31.7. (jatk)-2.8

31.7. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Jaska:

Saatettuani Inkunn banhofille palasin veneelle aloittelemaan työlistan yliviivaamista.

Kesken työnteon pärähti kaupungin palosireeni soimaan. Katsoin kelloa – ei ollut 15 päivä eikä klo 12, missä palaa?

Savua ei näkynyt missään, mutta kohta pitkin rantaa ajoi neljäm paloautoa pillit ulvoen, mutta ilman mitään ihmeempää kiirettä. Eikä savua näkynyt vieläkään. Kiersivät satamarakennuksen taakse ja meteli loppui. Jäin ihmettelemään. Myöhemmin illalla arvoitus ratkesi. Pitkin aallonmurtajaa – joka näyttää täällä vastaavan kaupungin keskustoria asemaltaan, ajoi vanha kukin koristeltu paloauto , jonka avolavalla istuivat ilmeisesti palopäällikkö ja hänen nuorikkonsa hääpuvussaan.  Ei taitaisi onnistua moinen hääpäivän vietto Helsingin palopäälliköltä..

Iltapäivällä töitä jatkaessani havahduin ulkoa kuuluvaan kovaan puolankieliseen huutoon. Ryntäsin katsomaan ja näin kuinka 45-jalkainen Gib’ Sea, kansi täynnänsä nuorta merimiestä oli kurvaamassa fokan vetämänä kovassa tuulessa Vestervikingin perän takana olevalle vapaalle paikalle. Huuto johtui siitä, että manööveri oli aloitettu liian myöhään, eikä vene ehtisi kääntyä pitkittäin (Vestervikingin suuntaiseksi) ennen kuin aallonmurtaja – ja Vesterviking tulisivat vastaan. Mielessäni välähtivät toissakesän tapahtumat,kun parikymmentätonninen katamaraani murjoi Vestervikingin peräpulpetin päästyään kapteenin käsistä kovassa tuulessa Suomenlinnan satamassa.

Ryntäsin peräpulpetin tuhdolle yrittämään lieventää odotettavissa olevaa törmäystä. Vene kääntyi ja kääntyi, kannella etsittiin (!) kuumeisesti lepuuttajia. Perä lähestyi Vestervikingin perää. Kun keulakylki törmäsi paukahtaen aallonmurtajaan heilahti perä 3 cm päästä Vestervikinginperävarustusten – eli tuuli/vesigeneraattorin ja tuuliperäsimen – ohi. Helpotuksen huokaus. Nousin laiturille tiedustelemaan, että ihan ensimmäistäkö kertaa sitä ollaan purjein liikkeellä. Kapteeni, meikäläisen ikäinen mies, levitteli nolona käsiään ja valitteli”motor kaputt”.  Kysyin, koska olivat aikoneet lähteä, olisin mielelläni todistamassa myös seuraavaa manööveria. Kolmen tunnin päästä lupasivat lähteä.

Myöhemmin aliuksen nuoret miehet, jotka puhuivat jokeseenkin hyvää englantia, tulivat lainaamaan letkua saadaksensa vettä veneeseen. Ilmeisesti heidän letkunsakin oli ”kaputt”. Lainasin litteän kasetti- kangasvesiletkumme ( paloletku pienoiskoossa) ihan nähdäkseni kuinka toimii. Hyvin pelitti. Myöhemmin kone oli saatu kuntoon ja vene poistui merelle ongelmitta.

Illalla kävin rantakapakassa kuuntelemassa paikallisen kitaratrubaduurin versioita 70-ja 80-lukujen parhaista. Taisi joukossa olla joku 50-luvulta, kuten aiheeseen sopiva ”Die Gitarre Und das Meer”, joka aikanaan levytti suomalaista kaimaansa kevytsarjalaisempi saksalaisbardi nimeltä ”Freddy”.

1.8. Molensoiree

Jaska:

Aamulla nukutti pitkään.  Jatkoin työlistan lyhentämistä, kävin kaupassa hakemassa priooviantit maanantai-aamun aikaista lähtöä – toivottavasti – silmälläpitäen.  Illalla oli sitten ”Molensoiree” -juhla, jolloin koko kaupunki tuntui muuttaneen aallonmurtajalle. Oli juoma- ja makkarakojuja, valoshowta ja ilotulitusta. Veneestä oli kiva seurailla paikallista juhlakansaa.  Saksalainen eläkepommi oli laajasti edustettuna.

2.8. Listan loppu

Työlista tuli sitten kuitattua. Vielä uudelleen provianttihankinnoilla. Yritin nostaa rahaa paikallisesta automaatista. Ei onnistunut -liekö jonkin spparbankenin automaatti joka ei ole yhteensopiva Nordean systeemeihin. menee jännittäväksi. Onneksi Inkku tuo mukanaan käteistä. Oletan kuitenkin, että toimiviakin automaatteja löytyy, niinhän Nordea kovasti vakuuttelee nettisivuillaan.

Inkku palaa 18.55 junalla. Sääennuste lupailee tuulta idänpuolelta, kunpa kestäisi nyt poari päivää.

Yksi vastaus to “31.7. (jatk)-2.8”

  1. eeva ja markku Says:

    matkanne näyttää etenevän vaihtelevissa merkeissä – niinhän sen skönellä kulkiessa pitääkin, Hyviä stooreja. Kiitos, että pidätte meidät ajan tasalla. Minäkin merellä – tosin Siljan hoteissa ja bemari alakerrassa menossa prätkäretkelle Ahvananmaalle. upea keli, tosin aivan plägä. Villiksiä ei tarvita. Hyvää matkaa. e&m

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: