Archive for heinäkuu 2009

27.-31.7

31 heinäkuun, 2009

27.7. Maailmankiertäjien vieraina

Jaska:

Ylös 05.30, aamiainen. Tuuli länsi-lounaasta, ei paras mahdollinen Sassniziin pääsemiseksi, mutta yritetään kuitenkin. Fokka ja iso ylös sataman ulkopuolella. Bornholmin pohjoisniemen jälkeen katsottiin, mihin suuntaan on mahdollista päästä kryssimättä. Aallot olivat ikävän teräviä, vaikka tuulta ei ollut mitenkään isosti. Toisena mahdollisuutena oli Tanskan Klintholm, jonne suunta oli 260 astetta. Päätettiin ajaa jonkin aikaa parasta nousukulmaa, koska tuulen piti kääntyä enemmän länteen. Jos näin tapahtuisi, päästäisiin mukavasti Sassniziin.

Kattia kanssa. Tunnin purjehduksen ja kalanpyydysten väistelyn jälkeen tehtiin uusi tilannearvio. Klintholmiin kyllä päästäisiin, mutta perillä oltaisiin kello 4 maissa aamuyöllä. Matkaa olisi 80 mpk. Vauhtia oli 3 ja 4 solmun välillä ja kun tuulta ei ollut tarpeeksi, tökki Vesterviking ikävästi aaltoihin. Katsottiin Navtexista viimeinen säätiedotus sille suunnalle. Tuuli kääntyisi länteen ja tiedossa olisi ukkosta. Ei houkutteleva vaihtoehto.

Sassniziin oli kuutisenkymmentä mpk, mutta tuulen suunta toistaiseksi ihan vastainen. Merkitsisi kryssimistä kalanpyydysten keskellä. Ei houkutellut tämäkään. Todettiin, että siis meillähän ei ole kiire mihinkään ja purjehtijat elävät tuulten mukaan. Käännettiin kokka kohti  10 mpk päässä sijaitsevaa Bornholmin Rönnen satamaa. Nyt ainakin saatiin vähän slööripurjehdusta. Aina välillä koneen avulla pyydyksiä väistellen nämäkin mailit kuljettiin.

Rönnessä rantautumiseen tuli auttamaan  liki 50-jalkaisesta terässluuppi Ariel IV:stä ystävällinen ruotsalaismies, joka kertoi että torstaina olisi luvassa itätuulta, silloin olisi hyvä purjehtia Sassniziin. Kun nyt oli maanantai, emme suhtautuneet tietoon suuremmalla innostuksella. Kyseli suunnitelmiamme ja kertoi itse kiertäneensä pallon kolmessa vuodessa vaimonsa kanssa veneellään. Vaihdettiin myös mielipiteitä Välimeren-purjehduksesta, hän kokemansa, me kuulemamme perusteella.

Käytiin keskustorilla jo aikaisemmalta käynniltä tutussa ravintolassa syömässä erinomaiset hampurilaiset ja kinkkuleivät.

Satamamaksuja varten oli rannassa luottokorttiautomaatti, johon sai itse käydä suorittamassa  maksun. Saman automaatin näytölle sai myös viimeiset säätiedotukset. Kätevää! Huomiseksi ennustettiin, että etelätuuli kääntyy länsiluoteeseen – suuntahan olisi aivan mahdollinen Sassnizia ajatellen. Päätettiin mennä aikaisin nukkumaan ja yrittää.

Rönnen satamassa oli matkamme toistaiseksi parhaat satamajärjestelyt, mitä suihkuihin ja toiletteihin tulee. Omat lukittavat suihkukopit ja tarpeeksi vessoja. Satamassa vallitseva venelippu oli Saksan lippu.

Kahdeksan aikaan kuului veneen keulasta koputus. Rouva Ariel IV:stä siellä kutsui kupposelle veneelleen. Otimme kutsun vastaan mielihyvällä.

Ulla ja Eric olivat suunnilleen meidän ikäisiämme. Kertoivat päättäneensä parikymmentä vuotta sitten ryhtyä viettämään päätoimista purjehtijanelämää. Myivät talonsa ja ostivat tanskalaisen teräs – matkapurjeveneen.  ( Ulla totesi, että yleensähän veneen nimeä ei kannattaisi vaihtaa, koska se kuulemma tuo epäonnea, mutta tämän veneen kohdalla he ottivat riskin. Veneen entinen nimi oli ”, Danish Dynamite”). Ovat sen jälkeen purjehtineet ristiin rastiin Välimerellä, kiertäneen maapallon pienten lastensa kanssa ja käyneet Huippuvuorilla sekä kirjoittaneet kirjoja näistä matkoistaan.

Kuulimme illan aikana monta mielenkiintoista tarinaa ja saimme taas hyviä neuvoja. He kertoivat mm. että kun Kielin kanavasta on päässyt läpi, niin Cuxhavenin satamassa havaitsee  jo ilmapiirin muutoksen. Itämerellä valtaosa purjehtijoista on lomanviettäjiä, törmää jo Cuxhavenissa elämäntapa-purjehtijoiden yhteisöön, joka auliisti ottaa huomaansa. Apua ja neuvoja on aina jaossa tarvitsevalle ja muutenkin tuttavuuksia syntyy helposti.

Aikaista lähtöä ajatellen poistuimme kuitenkin aikaisin veneellemme kiittäen miellyttävästä vierailusta. Rommilla terästetty teekin oli hyvää.

Loki 8575,4 mpk, kt (moottorin käyttötunnit) 746t 37 min

28.7. Pärskeitä avotilaan

Jaska:

Herätys 05.30, aamutoimet, aamupuuro ja liikkeelle. Purjeet –iso ja fokka nostettiin jo aallonmurtajan sisäpuolella. Jouduttiin ajamaan moottoripurjehdusta vasta-aaltoon muutama maili rannan ulkopuolelle jälleen pyydyksiä väistellen.

Kun päästiin kurssille, todettiin, että pystymme nousemaan maksimissaan suuntaa 210-215 astetta, kun suunta Sassniziin oli 225 astetta. Todettiin tilanne ja päätetiin sitten ajaa pikkuhiljaa etelään reitiltä ja aina välillä korjata tilannetta kryssimällä tai moottorilla auttaen, tuulesta ja aallokosta riippuen, Tuuliennuste oli 3-8 m/s, mutta pian mittari oli jo 10 m/s ja aallot ja vaahtopäät kasvoivat. Parin tunnin purjehduksen jälkeen ajettiin välillä moottoripurjehdusta ”ylös” kohti reittiämme puolisen tuntia , sitten taas jatkettiin pelkillä purjeilla Hydrovanen ohjatessa.

Nyt tuuli oli jo noussut 11-12m/s, puuskissa jo 13 m/s. Vesterviking kulki jatkuvasti 25-30 asteen kallistuskulmassa ja vähän väliä aallot huuhtoivat sivukantta. Nyt saimme ensimmäisen kerran sivukannelle tulvivaa vettä myös istuinlaatikkoon, tosin muutaman kahvikupillisen verran vain. Tilanne alkoi mennä hiukan jännittäväksi, reivatko vai ei? Nyt oli joka tapauksessa kunnolla vauhtia -5 ja 6 solmun välillä koko ajan, ja kun purjeita oli ylhäällä tarpeeksi, ei Vesterviking enää hidastellut isoonkaan aaltoon törmätessään.  Ennusteen mukaan tuulen pitäisi iltapäivällä kääntyä länsiluoteeseen ja laantua vpoimakkuuteen 3-6 m/s. Päätin, että jos tuulimittari alkaa näyttää jatkuvasti 13 m/s, on reivaamisen paikka, vaikka mastolle meno keikkuvassa kelissä ei kyllä yhtään houkutellut.

Koko ajan piti tähyillä pyydysten merkkejä, joita aina välillä jouduttiinkin hiukan väistelemään. Ehkä turhaankin, sillä luultavasti pitkäkölinen Vesterviking ylittäisi verkot vaivatta, jos nyt joku pintaverkkoja käyttäisi. Tätä emme kuitenkaan kovassa aallokossa viitsineet kokeilla.

Kävin välillä pentterissä valmistamassa tähän asti kokemistani kovimmassa höykytyksessä voileipiä ja kuppikuumat, jotka piristivät kummasti. ( Siis kovemmassa kelissä on oltu monta kertaa, mutta pentterissä en ole hääräillyt.) Isot palaset tummaa suklaata jälkiruoaksi!  Olen jo aiemmin kehunut  pentteriin asentamaani turvahihnaa. Tällä legillä se todella osoitti tarpeellisuutensa. Välipalat valmistuivat siihen nojaten tai sen varassa roikkuen.

Puolimatkan matalikon ylitettyämme (vettä  + 5 metriä)  neljän aikoihin iltapäivällä  tuuli laantui sen verran, että päätimme siirtyä moottoripurjehdusta lähemmäksi Rönne – Sassniz reittiviivaa, josta olimme 6,8 mpk etelässä. Ajettiin suuntaan 245 puolitoista tuntia ja päästiin jo 4 mpk päähän reitistä

Jonkin aikaa taas purjehdittuamme huomasimme myös, että tuuli alkoi kääntyä. Tuuliperäsimen ohjatessa tuulen suunnan muutoksesta tulee hyvin konkreettinen: koska tuuliperäsin pitää veneen aina samassa kulmassa tuulen suhteen, alkaa tuulen kääntyessä plotterille piirtyvä jälkipiirto muuttua suorasta viivasta käyräksi.  Nyt näytti siltä, että reittijäljestämme tulee tarkan kierteisen keilapalloheiton kaltainen. Kauniisti radan loppupäässä juuri tarkoitettuun kohtaan ykkös- ja kolmoskeilan väliin kiertäen. Pääsimme nyt purjeillakin jo suuntaan 245.

Rugenin saaren pohjoiskärjen ohitettuamme suojan puolella  tuuli oli laantunut jo niin paljon että voitiin ottaa genoakin käyttöön. Kummallakaan meistä ei ollut mitään käsitystä, minkälainen saari Rugen on. Siksi oli yllätys, kun merestä alkoivat nousta samanlaiset liitukivikalliot, joita olimme nähneet Englannin kanaalin rannikolla esim. Doverin tienoilla. Todella hienon näköinen paikka.

Matkan loppuvaiheessa AIS taas heitti pois päältä. Tälläkin kertaa ongelma ratkesi liittimiä heristelemällä. Kyllä oli sähköasentaja Ahonen oikeassa, kun sanoi, että kontaktihäiriöt liittimissä ovat tällaisten laitteiden suurin ongelma.

Purjein päästiin 6 mpk päähän satamasta, loppumatkan ajoimme vastatuuleen koneella. Perillä Euroopan pisimmän aallonmurtajan suojaan päästiin kahdeksalta illalla, 12 tuntia ja 56,6 mpk (plotterin trippimittarin mukaan) matkattuamme. Koko matkan aikana näimme rannikkovesiä lukuun ottamatta kaksi purjevenettä, useita kalastusaluksia, pari rahtilaivaa ja pari autolauttaa.

Kiinnityttiin aallonmurtajan sisäpuolelle kyljittäin aallonmurtajaan, kuten valtaosa muistakin veneistä. Satamassa on myös paalupaikkoja sekä tulevina kesinä ehkä käyttöön tulevat betoniponttooni-laiturit. Nyt ne olivat kyllä osin keskeneräisenä paikallaan, mutta kiinnittyminen oli kielletty, koska sataman lakimiehet ovat jo 2 vuotta riidelleet venäläisen urakoitsijan kanssa, en tiedä mistä.

Teimme työnjaon: Inkku valmistaisi iltapalan ja minä lähtisin pyörällä puolen kilometrin pituista aallonmurtajaa pitkin tutkimaan sataman palvelutasoa.  Selvisi, että satamamaksut kerättäisiin veneistä aamuin – illoin ja että suihkut olivat puolen kilometrin päässä.

Perunoiden kypsyttyä paistoin meille entrecotet pentterissä. Hyvää tuli, sivutuotteena kevyt rasvakerros koko pentterin ja sen hyllyjen puhtaiden astioiden päälle. Lienee parasta harrastaa jatkossa vaan grillikokkailua veneen ulkopuolella.

Loki 8631,2 mpk, kt 751t 06 min

29. 7.  Kyseenalainen ennätys

Jaska:

Heräsimme Olavinpäivään sitä tiedostamatta, joten tässä lähtee myöhästyneet nimipäiväonnittelut Mikko Olaville.

Aamiaisen jälkeen hoideltiin asioita venenetissä. Elätimme ajatusta jatkaa Rugenin ympäri Rostockin edustalla olevaan Varnemunden satamaan, koska tuuliennuste oli idästä. Karttaa tarkemmin katsottuamme totesimme matkaa olevan vajaat 80 mpk. Totesimme, että oli myöhäistä lähteä, emme olisi ehtineet satamaan ennen pimeän tuloa, eikä välillä olisi kunnollista välisatamaa. Viettäisimme siis päivän Sassnizissa.

Matkalla suihkuun huomasimme, että ne olisivat toiminnassa vain 7-9 aamulla ja illalla. Tästä olimme jo myöhässä, siis suihkuvarusteet takaisin veneelle ja muuten vain kaupunkiin tutustumaan ja nettikahvilaan printteriä käyttämään.

Sassnizissa on kaksi satamaa, kaupallinen satama, johon tulevat autolautat eri puolelta Itämerta, ja yhdistetty huvivene-kalastussatama, jossa siis olimme. Vaikka Sassniz on Saksan suosituimpia rantalomailukohteita, on ammattimainen kalastustoiminta  satamasta edelleen hyvin aktiivista. Nämä kaksi asiaa yhdistyvät esimerkiksi siten, että aallonmurtajan kylki sisemmällä satamassa on täynnä kalastusaluksia, jotka tarjoavat kansipöydissä kala-aterioita. Jotkut aluksista toimivat myös kalansavustamoina. Ensimmäisiin havaintoihin kuului myös, että saksalaiset eivät juurikaan puhu englantia. Liki viidenkymmenen vuoden takaiset saksankielentaidot siis kehiin!

Suihkurakennuksen viereisissä kaupoissa asioidessamme havaitsimme, että suihkut olivatkin koko päivän käytössä, ei pelkästään aamulla ja illalla. Joku oli siis unohtanut muuttaa aallonmurtajan ilmoitustaulun vanhentuneen tiedon. Ei kun pyörillä taas lähelle aallonmurtajan päätä veneelle suihkuvarustekassia hakemaan. Moneen kertaan kyllä totesimme, että tässäkin satamassa olisimme olleet tosi raajarikkoja ilman polkupyöriä – sellaiset olivat etäisyydet veneen ja palveluiden välillä.

Illemmalla päätettiin testata kalastusalusten ruokatarjonta, mutta ollessamme liikkeellä varttia vaille yhdeksän, kaikki alusravintolat olivat jo kiinni. Rannalta löytyi onneksi pizzeria, jossa ystävällinen tarjoilija ilmoitti keittiön olevan vielä kolme minuuttia auki, pöytään vain, olkaa hyvät. Ilmeisesti em. kolme minuuttia koski konkreettisesti myös pizzauunin sähkö- tai kaasutarjontaa, sillä saimme eteemme puoliksi paistuneet pizzat. Muutenkin ainakin oma pizzani kilpaili menestyksekkäästi elämäni huonoimman pizzan tittelistä.

Iltaa kohti tuuli oli voimistunut ja kääntynyt itään. rantaa kohti vellovat aallot törmäsivät aallonmurtajaan ja pärskeet ylsivät jo aallonmurtajan suojaan kiinnittyneisiin veneisiin asti. Ei kuitenkaan mitenkään haitaksi asti. Enemmän haittaa aiheutui siitä, että maininki kiersi aallonmurtajan ja työntyi sisään satamaan saaden kylkikiinnityksessä olevat veneet voimakkaaseen heiluriliikkeeseen. Sisällä veneessä keinunta, yllättävää kyllä, ei juuri haitannut, vaikka ulkoapäin liike näytti aika hurjalta. Paksut lepuuttajat ja niiden ja betoniseinän välissä riiputettava suojalauta olivat todella tarpeen. Yö nukuttiin jopa erittäin hyvin, liekö alitajunnassa takautumia kehtoajoilta.

30.7.    Metsän temppelissä

Jaska:

Edelleen liian kovaa vastaista tuulta länteen etenemistä ajatellen. Inkku kävi kaupungilla asioilla, minä sataman venevarusteliikkeessä, veneilijän aarreaitassa. Tällä kertaa haaviin tarttui spraypullo WD 40, kaikki sähkölaiteongelmat hetkessä korjaavaa ihmeainetta, täysi 2,75 kg Camping Gaz-pullo tyhjän tilalle ja aurinkohattu. ( Nyt meillä on veneessä siis kaksi 2,75 kg butaani – Camping Gaz-pulloa. Toinen ostettiin Bjerkereiltä Arkösundissa ja toinen pullo tuli aikanaan Vestervikingin mukana, kun vene ostettiin,. Olin sitä uskollisesti säilyttänyt autotalllissa, mikä palkittiin kun se nyt saatiin nyt hyötykäyttöön – peräti 50 euron säästö!)

Tuotiin ostokset veneelle ja tutkittiin, miten veneen vesihuolto järjestyisi. Aallonmurtajalla oli kyllä vesikaappi, mutta ilman letkua – täälläpäin kutyymi on, että veneilijällä itsellään on letku. Ihme ja kumma, myöskin aikanaan Vestervikingin mukana tulleen kätevän rullalle litteäksi käärittävän kangasletkun liitin sopi jetsulleen hanan jengaan. Hyötykäyttöön saatiin siis tämäkin. Akut olivat jo turvollansa sähköä 13,7 voltin edestä, joten pysäytin tuuligeneraattorin. Sitä paitsi olimme maasähkössä kiinni, joten veneen laturi huolehtisi sähkön käytettävyydestä.

Veneen kylkeen koputettiin. Asialla oli Saksan tullilaitos, joka halusi keskustella kanssamme. Tulliselvitystä kaivattiin. Ilmoitin, että Suomesta ollaan ja tulliselvitystä ei kaivata, kun samaa EU:ta tässä edustetaan. Puhui tullimies huonolla englannilla tax-free ostoksista ja että blankettia pitäisi täyttää. Täytettiin sitten lomake, ettei mitään tax-free ostoksia ollut ja saatiin leimalla varustettu paperi veneen kokoelmiin.

Juotiin kahvit ja lähdettiin pyöräretkelle kohti liitukallioita. Reitti kulki pitkin rantahotellien täyttämää rannikkokaistaa ja Sassnizin vanhan kaupungin läpi. Näimme aivan upeita isoja puisia ja puuleikkauksin koristeltuja hotellirakennuksia, jotka oli varmaankin rakennettu pitkälti ennen viime vuosisadan puoltaväliä, sekä pittoreskeja vanhoja kujia puutalo-pensionaatteineen.

Reittimme kohti Köningsstuhlia – saaren korkeinta kalliota pohjoisnurkassa – kulki vanhasta kaupungista jylhään, tyypilliseen keskieurooppalaiseen metsään, jossa puiden lehvistöt muodostavat katon jonnekin 30 metrin korkeuteen ja aluskasvillisuus on hyvin niukkaa. Kelpaa täällä villisikojen ja kauriiden vaeltaa. Kuvittelin mielessäni kuinka Wagnerin oopperoiden tapahtumat olivat sijoitetut juuri tällaiseen metsän temppeliin. Niinpä polulle kirmaisikin ilmiselvä Valkyyria, tosin stretch-juoksupuvussa ja nappikuulokkeet korvissa. Ja tuolla varmaan Siegfried keskittyi anaerobiseen harjoitukseen. Kun mieleen ei tullut yhtään sopivaa Wagner-aariaa ( Tannhauserista se laulukilpailujen järjestäjäruhtinaan, mikä olikaan nimensä, bassoaaria olisi nyt ollut paikallaan) tyydyin kunnioittamaan metsän lumoa ”In diesem heilgen Hallen’ illa pyörän selästä laulettuna. Inkku väitti, että kauempana saksalaisturistit, joita en ollut huomannut, pyörittivät päitään. Ilmeisesti kuullakseen paremmin, päättelin.

Parisen kilometriä ajettuamme näimme viitan, joka osoitti Köningsstuhliin olevan vielä matkaa päälle 12 km. Ei oikein houkutellut ylämäkeen pienipyöräisillä venepyörillämme ilman vaihteita. Sen sijaan puolen kilometrin päässä oli Waldhalle, josta emme tienneet sen enempää. Kuulosti mielenkiintoiselta paikalta, varmaankin jonkinlainen luonnon aikaansaama metsäpyhättö.

Olikin ravintola, mistä emme olleet ollenkaan pahastuneita.  Päätimme palkita itsemme kunnon lounaalla, tarjolla oli bratflundraa mit gerösteten kartoffeln ja sehän meille kelpasi. Jälkiruoaksi aivan herkullisia kuumia kirsikoita, vohveleita ja kermavaahtoa, täkäläinen käsitys köyhistä ritareista.

Ravintolan seinillä olo kuvia ja maalauksia (osa 1800-luvun puolelta) jännittävästä mereen aukeavasta liitukivirotkosta – aivan upea maisemapaikka siis. Osoittautui, että paikka oli 300 metrein päässä rannalla, joten sinne oli ehdottomasti päästävä. Kävelimme polkua pitkin rantaan todetaksemme paikalla olevasta taulusta, että kesällä 2005 Itämeren aallot olivat lopultakin syövyttäneet liitukiveä niin, että iso osa ranta-liitukivikalliota, tämä nähtävyys mukanaan, romahti varmaankin liki 100 metriä alempana vellovaan mereen. Vesi oli taulun mukaan ollut valkoista paikaalla viikon verran tämän jälkeen. Vaikka nähtävyys oli menetetty, oli näkymä merelle silti edelleen henkeäsalpaavan hieno.

Paluumatka sitten sujuikin aika haipakkaa alamäkeen. Veneelle palattua niitä näitä toimittaessamme kuului taas koputus. Tällä kertaa asialla oli – ensimmäistä kertaa kolmeen päivään satamamaksujen kerääjä. Velotti yhden yön maksun, ilmoitin ehkä lähtevämme huomenna , tuulista riippuen. (Tiedossa kyllä oli, että vielä muutama yö menisi tässä satamassa, mutta jos virkailijan into kerätä maksut joka ilta jatkuu samalla tasolla, voisi tässä olla vielä muutaman satamaksun säästämisen paikka.)

Illalla juotiin veneessä skumppaa 38-vuotishääpäivämme kunniaksi.

31. 7. Inkku lähtee….

Jaska

pistäytymään poikamme Mikon 30-vuotispäiville  Helsinkiin. Aamutuimaan junalla Hampuriin, sieltä Finnairilla Helsinkiin. Meikäläisellä alkaa kolmen päivän mittainen veneen tekemättömien töiden tekorupeama ja rannan nähtävyyksiin tutustuminen (on sukellusvenemuseota, kalastusmuseota yms.) Eikä haitaksi ole, että 1.8. on suuri Hafensoiree, ilmeisesti saksalaisen lomakauden alkamisjuhla satamassa.

21-26.7

26 heinäkuun, 2009

21.7. Muukalaisia tiskialtaassa

Jaska:

Inkku ryntäsi pesutupaan heti aamiaiselta, saatiin kolme koneellista puhdasta pyykkiä. Joku saksalainen oli tosin tyhjentänyt viimeiset pyykkimme kuivausrummusta kesken kuivauksen ja laittanut omansa tilalle, ilmeisesti hänellä oli suurempi kiire kuin meillä. Saatiin omatkin sittemmin kuivaksi.

Koska tuuliennuste oli vielä epäsuosiollinen, oli suunnitteilla Karlskronassa käynti, mutta taivas meni niin synkäksi, että päätettiin jättää toiseen kertaan. Aspön ICA:ssa käytiin sentään täydentämässä ruokavarastoja. Matkalla kokeiltiin sauvakävelyä – ihan totta, minullekin on nyt hankittu tällaiset –  ja saatiin hitaita katseita osaksemme. Ilmeisesti ei niin maailmanlaajuisesti tunnettu laji, kuin me suomalaiset kuvittelemme.

Veneelle palattuamme, järjestelypuuhissa Inkku avasi tiskialtaan kannen ja havaitsi kaksi muukalaista. Veneessä on pieni suunnitteluvirhe – pentryn tiskialtaan pohja on 3 cm vedenpintaa alempana, mistä johtuen sataman vesi säännöllisesti huuhtelee altaan – ellemme laita pohjahanaa kiinni. Nämä muukalaiset olivat sieviä meduusoja, jotka tulivat vierailulle viemäriputken kautta. Autoimme vieraat muovikipossa porstuan suuntaan.

Illansuussa pääsimme klubirakennuksen saunaan. Järjestely oli aika erikoinen. Rakennuksessa on yksi sauna, johon johtaa kaksi ovea, toinen naisten ja toinen miesten puku- ja suihkuhuoneeseen. Suihkuhuoneet ovat siis koko ajan rannan kaikkien veneilijöiden käytössä. Sauna on kyllä mahdollista varata ns. perhesaunaksi, kuten teimme. Tämä hoidetaan siten, että kumpaankin saunan oveen ripustetaan upptagen-kyltit. Sitten herra ja rouva saunanvaranneet siirtyvät kumpikin omasta suihkuhuoneestaan nauttimaan saunasta, ilmoittaen samalla muille omilla puolillaan  pesulla oleville, että förlåt vaan, saunon nyt tuolla puolisoni kanssa, enkä oikein mielelläni ota seuraan muita saunojia….

Kiukaassa vastukset loistivat reunoilla paljaina, keskellä oli puolen tusinaa nyrkinkokoista murikkaa luomassa saunaoloa. Mutta hiki saatiin pintaan, mikä oli tärkeintä. Suihkupuolella oli samaa sukupuolta oleville yhteinen kahden suihkun kaappi, arvatenkin edistämään kansojen välistä vuorovaikutusta purjehdusasioissa. Suihkuhuoneen toiletin tuuletusikkuna aukesi suoraan metrin korkeudelle talon seinustaterassille sijoitettujen grillauspaikan ruokailupöytien yläpuolelle, mikä taisi olla yllätys myös pöydässä iltapalaa aterioivalle ruotsalaispariskunnalle, havainnoin ikkunan avattuani.

Illalla Tapio – ei siis Tapani, kuten aikaisemmin kirjoitin – ja Liisa Palmu kutsuivat vastavierailulle Jeanneau – veneelleen. Vietimme hauskan illan purjehdus- ja muita kokemuksia jutustellen ja vertaillen myös kahden eri aikakauden venesuunnittelunäkemyksiä. Nukkumaan mentiin aikaisin, koska tuulet aamulla näyttivät olevan oikeasta suunnasta.

22.7. Erikoinen liikennemerkkisuojus

Jaska:

Ylös vähän ennen kuutta, aamupuurot tulelle. Alli – eli Tapsan ja Liisan vene olikin jo liikkeellä. Itse pääsimme liikkeelle puoli kahdeksalta. Sataman ulkopuolella näky oli aika mainio: niin Aspössä kuin Karlskronan satamassa keliä pitäneet veneet olivat kaikki päättäneet lähteä kuin yhteisestä sopimuksesta liikkeelle. Veneitä oli jonossa kuin pienen talon porsaita, useimmat, kuten mekin, suunnistamassa lounaaseen kohti Simrishamnia, jotkut suuntaamassa odotettavissa olevaan vastatuuleen kohti Bornholmia.

Ensimmäiset kaksi tuntia ajettiin koneella, sitten tuuli virisi ja nostettiin kaikki purjeet. Hydrovane lupautui taas ohjaamaan. Matkaa jäljellä reilut 40 mailia. Aurinkokin paistoi, keitettiin kahvit  ja Ruotsin rantaviiva katosi horisonttiin. Välillä taivas musteni ja vaihdettiin sadevaatteisiin, mikä yleensä on paras konsti estää sateen alkaminen. Niin nytkin ja hetken päästä heitettiin sadevaatteet takaisin kajuuttaan.

Simrishamnia lähestyttäessä tuuli voimistui ja alkoi kääntyä vastaisemmaksi, reivattiin genoa.  Sitten tuuli kääntyi ennusteen mukaisesti aivan vastaiseksi, voimistuen liki 10 metriin sekunnissa. Purjeet alas ja kone käyntiin. Matkaa Simrishamniin oli 6 mailia. Perille ehdittiin tunnin koneajon jälkeen juuri ennen sadetta ja mentiin suoraan kylkikiinnitykseen kolmanneksi veneeksi saksalaisen Bavarian kylkeen. Sataman aisapaikat olivatkin jo loppuunmyydyt ja kaikki sisään tulevat veneet sijoittuivat kylkikiinnitykseen, parhaimmillaan 5 venettä rinnakkain. Meidän kohdallamme sisimpänä oleva hollantilaisvene ilmoitti sitten lähtevänsä kello 7 aamulla. Sanoin, että tulemme olemaan valmiit.

Nälkä oli valtava, joten ravintolaan. Sataman reunalta löytyi Röket -niminen sellainen, jossa tilasimme kala-annokset. Taaskaan ei tarvinnut pettyä ruotsalaiseen ruokaosaamiseen. Inkun turska oli taivaallisen hyvin maustettua, meikäläisen sillipihvit, jotka olin tilannut voidakseni tehdä vertailuja silli- ja silakkapihvien välillä, myös erinomaisesti valmistetut. Mutta kyllä tässä ottelussa kuitenkin Suomenlahden silakka selvisi voittajana. Sillipihvien maku oli kovin laimea, mikä ei johtunut valmistustavasta vaan raaka-aineesta. Ilmeisesti silli on sittenkin parhaimmillaan sillipurkista kalastettuna. Jälkiruokana Creme Brulee suli suussa.

Tehtiin lyhyt kaupunkikävely, jonka aikana ehdittiin jo ihastua kaupunkiin, jota monet siellä käyneet purjehdusystävämme olivat meille kehuneet. Aivan upeita yksikerroksisia taloja, useimmat varmaankin viime vuosisadan alkupuolella rakennettuja, ja hyvin kunnossa pidettyjä.

Ja se värimaailma!  Sitä kirkkaiden värien kirjoa eivät suomalaiset julkisivulautakunnat olisi ikinä  hyväksyneet. Emmekä ole missään aiemmin nähneet liikennemerkkitolpan saaneen suojakseen virkattua 2-metristä villasukkaa.

23.7. Lapsuusmuistoja terassilla

Jaska:

Aamulla olimme lupaustemme mukaisesti varhain hereillä. Hyvä olikin, sillä hollantilaisvene olikin lähtöpuuhissa jo puoli seitsemältä. Otettiin köydet irti ja siirryttiin aamu-usvassa tutkimaan, josko aisapaikkoja olisi jo vapautunut. Havaittiin Allin väen olevan jo hereillä ja ilmeisesti lähtöpuuhissa. Pari venettä heistä rantaan päin ruotsalaisvene lähti ja suuntasimme täyttämään syntyneen aukon. Tapio ja Liisa ystävällisesti avustivat rantautumisessa juuri ja juuri Vestervikingin mentävään puomiväliin. Vasta rantauduttuamme havaitsimme kyltin, jossa kerrottiin paikassa olevan vettä 1,6 metriä. Kun kaiku näytti kuitenkin 20 cm kölin alla (ei tosin aivan veneen syvimmässä kohdassa perällä), uskoimme, että voisimme jäädä tähän vaikka Vestervikingin syväys onkin 1,75 m. Yritimme vielä kokeeksi saada veneen keula-perä suuntaiseen heiluriliikkeeseen laiturilta painelemalla nähdäksemme riittääkö vesi. Ei kolissut, joten vetäydyimme takaisin keskeytyneille aamu-unille.

Alli suuntasi kohti Ystadia, jossa kuulemma on meilläkin suositun Vallander -televisiosarjan maailmaa esittelevä museo. Kaikella voi siis tehdä rahaa…

Tuloiltana havaitsimme, että sataman läheisyydessä on ”Skeppshandel”.  Nämä pitää tietenkin aina koluta läpi, aina voi löytyä jotakin, mitä ei ole tiennytkään tarvitsevansa… Pyörät kasaan ja menoksi.  Liike löytyi kalasatamasta, kalasavustamon herkullisten tuoksujen takaa. Inkku löysi kaipaamansa kevyen purjehdustakin, minä venemagneetin, jolla voi nostaa aina 65 kg:n edestä jonkkaan pudonneita työkaluja yms. (Ei ihan venekompassin viereen sijoitettava tavara). Lisäksi löysimme kummallekin nilkkoihin ulottuvat perinteiset sadetakit sadepäivän kaupunkikävelyä varten. Huipuksi löysin itselleni aidon kalastajan sydvestin. Eikä maksanut paljon, kiitos heikon kruunun ja Bornholm-purjehdusviikon kunniaksi myönnetyn 25 % alennuksen kaikista ostoksista.

Ilmeisesti purjehdusviikon takia kaupungissa oli todellinen markkinahumu päällä. Kävelykadut ja niiden varrella olevat ravintolaterassit täynnä väkeä, erilaisia myyntikojuja vieri vieressä, torilla sirkuslaitteita. Vain Oskarshamnin tenorinalut puuttuivat..

Etsittiin pankki ja vaihdettiin hiukan Tanskan kruunuja Bornholmia varten. (Olimme molemmat aiemmin käsityksessä, että Tanska on euro-maa. Eipäs olekaan, onneksi huomattiin ajoissa.) Sparbankenista ei Nordean-kortilla voinut nostaa kassalta käteistä, olisi pitänyt nostaa ensin automaatista ruotsin kruunuja ja sitten vaihtaa nämä Tanskan kruunuiksi. Automaattiin ja sen jälkeen taas kassalle oli hillitön jono, joten vaihdettiin vain käsillä olevat käteiset ja päätettiin, että näillä mennään.

Olikin jo lounasaika. Italialaisen ravintolan terassi vaikutti houkuttelevalta, joten sinne. Lounaslista olikin sitten kuitenkin perus-skånelainen. Inkku tilasi kreikkalaiset lihapullat ja minä jotakin, jonka luulin munakkaaksi pekonilla vahvistettuna. Suosituksen valinnalle otin viereisestä pöydästä, jossa muhkeilla mursuviiksillä varustettu isäntä ja hänen 120-kiloinen tyttöystävänsä ahtoivat samanlaista annosta hyvällä halulla sisäänsä.

Annosten saavuttua iskin haarukan munakkaaseen, jonka päällä majaili kaksi herkullisen rapeaksi paistettua paksua pekoniviipaletta. Tuttu maku lapsuudesta tulvahti mieleen. Eihän tämä mitään munakasta ollut vaan LÄSKIPANNUKAKKUA! Ruokaa, jota herkullisempaa lapsuudestani tuskin muistan, ja jonka tarjonta jostakin syystä tyssäsi jo 70-ja 80-lukujen vaihteessa. Poistuimme kylläisinä ravintolasta, minä yllä olevasta syystä lähes liikutetussa tilassa.

Satamassa oli jotakin erikoista tekeillä, suurta telttaa kalustettiin pöydillä ja tuoleilla ja nurmikolle oli rakennettu tanssilava. Taas oli siis musiikillinen iltapuhde odotettavissa.

Mentiin veneille hyvin ansaitulle päiväunille.

Iltapäivällä tehtiin vähän laajempi kaupunkikierros pyörillä. Inkulta meinasi akku kamerasta loppua. Veneelle tultua täytettiin vesitankit.

Illalla selvisi että satamassa vietettiin Bornholm Rundt -purjehdusviikon päättäjäisjuhlaa, siksi ravintolateltta ja tanssilava. Orkesteri aloitti soiton kahdeksan jälkeen, rentoa jazzin svingiä, mikäs tuota oli kuunnellessa. Lopettivat jo kymmenen maissa jolloin alkoi rankkasade ja myös veneessä vetäydyttiin yöpuulle – tai niinhän me luulimme.

Tömps-tömps. Tömps-tömps. Juuri alkaneen unen läpi toivoin, että ääni johtui vain siitä, että veneemme hipaisi aisapaikan aisaa jonkun sisään tulleen veneen aallossa. Tömp-tömps. Ei voi olla totta, vene ottaa kiinni pohjaan! Niinpä. Laiturilla venettä heiluttaessamme veneestä oli puuttunut noin 150 kg elopainoa plus 150 kg vettä tankeista. Kyllähän tuo määrä sen verran venettä painaa alaspäin, että pienikin aallokko saa aikaan pohjakosketuksen. Johtopäätös oli selvä: jos vesi yön aikana yhtään laskisi, olisimme kunnolla pohjassa kiinni. Pois oli päästävä niin kauan kun se olisi mahdollista.

Sadevarusteet sadatellen päälle ja sysimustaan yöhön. Kone käyntiin, kulkuvalot päälle ja köydet irti. Onneksi oli täysin tyyntä, veneen kääntely kapeassa laiturivälissä yöpimeällä oli muutenkin jo tarpeeksi vaikeata. Kun tarkoituksemme oli joka tapauksessa herätä kuudelta ja suoriutua matkaan kohti Bornholmia mahdollisimman pian sen jälkeen, päätimme viedä veneen sataman polttoainekioskin ponttoonilaituriin, jossa ainakin olisi vettä tarpeeksi. Polttoainemyynti aloitettaisiin varttia yli seitsemän, jolloin meidän pitäisi suunnitelmiemme mukaan olla jo sataman ulkopuolella merellä, emmekä olisi elävänä myynninesteenä laiturissa.

Näin teimme ja hetken päästä olimme takaisin lämpimissä vuoteissa, vene turvallisesti ponttoonilaiturin kylkeen kiinnitettynä.

24.7. Laivapujottelua Bornholmiin

Jaska:

Ylös puoli kuudelta, aamupuuro ja purjehduksen varustelua. Varttia vaille seitsemän polttoaineaseman hoitaja saapasteli paikalle ja aloitti polttoainemyynnin, puoli tuntia ilmoitettu aiemmin. Onneksi olimme jo valmiit. Päätettiin hyödyntää sijaintimme ja ostettiin itsekin 25 litraa dieseliä, mikä vastasi täsmälleen sitä, minkä olin polttoaineenkulutukseksi laskeskellut edellisen tankkauksen jälkeen.

Pelastusliivit päälle ja liikenteeseen! Muutama muukin vene oli jo tähän aikaan suunnistamassa merelle. Purjeet ylös sataman ulkopuolella, tuuli toistaiseksi aika heikkoa 2-3 m/s laitamyötäistä.

Hydrovanen kanssa on vielä jonkin verran opiskeltavaa tilanteessa, jossa tuuli on heikkoa kyljen takaa ja mesaani on ylhäällä. Vene haki oikeaa kurssia aika lailla kiemurrellen. Oli tosin lukenutkin, että tietyissä olosuhteissa mesaanipurje voisi haitata tuuliperäsimen toimintaa. Tuuli nousi, ja tuuliperäsin alkoi ohjata tarkemmin, mutta suuntaa se joutui vieläkin hakemaan mielestämme liiaksi.. Kun tuuli vielä voimistui, otin mesaanin alas ja tein tuuliperäsimeen pari säätöä. Nyt se alkoi ohjata niin kuin pitää. Täytyy vielä tutkia säätöjä, jospa löytyisi mesaani-takatuuli-yhdistelmällekin sopiva säätö.

Päivä kirkastui ja tuuli yltyi. Vauhtia liki 7 solmua. Piip sanoi AIS. Eli aluksia törmäyskurssilla. Olimme saapuneet Bornholmin ja Ruotsin rannikon välillä länsi-itä suunnassa kulkevalle laivojen liikennekaistalle ja olimme ylittämässä sitä pohjois-eteläsuunnassa. AIS: sta näki, kuinka hurjan tiuhaan liikennöityjä ko. laivojen liikennekaistat ovat. Rahtialus lähestyi 9 solmun vauhtia törmäyskurssilla kanssamme – ja paljon muita rahtialuksia oli lähestymässä. Tässäpä siis esimakua Englannin kanaalin liikenteestä. Laitoin myös tutkan päälle, jotta voisin paremmin seurata aluksen lähestymistä. Tuulta oli nyt päälle 8 m/s, purjeina genoa hiukan reivattuna ja isopurje; vauhtia päälle 7 solmua. Arvelin ensin, että ehtisimme laivan keulan edestä, mutta kun se oli reilun mailin päässä katsoimme parhaaksi pysähtyä odottelemaan.

Siirtyminen käsiohjaukselle, genoa sisään, keula lähes tuuleen ja isopurje lepattamaan. Konekin pantiin varmuuden vuoksi käyntiin, toistaiseksi vapaalle. Odottelimme, kunnes laiva oli ohittanut ajamamme linjan, avasimme genoan, kiristimme ison ja jatkoimme matkaa. Viiden minuutin päästä seuraava hälytys. Suomalainen rahti/matkustaja-alus lähestyy päälle 20 solmun nopeudella. Ei muuta kuin takaisin lähtöruutuun: genoa sisään, isopurje lepattamaan ja odottelemaan ohitusta keulamme editse.

Nopeasti alus saavuttikin meidät ja ohitti parin sadan metrin etäisyydeltä. Vilkutettiin tervehdykseksi suomalaisalukselle nimeltään Finnjotain. Jokohan nyt uskaltaisi nostaa purjeet? Näin tehtiin ja jatkettiin kohti Allingea, jonka edustalle saavuttiin hiukan yhdentoista jälkeen, reilun kolmen tunnin hienon purjehduksen jälkeen.

Sataman ulommassa altaassa vapautui juuri paikka altaan seinämän vieressä, jonka välittömästi saksalaisveneen (Bavaria, kuinkas muuten) poistuttua valtasimme. Ystävällinen ruotsalaisherra  avusti kiinnittymisessä. Kello 12 olimme turvallisesti satamassa purjehduksen jälkeen, outo tunne. Täällä joutuisimme nyt pitämään tuulta seuraavien parin päivän ajan, kunnes alkuviikosta pitäisi koittaa paremmat kelit Kielin suuntaan siirtymistä ajatellen,

Koska oli paras lounasaika, suuntasimme rantakadun pizzeriaan saatuamme veneen ”shipshape”.

Ensimmäinen havainto juutinmaalta oli banaanikärpästen ja leppäkerttujen runsaus. Niitä riitti paitsi iholle, myös pizzan ja oluen mausteeksi. Ilmeisesti tästä riippumatta rantaravintolan pizzat olivat erittäin maukkaita, suositellaan.

Kaivettiin pyörät esiin ja lähdettiin tutustumaan paikkaan. Pari sataa metriä rantapolkua ajettuamme alkoi kuulua iloinen jazzin jytke. Polku kulki talon ohi, jonka pihalla paikallinen orkesteri pani parastaan. Pysähdyimme toviksi nauttimaan menosta.

Jatkettiin nenän suuntaan ja havaittiin muistomerkkiä osoittava kyltti. Muistomerkki  – muinaisaikaiset kalliokuvat –  oli puolen kilometrin päässä. Piirrokset, joista useimmat esittivät viikinkilaivan tyyppistä alusta oli ajoitettu aikaan 900 eKr. Näitä on paikkaa esittelevän taulun mukaan paljonkin eri puolilla Bornholmia, mutta tässä nimenomaisessa paikassa eniten.

Jatkettiin polkua kohti saaren kärkeä. Kun pyöräillessä vaihdoimme kommentteja upeista maisemista, kuului pensasaidan takaa: ”Puhutaanko täällä suomea?” Polulle ilmestyi meidän ikäisemme neitokainen, joka riemastuneena sattumasta vaati meitä tulemaan kahvikupposelle.

Mikäpä siinä, mentiin.  Kahvin, herkullisen marjapiiraan ja mielenkiintoisen kasvispiiraan (tarvitsin myöhemmin illalla ruoansulatuskapselin) äärellä rouva kertoi olevansa Irja Salmela, parikymmentä vuotta sitten Outokummusta Tanskaan Kuninkaalliseen taideakatemiaan opiskelemaan tullut taiteilija, joka on viimeiset viisi vuotta asunut talossaan Allingen lähistöllä.

Esitteli upeita taulujaan ja kertoi niiden taustoista. Aikamoista tajunnanvirtaa!  Inspiraationsa hän kertoi saavansa katsellessaan aamuisin olohuoneen ikkunasta alhaalla eteen levittäytyvää 180 asteen merinäköalaa ja auringon nousua merestä. Hän oli äskettäin pitänyt ensimmäisen taidenäyttelynsä Allingessa ja tullut näin lopultakin tutuksi ympäristölleen.

Palasimme veneelle samaa reittiä ja pääsimme vielä kuulemaan jazzyhtyeen viimeiseksi kappaleeksi esittämän ”When the saints go marching in”.

Illalliseksi valmistin jälleen veneessämme suositun ”piikkimadon”; tällä kertaa olkapään korkeudelle laiturille, eli kadun varteen nostamallani kaasugrillillä. Toinen suomalaisista propaanikaasupulloista oli jo mennyt tyhjäksi, oli aika kokeilla onnistuisinko virittämään Bjerkereiltä ostamamme Camping Gaz-pullon grilliimme. Onnistuihan se ja hyvin toimi!

Nautimme maukkaan illallisen ja kellistyimme levolle vatsat hyristen.

25.7  Jaakonpäivän cappucinot

Aamulla nukuttiin tosi myöhään. Varttia yli kymmenen alkoi kuulua kannelta kolinaa, työnsin pääni ulos kajuutasta ja  tanskalainen herrasmies kylkeen kiinnittyneestä Bavariasta (!) kysyi hämmästyneenä: ”Were you sleeping?” Mutisin, että oli aikakin herätä ja ryhdyin auttamaan kiinnittymispuuhissa.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin kauppaan ja kauppamatkalla yllätti rankkasade. Pelastauduttiin läheiseen kioskiin ilmaislukemaan lehtiä sateen ajaksi.

Tanskassa, kuten Ruotsissakin ihmettelimme vihannesten hinnoittelua kaupoissa. En tarkoita hintaa, vaan sitä kuinka ostamiesi kuuden omenan hinta määrätään. Suomessahan on kaikkialla itsepalvelu-punnitus-hinnoittelusysteemi. Täällä päin maailmaa ei, vaan kassan liukuhihnassa on sisäänrakennettu vaaka joka punnitsee ostokset. Kassahenkilö sitten katsoo kierrelehtiöstä yksikköhinnan ja syöttää sen kätösillään kassakoneeseen. Monimutkaista ja hidasta, emmekä itsepalveluun tottuneina oikein osanneet arvostaakaan tällaista palveluaspektia.

Kaupassakäynnin jälkeen lähdettiin bussimatkalle Rönneen, Bornholmin suurimpaan kaupunkiin. Matkalla ihasteltiin toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, joista monet näyttivät samanlaisilta mihin olimme aikanaan Hollannissa tottuneet. Lähes jokaisen talon oven yläpuolella oli talon nimen kertova kyltti, joka ei siis ollut sama kuin asukkaan sukunimi. Hauska järjestelmä.

Ronnessä kävimme tutustumassa satamaan, joka oli kuin mikä tahansa kauppasatama; vierasvenesatama on jonkun matkaa keskustasta pohjoiseen. Ei mikään kovin iso kaupunki, mutta viihtyisä. Sitä paitsi paikallisen suurtorin varrella sijaitsevassa kahvilassa nautitut Jaakon päivän (kiitokset vaan kaikille muistamisista) tuplacappucinot kera omenaleivosten ja kermavaahdon olivat kerrassaan taidolla tehdyt ja herkulliset.

Allingessa käytiin vielä illalla syömässä smörrebrödit, kuinkas muuten, ja tavattiin sveitsiläispariskunta, jotka olivat purjehtineet Välimereltä tänne ja menossa pohjoisen suuntaan  27-jalkaisella veneellään. Heiltä saimme taas paljon hyviä vinkkejä matkamme varrelle.

26.7. Havainto pyöriäishavainnoista

Jaska:

Yöllä tuuli nousi, ja vaikka se ei puhaltanutkaan suoraan satamaan, se sai kyljikkäin kiinnitetyt veneet pieneen liikkeeseen. Tarkoittaa, että lepuuttajien nitinälta ei kovin hyvin nukuttu.

Olimme päättäneet viettää päivän Christiansössä, jonne Allingen satamasta pääsee mukavasti Express-pikalaivalla, samantyyppisellä jotka sukkuloivat Helsingin ja Tallinnan väliä. Aamiaisen jälkeen lähdettiin. Kapteeni pyöritteli aluksen taitavasti ulos ahtaasta satamasta väylälle ja sitten meno alkoi. Laitos kiihtyi kuin urheiluauto liki 35 solmun nopeuteen. Vaikka aallokko oli jo aika isoa, ei se myötätuuleen ajettaessa menoa haitannut. Matka kesti 40 minuuttia ja satama Christiansössä vielä ahtaampi kuin Allingessa. Hyvin täälläkin manööverit sujuivat.

Christiansötä ovat jotkut nimittäneet aika osuvasti tanskalaisten Suomenlinnaksi. Se on aikanaan ollut linnoitussaari, joka antoi mahdollisuuden tarkkailla arkkivihollisen Ruotsin laivaston liikkeitä tukikohdastaan Karlskronasta. Nykyisin saari – tai saaret, sillä kokonaisuus muodostuu kahdesta kävely-riippusillan yhdistämästä saaresta, joiden välisessä salmessa sijaitsevat sekä liikennesatama että vierasvenesatama, jossa nytkin oli parisenkymmentä purjevenettä. Salmi on pohjois-eteläsuuntaan auki, eikä siis näistä suunnista tulevilla tuulilla kovinkaan suojaisa. Nyt länsituulella veneet olivat satamassa kuin herran kukkarossa.

Saarella asuu vakituisesti vanhoissa korkeiden kiviaitojen ympäröimissä rakennuksissa n. 90 hengen yhteisö, joilla on kaikki nykyajan mukavuudet käytössään. Saarella toimii mm. oma koulu. Kiertelimme ja tunsimme historian lehtien havisevan. Hieno paikka, mutta olisin kyllä hiukan varovainen omalla veneellä tänne tulon kanssa ainakin, jos ennusteessa on yhtään vihjettä tulossa olevista kovemmista pohjois- tai etelätuulista. Katselimme kun noin 35-jalkainen saksalaisvene lähestyi satamaa etelästä nyt jo arviolta 14 m/s puhaltavassa tuulessa. Satamaan ajetaan kapeasta portista, jonka molemmilla puolilla karikot vaanivat. Lännestä tulevat aallot murtuivat kuohuksi sataman suulla. Jos sisäänajossa yhtään epäonnistuu, toista mahdollisuutta ei sitten tulekaan. Hyvin tämäkin vene satamaan pääsi, helpotuksen huokaus oli kuultavissa sekä veneestä että rannalta operaatiota seuranneiden joukosta.

Tutkimme saarta kolmisen tuntia, sitten oli aika palata taas Allingeen. Käytiin vielä ennen lähtöä ostamassa purkki perinteisesti valmistettua paikallista silliä, jonka väitettiin säilyvän syömäkelpoisena pitkälle ensi vuoden puolelle, oli purkki avattu tai ei. Tuskin tulemme kokeilemaan avatulla purkilla mainoksensa pitävyyttä.

Paluumatka olikin sitten aluksi aikamoista höykytystä korkeassa aallokossa. Mehän tietenkin halusimme kokea tämän aurinkokannelta, jossa tukastaan sai pitää kiinni. Nyt ei kapteenikaan tohtinut enää ajaa täydellä vauhdilla. Lähempänä Allingea päästiin sitten Bornholmin suojaan ja ajettiin täysillä kaasuilla (vaikutti muuten kaasuturbiinilaitteelta) loppumatka.

Myöhäinen lounas nautittiin avotilassa. Lounasta päätellessämme tuli suomalainen aviopari juttelemaan, olivat veneellään Simrishamnissa ja tulleet lautalla käymään Bornholmissa. He olivat matkalla kotiinpäin ajettuaan läpi Götan kanavan ja purjehdittuaan sitten 27-jalkaisella veneellään Norjan itä- ja Ruotsin länsirannikolla. Olivat nähneet neljän päivän aikana kolme kertaa pyöriäisiä, josta olivat asianmukaisesti raportoineet EU:n pyöriäistarkkailijoille. Tuollainen määrä perättäisiä havaintoja on kuulemma tosi harvinaista. Täytyypä huolehtia tiukasta tähystyksestä tulevien päivien aikana!

Huomisen tuuliennust antaa mahdollisuuden yrittää Sassnizin satamaan Rugenin saarelle. Lähdemme aikaisin = klo 7 aamulla.

Loki 8546,0 mpk; kt 743 t 30 min.

16-20.7

21 heinäkuun, 2009

16.7.

Kunkkuja kuikuilemassa

Jaska:

Auringonpaistetta, puuskaista tuulta. Aamiaiselta liikkeelle. Tuuli hyvästä suunnasta, laitamyötäinen, tavoitteena Kalmar. Purjeet nostettiin jo satama-alueella, ensin iso ja genoa, sitten myös mesaani. pantiin Hydrovane ohjaamaan. Tuuli oli kuitenkin niin puuskaista ja suunnaltaan jatkuvasti vaihtelevaa, että tuuliperäsin vaati tällä kertaa yhtämittaista säätämistä. Ehkäpä meillä on vielä opiskeltavaa laitteen hienouksien ymmärtämisessä. Noin kahden tunnin purjehduksen jälkeen tuuli kääntyi pystyvastaiseksi ja vaihdettiin rautagenoaan. Ohitettiin Borgholm ja kuikuiltiin näkyisikö Victoriaa ja Danielia Sollidenin, Ruotsin kuningasperheen kesäasunnon pihalla – ei näkynyt.

Kalmariin tultiin kuudelta illalla. Satama alkoi olla jo aika täysi, mutta onnistuttiin saamaan hyvä paikka sivummalta laiturista. Parin veneen päästä herrasmies suomalaisesta veneestä kysyi tuota pikaa että onkos Hydrovane ihan uusi, minulla on ollut samanlainen. Kuten myöhemmin kävi ilmi, kyseessä oli Järvisen pariskunta NJK-laisella 36-jalkaisella ”Tikki” teräsveneellään. Olivat lähteneet Helsingistä toukokuussa ja nyt paluumatkalla Lofooteilta.  Kertoi, että oli kiertänyt aiemmin kolme vuotta palloa Swan-veneellään, jossa oli samanlainen Hydrovane, joka oli ohjannut venettä kerrassaan hienosti koko matkan, hoidelleen kovimmatkin kohdatut tuulet. Olimme tietysti ilahtuneita näistä kommenteista, jotka osoittivat ei-niin-halvan ja paljon työtä vaatineen investointimme oikeaan osuneeksi, mitä omatkin havaintomme olivat jo osoittaneet.

Tehtiin satamakatselmus. Paikalla mm. Vestervikingin kokoinen englantilainen mahonkisluuppi, jossa eläkeläispariskunnalla taisi olla menossa rento whisky-tasting hetki. Oli myös huikea englantilainen päälle 50-jalkainen ”Flamingo”, sluuppi selvästikin vuosisadan alusta, jossa kaikki yksityiskohdat olivat aivan tip top. Illalla syötiin hyvät pastat veneessä ja hoidettiin asioita netissä sataman w-lan verkon kautta.

Loki 8398,8 mpk, kt 733t 25 min

17.6. Päätöksiä bouillabaissella

Jaska:

Aamulla nukuttiin kunnolla ja kun herättiin, oli satama jo puolityhjä. Todettiin, että nyt aletaan olla sellaisilla leveysasteilla, että oman päivärytmimmekin muuttaminen alkaa olla aiheellista, mikäli aiomme jatkossa saada jonkinlaisia paikkoja veneelle satamista.

Käytiin sataman venetarvikeliikkeessä ostamassa mm. uusi paineenalennusventtiili Camping Gaz-pulloihimme – ollaan siirtymässä pohjoiselta propaanivyöhykkeeltä eteläiselle butaanivyöhykkeelle.

Löytyi myös Le Tonkinois läpinäkyvää lakkapastaa, jota olin turhaan etsinyt suomalaisista maalikaupoista. Sillä voidaan nopeasti täyttää lakkapintaan tulleet kolot ilman että tarvitaan kahdeksaa kertaa päälle lakkausta.

Turistbyroossa piipahtaessani tapasin entisen kollegan markkinointialan kuvioista, Antti Mälkösen, joka hänkin nykyään eläkkeellä käyttää aikaansa mm. purjehtimiseen. Sanoi, ettei ole koskaan  näillä seuduilla liikkuessaan saanut näin paljon vastatuulta. Meikäläisen, vasta toisella reissulla maisemissa, oli helppo yhtyä kommenttiin.

Laiturilla suomalaismies pysäytti ja ounasteli, että taitaa olla pitkä purjehdus tiedossa, varustuksestamme päätellen. Kerroin, että paikkansa pitää. Kertoi liikkuneensa paljon Välimerellä Swan-veneellään (kuinkas muuten) ja että heillä oli pelkästään hyviä kokemuksia Välimeren-purjehduksesta. Tässäpä siis hyvä second opinion. Lähimmistä satamista suositteli ehdottomasti Christiansötä Bornholmin länsipuolella, on niin hieno paikka. Sanoin, että pidetään mielessä. (Satama on nimittäin aina ihan täysi, ja suojaton pohjois-etelätuulella. Ei siis päällimmäisenä prioriteettilistallamme.)

Kun palattiin proviantin täydennysreissulta, oli iltapäivä jo alussa. Päätettiin hyväksyä kävelykadun ravintolan tarjous paikallisesta bouillabaisse’sta, joka olikin taivaallisen hyvää. Jälleen suht. vaatimattoman oloinen ruotsalaisravintola, jossa taikureita töissä keittiössä! Sulatellessamme hyvänolontunnetta todettiin, että nyt on se hetki, jolloin päivärytmi muuttuu. Eli päätettiin viettää Kalmar-päivä, mennä aikaisin nukkumaan ja lähteä kuudelta aamulla liikkeelle.

Lähdettiin tutustumaan kaupunkiin pyörillä. Vanha Kalmarin kaupunki on tosi pittoreskia ja talot pieteetillä ja perinnettä kunnioittaen ylläpidettyjä. Tuli vaikutelma, että monet niistä ovat rikkaitten tukholmalaisten kesä/kakkoskoteina.

Huomiseksi luvassa itätuulta, hip hei! Sen verran kovaa kuitenkin, että laitoin isopurjeeseen valmiiksi reivin, ettei tarvitsisi keikutuksessa mennä kannelle seikkailemaan. Aikaisin nukkumaan.

18.6.    Etelään ukkosten läpi.

Jaska:

Herätys 5.30, aamupuurot. Hereillä oltiin kyllä jo ennen herätystä, sillä itään kääntyneen tuulen huono puoli oli, että aallot työnsivät suoraan siihen sataman kohtaan, jossa olimme kiinnittyneinä. Eli siis keikutti aikalailla jo aamuyöstä.

Liikkeelle ei nyt ihan päästy kuudelta, vaan puoli kahdeksalta. Purjeet nostettiin 8.45;  reivattu iso ja rullagenoa auki. Ja matkahan alkoi sujua. Laitettiin tuuliperäsin ohjaamaan ja alettiin nauttia matkanteosta.  Tuulen voima kasvoi, reivasin hieman genoaa. Vesterviking kulki kuin kiskoilla 8-9 m/s sivutuulessa ja aika isossa aallokossa. Kovin monta muuta purjehtijaa ei ulkona näkynyt; jonkin ajan kuluttua pohjoisesta lähestyi jättikatamaraani aivan käsittämätöntä vauhtia. Ihailimme sen matkantekoa, mutta totesimme olevamme kuitenkin ns. yksirunkoihmisiä.

Säätiedotuksessa oli luvattu tuulen voimakkuuden kasvavan 8-12 m/s:iin ja suunnan kääntyvän etelään. Olimme miettineet vaihtoehtoina välisatamiksi, jos tuulen kanssa tulee vaikeuksia, Kristianopelia mantereen puolella tai Degerhamnia Öölannin eteläkärjen lähettyvillä. Kristianopel on avoin itätuulelle, joten se jäi nyt pois laskuista.  Kun matka eteni hyvää 7-8-solmun vauhtia uudelleen pienennetyllä genoalla, todettiin, että jospa mentäisiinkin Aspön satamaan Karlskronan eteläpuolella. Se olisi suojaisa lähes kaikilta tuulen suunnilta. Jatkettiin siis Degerhamninkin ohi. Öölannin eteläkärkeä lähestyttäessä taivas tummui ja tuulimittari alkoi näyttää 13-15 m/s lukemia.

Aallot kasvoivat jo tosi isoiksi. Tässä vaiheessa rullagenoasta oli ulkona enää hieman nenäliinaa suurempi kangastilkku. Vesterviking käyttäytyi edelleen tosi rauhallisesti, ison aallon jälkeen saattoivat kuohut huuhdella sivukansia, mutta minkäänlaista turvattomuuden tunnetta ei ollut ilmassa. Mieleen muistui monista purjehduskertomuksista tuttu toteamus: ”Jos sinä pidät huolta veneestä, se kyllä pitää huolen sinusta”.

Ainoa epämiellyttävää tunnetta aiheuttava seikka oli päällemme nouseva ukkospilvi ja salamointi.

Mutta sille asialle ei siis ollut mitään tehtävissä, miksi siis huolehtia.

Ukkonen meni ohi, tuuli laantui 8-9 m/s tasolle ja voitiin taas avata genoaa isommaksi. Utlängtania  – mantereen koilliskulmaa – lähestyttäessä alkoi uusi ukkospilvi nousta juuri lännestä juuri siitä suunnasta, johon meidän olisi pitänyt purjehtia Aspöön päästäksemme. Ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta. Mutta hiukan matkaa eteläänhän oli tuttu Utklippanin majakkasaari, eikä sillä suunnalla vielä ollut mustaa taivasta – siis sinne.  Purjehdittiin viimeiset mailit isossa, mutta rauhallisessa sivuaallokossa ja laskettiin purjeet klo 16 Utklippanin suojassa saaren länsipuolella. Sisäänajo satama-altaaseen oli hieman ongelmallinen, sillä altaassa olevat merkit eivät vastanneet plotterin karttaa. Sitä paitsi vene tuntui olevan plotterin mukaan useita kymmeniä metrejä sivussa todellisesta paikasta. Muistin erään purjehtijan perustotuuden: ”Jos kartta ja maisema eivät täsmää, usko maisemaa” ja ajoin viittaa viistäen (mutta väärältä puolelta, kuten myöhemmin todettiin), satamaan. Kaikuluotaimen mukaan vettä oli kuitenkin alla kolmatta metriä.

Kallioon louhittu satama-allas oli täynnä, mutta juuri saapuessamme suomalaisvene oli lähtöpuuhissa ja saimme heidän paikkansa kylkikiinnityksessä altaan sivuun. Edessä oleva saksalaisvene suostui kapteeninsa happamin ilmein siirtymään metrin taaksepäin että saatiin Vesterviking kunnolla mahtumaan. Täällä olisi hyvä odotella yö ja jatkaa huomenna kohti Bornholmia – tuuliennuste oli väst till sydväst 8-11m/s, siis juuri ja juuri hyväksyttävää niin suunnan kuin voimakkuudenkin puolesta.

Ihmettelin plotterin virhenäyttöä ja tarkistin asian veneen sisällä olevasta toisesta plotterista. Sama tulos – olimme kalliolla n.50 m päässä oikeasta olinpaikastamme. Ainoa syy virhenäyttöön, jonka keksin, oli että Utklippanilla oli aikanaan merkittävä rooli tiedustelu-tukikohtana. Ehkäpä jotkut häirintälaitteet olivat edelleenkin päällä….

Syötiin pavut ja ruotsalaiset purkki-olutmakkarat.

Oikealta majakanvartijalta näyttävä satamaisäntä tuli keräämään satamamaksun, joka on edullisempi alle 12-metriseltä veneeltä. Kun ilmoitin Vestervikingin pituudeksi todellisen runkopituuden 11,95, ei tämä malttanut olla viisastelematta että ei kai sattumalta 11, 99.

Satama on Kryssarklubbenin satama, joten maksoimme jäsenalennuksella lievennetyn maksun 100 kruunua. Vartija kyseli myös jatkosuunnitelmiamme ja kun kerroimme kysyi, että emmekö olleet tietoisia , että odotettavissa on 16 m/s sydvestiä viimeisimmän säätiedotuksen mukaan. Kiitimme tiedosta ja ilmoitimme että siihen keliinhän emme sitten lähde, joten ilmeisesti vietämme täällä satama-altaassa seuraavankin yön.

Rannalla oli pienessä kojussa kioski, joka avautuisi klo 19. Odotimme jännityksellä, minkähänlainen sortimentti luodolta löytyisi.  Ja valinnanvaraa oli: löytyi savulohta, jäätelöä ja perunalastuja. Ostin palasen savulohta kysellen toiveikkaana, että tämähän on varmasti paikallisten kalastajien Itämeren-lohta. Johon majakkatonttu totesi, että savustettu se on rannikolla, mutta lohi tulee Uudesta Seelannista. Se siitä paikallisen kalastuselinkeinon tukemisesta. Lohi oli joka tapauksessa erinomaista, kuten myöhemmin todettiin.

Illalla alkoi sataa, ehdin juuri ennen sadetta vaihtaa tutka- ja VHF -antennin vuotavan läpivientitiivisteen Sikaflex-pursotukseen. Johan lakkaisi vuotamasta. Muuten sisätöitä veneessä.

Loki 8450,8 mpk, kt 734t 27 min

19.9. Matelua pilssissä

Jaska:

Kovaa tuulta ja sadetta aluksi. Satama tyhjeni pikkuhiljaa, ilmeisesti kaikki muut olivat matkalla pohjoiseen ja me etelään. Iltapäivällä tuuli jonkin verran laantui. Päätin käyttää satamapäivän hyväksi kiristämällä vannasputken laakerin, josta liritteli turhan paljon vettä pilssiin. Kyseessä on muuten suhteellisen yksinkertainen toimenpide, joka edellyttää ainoastaan käärmemäistä luikertelua istuinlaatikon alle putkitonkien kera – silloin kun sen suorittaa kevätkunnostuksen yhteydessä, jolloin veneen joka nurkka ja kolo ei ole vielä täynnä kampetta ja rompetta. Nyt matkaolosuhteissa se edellyttää myös veneen takaosan tyhjentämistä kaikesta kohteelle pääsyä estävästä tavarasta. Mutta aikaahan on..

Inkku harrasti kirjallisia töitä, minä möyrysin pilssissä. Mutta hyvä tuli ja vuoto lakkasi. (Tuo olikin käytännöllisesti katsoen ainoa paikka, josta vettä tulee sisään Vestervikingiin. Jatkossa voitaisiin pilssi taas puhdistaa pölynimurilla…)

Tehtiin saarikävely ja ihasteltiin avomeren aaltojen pauhua. Jotenkin rantaan murtuvat aallot näyttävät upeammilta rannan kalliolta kuin rannan läheisyydessä olevasta veneestä katsottuina.

Iltaa kohti satama-allas taas täyttyi veneistä. Saapui suomalainen Najad 380 (tai jotain sellaista), josta rouva heti huusi, että etkö olekaan enää laulamassa Savonlinnassa. Minä rinta rottingilla kertomaan, että nykyään keskitytään kaukopurjehdukseen. Kyseinen pariskunta oli v. 2007 ollut edellisellä veneellään Vestervikingin vieressä Savonlinnan Casinon marinassa ja olimme silloin jutustelleet. Olivat tulleet koneajoa Simrishamnista. Myöhemmin illalla kapteeni kertoi ihka uuden veneen olevan muuten hyvä, mutta valitettavasti rakenteessa on suuri ongelma, mistä syystä koko vene on vaihdettava. Jos oikein ymmärsin, kyseessä on ensimmäisiä Najadeita, joissa veistämö on vaihtanut lasikuidun epoksiin ja uuden materiaalin käytössä oli ongelma – jotkut kerrokset eivät olleet kunnolla tarttuneet toisiinsa. Kun vika oli havaittu vuosi sitten, oli veistämö asiasta neuvoteltaessa ostajan asianajajan läsnä ollessa myöntänyt virheen ja kättä päälle sopimuksella luvannut vaihtaa veneen uuteen. Sittemmin tuli päälle lama ja veneiden myynti tyssäsi ja annetut sopimukset unohtuivat – mitään sopimusta veneen vaihtamisesta uuteen ei koskaan ollut ollutkaan.

Olipa tosi älytön tilanne. Luulisi että niinkin kuuluisa veistämö kuin Najad olisi hiukan enemmän kiinnostunut maineestaan eikä haluaisi tiedon vastuunpakoilustaan leviävän esim. internetissä.

Saatiin uusi säätiedotus. Aluksi sydvest 8-12 m/s, iltapäivällä 12-16 m/s. Todettiin, että olisi kivampi odottaa kunnon purjehdussäätä muualla kuin sinänsä turvallisella ulkoluodolla. Tuolla tuulen suunnalla päästäisiin kryssimättä ja mukavasti Karlskronaan, jos lähdettäisiin aikaisin aamulla.

Siispä nukkumaan aikaisin

20.7. Holviaarioita

Herätys puoli kuudelta, aamupuuro ensimmäistä kertaa ruotsalaisista pikakaura-hiutaleista. Samalta maistui kuin suomalaisistakin tehty.

Puoli kahdeksalta liikkeelle altaan itäpään aukosta. Nostettiin fokka ja reivattu iso saaren suojassa ja suunnattiin kohti Karlskronaa. Laitoin reittipisteen sisäänajoväylän suulle, viritettiin Hydrovane ohjaamaan ja annettiin mennä vastatuuleen hiukan maksimi-nousukulmaa suurempaan tuulikulmaan. Aallot olivat isoja, mutta meno 9-11 m/s tuulessa pehmeää ja turvallista.  Aurinko paistoi nyt pilvettömältä taivaalta. Juuri tällaisiin olosuhteisiin Vesterviking on tehty! Välillä kävin pentryssä taitovoimistelemassa kahvit.

Sisäänajoväylän suulle tultaessa havaitsimme mastoja väylän vasemmalla puolella saaren rannassa. Sepä olikin Aspön satama, johon olimme jo aiemmin aikoneet mennä, kun suuntasimmekin Utklippanille. Satamakirjaselostuksen perusteella olin merkinnyt kohtaan karttaan sanan ”hyvä”, joten todettiin, että oikeastaan meillä ei ollutkaan mitään tarvetta itse Karlskronan kaupunkiin, jospa mentäisiinkin nyt tuohon satamaan. Tuumasta toimeen, purjeet alas ja kasaan.

Satama oli aika ahdas, mutta satamakapteeni tuli aallonmurtajan päähän kertomaan, että yksi paikka olisi vapaana Vestervikingin kokoiselle veneelle. Ajettiin sisään ja manöveerailtiin kahden veneen väliin. Mies suomalaisesta purjeveneestä tuli auttamaan kiinnittymisessä – olivat tulleet edellisenä päivänä yhtä soittoa kryssimällä Borgholmista. Jos tuuliperäsimessä on joku negatiivinen puoli, se on, että veneen käsittely ahtaassa satamassa on vaikeampaa, kun vene tottelee ohjausta hitaammin. Mutta, kuten olen aiemmin todennut, peräsinlavan pois ottaminen ennen rantautumista käy näppärästi – paikoilleen laittaminen sitten taas lähtiessä on vain hiukan hankalampi operaatio.

Aspön satama ja saari olivat positiivinen yllätys. Saimme ihanteellisen paikan, keula suoraan tuuleen odotettavissa olevaa tuiverrusta vastaanottamaan ( perä-ankkuri ei tuntunut tarttuvan 100 %:sesti , mutta en viitsinyt ryhtyä uudelleenrantautumiseen). Satamarakennus on hieno, saarelaisten talkootyönä rakennettu, modernit suihkut, vessat, pesutuvat, saunakin. Satamassa myös w-lan yhteys. Saari on pari kolme kilometriä kanttiinsa, paljon vakituisia asukkaita, kauniita vanhoja rakennuksia ja lauttayhteys Karlskronaan tunnin välein

Testattiin suihkut ja syötiin savulohiateria. Sitten pyöräretkelle saarta tutkimaan. Jo sisääntullessa olimme havainneet suuren linnoituksen. Kyseessä oli tosi mielenkiintoinen paikka, Drottningskärin linnoitus, eräs ehjimpinä säilyneitä ruotsalaislinnoituksia 1600-luvun lopulta. Linnoitus valmistui 90 vuoden rakennustyön jälkeen 1700-luvun lopulla. Siitä tuli niin vahva ja hyvin varusteltu, ettei sieltä koskaan jouduttu ampumaan yhtäkään laukausta hyökkääjää kohti. Pelkkä olemassaolon uhka riitti torjumaan vihollisen. Kerran Venäjän laivasto oli linnoituksen edustalla, mutta eivät tohtineet testata sen tulivoimaa. Kuultuaan peräytymisestä Venäjän keisarinna Katariina II oli puuskahtanut: ”Se harmaa lutikka!”  Tällä lempinimellä linnoitus kulkee edelleen.

Kuljimme valleilla ja katselimme kun hieno saksalainen Vestervikingin kokoinen mahonkipurjevene saapui satamaan – tuota pitäisi päästä vilkaisemaan lähemmin.

Pistäydyimme linnoituksen sisätiloissa ja päädyimme restauroituun ruokasaliin joka muistutti Suomenlinnan Valhalla-ravintolaa. Kaariholveja ja mahtava akustiikka! Tilasimme  kahvit ja ”hembakade kanelbullor”. Kun tarjoilija oli ottanut tilauksen ja poistunut olimme kahden salissa. En voinut vastustaa kiusausta, vaan viritin barokkiaarian italian kielellä. Toisen säkeistön puolivälissä tarjoilija saapui kahveineen ja pullineen, totesi härligt, joskaan elekieli ei ihan vastannut sitä mitä suusta ulos tuli, ja poistui oven suuntaan. Pullat ja kahvi olivat kyllä hyviä.

Illalla tutkimme säätiedotusta yhdessä sen suomalaispariskunnan kanssa, jonka mies oli auttanut meitä rantautumisessa. Jäimme jutustelemaan. Tapani ja Liisa Turusta olivat mukavan tuntuisia ihmisiä ja purjehtineet paljon myös Saksan rannikolla. Kutsuimme heidät lasilliselle Vestervikingiin. (Taka-ajatuksena oli pumpata lisää  tietoja sopivista satamista Bornholmin ja Kielin välillä. (Tältä osuudelta meillä ei ole satamakirjoja). Tulivat veneelle mukanaan pino satamakirjoja ja saimme sitten paljon tärkeää opastusta. Nyt tiedämme mitä reittiä kannattaa purjehtia ja mitkä olisivat sopivat vaihtoehtoiset reitit. Oikein mukava ilta!

Puoli yhdeltätoista alkoi olla jo täyspimeää. Olemme selvästi siirtymässä eteläisimmille leveysasteille ja kohti loppukesää!

Myöhään illansuussa tuli Honkaniemen Artolta tekstari koskien aiemmin mainitsemaani lainaksi saatua Slocumin matkakertomusta. Aivan oikein, sehän oli saatu lainaksi Torklereilta Långholmenista eikä Honkaniemiltä Korpoströmistä.  Sorry, dementia rules!

Nyt on kulunut kuukausi siitä kun lähdimme Helsingistä, joten on aika summeerata kokemuksia mm. kaikista matkaa varten tehdyistä hankinnoista ja parannuksista veneeseen:

  1. Tuuliperäsin oli nappiostos. Toimii uskomattoman hyvin (kuten kertomuksesta on voinut huomata). Nyt ei tarvitse pitkällekään osuudelle ja kovemmissa tuuliolosuhteissa lähtiessä miettiä että kuinkahan jaksetaan ohjata. Voi jopa sanoa, että jos tuuliperäsintä ei meillä olisi. saattaisimme tässä vaiheessa jo todella miettiä, että kuinkahan jaksamme kahteen pekkaan kaikki purjehdusosuudet. Sitä paitsi tuuliperäsin on oiva purjehdusopettaja. Se vaatii, että vene on asetettu tasapainoon toimiakseen kunnolla. Veneen on itsensä haluttava mennä siihen suuntaan mihin on tarkoitus mennä. Sähköiset automaattiohjaukset eivät vaadi tätä, joten helposti ne joutuvat tekemään paljon enemmän työtä pitääkseen veneen kurssilla, kun purjehtija ei huomaa, että purjeet ovat joko liian kireällä tai löysässä, niitä on liikaa tai liian vähän.
  2. Kaksi plotteria – jotka meille tulivat ikään kuin vahingossa, kun edelliskeväänä ostettu laite ei ollutkaan AIS-yhteensopiva – on mainio järjestely. Nyt voin tehdä navigointisuunnitelmia sisältä karttapöydän äärestä tarvitsematta tiedustella ulkoa koko ajan sijaintiamme, nopeutta tms.
  3. Sähkökapasiteetin kasvattaminen 260 Ah:iin (käyttöakut) ja tuottopuolelle hankitut Duogen-tuuli/vesigeneraattori ja kaksi 40W aurinkopaneelia takaavat meille riippumattomuuden sähkönsaannin suhteen. Duogen on toistaiseksi lykännyt maksimissaan 10 A vesimoodissa  ja 9 A tuulimoodissa.
  4. Navtex – hankinta puolustaa myös paikkaansa. Ainoa hankaluus on, että jos suljemme yöksi plotterin, jolloin Navtex ei saa paikkatietoa, on aamulla luettavissa kaikki Mustan meren sää -ym. tiedotukset. Kun laite saa paikkatiedon se vastaanottaa merenkulkutiedotukset vain sijainnin suhteen relevantilta alueelta.
  5. AIS on ehdottomasti hyvä olla veneessä erityisesti vilkkaasti liikennöityjen väylien lähistöllä liikuttaessa. Rasittavakin se on, kun ollaan lähestymässä satamaa, jossa on useita aluksia, joissa on lähettävä AIS. Silloin satamaan tulo on sellaista yhtäjaksoista hälytyspiipitystä, että on pakko sulkea koko laite.
  6. Kokoontaitettavat pyörät ovat tosi hyvät. Ympäristöön pääsee tutustumaan ihan eri tavalla kuin ennen.
  7. 150W invertteri on erittäin käyttökelpoinen. Tukankuivaajan käyttämiseen se ei riitä, mutta tietokoneiden käyttämiseen ja akkujen lataamiseen, samoin kuin puhelinten akkujen lataamiseen (vaikka ne lataammekin yleensä suoraan autolaturilla tupakansytytin-pistokkeesta).
  8. Satelliittipuhelimesta ja varaamistamme Rebtel-ja Skypeyhteyksistä meillä ei vielä ole kokemuksia, Toistaiseksi olemme soitelleet tarvittavat soitot Suomeen normaaleilla kännykkäyhteyksillä. Elisahan on pitänyt meidät hyvin tietoisena EU-tasolla aikaansaadusta päätöksestä yhtenäistää matkapuhelujen hinnat EU-alueella varsin kohtuulliselle tasolle. Pitänee varmaan soittaa pikapuolin koesoitto satelliittipuhelimesta, että nähdään toimiiko se ja kuinka.
  9. Asentamani turvaliina pentryyn salongin ovenkamanasta mesaanimaston jalkaan on osoittautunut hyvin tarpeelliseksi. Kun vene heiluu 0-35 asteen välisessä kallistuskulmassa aallokossa, turvaliinaan on hyvä tukea välipalaa laittaessa, eikä tarvitse pelätä löytävänsä itsensä sadevaatekaapista heilahduksen jälkeen.
  10. Blogimme päivitysrytmi näyttää yrityksistä huolimatta vakiintuvan 3-5 päivän viiveen tasolle, yrityksistä huolimatta. Mutta emmehän ole luvanneetkaan mitää on-line päivitystä. Kuvia on toistaiseksi saatu blogiin aika vähän, yritämme parannusta.
  11. SPOT-laite on mainio, mutta on jättänyt paikkatietomme merkitsemättä kaksi kertaa, viimeksi Utklippanilla ( lieköhän syy sama mikä aiheutti plotterin virhenäytön…)
  12. Päivärytmin suhteen on pakko tottua varhaisiin nousuihin ja aikaisiin satamaan tuloihin, jos aikoo saada kohtuullisen paikan satamissa.
  13. Pitää muistaa, että tärkeintä on matka, ei päämäärä. Yritämme tottua ajatukseen, että joka satamasta ei todellakaan tarvitse jatkaa eteenpäin seuraavana päivänä, jos yhtään aikoo kerätä kokemuksia matkan varrelta. Tällä etenemisvauhdilla on selvää, että emme tule ehtimään juurikaan Bretagnen kärkeä pidemmälle tällä purjehduskaudella, jos sinnekään. Voi hyvin olla, että jätämme veneen talveksi Hollantiinkin, jos tuulet jatkuvat yhtä vastaisina kuin mitä ne ovat tähän asti olleet. Kävi miten kävi, kaikki ratkaisut tässä suhteessa ovat ihan OK. Matkaa jatketaan sitten seuraavalla purjehduskaudella.
  14. Valitamme, että veneemme käyntikorttiin on livahtanut blogi – osoitteeseemme virhe. Siinä ei ole www:tä osoitteen edessä. Mutta jos luet tämän, eipä tuolla virheellä enää liene suurempaa merkitystä.

Loki 8463,7 mpk, kt 735t 55min

11(jatkoa)-15.7

17 heinäkuun, 2009

11.7 (jatkoa)

Mona ja Jan kutsuivat heti veneelleen turisemaan, kunhan olisimme saaneet Vestervikingin ”shipshape”, kuten sanonta kuuluu.  Hotkaisimme pikaiset kuppikuumat, sillä tiesimme keskusteluhetkestä tulevan pitkän, emmekä olleet matkan aikana muuta kuin juoneet kupilliset kahvia. Ja oikeassahan olimme.

Jan ja Mona kertoivat monisanaisesti viinin ja herkullisten pikkusuolaisten ryydittämänä Välimeren-purjehduksestaan Jeanneau 42- veneellään.  Veneen he olivat rakentaneet hienosti sisältä uusiksi matkansa 6-vuotisen  valmistelu –ja suunnitteluperiodin aikana. ( Vrt. oma vajaan vuoden vastaava periodimme…) Heidän matkakertomuksiinsa olimmekin jo ehtineet edeltäkäsin tutustua netissä.

”To make a long story short”: he eivät päässeet ensimmäisellä purjehduskaudellaan Hollantia pidemmälle, vaikka lähtivät jo toukokuussa liikkeelle Arkösundista. Syynä olivat kesän 2007 kamalat kelit kanaalin tienoilla, pahimmat vuosikymmeneen, joiden takia joutuivat odottelemaan jatkuvasti Hollannin ja Belgian satamissa. Yrittivät toki Biskajan suuntaan, ja pääsivät aina Bologne-sur-Mer’iin asti Ranskassa, mutta siellä he totesivat jääneensä alkumatkasta niin paljon jälkeen suunnitellusta aikataulusta etteivät enää tohtineet lähteä Biskajan ylitykseen. Palasivat siis Hollantiin ja jättivät veneen syyskuussa Hollantiin Veereniin telakalle talveksi.

Jatkoivat sitten huhtikuussa 2008 matkaansa Hollannista. Tällä kertaa Biskajan ylitys onnistui ja matka jatkui pitkin Portugalin ja Espanjan rannikkoa kohti Gibraltaria. Heidän tarkoituksenaan oli viettää seuraava talvi Monastirissa (lieköhän Marokossa?), mutta negatiivisten kokemuksien takia suunnitelmat muuttuivat. He kuvasivat suunnitelmiensa muuttumisen syitä resebrevissään näin:

1. Purjehdus Gibraltarille oli yhtämittaista taistelua huonojen kelien kanssa.

2. Kustannukset nousivat liian korkeiksi. Miksi maksaa 50 euroa satamapaikasta per yö?

3. Vaikka satamissa on vapaita paikkoja, niihin ei saa rantautua, koska paikka on aina jonkun omistama. Se teki olon turvattomaksi.

4. Sääennusteet Välimerellä ovat epävarmoja

5. Satamien välimatkat ovat useimmiten 60 mailin luokkaa, mistä johtuen joutuu ajamaan koneella    jos aikoo päästä ajoissa satamaan (Välimerellä onkin kuulemma  kahdenlaisia moottoriveneitä: sellaisia joissa ei ole mastoa ja sellaisia joissa on.)

7. He tunsivat itsensä usein yksinäisiksi ja sosiaalisesti eristyksissä oleviksi.

8. Janilla oli vaikeuksia kuuman ilmanalan kanssa.

(Hollannista ja Ranskasta heillä oli sen sijaan ihan positiiviset kokemukset, tuon kesän 2007 säitä lukuun ottamatta)

Lopputuloksena Mona ja Jan päättivät keskeyttää matkansa, ajaa vene Marseilleen, nostaa se siellä auton lavalle ja tuoda autokuljetuksena takaisin rakastamalleen Itämerelle.

Palasimme veneellemme Välimeren karttojen ja ”mixed feelings” kanssa.

Tosi ikävää, että Janin ja Monan matka ei vastannutkaan heidän odotuksiaan. He ovat mukavia ihmisiä ja kaikki kunnia heidän päätöksilleen ( joiden takia siis saimme  tarvitsemamme Ranskan, Espanja, Portugalin ja Välimeren-kartat edullisesti). Mutta pidätämme kaikesta huolimatta itsellemme oikeuden uskoa, että Välimeren – purjehdus voi olla myös positiivinen kokemus. Jankin toki korosti koko ajan, että nämä olivat heidän henkilökohtaisia kokemuksiaan, toisilla voi olla toisenlaisiakin tuntemuksia. Samaan aikaan matkalla olleiden kuopiolaisten Kotovuorien kertomus olikin kuin toisesta maailmasta, ehkä Gibraltarin jälkeistä lyhyttä Välimeren-osuutta lukuun ottamatta. Ja jos tuntemuksemme osoittautuvat samansuuntaisiksi kuin Janilla ja Monalla, niin tulipahan tämäkin tsekattua.

Meidän johtopäätöksemme oli, että Jan ja Mona edustivat sitä laajaa ruotsalaispurjehtijoiden ryhmää, joille tärkeintä on yhdessä purjehtiminen ja yhdessä tekeminen – siis ruotsalaiseen perus-kansanluonteeseen kuuluvia piirteitä. Det skall vara mysigt!  Mysig (= kotoisaa, viihtyisää) on se ruotsinkielen sana, joka tämän tästä vilahteli keskusteluissa tämän ruotsalaispariskunnan ja myöhemmin heidän purjehduskaveriensa kanssa, kun meidät kutsuttiin istumaan iltaa joukkoonsa Snedskärin klubitaloon. ( Där brukar vi samlas och dricka vin på kvällarna….)

Taisi se sosiaalisen eristetyksi joutumisen tunne olla tärkein heidän päätökseensä vaikuttanut tekijä.

Aiomme siis edelleen jatkaa matkaamme avoimin mielin, ilman ennakkoluuloja ja muodostaen itse omat käsityksemme kokemustemme perusteella.  Jotenkin tuntuu siltä, että meillä suomalaisilla myös omassa seurassa viihtyminen on paremmin veressä kuin arvon ruotsalaisilla.

Loki 8238,8, kt 716 t 50 min

12.7.    Kryssarklubbenin satamassa

Jaska:

Aamulla tuuli oli etelästä- eli suoraan tulevasta kulkusuunnastamme –koneajoa tiedossa siis.

Hyvästeltiin vielä Jan ja Mona ja lähdettiin matkaan. Ensin oli kuitenkin pyynnöstä käyty tarkastamassa tämän Snedskärin-yhteisön puolivalmis saunaprojekti  ja henkisesti lyötyä rakennuksen seinään stämppeli: ”Godkänd av två finsk seglare”. Luvattiin tulla tarkastamaan löylyt paluumatkalla.

Seurasi puuduttavaa koneajoa tarkasti merkityllä kapealla väylällä 5-7 m/s vastatuuleen. Välillä Inkku ajoi ja minä kirjoittelin blogia kajuutassa, sitten vaihdettiin osia. Aurinko paistoi.

Saavuttiin Kryssarklubbenin satamaan Stora Ålö – saaressa, puolimatkassa Arkösundiista Vestervikiin. Suojainen lahti lähes kaikilla tuulilla, Kryssarklubbenin poijut sekä lahdella että rantalaiturin edessä.  Saatiin liki viimeinen vapaa paikka, joka oli kuulemma varattu satamakapteenille, ”men han kommer inte dit i kväll” todistetettiin viereisestä veneestä.

Satamassa parikymmentä venettä ja mukava tunnelma. Ruotsalaisten ystävällistä asennetta kuvasi mm. Kryssarklubbenin taulu rannassa, jossa todettiin, että muutkin kuin jäsenet ovat tervetulleita, mikäli tilaa löytyy ( vrt. suomalaisten Merikarhujen suhtautuminen onnettomiin satamiinsa pyrkijöihin – ”Menkää pois, tämä on yksityissatama” –  joista myös Janilla ja Monalla oli aiemmilta kesiltä ollut henkilökohtaisia kokemuksia.

Syötiin hyvin ja mentiin aikaisin nukkumaan.

Loki 8267,5 mpk; kt722 t 20 min

13.7.  Hydrovane muuttaa purjehduksen!

Jaska:

Stora Ålöstä päästiin liikenteeseen, kuten tavallista, hiukan sen jälkeen, kun ruotsalaisten valtajoukko oli lähtenyt.  Perusteluna tällä kertyaa moottorin vaatima öljynlisäys. Tavoitteena oli alun perin joko Byxelkrog Öölannin pohjoisosassa tai Oskarshamn rannikon puolella. Molempiin matkaa vajaat 50 mpk. Tuuli etelästä, kaunis keli.

Päätimme kiertää avomeren kautta, ehkä pääsisimme yhdellä vendalla, jos ensin ajaisimme koneella tarpeeksi pitkälle ( perähenkilön mielestä liian pitkälle). Ylitettyämme 17. pituuspiirin nostettiin purjeet ja käännettiin keula etelä – lounaaseen ja lähdettiin tiukkaan kryssiin. Nyt olisi tuuliperäsimemme Hydrovanen aika näyttää mihin se pystyisi tosi kelissä – tuuli nimittäin oli nousemaan päin.

Ja pystyihän se!  Pienen säätämisen jälkeen mentiin taas aivan viivasuoraa kurssia kohti päämääräämme. Että tuuliperäsin toimii kunnolla on meille todella tärkeä asia, sillä nyt olemme molemmat vapaat keskittymään muihin purjehdukseen liittyviin tekemisiin, kuten navigointiin, tähystykseen, ruoanlaittoon jopa blogin kirjoittamiseen…Pidemmillä purjehdusjaksoilla on toisen nyt mahdollista mennä kajuuttaan lepäämään, mikä on todella tärkeää meille eläkeläispurjehtijoille. Perähenkilönkin suunnalta alkoi kuulua kehuja hankinnasta…

Eipä matkasta kuitenkaan ihan yhdellä vendalla selvitty, eikä suunniteltuihin kohteisiin. Kellon lähestyessä kuutta päätettiin jättää Byxelkrogit ja Oskarshamnit seuraavalle päivälle ja etsiä yösija illan jo saapuessa luonnonsatamasta Vestervikin edustalta, jossa näimme paljon mastoja.

Olikin aivan erinomainen laguuni! Paikalla laguunin eri nurkissa varmaan parisenkymmentä purje- ja moottorivenettä. Vieressä kaunis mahonki-kajuuttainenn Vindö –purjevene. Seurattiin kun hieman jälkeemme tullut kahden pariskunnan 40- jalkainen Bavaria sekoili ankkuroinnissa, joutuivat viemään jollalla toisen ankkurin, kun varsinaista ankkuria ei saatu pitämään, ( No, on tuota sattunut meillekin….)

Inkku kävi uimassa, minä en. Syötiin ja mentiin nukkumaan

Loki 8305,7 mpk; kt725t 20 min

14.7. Kohtaaminen sateessa

Jaska:

Kaunis aamu, uinnit kuten yllä, aamiainen tietenkin avotilassa. Liikkeelle kymmenen aikoihin. Väylä Vestervikiin – tai siis sieltä ulos on tosi hieno, kulkien välillä niin kapeasti jyrkkien kallioiden välistä, että Vesterviking tuskin mahtuisi  väylälle poikittain. Avomerellä tuuli suunnilleen etelästä, 6-8 m/s. Päätettiin tehdä pitkää kryssiä kohti Byxelkrogia Öölannissa  tai Oskarshamnia mantereen puolella, tuulen ailahteluista riippuen. Hydrovane hoiteli taas hommat ja me nautimme  aurinkoisesta purjehduskelistä ja 5-7 solmun vauhdista.

Öölannin pohjoiskärjen pohjoispuolella tehtiin venda ja suunnattiin kohti Oskarshamnia. Lähestyttäessä taivas tummui (säätiedotuksessa oli luvattu ukkosen mahdollisuus) ja tuuli katosi. Arvasimme, mitä on odotettavissa ja laskimme purjeet – olimme 4-5 mailin päässä Oskarshamnista. Ja ukonilmahan siitä tuli rankkasateineen. Näkyvyys katosi ja laitettiin tutka päälle, koska reitti oli aika kapea. Hetken päästä AIS pärähti huutamaan ja havaittiin Oskarshamn – Öölanti autolautan lähestyvän takanamme. Murphyn laki siis toimii. Kaikista huonoimmissa olosuhteissa, kaikista kapeimmalla väylällä tulee kaikista isoin alus yhtä aikaa. Ei tuossa nyt kuitenkaan ihmeempää vaaraa ollut, laitteet, moottori mukaan lukien, pelasivat ja ajoimme paikallisen Kustaanmiekan reunamille lauttaa väistämään.

Pikkuhiljaa ukkospilvet menivät ohi ja rantauduimme satamaan kylkikiinnitykseen auringon taas paistaessa. Satama on lähes kaupungin keskustassa, ilmeisesti EU-varoin hienoksi rakennettu.  Aivan sataman vieressä on tapahtumatori, jota nyt hallitsivat huvipuistolaitteet ja monet esiintymisteltat. Jotain erikoisempaa illaksi oli siis ehkä tiedossa. Puolalaisittain ruotsia murtava, iloinen satamakapteeni tuli keräämään ”skattepengar” 120kr. ( Sisältäen ilmaisen pyykkikoneen ja kuivausrummun käytön. Maarianhaminassa näistä velotettiin 6 e!) Sudennälkä kun oli, ryntäsimme satamaravintolaan syömään lankkupihvit. Good, not great, mutta hinta-laatusuhde oli ihan OK. Kaiken kaikkiaan, kun vaihtosuhde on tällä hetkellä 1e = 11 kr, tulee matkanteko Ruotsissa aika edulliseksi. Esimerkiksi Hangossa satamamaksu oli muistaakseni 20 e, eli 220 kr.

Inkku varasi pyykkikoneen aamuksi. Teimme vielä pienen laiturikävelyn ja menimme nukkkumaan. Satama oli vielä tänä yönä hiljainen.

Loki 8353,8 mpk, kt 727 t 50 min

15.7. Pieni iltasoitto

Jaska:

Aamupyykkien jälkeen lähdimme tsekkaamaan sataman toisella laidalla olevan fiskrökerin. Ja kun tarjolla oli myös hyvännäköisiä kala-aterioita edullisesti totesimme, että eiköhän oikeastaan olekin varhaisen lounaan aika. Savuankerias oli herkullista, tillimakrilli syötävää.

Vestervikingiä ihailemaan aamulla tulleelta Oskarshamnilais – pariskunnalta olimme kuulleet, että kalasavustamon vieressä olevassa uudessa satamavarastolta näyttävässä rakennuksessa olisi tänään ensimmäistä päivää auki paikallisen mesenaatin lahjoitusvaroin aikaansaatu vene- ja merenkulkumuseo. Varsinaiset avajaisjuhlallisuudet olisivat kuulemma vasta sunnuntaina.  Se  avattiinkin juuri, kun olimme lopettamassa lounastamme. Siis sinne. Suomea puhuva opasrouva velotti 2 x 20 kr.

Parikymmentä museovenettä hyvin entisöityinä. Uusimmat tosin 1960.luvulta ( siis purjehdimme museoikäisellä veneellä!) Jyhkeä höyrykone oli myös.

Sitten kaupungille ostoksille. Kokeilimme saako bankomatista kruunuja Nordean kortilla. Voi ihme ja kumma, niitähän sai. Kauppamatkan päätteeksi paikallisessa raamattukahvilassa (!) perusruotsalainen kaffe och våffla med sylt, hyvää. Kun päivä oli jo pitkällä, päätimme tehdä tästä Oskarshamn-päivän, tehdä tekemättömiä veneenkunnostus -ym. töitä ja jatkaa matkaa vasta huomenna.

Kiristin mantookivaijerit jotta saatiin tuulisuojista ylimääräiset rypyt pois ( mantookeissa roikkuvat aurinkopaneelit tuppaavat painamaan suojat luokille). Pesin kannen ja maalasin uutta Decolay-pinnoitetta irtoilleiden kohtien päälle. Olin varmaankin keväällä saanut epäkuranttia kansilateksia, joka ei kiinnittynyt alustaansa kunnolla. Sen sijaan liukastumisen estämistä varten tarkoituksella hiukan tahmeaksi jäävä pinta kyllä kerää kaiken mahdollisen lian.  Päättelimme, että olin maalannut maalin ylösalaisin, kiinnityspinta oli jäänyt päälle….

Inkku kävi sillä aikaa vielä ostoksilla ja löysi meille hyvän vedenkeittimen. Sähköllä varustetuissa satamissa voi kaasua säästää käyttämällä tällaista.

Seitsemältä illalla alkoi rantatorilla Oskarshamn-päivän juhla ( mikä ajoitus!). Pormestarin avajaispuheen jälkeen alkoi hirveä kakofonia, neljällä esiintymislavalla bändit ja yksinyrittäjät yrittivät soittaa ja laulaa toisensa suohon. Muistui mieleen kesä 1993, jolloin olin ostamassa Vestervikingiä saksassa ”Gluckstadt” – nimisessä Elben rantakaupungissa, jossa juuri tuona iltana oli suuri sillijuhla. Sielläkin teknojytke pauhasi pitkälle aamuyöhön meikäläisen yrittäessä nukkua vuokragolfissa.

Eräänä tämän illan ohjelmanumerona oli kykykilpailun finalistien karsinta; tusina 12-18 tyttölasta matki Britneytä, Madonnaa tms. parhaansa  mukaan. Yksi tyttösistä oli kuin ”American Beauty” –elokuvasta mukaan repäisty. Parhaat varmaan voittivat ja kolme onnellista pääsi sunnuntain finaaliin, jota onneksi emme ole enää seuraamassa. Ihmeteltiin vielä paikallisten humppatanssi-innostusta. jossa meno tosin on suomalaista humppaa menevämpää ja tarkoitus ilmeisesti pyörittää partneri vieterin lailla rullalle ja sitten auki.

Kovin hyvin emme nukkuneet ja unen läpi totesin, että viimeinen solisti pystyi laulamaan jokseenkin puhtaasti korkean a:n. Tenoriainesta, epäilemättä.

9-11.7

12 heinäkuun, 2009

9.7. Kondenssin kourissa

Jaska:

Yöllä alkoi sade, jota jatkui sitten koko päivän, joka kului siis pääasiassa veneen sisätiloissa lueskellen ja puuhaillen. Luvattu myrskytuuli ei kuitenkaan vielä noussut. Vestervikingin katoissa on pääosin lämpöeristys, mutta sivukansien alla on paljas alumiinilevy. Kaikkiin näihin kylmiin pintoihin alkoi vähitellen kerääntyä kondenssikosteutta, joka sitten sateli alaspäin. Tilannetta ei ollenkaan auttanut kahvin- ym. keitto, joka lisäsi sisätilan kosteutta höyryillään. Ja lisäksi neljästä ihmisestäkin lähtee kohtalainen määrä kosteutta. Eikä tuuletuskaan paljon auta, kun ulkona sataa eukkoja äkeet selässä. Joten lopputuloksena veneessä on kaikki kosteata. Lämppäri kyllä toimii, mutta ei sekään pysty tällaista kosteuden määrää kuivaamaan.

Säätiedotukset tulevat hienosti Navtexiin, koko Skandinavia tuntuu nyt olevan voimakkaan matalapaineen kourissa. Inkku ja pojat uskaltautuivat jossakin vaiheessa sadekävelylle asianmukaisesti varustettuina. Palkitsimme itsemme hyvällä pasta-aterialla, jonka päätteeksi käytiin kahvilla ja hoitelemassa netissä asioita rantaravintolassa. Satama-alueella on w-lan, mutta Vestervikingin alumiinikansi toimii tehokkaasti Faradayn häkkinä, eikä nettiyhteys veneestä onnistunut. Siispä läppäri salkkuun ja kahvilaan! Poikien kassit ja reput pakattiin valmiiksi aikaista bussille lähtöä varten ja mentiin aikaisin nukkumaan.

Inkku:

Vene-elämä auttaa arvostamaan pieniä arjen asioita. Oxelösundissa on, niin kuin venesatamissa yleensä, mahdollisuus päästä suihkuun. Täällä suihkut sijaitsevat kontissa(!) joka on varta vasten varustettu suihku- ja wc-tiloiksi. Kaksi vessaa, kaksi suihkua, joissa suihkuallas ja verho, peräti neljä pesuallasta noin 3 neliön tiloissa – ja samanlaiset miehille kontin toisessa päässä. (Huomattakoon että Oxelösundin vierassatamassa on 90 venepaikkaa…) Kontti on ilmeisesti ihan uusi, koska siellä on siistiä, vessoissa on paperia ja käsisaippuaa ja hanoista tulee ihan oikeasti sekä kylmää että lämmintä vettä. Mutta kontin suunnittelija lienee ajatellut, että sisään tullaan pelkässä pyyhkeessä tms. sillä suihkuun tulijan vaatteille saatikka pesuvälineille ei ole mitään tilaa, vain pari olemattoman pientä koukkua seinällä. Lisäksi suihkut on suunniteltu menninkäisille: meikäläisen pituisen täytyy miltei polvistua jotta voisi seistä suihkun alla. Mutta siis ne arjen pienet ilot: kun pääsee parin päivän tauon jälkeen suihkuun ja puhtaisiin vaatteisiin, on kuin uusi ihminen. Sitä ei huomaa kaupunkioloissa kun suihkuun pääseminen on itsestäänselvyys. Ihmeellinen hyvän olon tunne valtaa olemuksen, tulee tietoiseksi ihostaan, niin kuin Mikko asian hienosti ilmaisi!

10.7. Miehistö kutistuu

Jaska:

Herätys klo 5.30 ja varhainen aamiainen. Puoli kahdeksalta lähdettiin bussille kantamusten kanssa. Matkamme yksi vaihe oli siis päättymässä ja tästä eteenpäin purjehtisimme kahdestaan Inkun kanssa, mihin viime vuosina olemme jo tottuneetkin. Viikon purjehdus jälleen neljällä hengellä on ollut kiva kokemus ja tuonut mieleen viime vuosituhannen lopun (!) monet perhepurjehdukset.

Bussi tuli, heitettiin hyvästit. Poikien matka jatkuu Nyköpingistä junalla Tukholmaan, jossa kuulemma aikovat viettää lorvimispäivän ja sitten illalla lentokoneella Helsinkiin, jossa Annis tulee vastaan lentokentälle.

Palattiin veneelle ICA-kaupan kautta selkä vääränä proviantteja kantaen. Nyt tuuli yltyi koko ajan ja viereisen veneen suomalainen kapteeni ilmoitti säätiedotuksen luvanneen 11-14 m/s suoraan aiotusta kulkusuunnastamme, mikä hillitsi lähtöhaluja.  Olin aiemmin ilmoittanut ruotsalaispariskunta Jan ja Mona Bjerkerille, joilta meidän oli tarkoitus saada tarvitsemamme merikartat edullisesti, että tulisimme heidän 20 mpk:n päässä etelässä olevaan kotisatamaansa tänä iltana ja tapaisimme heidät siellä lauantaina aamupäivällä. Mutta nyt oli koko pohjoisen Itämeren alueella  ”kulingvarning”.  Päätimme viettää vielä yhden yön Oxelösundissa ja lähteä liikkeelle aikaisin huomisaamuna, pahimman tuulen pitäisi silloin olla jo hiukan laantunut.

Polttoainetta ja vettä oli kuitenkin saatava. Ihmeellistä kyllä, tässä satamassa laiturin vesiletku ylsi myös laiturin viimeisiin paikkoihin. Mistähän johtuen monissa satamissa letkurahat ovat loppuneet 4 metriä ennen viimeistä venepaikkaa laiturin päässä? Dieselin täydennys meni jerrykannuhommiksi. Huomenaamulla pitäisi päästä liikkeelle ennen kuin polttoaineasema aukeaa. Kovassa tuulessa ei olisi ollut nyt mitään järkeä irrottautua, ajaa vene polttoaineasemalle ja takaisin. Siispä kannoin 10 litran kanisterilla 60 litraa dieseliä veneen tankkiin. Hankalaa, mutta kuitenkin vähemmän hankala vaihtoehto kuin veneen siirtely.

Vaikka tuuli oli kova, oli taivas lähes pilvetön. Eli erinomainen veneen ja tekstiilien kuivatusilma. Muutamassa tunnissa oli ylimääräinen kosteus veneestä poissa.

Päätimme tehdä pyöräretken vanhaan Oxelösundiin, jossa satamassa pitäisi olla 1800-luvun alusta oleva toimiva ”Skepparskrog”. Totesimme että uusista kokoontaitettavista polkupyöristä tulee olemaan vielä paljon iloa, niin mukavasti tällainen tutustuminen kaupunkiin luonnistui. Löysimme krogin ja söimme siellä hyvät lohiannokset, palanpainikkeena Landsorts Pils – erinomainen paikallinen starköl. Aterian kruunasi cappucino, Tosca-leivos ja paikallinen punssi, jota siis oli aivan pakko maistaa. Krouvin ikkunasta oli upeat näköalat lahdelle. Näimme kuinka saksalainen, noin 15 metrinen vanha puujooli yritti löytää satamapaikkaa meidän satamastamme lahden toisella reunalla. Täydessä satamassa ei ollut tilaa ja niin komeus joutui kääntymään takaisin tyrskyjä päin ja etsimään suojaa muualta. Vahinko, veneessä olisi lähempää katsoen ollut varmasti paljon mielenkiintoista havainnoitavaa.

Illalla alkoi myrskyn maininki kiertää myös satamalahteen, joten yöstä oli tulossa epämukava. Ei. vaarallinen, mutta epämukava. Naapurin kanssa lisättiin lepuuttajia veneiden väliin. ja epämukavahan yöstä myös tuli, eikä kovin hyvin keikutuksessa nukuttu.

11.7. Reivi käyttöön

Jaska:

Aamulla herätys kuudelta, aamukahvi ja menoksi. Lähtö kapeasta laiturivälistä tuulen painaessa seuraavan laiturin veneitä kohti oli hankala, mutta selvittiin ilman vaurioita, kun manööveri suunniteltiin tarkasti etukäteen.  Suomalaispariskunta lähti juuri ennen meitä, tehden omille manöövereillemme lisää tilaa. Liikkeelle päästiin 08.45 suunnitellun klo 8 sijasta.

Avoimelle saavuttuamme havaitsimme, että maininki oli vielä kova ja tuulikin 10 metrin pinnassa, Toisaalta, tuulen suunta oli muuttunut, joten olisi ehkä mahdollista purjehtia ainakin osa matkasta. Aavalle päästyämme havaitsimme, että purjehtiminen todella onnistuisi, ilman vasta-aallokkoon kryssimisen hankaluutta, Nostettiin fokka ja reivattu isopurje ja kulku muuttui huomattavasti koneajoa miellyttävämmäksi. Nopeus vaihteli 3-5 solmun välillä. Liikkeellä oli jo paljon veneitä. Puolessa matkassa kahvi maistui. Vesterviking ei ole tällä tuulikulmalla ja -voimakkuudella mikään nopea vene, ja monet nykyaikaiset veneet heittivät lentämällä ohi. Hieman suuremmalla purjepinnalla (reivaamaton isopurje) oltaisiin kyllä tultu selvästi nopeammin, mutta myös epämukavammin. Päätettiin säilyttää tyylikkyys, antaa muiden mennä menojaan ja nauttia matkanteosta. Kun väylä kääntyi siten, että saatiin tuuli sivusta, avasin rullagenoan osaksi (laskematta fokkaa). Näin saatiin huomattava vauhdinlisäys ja aloimme pysyä muiden vauhdissa mukana. Avotuulilla, kaikki purjeet ylhäällä Vesterviking on taas nopeampi kuin monet nykyaikaiset eväköliveneet!

Inkku:

Purjehtimaanhan tänne on tultu! Jaska hoitaa purjeet ja minä peräsimen. Nautin valtavasti siitä tunteesta, kun Vesterviking alkaa kulkea, sen tuntee peräsimessä pienenä tärinänä, kun vauhti nousee. Kapu on oppinut valitsemaan sopivat purjeet eri keleihin, niin että kulkuasento on miellyttävä, 15-25 asteen kallistuskulmassa. Välillä tietysti mennään vastaiseen purjehdittaessa isommassakin kallistuskulmassa, mutta ei pitkiä aikoja. Vesterviking kallistuu enemmän kuin nykyveneet, sen asian oppiminen vei aikoinaan aikansa. Nykyisin kallistusmittaria ei tule juuri vilkuiltua enää. Ruotsin vesillä on viime päivinä näkynyt paljon purjeveneitä, todella paljon. Siihen olen kiinnittänyt huomiota, että ilmeisesti olenkin tajunnut tämän roolijaon veneessä ihan väärin: rouvan kuuluu maata bikineissä sitloodan penkillä sillä aikaa kun mies hoitaa sekä peräsimen että purjeet! Tässä suhteessa en kyllä sovi kuvaan ollenkaan!

Jaska:

Loppumatkasta tosi kapealla väylällä yksi kohta suoraan vastatuuleen meni kyllä hetken moottoripurjehtimiseksi. Kurvattiin sisään Arkön lahteen, jossa oli ratapurjehduskilpailu käynnissä isoilla veneillä. Väisteltiin näitä ohjuksia ja seurattiin huvittuneena kääntöpoijulla syntynyttä, protestin aiheuttanutta tungosta ja mekkalaa. Ajettiin pari mailia virsikirjalla (siis myötätuuleen, purjeet eri puolilla venettä) ja niin oltiin Snedskärin kohdalla. Laituriponttoonilta jo ruotsalaispariskunta viittoilikin meidän suuntaamme.

Rantauduttiin aisapaikalle ja esittäydyttiin. Saimme kutsun tulla turisemaan heidän ”Fejn” –veneelleen (42- jalkainen, 4 metriä leveä Jeanneau). Tällä veneellä’ he olivat siis vuosina 2007-2008 tehneet oman Välimeren-purjehduksensa ja olivat nyt myymässä heille tarpeettomaksi käyneitä merikarttoja matkaltaan. Kontaktin heihin olin saanut netissä,  liityttyäni Svenska Kryssarklubbeniin ja sen ”Medelhavsseglare”-alajaostoon. Edessä oli siis mielenkiintoinen keskusteluhetki.

Jatkuu, kun jaksetaan….

7.-8.7.

11 heinäkuun, 2009

7.9.    Sadepäivä

Jaska:

Aamupäivällä tihkusadetta. Inkku ja pojat kaupassa, minä aikana minä kirjoittelin edellisten päivien blogiterveiset. Kun ajateltu lähdön hetki kohti Öjan saarta, jolla sijaitsee hieno Landsortin majakka, koitti, taivas synkkeni. Ukkosvaroituksia oli kuultu, joten päätettiin lykätä lähtöä ja käydä sen sijaan syömässä myöhäinen lähtölounas sataman krouvissa. Johtopäätös ja ajoitus olivat oikeat, sillä lounaamme aikana alkoikin kunnon sade. Vietimme sadeaikaa satamatoimistossa meren aaltojen sijasta nettiaalloilla surffaten.

Sade loppui vasta neljän maissa ja päästiin matkaan. Vastaista tuulta, koneajoa. Matkalla nähtiin hienosti dzonkkipurjeella purjehtiva ruotsalaisvene. Tukematon masto tekee kryssimisen helpoksi: purje vain kierähtää maston toiselle puolelle. Yllättävän hyvin näytti vehje kaiken lisäksi nousevan tuuleen.

Öjan satama oli täynnä kuin se kuuluisa pyssy, varmastikin myös siksi, että torstaiksi, eli ylihuomiseksi oli ennustettu todella kovaa keliä, tuulta puuskissa aina 21 m/s saakka, ja purjehtijat etsivät suojaa satamista. Mahduttiin kuitenkin hiukan hankalan rantautumis-manooverin jälkeen sekaan.  Rantaan päästiin vain naapuriveneen kautta, mikä hillitsi haluja laajempiin saaren tutkimisretkiin. Inkku ja pojat kävivät kuitenkin illansuussa  pienellä saarikävelyllä.

8.9. Leväpuurossa

Jaska:

Aamuyöhön asti nukuttiin rauhallisesti, sitten alkoi lähestyvän myrskyn esimaininki keinuttaa veneitä satamassa niin ettei nukkumisesta enää oikein tullut mitään. Kellon lähestyessä kuutta teimme Inkun kanssa päätöksen lähteä saman tien eteenpäin, häiritsemättä niitä naapureita, jotka mahdollisesti vielä onnistuivat nukkumaan keikutuksesta huolimatta. Tuulta oli tuskin nimeksi, joten lähtö ahtaasta satamasta ensin edes moottoria käynnistämättä kävi helposti.

Taivas oli pilvetön ja aamutunnelmakin olisi ollut oikein hieno, ellei meren pinne ilmestynyt leväpuuro olisi toiminut ilonpilaajana. Aamutuuli virisi ja päätettiin nostaa purjeet. Hetken aikaa päästiin paria solmua, sitten tuuli kuoli, samoin vauhti. Inkku teki kajuutassa aamupalaa, pojat vielä nukkuivat ja minä päätin ajaa koneella laskematta purjeita. Ilma oli nimittäin sen oloinen, että tuulta oli kyllä aika pian odotettavissa. Musta kolmio saalingin alle ja menoksi. Vaihdettiin ajovuoroa Inkun kanssa eikä aikaakaan kun tuuli jo alkoi nousta. Vauhti kasvoi peräti kolmeen solmuun.

Tässä vaiheessa Mikko ilmestyi kannelle uimahousuissa ja ilmoitti kokeilevansa veneen perässä uimista, turvavaljaissa tietty. (Leväpuurot olivat jo jääneet taakse)Kun tuuli oli nyt nousemaan päin, en ollut oikein innostunut asiasta, mutta pitihän tuota saada kokeilla. Mikko kiipesi tuuliperäsintelineen päältä varovasti veteen, minä päästin vinssiltä turvavaljaisiin kiinnitettyä köyttä ja Inkku yritti välttää vahinkojiippiä – tuuli oli melkein takaa. Nopeutta oli nyt päälle neljä solmua. Hyvinhän Mikko veneen vauhdissa pysyi, mutta se oli kyllä turvavaljasjärjestelyn ansiota. Kertoi vedestä noustuaan yrittäneensä kroolata kaikin voimin vauhdissa pysyäkseen, onnistumatta. Eipä siis kannata näissäkään nopeuksissa putoilla veneestä.

Mutkaisella reitillä kohti Oxelkösundia saatiin kokeilla purjehdusta kaikilla tuulikulmilla, mikä oli ihan kiinnostavaa. Eräässä kapeikossa tuli suomalainen vene kovaa vauhtia vastaan ja ohittaessamme kuului iloinen tervehdys. Lumiahot, Jukka ja Marjatta, siinä palailivat Triton-veneellä eteläiseltä Itämereltä. Hetken päästä puhelin pärähti ja vaihdoimme hiukan pitempiä tervehdyksiä.

Oxlösundiin saavuttiin hienon, vajaan 30 mpk purjehduksen ( vain pieni osa matkasta ”konepurjehdusta”) kahden aikoihin iltapäivällä. Sää oli koko ajan mitä parhain, pilvetön taivas, mutta jokin ilmassa jo enteili tulevaa myrskyä. Hyvä, että olimme kerrankin ajoissa ennen varsinaista satamaantulo-ruuhkaa. Etsittiin suojaisaa paikkaa sisemmältä satamasta, ja juututtiin pohjamutaan – siitä huolimatta, että kaikuluotain oli jo pitkään huutanut hälytysääntään. Oudon itsepäinen kapteeni! Koneella vedättämällä vene ei ensin irronnut, mutta kun koko miehistö kerääntyi peräkannelle, keula nousi sen verran että irti päästiin.

Oxelösundissa oli varmaankin ollut asialla sama poijumestari, jonka tekeleisiin olimme tutustuneet aiemmin Korpoströmissä Poijut olivat aivan sikin sokin, liian lähellä laitureita sitäpaiutsi. Kiertelyn ja kiemurtelun jälkeen pääsimme lopulta kiinnittymään laiturin uloimpaan päähän, hollantilaisen eläkeläispariskunnan veneen viereen. Mikko tietysti aloitti heti hollannin kielen jatko-opinnot.

Sataman erikoisuutena on keskiviikkoisin elävän musiikin tanssit rannan tanssilavalla. Reipasta ruotsalaista humppaa, tanssijoiden keski-ikä +60v. Kävimme mekin Inkun kanssa pyörähtämässä, poikien kauhistukseksi. Ilta ateria sataman rantaravintolassa. Käypästä, ei gurmeeta. Iltalukemiseksi sain lainata viereemme , meidän ja hollantilaisveneen väliin Sirenalla tulleelta suomalaisveneeltä alueen luonnonsatamakirjan – juuri sellaisen, jonka olimme ilmeisesti jättäneet Munkkivuoreen. Merkitsin kartalle potentiaalisia rantautumiskohteita tulevan reitin varrella

Loki 8223,3 mpk, kt 715 t 5 min

3-6.7.

7 heinäkuun, 2009

3.7.  Hei, nyt hulmutaan! (ilmaisu suoraan Aku Ankasta vuodelta 1957)

Jaska:

Aamulla nukuttiin vähän pitempään. Kävin vielä kaupassa ostelemassa unohtuneita. Tuuli oli heikkoa aamulla, hiukan satelikin, mutta sitten  kirkastui ja tuuli voimistui – ja juuri oikeasta suunnasta Ahvenanmeren ylitystä ajatellen. Liikkeelle klo 14. Ensin ajateltiin laittaa purjeiksi iso ja fokka, mutta tuulen koko ajan noustessa päädyimme kokeilemaan, kuinka matka sujuisi pelkällä rullagenoalla – sen säätöhän on mahdollista istuinlaatikosta ilman että tarvitsee mennä etukannelle reivaamaan.

Tuulta piti olla ennusteen mukaan 6-8 m/s, mutta tuulimittari näytti heti alkuunsa isompia lukemia ja Vestervikinghän lähti lentoon. Marhällanilta eteenpäin kiisimme 10-12m/s itätuulessa jatkuvasti 8 solmun vauhtia. Aallot kasvoivat nopeasti aika isoiksi, mutta Vesterviking otti ne tosi kauniisti. Otin kamerakännykällä videota, joka toivottavasti saadaan tänne blogiin. Puolimatkan tienoilla täysi genoa tuntui olevan jo hiukan liikaa, reivattiin hieman ja meno tasaantui. Inkku jaksoi ohjata koko matkan, jälkeenpäin kertoi olleensa koko matkan aivan flow – tilassa ( havaitsi vasta seuraavana päivänä saaneensa ruoripinnasta rakon käteen.) Välillä syötiin kuppikuumat ja voileipiä. Ruotsin rannikolle laivaväylän suojiin saavuttuamme aallokko laantui, samoin tuuli. Saavuttiin perille ystäviemme Niemien nimeämään ”Lättylahteen” Tjockö – saaren eteläpuolella ( siellä paistettiin kuulemma aina lettuja Aimo-pojalle Ahvenanmeren  ylityksen jälkeen) saavuimme kuudelta Suomen aikaa. Koko ylitys siis kesti kuusi tuntia.  Hieno purjehdus takana, sudennälkä vatsassa.

Kiinnittymisen jälkeen (rannassa öljyä, ilmeisesti kuitenkin kevyttä sellaista, koska oli seuraavana aamuna haihtunut) Inkku valmisti suosikkiruokamme ratatouillen ja ”couscousin Pirkka-lehden tapaan” (!) ja minä puolestani grillasin avotilassa ”piikkimadon”. Tämän nimen ovat lapsemme antaneet ko. ruokalajille: Possufilee kääritään pekoniviipaleisiin, jotka kiinnitetään pätkityillä bambuisilla perunankokeilutikuilla, joita myös varrastikuiksi kutsutaan. Filee ruskistuu ja käyristyy mukavasti ja palaneet bambutikut viimeistelevät piikkisen jättiläis-perhostoukan muodon. Lyön vetoa, että maistuu paremmalta kuin käristetty toukka, vaikka en olekaan sellaista kokeillut.

Illaksi täysi plägä – katseltiin ruotsinlaivojen vaellusta väylällä.

Loki: Maarianhamina: 8073,6 mpk, kt 697 t 45 min

”Lättylahti” 8108,8 mpk, kt 698t 50 min

4.3. Oopperakellarin kokkien hoivissa

Jaska:

Aamulla hiukan sateli, mutta kirkastui. Aamukahvin jälkeen kapteenin aamuvoimistelu: Polkupyörät kannelta etukajuuttaan, samoin salongin lisäpatjat ja yksi rinkka. Ulkopöytä avotilasta styyrpuurin pistobunkan alle, samoin genaakkeri yösijaltaan keittimen vierestä ja lopuksi ylimääräiset istuintyynyt ja rinkka etukajuutasta uudelleen pistobunkkaan. Tekee eetvarttia selälle.

Muuten aamujärjestyksemme on, että minä keittelen aamukahvit ja-puurot, Inkku hoitelee sitten tiskipuolen ennen matkaan lähtöä.

Mikko teki pommeja veneen partaalta.  ( ”Pommi” on tapa hypätä veteen sikiöasennossa). Oli kuulemma virkistävää.

Päätettiin suunnata n. 40 mpk etelään Malma Kvarn-nimiseeen satamaan, jossa vierailimme 90-luvulla edellisellä veneellämme ”Renatalla”. Tuosta vierailusta jäi tosi hyvät muistot. Satama on pikkuisen lahden pohjukassa, täysin suojassa kaikilta tuulilta. Kiinnittyminen on rantaravintolan terassille. Tuolloin, liki 20 vuotta sitten, paikassa hallitsi ranskalainen kokki, mikä oli Inkulle tietysti erityistä luksusta. Ja ruoka oli, kuten arvata saattaa, erinomaista. Odotukset olivat siis korkealla.

Windex osoitti, kuten tavallista aiotun kulkusuunnan, joten kone käyntiin. Jonkin matkaa ajettuamme huomasimme , että ehkä sittenkin päästäisiin purjeilla. Iso ja genoa ylös ja purjeet tiukalle. Aika pitkälle päästiinkin maksiminousukulmaa ajaen. Tuulta oli 5-6 m/s. Pariin otteeseen tehtiin venda, mikä Vestervikingillä genoalla ajettaessa on hieman hankalampi suoritus – purje nimittäin pitää rullasta kokonaan sisään ja avata toiselle puolelle koska fokkastaagin ja genoastaagin väli on vain puolisen metriä. Kahteen pekkaan Mikon kanssa työskennellessä homma sujuikin sutjakkaammin kuin yksinään operoidessa.  Kun kolmannes matkasta oli purjehdittu tuuli kääntyi aivan ”pystyvastaiseksi” ja otettiin purjeet alas.

Perillä Malma Kvarnissa satama oli tupaten täynnä ja redille kuului ravintolan ulkoterassilta iloinen puheensorina ja naurunremakka. Havaitsimme vapaan poijun, jonka kohdalla oli veneiden välissä vajaan metrin aukko. Päättelimme  että metri on venyvä käsite, joten 3 metriä leveä Vestervikingimme hyvillä lepuuttajilla varustettuna kyllä siihen mahtuu. Niinpä mahtuikin, eikä edes aiheuttanut suurempaa ylenkatsetta naapureiden taholta. Tällainen ahtautuminenhan on myös ruotsalaisten suomalaisissa satamissa harrastama tapa.

Lähdin välittömästi tiedustelemaan pöytää ravintolasta. Nuori punatukkainen kyypparipoika valitteli kovasti, mutta ilmoitti paikan olevan ”full bookat för i kväll”. Kun en suostunut tätä ymmärtämään ja kiltisti poistumaan, vaivautui poika läsnäolostani sen verran, että lupasi selvittää,. josko pöytä sittenkin löytyisi. Piti kuulemma tulla parinkymmenen minuutin päästä uudelleen tsekkaamaan tilanne. Menin satamatoimistoon, jossa blondattu ystävällinen satamakapteeni toivotti tervetulleeksi. Ystävällisyys kohosi kolmanteen potenssiin kuultuaan että Vestervikingin kotisatama on Helsinki ja viidenteen, kun kerroin olevani Svenska Kryssarklubin jäsen ( Malma Kvarn on Kryssarklubin satama, jossa jäsenet saavat mukavan alennuksen yöpymismaksusta – 150 kruunusta 110 kruunuun.)  Vestervikingin kapteenikin on kuulemma ihan viikingin näköinen ja Toivonkatu (?) Helsingissä tuttu paikka. Eikös se ole ihan kuin sukunimenne…Ja sitten meillä on täällä vieraana Helsingistä toinenkin suomalaisvene, haluaisitte varmaan tutustua heihin, missäs se vene olikaan, tuollahan se, jag visar vägen, tännepäin. Ja niin meikäläistä vietiin kuin kuollutta kukkoa pitkin rantalaituria tutustumaan uusiin maanmiehiin. Mukavia olivat, matkalla takaisinpäin kohti Merenkävijöiden kotisatamaa lomapurjehdukselta Degerö 40:llä ja kertoivat heti huomanneensa Vestervikingin satamaantulon, olipa hieno alus. Onneksi huomasin sen parinkymmenen minuutin kuluneen, mistä sain hyvän ikskjuusin irtautua keskustelusta. Ravintolan luona Mikko ja kyyppari tulivat yhtä jalkaa ilmoittamaan pöydän järjestyneen. Ilmeisesti Mikon ruotsin kieli on jonkin verran sujuvampaa kuin isänsä.

Ulkoterassilla istuttiin ravintolan huovat niskassa ja tilattiin herkulliselta tuntuvat annokset. Viereisen pöydän seurueesta herrasmies aloitti jokseenkin sujuvalla suomenkielellä keskustelun kanssamme.  Oli muuttanut Suomesta Tukholmaan parikymmentä vuotta sitten. Tuntui tietävän kaiken paikasta ja syykin selvisi, sillä hän oli sen blondatun ystävällisen satamakapteenin isä. Samalla selvisi myös syy satamakapteenin Suomi-innostukseen. Tämä ystävällinen herrasmies neuvoi meidät varaamaan aamuksi itse lämmitettävän saunan parin sadan metrin päästä sisäjärven rannalta, minkä tarjouksen välittömästi hyväksyimme ja teimme varauksen satamatoimistossa annoksia odotellessa.

Annoksemme saapuivat ja olivat kerrassaan taivaallisia. Kun niitä kehuimme, kertoi mies ravintolan kahden kokin olevan oopperakellarin kokkeja, jotka tulevat kesäisin vapaaehtoisesti kokkaamaan  Kryssarklubbenin ravintolaan, ihan tunnelman vuoksi. Tämän nuo ruotsalaiset osaavat: todella vaatimattomassa ympäristössä – keittiönä rantavaja ilman juoksevaa vettä, ruotsalaisen saunan lämpötiloissa loihditaan aivan uskomattoman hyvää ruokaa, joka sitten tarjoillaan markiisikatoksella laiturista tehdyssä ravintolassa iloisten ilmeiden ja naurun kera.

Poistuimme nukkumaan vatsat kehräten

Loki 8149,8 mpk, kt 704 t40 min.

5.7. Seurakuntasisaren kanssa saunassa

Jaska:

Aamulla läksin hätäisten aamukahvien jälkeen lämmittämään saunaa yhdeksän aikoihin. Olimme varanneet saunan 10-12. Mainittu sauna kuului Kryssarklubbenin kurssikeskukselle- vanha kartanomainen rakennus, jossa järjestävät erilaisia purjehduskursseja nuorisolle. Nyt oli menossa purjehdus-rippikoulu ja piha täynnänsä päitään roikuttavia nuoria. Lähemmäksi saavuttuani havaitsin että morgonbönhän se siinä oli menossa, anteeksi vaan tämä saunanlämmityspuuha näin sunnuntai-aamuna.

Sauna oli peräisin arvattavasti 50-luvulta, mutta sähköistetty lämminvesisuihkuineen ja suomalainen Kota-kiuas lupasi hyvää. Laitoin ensimmäisen pesällisen palamaan ja palasin toiselle kahvikupilliselle veneelle. Kun tuli seuraavan pesällisen aika viittä vaille kymmenen, pesuhuoneesta löytyikin jo antaumuksellisesti saippuoitu seurakuntadaami, joka kertoi arvelleensakin, että joku on tulossa saunaan kun tuli oli kiukaassa(!) Lupasin pitää silmät kiinni ja täytin kiukaan uudella pesällisellä polttamatta käsiäni. Varmuudeksi pyysin kertomaan muille, että sauna on varattu 10-12, sen jälkeen kyllä sopii tulla suihkuttelemaan. Kertoi seurakuntasisar pyyhkeen sisältä, että pappi on myös tulossa suihkuun, johon ilmoitin, että jospa pappi ei nyt kuitenkaan tulisi, kun olemme saunan asianmukaisesti varanneet. Lähdin hakemaan saunakamppeita ja muuta perhettä  miettien sopivaa avausrepliikkiä mahdollisesti edessä olevaan hengelliseen keskusteluun.

Kun palasimme, saimme kuitenkin saunoa rauhassa. Tällä kertaa ei tarvinnut ruotsalaista saunaa moittia löylyn puutteesta. Saimme tosi hyvät, lähes liiankin kuumat löylyt. Parasta oli kuitenkin pulahtaminen sisäjärven kirkkaaseen  24-asteiseen veteen hienolta hiekkarannalta.  Nautimme uinnista ja saunomisesta olan takaa.

Söimme vielä veneessä pikalounaan ja lähdimme eteenpäin. Suuntana Utö-saaren Kyrkviken, jonka Jorma Niemi oli joskus kartalta näyttänyt. Kevyttä tuulta 3-5 m/s ja lähes suoraan takaa. Iso ja mesaani ylös, nopeutta 3-4 solmua. Jossakin vaiheessa avattiin myös genoa, mutta ei tuo paljon nopeuteen takatuulessa vaikuttanut. Taas kävi niin, että puolessa matkassa tuuli loppui ja loppumatka ajettiin koneella. Tarkoitus oli jäädä ankkuriin kauniiseen,  kapeaan ja pitkään lahteen, joka osoittautui myös saariston yhteyslaivojen satamapaikaksi. Parin ankkurointiyrityksen ja paikanvaihdon jälkeen saatiin ankkuri lopulta pitämään ja päästiin ilta-aterialle. Yöksi oli luvassa 10-12 ms etelätuulta, lahti oli suojainen, mutta laitoin kuitenkin sekä kaikuluotaimen että plotterin ankkurihälytykset päälle.

Iltajärjestelyissä Inkku onnistui nitkauttamaan selkäänsä noidannuolen – ilmeisen samaan kohtaan, johon olin sellaisen itselleni järjestänyt Bänö-Ön annkkurointioperaatioissa. Niin että meillä on nyt veneessä kaksi selkävaivaista: Ei kun Voltaren Emulgeliä selkään ja Buranaa huuleen. Kyllä se siitä.

Loki 8172,1mpk, kt 708t 29min.

6.7. Ajoissa Nynäshamniin

Nynäshamniin ei ollutkaan kuin reilun kymmenen merimailin matka Utöstä. Tuuli itäkaakosta 5-7 m/s.  Aamulla hieman kovaäänisempää perheen sisäistä keskustelua veneessä noudatettavista käytännöistä. Vanha totuushan on, että 30-jalkaisessa veneessä kaksi ihmistä elää mukavasti, neljä tuskin siedettävästi ja kuusi jatkuvassa vihanpidossa. Koskee myös 50-luvulla rakennettuja 40-jalkaisia veneitä, joissa sisätilat vastaavat tämän päivän metrin leveämpiä 30-jalkaisia.

Vammoja sieluihin ei kuitenkaan syntynyt.

Moottorikin tarvitsi lisää öljyä.

Hieno purjehdus siis Nynäshamniin oli siis odotettavissa ja näin myös toteutui. Genoa, iso ja mesaani ylhäällä kiidettiin parhaimmillaan 7 solmua . Taivaanranta pelottavan harmaa, ennusteessa sade -ja ukkoskuuroja. Ei kuitenkaan satanut, ennen kuin ehdimme Nynäshamniin, kerrankin ajoissa ennen pahinta satamaan ryntäystä. Vielä saapuessamme klo 15 aikoihin oli venepaikkoja vapaana ja saimme hyvän, suojaisen paikan päälaiturista. Pian tämän jälkeen alkoi satamaan jatkuva veneiden virta, yöksi oli taas luvassa 12 m/s etelästä.

Päätimme siirtyä pizzakantaan ja jättää fiskrökerin houkutukset huomiseen. Satamaan palattaessa alkoi tihkusade. Kävin ostamassa puuttuvan pätkän Ruotsin rannikkoa – olimme ilmeisesti v. 2004 näillä seuduilla liikkeellä lainamerikartoilla ja kuvittelin tämänkin osan olevan mukana Ruotsin rannikon karttapaketissamme – ei ollut.

Nynäshamnissa pääsimme myös nettiin sataman w-lanista ja saimme lukea monet ystävälliset kommentit blogiimme. Hauska, että matkakertomuksemme vaikuttaa kiinnostavan. Yritämme ehtiä täältä myös täydentämään blogia kuvilla, paino sanalla yritämme.

Illalla Inkku järjesti koko sakille lettukestit J.

Loki 8185,1 mpk, kt 709t 15 min.

1. (jatk.) -2.7.

2 heinäkuun, 2009

1.7. ( jatkoa) Jäykistelyä Maarianhaminassa

Jaska:

Bänö-östä päästiinkin alkumatka hyvällä halssilla jokseenkin kapeaa ränniä pitkin kohti Rödhamnia. Mahtavaa purjehdusta hellesäässä. Degerön kohdalla koneajoa, sitten taas Rödhamnia lähestyttäessä eteneminen jatkui purjein, kunnes tuuli loppui kokonaan. AISia päästiin testaamaan olan takaa autolauttojen vilistäessä edessä ja takana. Hyvin toimii (so far so good..) Maarianhaminan länsisatamassa ei suurempaa tungosta.

Rantautuminen meni vähän pipariksi, kun tuuliperäsin on muuttanut veneen ohjailuominaisuuksia. Aiemmin pyöräytin Vestervikingin rantautumismanöövereissä ”pennin päällä” oikeilla kierrosluku ja peräsin-yhdistelmillä, mutta nyt apuperäsin on jäykistänyt veneen liikkeitä oikein tuntuvasti. Vahinkoja ei sentään tullut, tyyni ilma. Toki on olemassa mahdollisuus pienellä voimistelulla nostaa apuperäsin vedestä, jos tiedossa on vaikeampi rantautuminen.

Käytiin saunassa ja valmistauduttiin perinteiselle ”Kapteenin illalliselle” ÅSS:n ravintolassa. Tarkoittaa ÅSS-leipää: reilu pihvi kahden paahtoleipäviipaleen välissä seuranaan piparjuurta siihen malliin että takaraivossa jytisee. Hyvää oli. Paikalla olivat myös purjehdustuttavamme Tapio ja Anja Niemelä, joiden uutta Dehler 320:aa käytiin ihailemassa ja myöhemmin tuhottiin Verstervikingin vanhenevia juustovarastoja avotilassa.

2.7. Ensimmäiset sinilevät!

Jaska:

Aamulla hesarinhakumatkalla sitten nähtiin ensimmäinen sinileväpuuro, ja tietenkin juuri veneemme kohdalla. Se niistä aamu-uinneista. Päivä kului pyykkiä pestessä ja tekniikan kanssa taistellessa, kuinkas muuten. Satamassa toimi kyllä W-lan, (jopa ilmaiseksi tämän viikon, koska Maarianhaminassa on ”Saarten olympialaiset”. Osanottajia 25 eri saaresta, joista osa on, osa ei ole itsenäisiä valtioita), mutta eipä vaan onnistunut viestien lähettäminen sähköpostilla. Tämä taas johti pitkiin puhelinkeskusteluihin operaattori suomi.comin kanssa, jotka puolestaan eivät johtaneet mihinkään. Ilmeisesti syy oli siinä, että outlook-sähköpostini vm.2004 alkaa olla auttamattoman vanha uusimpiin suojaustekniikoihin. Nostivat suomi.comissa kädet pystyyn ja ehdottivat, että vaihtaisin sähköpostini Mozilla Thunderbirdiin, minkä sitten teinkin. Johan rupesi pelittämään, eikä aikaakaan tuhrautunut tähän touhuun kuin neljä tuntia.

Kaupassa piti käydä parikin kertaa. Inkun synttärilahjaksi saamat kaksi 😉 taitettavaa polkupyörää osoittautuivat hyväksi lahja-ideaksi. Niillä pidemmätkin kauppareissut sujuvat kuin leikiten. Taitaa meikäläiseen iskeä pyöräily-innostus liki 40 vuoden autoilurupeaman jälkeen…

Illalla varustautumista Ahvenanmeren ylitykseen. Näyttäisi tulevan purjehduskelpoista keliä. Poikamme Mikko, 30-,  liittyy joukkoon aamuyöstä, kun Mariella jytisee laituriin.

Loki 8073,2 mpk, kt 697t 35 min

24.6 – 1.7.

1 heinäkuun, 2009

24.6.    Tietotekniikka rules!

Jaska:

Aamupäivä ja iso osa iltapäivää kuluivat Hangon sataman kahvilassa w-lanin äärellä. Kirjoittelin edellisen jakson tapahtumat ja harjoittelin blogin käyttöä. Kiva nähdä ne monet tervehdykset ja hyvän matkan toivotukset! Vestervikingin taustakin täydentyi taas yhdellä palasella Pertti Michelsonin kommentista. Nautittiin thai-torilounas ja lähdettiin matkaan klo 18 kohti Kari Väisäsen Eskilskäriä. Täysin tyyntä, ei puhettakaan purjehtimisesta. Inkku ohjasi ja minä jatkoin erilaisia viimeistelyhommia veneen sisällä.

Olimme ihmetelleet uuden plotterimme Raymarine 70:n kovin tummasävyistä näyttöä. Aiemmasta Raymarine RC 435:srä oli paljon helpompi seurata veneen kulkua. Tämä havainto tietenkin äijämäiseen tapaan ennen käyttöohjeeseen tutustumista. ( 135-sivuisen CD-käyttöohjeen läpikäynti on puuduttavaa puuhaa!) Lopulta huomasin, että syvyys-turvakäyrät olivat tehdasasetuksissa parinkymmenen metrin luokkaa, tätä matalammat alueet oli siis maalattu siniseksi, eikä mustan venesymbolin liikkumista ollut helppo erottaa sinistä taustaa vasten. Kun turvaraja muutettiin kolmeen metrin tuli vallitsevaksi väriksi valkoinen ja näyttö muuttui ihan ymmärrettäväksi.

Eskilskärissä tutustuttiin paikallisiin rakennusprojekteihin ja vaihdettiin kuulumiset auringonlaskua ihaillen. Päästiin myös nettiyhteyden äärelle ja todettiin, että SPOT toimii!, Samalla merkattiin tämäkin käyntikohde ja eikös hetken päästä ollut merkintä Googlen kartalla Eskilskäristäkin.

Rauhallinen yö Eskilskärin laiturissa.

Loki 7963,2 mpk, kt 684t 26 min

25.6. Lopultakin keväthuollot.

Jaska:

Helle jatkuu ja jos tuulenvirettä on, Windex osoittaa aiotun kulkusuunnan. Päätettiin pistäytyä Rosalan satamassa, jossa keväthuollot voisi turvallisesti suorittaa. Turvallisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että jos onnistuisin tumpuloimaan pahasti esim. suodattimien vaihdossa, enkä onnistuisi saamaan konetta omin voimin enää käyntiin, löytyisi kyllä apu Rosalan TB:ltä. Sitä paitsi rantaravintolassa olisi tarjolla gourmet-tason annoksia.

Suodattimien ja vaihteistoöljyn vaihto sujuikin sitten ongelmitta. Minun möyriessäni pilssissä näissä puuhissa Inkku ja Ile testasivat uusia kokoontaitettavia pyöriämme. Toimivat hyvin, paitsi että Ile onnistui osumaan tiellä olevaan kuoppaan ja saamaan kunnon ruhjeet polveensa. Onneksi lääkäriapua ei sentään tarvittu. Niin, ja  ruoka-annosten laatu vastasi edellä olevaa määrittelyä.

Rosalasta muutaman mailin siirtyminen omaan saareemme  – siis oman saariyhtiömme saareen Stora Hästskäriin Vänön aukon itäreunassa, Örön ja Snåldön pohjoispuolella. Rosalan-käyntimme aikana oli virinnyt reipas kaakkoistuuli, mutta emme viitsineet tälle parin mailin matkalle nostaa purjeita.

Hästskärissä olisi sitten tarkoitus rauhoittua muutaman päivän ajan. Itselläni oli yhtämittainen veneenkunnostus/asennus/varustelu/ym –putki jatkunut kiivaana jo lähes puoli vuotta. Meikäläisen luonteella ei matkanteosta pysty 100%:sesti nauttimaan niin kauan kun joku lähes loputtoman työ/muistilistan hommista on vielä tekemättä. Ehkäpä nyt pikkuhiljaa olisi mahdollista siirtyä siihen moodiin, jota varten olemme matkalle lähteneet – eli nauttimaan matkastamme.

Ensin päätin kuitenkin vielä kokeilla uuden Glomex-antennin toimintaa TV-antennina. Sehän hoitelee tämän lisäksi DSC-VHF:n ja AIS-antenninkin tehtävät. Kokeilin myös uutta 150W invertteriämme, jolla pitäisi pystyä käyttämään tietokonetta veneen akuista. Eipä toiminut. Hetken se vinkaisi ja väläytteli valoja, sitten kuoli. Eikä sen jälkeen mikään muukaan laite saanut enää sähköä veneemme tupakansytytin-liittimestä. (Tupakkaa ei veneessä ole poltettu vuosikausiin- paitsi sähköasentaja pikkusikareja- toim huom.)  Ruiskaus CRC:tä ei tällä kertaa auttanutkaan. Työkalupakki esille ja asennuksia purkamaan. Sähköä kyllä tuli liittimelle saakka, mutta ei liittimeen. Niinpä. Ei tietenkään, kun yksi johdonpää paistoi liittimestä irronneena. Miksi se nyt juuri tässä yhteydessä irtosi? No, korjaus oli siis ns. helppo nakki ja invertteri käynnistyi normaalisti. Osoittautui aikamoiseksi sähkösyöpöksi – vie 9 A virtaa.

Kun sähköä oli saatu alkoi tuskailu PC:n digisovittimen – tai mikä se vipstaaki nyt onkaan – asennusohjeiden kanssa. Jälleen kerran osoittautui, että hyvin tehdyissä käyttöohjeissa pitäisi kertoa mitä pitää tehdä ja sen lisäksi myös mitä kaikkea ei pidä tehdä. Ja kun asennusohjelma kysyy lisenssinumeroa, niin mistä olisi pitänyt tietää, että numero on painettu juuri siihen asennus CD:n kuoreen, jonka olit jo heittänyt roskiin. Lopulta asennus kuitenkin onnistui ja kaikki täyspainoiselle elämälle välttämättömät kaupalliset hupikanavat pärähtivät PC:n näytölle. Niitä kahta kanavaa, joiden uutiset nyt yleensä jossain määrin kiinnostaisivat eli TV.tä ja TV2: ta ei sitten näkynytkään. Ilmeisesti eivät olleet mahtuneet enää näiden elämyskauppiaiden valmistelemaan kanavakimppuun

26.6. Savonlinnan ja Höga Kustenin kiertäneet etanat

Edelleen kaunis, pilvetön päivä. Vaihdettiin veneen kiinnitys poijusta toiseen, kun tuuli oli kääntynyt 180 astetta eilisiltaisesta. Päätettiin hyödyntää saaren uunia tehdä itsekin gourmet-ateria.

Muistaakseni Linje akvaviittiä  mainostetaan väittämällä, että juoma on matkannut edestakaisin päiväntasaajan yli. Eli kypsytys tapahtuu tynnyreissä maailman meriä seilaavien rahtilaivojen uumenissa. Tarua tai totta, tämä muistui mieleeni kaivaessani kolme kesää sitten hankitun etanapurkin pilssistä.

Olin tuolloin hetken hurmassa ostanut purkin ajatellen lopputuotetta, eli voisulassa kihiseviä etanoita, enkä valmistusprosessia, johon tarvitaan uuni. Meillä ei ole Vestervikingissä varsinaista uunia, eräänlainen uunin korvike kylläkin, mutta se ei kuulu tähän juttuun. No, niinpä etanat viettivät kaksi kesää pilssissä Helsingin sataman ja Savonlinnan oopperoiden väliä seilaten ja sitten taas talvet unohduksissa keittiökomeron perimmäisessä nurkassa. Viime kesänä pääsivät matelijat kokemaan myös Selkämeren ylityksen ja Höga Kustenin jylhät maisemat. Mutta nyt oltiin Hästskärissä, uuni oli käytettävissä ja ”parasta ennen”-päivä lähestymässä. Ei kun uuni päälle ja  valkosipulivoita vatkaamaan. Inkku valmisti ratatouillen ja minä avasin pullon Elsassilaista valkoviiniä. Ja kun oikein tarkasti etanoita maistelimme, niin eikös vaan ollut aistittavissa jylhän kultturellinen makuhäivähdys.

Illalla päästiin nauttimaan oman saunan löylyistä ja heitettiin loput talviturkit. Hyviin uutisiin kuului myös veden kirkkaus ja levättömyys sekä havaittava rakkolevien hyvinvointi. Ehkä Itämeren suhteen kaikkea ei sittenkään ole menetetty.

Loki 7972,2 mpk, kt 686 t 25 min

27.6. Purjeet pullistuvat

Jaska:

Aamupäivällä sateli, mutta sitten kirkastui. Toisesta pullosta loppui kaasu, joten lähdettiin käymään saaren perämoottorilla Rosalassa kaasuostoksilla. Tavattiin saariyhtiön tj. Jukka Leino ja vaimonsa

Maj-Lis ja vaihdettiin kuulumiset jätskikahveilla. Leinoilla on oma kesäpaikka Rosalan vieressä, minkä lisäksi Jukka hoitelee suvereenisti saariyhtiömme toimitusjohtajan tehtävät.

Saareen palattua lähtötoimet ja matkaan. Vänön suoralla tuli Annikselta tarkistussoitto: uutisissa oli ollut tieto että juuri samaisella suoralla Holman ja Vänön välillä iso moottorivene oli ajanut purjeveneen päälle. Ei ihme, että tyttö oli huolestunut tietäessään että liikumme juuri samaisella alueella. Käsittämättömältä tuntuva tapahtuma – ehkäpä saamme tarkempaa tietoa uutisista.

Tuulta oli lopultakin kunnolla ja Vesterviking heräsi eloon. Hetken aikaa kiidimme sivutuulessa liki 7 solmua, sitten tuuli laantui ja Borstöä lähestyttäessä kuoli kokonaan. Rautagenoalla taas ajettiin ystäviemme Riitta Väisäsen ja Pekka Haimin luokse Birrskäriin nauttimaan saunasta ja ylenpalttisesta vieraanvaraisuudesta.  Vielä puolelta öin ihailimme terassilta kesäisen saaristomaiseman värejä. Nähtiin merikotkakin!

28.6. Tuuliperäsin toimii sittenkin!

Jaska:

Birrskäristä lähdettiin aamukahvien (avotilassa, kuinkas muuten) ja epäonnistuneen AIS-systeemin esittelyn jälkeen. Suuntana entisen kolleegani Kari Torklerin ja vaimonsa Leenan kesäpaikka Långholmenin saaressa Nötön eteläpuolella. Ajettiin Borstön kyläsataman läpi ja tutkittiin alkavaa vieraslaituri-rakennusprojektia. Riitta ja Pekka, jotka ovat aktiivisesti mukana Borstön kehittämisessä olivat kertoneet, että satamaan saadaan vihdoinkin kunnollinen vierasvenelaituri – edellinen laho betoniponttooni-laiturihan kaseerattiin satamasta muutama vuosi takaperin. Hienoa, että eräs kauneimmista saaristosatamista saadaan paremmin veneilijöiden käyttöön (nyt kun Gullkronakin on lakannut toimimasta vierasvenesatamana).

Inkku siis ohjasi ja minä perkasin AIS-ongelmaa. Kuten arvata saattaa, katko oli taaskin liittimissä. Irrotin kaikki liittimet easyAIS (!) ista, easySplitteristä ja easyDVB-T:stä ja kytkin ne uudelleen ja olimme saaneet AISin takaisin. Ilmeisesti tämäkin CRC:llä tai WD 40:llä hoidettavissa oleva ongelma.

Jurmon suoralla päätettiin taas kokeilla uutta tuuliperäsintä, aiemmasta kokeilusta Jussarön jälkeen kun ei vielä pystynyt tekemään mitään johtopäätöksiä. Nyt oli tuuli sivusta ja sitä oli tarpeeksi. Ensin vene purjeiden avulla balanssiin, sitten lukitaan varsinainen peräsin ja vapautetaan tuuliperäsin ohjaamaan. Välittömästi Vesterviking aloitti hurjan kiemurtelun, jonka lopettamiseksi Inkun piti ottaa ohjailu tuuliperäsimeltä varsinaiselle peräsimelle. Uusi kurssin vakautus ja tuuliperäsin käyttöön. Tällä kertaa se oli heti alkuun oikeammin viritetty ja pienen säätelyn jälkeen alkoi ohjata venettä viivasuoraan. Kyllä kapteenin ja perähenkilön ilmeet kirkastuivat!

Ensikokemukset aika mittavasta ja paljon työtä teettäneestä investoinnista kun eivät tätä ennen olleet kovin rohkaisevat. Nyt tiesimme, että tämä tuuliperäsin toimii ja tulee jatkossa helpottamaan matkantekoamme monin tavoin.. Sitten pitikin jo kääntää kurssi pohjoiseen kohti Bodön merivartioasemaa ja niinpä tuuliperäsimen enempi kokeilu jäi seuraaville legeille.

Långholmenia lähestyttäessä pyysimme viime kesän ankkurointiyrityksistä viisastuneina heti alkuun lupaa saada rantautua Karin naapurin turvalliseen arkkulaituriin saaren itäpuolella. Länsipuolella, jossa Karin ja Leenan mökki on, pohja on pelkkää sileää kalliota. Kari tuli sitten hakemaan meidät moottoriveneellä heidän tiluksilleen. Täälläkin olivat mittavat rakennusprojektit seuraavan sukupolven käyttöön käynnissä.

Pääsimme taas saunaan ja ennen kaikkea herkullisen kala-aterian äärelle. Kari oli pyytänyt verkolla kampeloita! Edellisestä savukampela-ateriastamme olikin jo pitkä aika, sillä jo joitakin vuosia simppu on karkottanut kampelat rannikkovesiltämme. Nyt tilanne on ilmeisesti muuttumassa. Tätä herkkua täytyy saada lisää.

Tutustuimme myös pieneen Helmi-neitiin, joka kietoi paitsi isovanhempansa, myös muut läsnäolijat pikkusormensa ympärille.

(Alkaa pikkuhiljaa tuntua, että tästä blogista tulee – paitsi joukko elektroniikka-alan kärsimyskertomuksia – myös sarja kulinaristisia raportointeja. Sellaisia herkkuja olemme nimittäin saaneet nauttia kun olemme käyneet heittämässä hyvästit ystäviemme luona. Millä ihmeen keinolla pystymme mitenkään kuittaamaan tällaisen vieraanvaraisuuden?)

Puolelta öin Kari toi meidät takaisin veneelle perämoottorillaan. Lähes peilityyntä, lämmintä ja kaunista. Hyvin nukutti.

Loki 7997,5 mpk, kt 688t 42 min

29.6. Koneella kohti Korpoströmiä ja purjeilla perille

Jaska:

Aivan peilityyni aamu ja pilvetön taivas. Ei siis mikään purjehduspäivä. Koneella kohti Korpoströmiä ja Arto ja Anette Honkaniemen kesäpaikkaa.  Iloksemme viimeiset mailit Korpoströmiin päästiin kuitenkin hyvässä sivuvastaisessa purjein. Matkalla näimme englantilaisen Wishbone-kuunarin. Tässä venetyypissä on kaksi tukematonta lasi-tai hiilikuitumastoa, joissa purjeet ovat samalla systeemillä kiinni kuin purjelaudassa. Ilmeisen helppo vene rikata ja purjehtia.

Korpoströmin uusi satama on uljas, mutta vielä osin keskeneräinen. Poijut oli heitelty sikin sokin uusien laitureiden äärelle. Nuori satamakapteeni valitteli asiaa ja kertoi että poiju-urakoitsijalle oli tullut hiukan kiire. Oli kuulemma tulossa ensi viikolla korjaamaan jälkensä.

Jouduimmekin ensikiinnittymisen jälkeen vielä vaihtamaan paikkaa, kun peräpoiju alkoi kiivetä kannelle.

Hetken päästä Arto tuli hakemaan autolla kesäasunnolle. Ja niin olivat Anette ja Arto taas panneet pöydän koreaksi. Mistä onkaan ystäväpiiriimme eksynyt tällainen määrä mestarikokkeja? Ja tietenkin päästiin taas nauttimaan Aito-kiukaan löylyistä. Artolta löytyi myös pari heidän Luxembourgin-aikanaan hankittua Ranskan rannikon karttaa, jotka saimme lainaksi, samoin kuin matkalukemisiksi Joshua Slocumin maailmanympäripurjehduskertomuksen suomenkielisen painoksen.

Loki 8012,7 mpk, kt 691t 50 min

30.6. Parasta purjehdusta tähän asti

Jaska:

Helle jatkuu. Nyt on kuitenkin tuulen suunta kaakosta ja voimakkuus 5-7 m/s eli odotettavissa on Kihdin ylitys purjein. Aamulla Arto ja Anette kävivät vielä varmistamassa, että voivat veneemme varustelunkin puolesta päästää meidät matkallemme.

Bunkrattiin ruokaa ja otettiin 66 litraa dieseliä (automaatista olisi voinut myös valita halvemman polttoöljyn, mikä hiukan houkutteli. Ei kuitenkaan tarpeeksi, siis päädyimme dieseliin.)  Moottorimme Volvo Penta 2003 / 28 hv kuluttaa siis normaaliajossa 2600 kierroksella / 6 solmun nopeudella n. 2,5 litraa tunnissa. Ei paha.

Siirryimme hetkeksi yhteysaluslaituriin, jonka vieressä KRIBS-kioskista sai ostaa matkaevääksi herkullisia ribsejä. Rantautuessa onnistuin melkein tuuppaamaan tuuliperäsimen vedenalaisen peräsinosan laiturissa olleen teräsproomun kylkeen. Väliä jäi kai 2 senttiä. Täytyy jatkossa varoa ahteria tarkemmin.

Ribsit olivat herkullisia. Haittapuolena, että aterian jälkeen syöjät muistuttivat 2-vuotiasta, joka ensimmäistä kertaa on itsekseen päässyt suklaavanukkaan kanssa tekemisiin.  Ja hampaiden kaiveluun meni puoli tuntia ja puntti hammastikkuja.

Purjeet nostettiin Honkaniemien kesäpaikan edessä – odotettavissa on aikanaan joukko valokuvia tästä ja suunnattiin länteen. Kihdille päästyä pääsimme todenteolla kokeilemaan tuuliperäsimen toimintaa. Ensin vaihdettiin Duogen-generaattori vesimoodiin ja kaadettiin veneen perään veteen sähköä kehräämään.  Veneen nopeuteen – 4,5 solmua tässä vaiheessa – sillä oli tuskin havaittavaa vaikutusta. Kun pikkuhiljaa Hydrovane-peräsimen säätöjen kanssa päästiin oikein tutuiksi alkoi perävana muistuttaa viivoittimella vedettyä. Hieno laite – eikä ole sähköriippuvainen eikä vingu kuten sähköiset autopilotit.

Koko kihti ylitettiin Hydrovanen huolehtiessa ohjauksesta. (Täytynee keksiä tällekin lempinimi, sähköinen autopilottimme Helmsman, jota nykyään käytetään lähinnä peräsimen lukitsemiseen, tottelee ”Helminen” nimeä).

Bänö-Ön lahteen saavuttiin kellon lähestyessä kymmentä. Täällä onkin poikkeuksellisen paljon purjeveneitä rannassa tai ankkuroituneina. Yleinen havainto tähänastisesta kun on, että veneilijöiden määrä on viimekesäisestä satamissa huomattavasti vähentynyt. Liekö hätäisimmät lennähtäneet etelään kesäkuun alun kurjien kelien pelottamina, tai alkaisiko lama näkyä myös tällä rintamalla. Korpoströmissäkin oli niin vähän veneitä, että moisella tahdilla satamainvestointi lienee maksanut itsensä takaisin vasta ensi vuosisadan puolella.

Blogin pidosta: Tähän asti materiaalia on tänne syntynyt vähän jälkijättöisesti, johtuen vielä jäsentymättömästä päiväjärjestyksestä. Nyt kun pikku hiljaa alamme olla oman aikataulumme herroja, voisin luvata hieman lyhyempiä täydennysvälejä. Matkalla totesimme, että meidänhän on mahdollista täydentää tätä paitsi ollessamme W-lanin piirissä, myös  3 G verkkoa hyväksikäyttäen, ainakin tekstien osalta. Joten yritämme jatkossa toimia siten, että täydennämme blogia siellä, missä on 3 G verkon peitto – eli käsittääksemme missä vain rannikolla ja lähetämme kuvia sitten ollessamme W-lanin piirissä. Näin siksi ettei kuvien lähettäminen 3 G verkossa heti hotkaisisi matkakassaamme. Kuvia varten perustamme oman ”Kuvagalleria” sivun blogimme ”alasivuksi”, jonne vastedes siis kaikki kuvat menevät. Saas nähdä onnistuuko.

1.7. Olen täällä minäkin!

Inkku:

Siis kuten Kapun aiemmista selostuksista saattaa aavistaa, minäkin olen veneessä mukana, mutta en ole vielä ehtinyt tietokoneen ääreen! Omaa hienoa lokikirjaani, jonka sain rakkailta työtoveriltani Munkasta, olen kyllä kirjoitellut. Ehkäpä jatkossa päästään tässäkin asiassa normaaliin päiväjärjestykseen. Tämän aamun tekemisistäni todettakoon, että uin 2 kertaa Bänö-ön kohtalaisen kirkkaassa mutta VIILEÄSSÄ vedessä.. No oli se sentään 17 asteista. Nyt voi sanoa kesäni alkaneen, kun pääsen ensi töikseni aamulla suoraan bunkasta uimaan.

Loki 8044,0 mpk; kt 693t 44 min