3-6.7.

3.7.  Hei, nyt hulmutaan! (ilmaisu suoraan Aku Ankasta vuodelta 1957)

Jaska:

Aamulla nukuttiin vähän pitempään. Kävin vielä kaupassa ostelemassa unohtuneita. Tuuli oli heikkoa aamulla, hiukan satelikin, mutta sitten  kirkastui ja tuuli voimistui – ja juuri oikeasta suunnasta Ahvenanmeren ylitystä ajatellen. Liikkeelle klo 14. Ensin ajateltiin laittaa purjeiksi iso ja fokka, mutta tuulen koko ajan noustessa päädyimme kokeilemaan, kuinka matka sujuisi pelkällä rullagenoalla – sen säätöhän on mahdollista istuinlaatikosta ilman että tarvitsee mennä etukannelle reivaamaan.

Tuulta piti olla ennusteen mukaan 6-8 m/s, mutta tuulimittari näytti heti alkuunsa isompia lukemia ja Vestervikinghän lähti lentoon. Marhällanilta eteenpäin kiisimme 10-12m/s itätuulessa jatkuvasti 8 solmun vauhtia. Aallot kasvoivat nopeasti aika isoiksi, mutta Vesterviking otti ne tosi kauniisti. Otin kamerakännykällä videota, joka toivottavasti saadaan tänne blogiin. Puolimatkan tienoilla täysi genoa tuntui olevan jo hiukan liikaa, reivattiin hieman ja meno tasaantui. Inkku jaksoi ohjata koko matkan, jälkeenpäin kertoi olleensa koko matkan aivan flow – tilassa ( havaitsi vasta seuraavana päivänä saaneensa ruoripinnasta rakon käteen.) Välillä syötiin kuppikuumat ja voileipiä. Ruotsin rannikolle laivaväylän suojiin saavuttuamme aallokko laantui, samoin tuuli. Saavuttiin perille ystäviemme Niemien nimeämään ”Lättylahteen” Tjockö – saaren eteläpuolella ( siellä paistettiin kuulemma aina lettuja Aimo-pojalle Ahvenanmeren  ylityksen jälkeen) saavuimme kuudelta Suomen aikaa. Koko ylitys siis kesti kuusi tuntia.  Hieno purjehdus takana, sudennälkä vatsassa.

Kiinnittymisen jälkeen (rannassa öljyä, ilmeisesti kuitenkin kevyttä sellaista, koska oli seuraavana aamuna haihtunut) Inkku valmisti suosikkiruokamme ratatouillen ja ”couscousin Pirkka-lehden tapaan” (!) ja minä puolestani grillasin avotilassa ”piikkimadon”. Tämän nimen ovat lapsemme antaneet ko. ruokalajille: Possufilee kääritään pekoniviipaleisiin, jotka kiinnitetään pätkityillä bambuisilla perunankokeilutikuilla, joita myös varrastikuiksi kutsutaan. Filee ruskistuu ja käyristyy mukavasti ja palaneet bambutikut viimeistelevät piikkisen jättiläis-perhostoukan muodon. Lyön vetoa, että maistuu paremmalta kuin käristetty toukka, vaikka en olekaan sellaista kokeillut.

Illaksi täysi plägä – katseltiin ruotsinlaivojen vaellusta väylällä.

Loki: Maarianhamina: 8073,6 mpk, kt 697 t 45 min

”Lättylahti” 8108,8 mpk, kt 698t 50 min

4.3. Oopperakellarin kokkien hoivissa

Jaska:

Aamulla hiukan sateli, mutta kirkastui. Aamukahvin jälkeen kapteenin aamuvoimistelu: Polkupyörät kannelta etukajuuttaan, samoin salongin lisäpatjat ja yksi rinkka. Ulkopöytä avotilasta styyrpuurin pistobunkan alle, samoin genaakkeri yösijaltaan keittimen vierestä ja lopuksi ylimääräiset istuintyynyt ja rinkka etukajuutasta uudelleen pistobunkkaan. Tekee eetvarttia selälle.

Muuten aamujärjestyksemme on, että minä keittelen aamukahvit ja-puurot, Inkku hoitelee sitten tiskipuolen ennen matkaan lähtöä.

Mikko teki pommeja veneen partaalta.  ( ”Pommi” on tapa hypätä veteen sikiöasennossa). Oli kuulemma virkistävää.

Päätettiin suunnata n. 40 mpk etelään Malma Kvarn-nimiseeen satamaan, jossa vierailimme 90-luvulla edellisellä veneellämme ”Renatalla”. Tuosta vierailusta jäi tosi hyvät muistot. Satama on pikkuisen lahden pohjukassa, täysin suojassa kaikilta tuulilta. Kiinnittyminen on rantaravintolan terassille. Tuolloin, liki 20 vuotta sitten, paikassa hallitsi ranskalainen kokki, mikä oli Inkulle tietysti erityistä luksusta. Ja ruoka oli, kuten arvata saattaa, erinomaista. Odotukset olivat siis korkealla.

Windex osoitti, kuten tavallista aiotun kulkusuunnan, joten kone käyntiin. Jonkin matkaa ajettuamme huomasimme , että ehkä sittenkin päästäisiin purjeilla. Iso ja genoa ylös ja purjeet tiukalle. Aika pitkälle päästiinkin maksiminousukulmaa ajaen. Tuulta oli 5-6 m/s. Pariin otteeseen tehtiin venda, mikä Vestervikingillä genoalla ajettaessa on hieman hankalampi suoritus – purje nimittäin pitää rullasta kokonaan sisään ja avata toiselle puolelle koska fokkastaagin ja genoastaagin väli on vain puolisen metriä. Kahteen pekkaan Mikon kanssa työskennellessä homma sujuikin sutjakkaammin kuin yksinään operoidessa.  Kun kolmannes matkasta oli purjehdittu tuuli kääntyi aivan ”pystyvastaiseksi” ja otettiin purjeet alas.

Perillä Malma Kvarnissa satama oli tupaten täynnä ja redille kuului ravintolan ulkoterassilta iloinen puheensorina ja naurunremakka. Havaitsimme vapaan poijun, jonka kohdalla oli veneiden välissä vajaan metrin aukko. Päättelimme  että metri on venyvä käsite, joten 3 metriä leveä Vestervikingimme hyvillä lepuuttajilla varustettuna kyllä siihen mahtuu. Niinpä mahtuikin, eikä edes aiheuttanut suurempaa ylenkatsetta naapureiden taholta. Tällainen ahtautuminenhan on myös ruotsalaisten suomalaisissa satamissa harrastama tapa.

Lähdin välittömästi tiedustelemaan pöytää ravintolasta. Nuori punatukkainen kyypparipoika valitteli kovasti, mutta ilmoitti paikan olevan ”full bookat för i kväll”. Kun en suostunut tätä ymmärtämään ja kiltisti poistumaan, vaivautui poika läsnäolostani sen verran, että lupasi selvittää,. josko pöytä sittenkin löytyisi. Piti kuulemma tulla parinkymmenen minuutin päästä uudelleen tsekkaamaan tilanne. Menin satamatoimistoon, jossa blondattu ystävällinen satamakapteeni toivotti tervetulleeksi. Ystävällisyys kohosi kolmanteen potenssiin kuultuaan että Vestervikingin kotisatama on Helsinki ja viidenteen, kun kerroin olevani Svenska Kryssarklubin jäsen ( Malma Kvarn on Kryssarklubin satama, jossa jäsenet saavat mukavan alennuksen yöpymismaksusta – 150 kruunusta 110 kruunuun.)  Vestervikingin kapteenikin on kuulemma ihan viikingin näköinen ja Toivonkatu (?) Helsingissä tuttu paikka. Eikös se ole ihan kuin sukunimenne…Ja sitten meillä on täällä vieraana Helsingistä toinenkin suomalaisvene, haluaisitte varmaan tutustua heihin, missäs se vene olikaan, tuollahan se, jag visar vägen, tännepäin. Ja niin meikäläistä vietiin kuin kuollutta kukkoa pitkin rantalaituria tutustumaan uusiin maanmiehiin. Mukavia olivat, matkalla takaisinpäin kohti Merenkävijöiden kotisatamaa lomapurjehdukselta Degerö 40:llä ja kertoivat heti huomanneensa Vestervikingin satamaantulon, olipa hieno alus. Onneksi huomasin sen parinkymmenen minuutin kuluneen, mistä sain hyvän ikskjuusin irtautua keskustelusta. Ravintolan luona Mikko ja kyyppari tulivat yhtä jalkaa ilmoittamaan pöydän järjestyneen. Ilmeisesti Mikon ruotsin kieli on jonkin verran sujuvampaa kuin isänsä.

Ulkoterassilla istuttiin ravintolan huovat niskassa ja tilattiin herkulliselta tuntuvat annokset. Viereisen pöydän seurueesta herrasmies aloitti jokseenkin sujuvalla suomenkielellä keskustelun kanssamme.  Oli muuttanut Suomesta Tukholmaan parikymmentä vuotta sitten. Tuntui tietävän kaiken paikasta ja syykin selvisi, sillä hän oli sen blondatun ystävällisen satamakapteenin isä. Samalla selvisi myös syy satamakapteenin Suomi-innostukseen. Tämä ystävällinen herrasmies neuvoi meidät varaamaan aamuksi itse lämmitettävän saunan parin sadan metrin päästä sisäjärven rannalta, minkä tarjouksen välittömästi hyväksyimme ja teimme varauksen satamatoimistossa annoksia odotellessa.

Annoksemme saapuivat ja olivat kerrassaan taivaallisia. Kun niitä kehuimme, kertoi mies ravintolan kahden kokin olevan oopperakellarin kokkeja, jotka tulevat kesäisin vapaaehtoisesti kokkaamaan  Kryssarklubbenin ravintolaan, ihan tunnelman vuoksi. Tämän nuo ruotsalaiset osaavat: todella vaatimattomassa ympäristössä – keittiönä rantavaja ilman juoksevaa vettä, ruotsalaisen saunan lämpötiloissa loihditaan aivan uskomattoman hyvää ruokaa, joka sitten tarjoillaan markiisikatoksella laiturista tehdyssä ravintolassa iloisten ilmeiden ja naurun kera.

Poistuimme nukkumaan vatsat kehräten

Loki 8149,8 mpk, kt 704 t40 min.

5.7. Seurakuntasisaren kanssa saunassa

Jaska:

Aamulla läksin hätäisten aamukahvien jälkeen lämmittämään saunaa yhdeksän aikoihin. Olimme varanneet saunan 10-12. Mainittu sauna kuului Kryssarklubbenin kurssikeskukselle- vanha kartanomainen rakennus, jossa järjestävät erilaisia purjehduskursseja nuorisolle. Nyt oli menossa purjehdus-rippikoulu ja piha täynnänsä päitään roikuttavia nuoria. Lähemmäksi saavuttuani havaitsin että morgonbönhän se siinä oli menossa, anteeksi vaan tämä saunanlämmityspuuha näin sunnuntai-aamuna.

Sauna oli peräisin arvattavasti 50-luvulta, mutta sähköistetty lämminvesisuihkuineen ja suomalainen Kota-kiuas lupasi hyvää. Laitoin ensimmäisen pesällisen palamaan ja palasin toiselle kahvikupilliselle veneelle. Kun tuli seuraavan pesällisen aika viittä vaille kymmenen, pesuhuoneesta löytyikin jo antaumuksellisesti saippuoitu seurakuntadaami, joka kertoi arvelleensakin, että joku on tulossa saunaan kun tuli oli kiukaassa(!) Lupasin pitää silmät kiinni ja täytin kiukaan uudella pesällisellä polttamatta käsiäni. Varmuudeksi pyysin kertomaan muille, että sauna on varattu 10-12, sen jälkeen kyllä sopii tulla suihkuttelemaan. Kertoi seurakuntasisar pyyhkeen sisältä, että pappi on myös tulossa suihkuun, johon ilmoitin, että jospa pappi ei nyt kuitenkaan tulisi, kun olemme saunan asianmukaisesti varanneet. Lähdin hakemaan saunakamppeita ja muuta perhettä  miettien sopivaa avausrepliikkiä mahdollisesti edessä olevaan hengelliseen keskusteluun.

Kun palasimme, saimme kuitenkin saunoa rauhassa. Tällä kertaa ei tarvinnut ruotsalaista saunaa moittia löylyn puutteesta. Saimme tosi hyvät, lähes liiankin kuumat löylyt. Parasta oli kuitenkin pulahtaminen sisäjärven kirkkaaseen  24-asteiseen veteen hienolta hiekkarannalta.  Nautimme uinnista ja saunomisesta olan takaa.

Söimme vielä veneessä pikalounaan ja lähdimme eteenpäin. Suuntana Utö-saaren Kyrkviken, jonka Jorma Niemi oli joskus kartalta näyttänyt. Kevyttä tuulta 3-5 m/s ja lähes suoraan takaa. Iso ja mesaani ylös, nopeutta 3-4 solmua. Jossakin vaiheessa avattiin myös genoa, mutta ei tuo paljon nopeuteen takatuulessa vaikuttanut. Taas kävi niin, että puolessa matkassa tuuli loppui ja loppumatka ajettiin koneella. Tarkoitus oli jäädä ankkuriin kauniiseen,  kapeaan ja pitkään lahteen, joka osoittautui myös saariston yhteyslaivojen satamapaikaksi. Parin ankkurointiyrityksen ja paikanvaihdon jälkeen saatiin ankkuri lopulta pitämään ja päästiin ilta-aterialle. Yöksi oli luvassa 10-12 ms etelätuulta, lahti oli suojainen, mutta laitoin kuitenkin sekä kaikuluotaimen että plotterin ankkurihälytykset päälle.

Iltajärjestelyissä Inkku onnistui nitkauttamaan selkäänsä noidannuolen – ilmeisen samaan kohtaan, johon olin sellaisen itselleni järjestänyt Bänö-Ön annkkurointioperaatioissa. Niin että meillä on nyt veneessä kaksi selkävaivaista: Ei kun Voltaren Emulgeliä selkään ja Buranaa huuleen. Kyllä se siitä.

Loki 8172,1mpk, kt 708t 29min.

6.7. Ajoissa Nynäshamniin

Nynäshamniin ei ollutkaan kuin reilun kymmenen merimailin matka Utöstä. Tuuli itäkaakosta 5-7 m/s.  Aamulla hieman kovaäänisempää perheen sisäistä keskustelua veneessä noudatettavista käytännöistä. Vanha totuushan on, että 30-jalkaisessa veneessä kaksi ihmistä elää mukavasti, neljä tuskin siedettävästi ja kuusi jatkuvassa vihanpidossa. Koskee myös 50-luvulla rakennettuja 40-jalkaisia veneitä, joissa sisätilat vastaavat tämän päivän metrin leveämpiä 30-jalkaisia.

Vammoja sieluihin ei kuitenkaan syntynyt.

Moottorikin tarvitsi lisää öljyä.

Hieno purjehdus siis Nynäshamniin oli siis odotettavissa ja näin myös toteutui. Genoa, iso ja mesaani ylhäällä kiidettiin parhaimmillaan 7 solmua . Taivaanranta pelottavan harmaa, ennusteessa sade -ja ukkoskuuroja. Ei kuitenkaan satanut, ennen kuin ehdimme Nynäshamniin, kerrankin ajoissa ennen pahinta satamaan ryntäystä. Vielä saapuessamme klo 15 aikoihin oli venepaikkoja vapaana ja saimme hyvän, suojaisen paikan päälaiturista. Pian tämän jälkeen alkoi satamaan jatkuva veneiden virta, yöksi oli taas luvassa 12 m/s etelästä.

Päätimme siirtyä pizzakantaan ja jättää fiskrökerin houkutukset huomiseen. Satamaan palattaessa alkoi tihkusade. Kävin ostamassa puuttuvan pätkän Ruotsin rannikkoa – olimme ilmeisesti v. 2004 näillä seuduilla liikkeellä lainamerikartoilla ja kuvittelin tämänkin osan olevan mukana Ruotsin rannikon karttapaketissamme – ei ollut.

Nynäshamnissa pääsimme myös nettiin sataman w-lanista ja saimme lukea monet ystävälliset kommentit blogiimme. Hauska, että matkakertomuksemme vaikuttaa kiinnostavan. Yritämme ehtiä täältä myös täydentämään blogia kuvilla, paino sanalla yritämme.

Illalla Inkku järjesti koko sakille lettukestit J.

Loki 8185,1 mpk, kt 709t 15 min.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: