sulkeutui ja satamamestari huusi kovaäänisellä, että se Vesterviking voisi sitten siirtyä metrin eteenpäin ettei mesaani jää laskeutuvan moottoritien pätkän alle. Ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa.

Sulku avautui melkein saman tien – näin laskuvedellä ilmeisesti sisävesien pinta vastaa Pohjanmeren laskuveden korkeutta. Kaarsimme paapuuriin ja puikahdimme Lauwersoogin venesatamaan, josta pitkällisen etsimisen jälkeen onnistuimme löytämään paikan. Vestervikingin perä tosin jäi työntymään ulos 3-4 metriä kymmenmetrisille veneille tarkoitetun laiturin veneiden rivistöstä.

Hoitelimme rantautumisrutiinit, kävin maksamassa satamamaksun (vain 13e sisältäen ensimmäisen todella toimivan W-lan yhteyden – jokohan lopultakin saadaan kuvagalleriaamme lisää kuvia) ja aloimme valmistautua juhla-aterialle. Tasan kaksi kuukautta sitten lähdimme matkalle ja nyt olimme siirtyneet meriosuuksilta muutamaksi viikoksi kanava-ajeluun.

Avasimme kuohuviinipullon, kilistimme ja onnittelimme itseämme hyvästä tähänastisesta suorituksesta. Juhla-ateria koostui Serranon kinkusta melonin kanssa alkupaloiksi, kylmäsavulohesta ja hollantilaisista katkaravuista perunoiden ja salaatin kanssa pääruokana ja saksalaisista ja hollantilaisista juustoista asiaankuuluvin juomin.

(Perunoita on vihdoin päästy keittämään painekattilassa, joka on osoittautunut kelpo ostokseksi. Uusia perunoita siinä tosin ei voi keittää, vain kuoriperunoita, sanoo Inkku.)

Muistelimme kaikkea matkan varrella koettua, samoin kuin kolmekymmentä vuotta sitten Hollannissa viettämäämme aikaa. Illan hauskuusosuudesta vastasi näkemiemme suomalaisperäisten venenimien luettelointi – siis veneiden, jotka eivät olleet suomalaisveneitä: ”Sisu”, ”Akka”, ”Laiva”, ”Sama”, ”Kalle” , ”Otus” ja erityinen suosikkimme,  monimerkityksellinen ”Ummel”.

Loki: 8996,6 mpk: kt 803 t 33 min. Plotterin mukaan kuljettu matka tällä osuudella oli 52,17 mpk

Kahdessa kuukaudessa olemme siis matkanneet lokin mukaan 1129,9 mpk ja kone on käynyt 137 t 18 minuuttia.

20.8. Lahjontaa vai ei?

Jaska:

Aamu valkeni kuumana, päivästä oli ennusteen mukaan tulossa helteinen ja ukkosen mahdollisuus oli ilmassa. Kesken avotilassa nautitun aamiaisen paikalle saapasteli Hollannin tulli- ja maahanmuuttovirasto kolmen virkapuvun voimin. Halusivat nähdä laivan papereita ja passimme.

Meillä on veneessä niin sanottu ”Grab Bag”, vedenpitävä kassi, jossa pidetään kaikkia sellaisia tärkeimpiä tavaroita ja asiakirjoja, jotka pitää kaapata äkkiä mukaan, jos joudutaan siirtymään veneestä pelastuslauttaan. Erilaisissa veneoppaissa on luettelo kassin sisällöstä, johon kuuluu mm. miehistön passit ja jonkin verran käteistä rahaa. Passimme ovat siis yleensä tässä kassissa ja olen pitänyt passini välissä muutamaa sataa euroa viidenkympin seteleinä.

Nyt kun tiesin, että tällainen tarkastus oli tulossa, olin ottanut etukäteen passit pois Grab Bagista ja poistanut setelit passin välistä. Passit olivat siis nyt muiden tarkastuksessa tarvittavien papereiden mukana veneen asiakirjasalkussa.

Tarkastajat pyysivät alusilmoituksen ja passit. Ojensin ne heille. Nuorempi poliisiupseeri avasi passini ja kaivoi sivujen välistä sinne kuitenkin jääneen viidenkympin euron setelin. Hänen katseensa oli kieltämättä aika kysyvä. Kiljahdin ”It is not meant to be bribery” ja ryhdyin selittämään miksi seteli oli passin välissä. Poliiseilla tuntui olevan aika hauskaa asian tiimoilla, mukavia tyyppejä. Väiteltyämme vielä hetken aikaa, miksi 16 vuotta sitten yksityishenkilöltä ostetusta veneestä ei ole esittää ostolaskua, he tyytyivät Purjehtijaliiton omistustodistukseen ja uskoivat, että olemme veneen lailliset omistajat.

Kertoivat olevansa nyt valmiit ja nuorempi konstaapeli ilmoitti ilmeenkään värähtämättä: ”Tarkastus maksaa sitten viisikymmentä euroa”. Nyt oli minun vuoroni osoittaa hämmästynyttä ilmettä, kunnes kaikki kolme virkailijaa repesivät nauruun – niin mekin.

Aamupäivällä tutkin sataman ympäristöä. Löysin ruokakaupan lisäksi erittäin hyvin varustetun venevarusteliikkeen, josta Hollannin kohteliaisuuslipun lisäksi löytyi taas muutamia tarvikkeita, joita ehdottomasti veneessä tarvitaan, kuten uusi jakoavain.

Veneelle palattua pidimme hellettä – lämpöä oli liki 30 astetta. Jossain vaiheessa jaksoimme sentään käydä ruokaostoksilla ja laittaa lounasta. Eräs ulkomereltä sisemmille vesille saavuttaessa kohdattava riesa ovat kärpäset. Ne ovat täällä hyvin innokkaita ja niitä on paljon. Viime yökin osin meni näitä päiviltä päästellessä.

Koska päivä oli jo näin pitkällä, päätimme jatkaa matkaa kohti Dokkumia ja Leeuwaardenia vasta huomenna. Lähetin tekstiviestin Pertti Kotovuorelle kysellen vielä ohjeita kanavissa yöpymiseen. Kohta puhelimeni soi ja Perttipä se siellä halusi vaihtaa kuulumisia ja antaa neuvoja ihan suusta korvaan. Oikein kiva jutteluhetki meillä olikin matkamme ja Hollannin osuuden tiimoilta.

Myöhemmin iltapäivällä, tämän kirjoittamista aloittaessani alkoi tuulla, ilma viileni (mitä vastaan ei todellakaan ollut mitään) ja taivas synkkeni. Pian tuuli jo päälle 13 m/s ja salamat leimahtelivat taivaanrannassa. Oikein kunnon ukkonenhan vielä illaksi saatiinkin. Onneksi tulimme tänne jo eilen, sanoo Inkku!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: